 |
Omat koirat purevat, Nasu koostuu Savon Sanomissa ja Keskisuomalaisessa ilmestyneistä sarjakuvaruuduista. Ne käsittelevät usealapsisen Nasun arkea ja siinä pärjäämistä. Lapsillehan ei voi pärjätä, mutta siitä voi kyllä selviytyä! Nasun lapsista osa on jo kasvanut teineiksi. Se on taas kokonaan toinen juttu.
Omat koirat purevat, Nasu on nimenä Uusitalon mukaan vertauskuvallinen, ja sillä viitataan lapsiin. Tosin nimi on myös omistettu Takku-koiran muistolle.
Omat koirat purevat, Nasu
Tekijä Riitta Uusitalo
Omakustanne, numeroitu ja signeerattu postikorttikirja
245 X 120 mm, mv, niitattu, paksut sivut, 76 sivua, 38 postikorttia
Hinta 28 euroa
© Riitta Uusitalo
Suomen Sarjakuvaseura myönsi Riitta Uusitalolle Puupäähatun vuonna 1993.
 |
|
Riitta Uusitalo
|
Silloin Uusitalo oli nuori lupaava sarjakuvantekijä, ja sellaisia seura tuppaa palkitsemaan aika ajoin veteraanien ohella. Sittemmin Uusitalo on liukunut aina vain enemmän pois sarjakuvasta. Jos 16 vuotta sitten palkinto olisi mennyt jollekin muulle, olisi Uusitalo jäänyt luultavasti kokonaan ilman. Lastenkirjojen kuvittaja ja pilakuvien tekijä ei helposti hattua saakaan. Eipä näy saavan Sami Toivonenkaan, joka sentään oli 1990-luvulla suomalaisten piirtäjien ykköskastia, mutta käyttää lahjojaan nykyään töihin, joista saa varmemman toimeentulon.
Sarjakuvaseura ilmoitti palkinnon perusteiksi mm: “Sarjakuva ja kuvataiteet limittyvät Riitta Uusitalon töissä ilahduttavan anarkisesti. Mikki Hiiren ja Iines Ankan kaltaiset hahmot ovat kotonaan hänen suurikokoisissa maalauksissaan, mutta yhtä hyvin pikkuruiset hiusterällä piirretyt Nasu-stripit soveltuvat offset-painatteina grafiikanlehdiksi. Sarjakuvaruudut voivat hänen käsissään muuttua silkkipainotöiksi, linopiirrokset sarjakuviksi.”
Sarjakuvaksi näitä grafiikanlehtiä ei voikaan sanoa, mutta Uusitalon töissä on säilynyt sarjakuvitusaikojen raja-aidattomuutta ja naivismia. Omintakeisella viivalla laaditut piirrokset ovat näyttäviä ja monipuolisuus on yhä tallella. Hahmojen ilmeikkyys on ihailtavaa.
Piirrokset kuvaavat tavallisen kotirouvan arkea, ja lasten touhuja. Tosin paikoin yllytään vähän epätodelliseksi, mutta ei anarkistiseksi, kuten vuonna 1993. Lällärikamaa siis.
 |
Äidillinen lempeys paistaa näistä läpi, mutta missä isä on? Aiheet eivät ole erityisen syvällisiä, joten tämä sopii kelle vain, mutta myös sarjakuvasnobeille.
Epäilen kuitenkin, että näitä postikortteja ostavat ennemmin ihan muut kuin varsinaiset sarjakuvan ystävät. Mutta kuka raaskii näitä lähetellä postikortteina? Tosin, vaikka postikortin leikkaakin irti, sama kuva jää pienemmässä koossa talteen. Tosin se on niin pieni, ettei niitä jaksa tihrustella. Kts. oheinen kansikuvakortti.
Kortit on painettu paksulle, karhealle paperille, jonka kanssa töiden visuaalinen ilme on synteesissä. Varsinaisesti suosisin itse laajempaa kirjaa, varsinkin näin suolaiseen hintaan. Tästä tulee jotenkin yhdentekevä olo.
Kaikki naisten laatimat sarjakuvat tai pilapiirrokset eivät ole pelkästään naisille suunnattuja, mutta Uusitalolta varsinkin tämä teos tuntuu sellaiselta. Kotiäidin maailma ei ole sellainen, josta useimmat mieslukijat olisivat kovin innoissaan.
Suuri osa piirroksista on jouluaiheisia, joten käsittely on nyt hieman myöhässä. Tämä ehti ilmestymään jo viime syyskuussa. Mutta ostakaa tämä äidille joululahjaksi sitten ensi jouluksi.
Kirjaa saa suurimmista kirjakaupoista ja sarjakuvan erikoisliikkeistä.
Keskustele Riitta Uusitalosta Kvaakissa
riittauusitalo.com