Toni Tirri: Leppiz, ruohonjuuritason Casanova – Ruohikossa suhisee
Minerva Kustannus 2008, 72 sivua. Sidottu, mv.
ISBN: 978-952-492-162-6
 |
Olen ikävä ihminen. Luettuani Toni Tirrin Leppikzen etu- ja takaperin en edes hörähtänyt kertaakaan, korkeintaan ärsyynnyin stereotyyppisestä pelimies-asetelmasta. Valitettavasti sekä sarjakuva että motiivit sen kustantamiseen vertautuvat mielessäni toistuvasti Kiroilevaan siiliin, Leppikzen häviöksi.
Perustelenpa hieman. Kiroilevassa siilissä on söpö pikku siili, joka kiroilee jokaisessa stripissä. Pieni Sammakko-kustantamo osui kultakimpaleeseen lähettäessään Siilin maailmalle kovissa kansissa. Leppikzessä on pieni, söpö leppäkerttu, joka harrastaa penetraatiota lähes jokaisessa stripissä. Pieni Minerva-kustantamo lienee toivonut, että jospa suomalaiset ostaisivat tuhatmäärin tätäkin yhden ominaisuuden söpöeläintä. Valitettavasti niin ei kuitenkaan taida tulla käymään.
 |
|
Huumori pyörii yhden asian ympärillä.
|
Siihen nähden että Leppikzellä on käsittääkseni turkulaispiireissä jo pitkäkin ura takanaan, on minun vaikea käsittää, mistä sen maine johtuu. Onko hauskuus siinä, että leppäkerttutytöt antavat leppäkerttupilluaan sen takia, että ovat kovasti ihastuneita leppäkerttupoikaan, ja sitten jäävät itkeskelemään tämän perään, kun Leppiz halusikin vain sitä yhtä? Mahdotontahan se olisi, että naaraspuolinen olento haluaisi seksiä pelkästään sen itsensä vuoksi. Vaan jos ei ymmärrä antaa niin saa Leppikzeltä tiukkapipon leiman. Totta kai seksi on ruohikossakin naaraille pelkkä vallan väline, jossa ainoana tavoitteena on jallittaa urospuolinen saalis sitoutumisen kahleisiin. Naisten seksuaalisesta vallasta gradunsa tehnyt Henry Laasanen tästä “huumorista” varmaankin ilahtuisi, minut se jätti kylmäksi. Ja kun ei missään stripeissä oikein sen kummempaa tapahtunut, tuli sellainen olo, että mitähän varten nämä on tehty. Kokoelman lopussa oli pientä yritystä absurdimpaan suuntaan, Leppiz esimerkiksi reikiintyy. Näistä pidin eniten.