Westernit näyttävät tuntuvasti harventuneen sarjakuvien genrekartalla, ainakin nopea vilkaisu kauppojen lehti- ja kirjahyllyihin näyttäisi tukevan olettamusta.
Vanhat vakiintuneet sankarit jaksavat kyllä vielä ratsastaa jotenkuten kohden ilta-aurinkoa. Tex Willer voi entistä paremmin, Lucky Luke jatkaa uusin tekijöin luojansa kuoltuakin, mutta Pecos Billin uusintajulkaisut eivät jaksaneet kahta numeroa kauempaa. Blueberry sentään jaksaa sinnitellä, useammankin tekijän voimin. Comanchen uudelleenlanseeraus Suomessa ei kannattanut. Onko koko lajityyppi hiljalleen painumassa mailleen, vai eivätkö uutuudet vain saavu meille pohjan perukoille?
 |
|
Apache Skies
|
Yleisesti ottaen koko perinteinen seikkailusarjakuva on muuttunut lukijakunnan vanhetessa ja pirstoutuessa kaikkialla. Sanomalehtisarjakuvissa ei uusia jatkuvajuonisia sarjoja ole ilmestynyt vuosikymmeniin. Amerikkalaiset kaupalliset sarjakuvalehdet ovat jumiutuneet supersankareiden kierrätykseen ja unohtaneet lähes tyystin muun perinteisen sarjakuvan.
Ranskalaisellakin kielialueella uusien laajojen albumisarjojen markkinat ovat kaventuneet ja suuntautuneet kohti aikuisemmalle lukijakunnalle tarkoitettuja minisarjoja ja sarjakuvaromaaneja. Vanhat klassiset albumisarjat kuten Charlier-Giraudin Blueberry (1964-), Hermannin Comanche (1969-) sekä Deribin (Claude de Ribaupierre) Buddy Longway (1973-) ja Yakari (1973-) ilmestyvät yhä vanhalla painollaan, mutta katsastetaan mitä uutta merkittävää on ilmestynyt 1980-luvun jälkeen.
Uudet lännensarjakuvat ovat suuntautuneet joko jonkinlaiseen humaaniin realismiin tai sitten roiskahtelevaan inhorealismiin, jolla on tietenkin hyvin vähän tekemistä todellisuuden kanssa. Eurooppalaisista etenkin Derib on kunnostautunut uuden realistisen sarjakuvan parissa, amerikkalaisen sarjakuvan puolella ollaan tukeuduttu vanhojen, osittain unohtuneitten sankareiden ja lännenmyyttien uudelleentulkintoihin.
 |
|
Uusioversio Rawhide Kidistä
|
Näistä voi mainita uudet versiot 1950-luvun Rawhide Kidistä tai 1970-luvun Jonah Hexistä. Valtaosa uusista nimikkeistä on suunnattu aikuisille, nuorten ja etenkin lasten mielenkiinnon suuntautuessa yhä enenevässä määrin tietokonepelien suuntaan.
Paradoksaalisesti Euroopan puolella on tuotettu enemmän ja kestävämpiä lännensarjakuvia kuin USA:ssa. Yhdysvalloissa supersankarit ovat sittenkin osoittautuneet cowboyita amerikkalaisemmaksi ilmiöksi. Karjapaimenet siirtyivät todenteolla Eurooppaan toisen maailmansodan jälkeen yleisen amerikkalaismyönteisyyden mukana, esimerkiksi Tex Willer syntyi Italiassa 1949. USA:ssa on luotu hyvin vähän lännensarjoja 1950-luvun jälkeen.
Niinpä erityisesti ranskankielisillä alueilla on pitkät western-perinteet ja lukijakunta hyvin perillä lajityypin erityispiirteistä. Lännenaiheisia albumeita julkaistaan yhä melkoiset määrät, kuitenkin vähemmän kuin vaikkapa science-fictionia. Blueberrya on julkaistu parinkymmentä albumia, lisäksi julkaistaan myös Blueberryn nuoruudesta kertovaa sarjaa.
 |
|
Tuoretta Buddy Longwayta
|
Buddy Longwayta on ilmestynyt lähes saman verran. Yhä julkaistavia nimikkeitä on lähemmäs neljäkymmentä. Melkein kaikki suunnattu aikuisille tai nuorille aikuisille. Parin viime vuosikymmenen aikana julkaistujen kymmenien sinänsä tasokkaiden, mutta jokseenkin värittömien albumien joukosta erottuu joitakin kirkkaita helmiä.
Sveitsissä syntynyt Derib on Suomessakin tunnettu lastenklassikollaan Yakari ja hieman vanhemmille tarkoitetulla Buddy Longwaylla. Vähemmän tunnettua on hänen uudempi tuotantonsa, valitettavasti. Intiaaneista aina kiinnostunut Derib alkoi muiden sarjojensa ohella valmistella tasankointiaaneista kertovaa sarjaa Celui qui est né deux fois (Hän joka syntyi kahdesti). Kolmen albumin mittaan yltävä tarina on oikeastaan sarjakuvaromaani ja kertoo Sioux-intiaanien poppamiehen elämäntarinan kehdosta hautaan.
 |
|
Celui qui est né deux fois.
|
Deribin kerronta tukee voimakkaasti kuviin. Sommittelu on voimallista, aukeaman täyttävät näkymät tuovat mieleen cinemascopen parhaimmat hetket. Derib hallitsee albumimuodon mestarillisesti. Tämä 1983-85 valmistunut sarja ei ole täysin ilman romantisoivia sävyjä, mutta Derib on selvästi perehtynyt perusteellisesti aiheeseensa ja kuvaa intiaanien elämää ja tapoja hyvin kauniisti ja kunnioittavasti. Albumitrilogia ilmestyi ruotsiksi 1980-luvulla.
Tätäkin realistisempi on 1990-luvulla alkanut sarja Red Road.
 |
|
Red Road
|
Nykypäivään sijoittuva sarja kertoo intiaanien todellisuudesta reservaattien pöyristyttävän kehnoissa olosuhteissa. Yksi päähenkilöistä, Amos, on Celui qui est né deux fois-sarjan poppamiehen jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Alkoholismin, rasismin, väkivallan ja köyhyyden kyllästämässä ympäristössä on vielä toivoa, kun juuret omaan menneisyyteen alkavat löytyä. Tuottelias Derib ei ole jättänyt vanhempia sarjojaan, Buddy Longwaysta ilmestyi neljäntoista vuoden tauon jälkeen uusi jakso 2002.
Hämmentävistä elokuvistaan tunnetun Alexandro Jodorowskyn käsikirjoittama melko tuore (2001) sarjakuva Bouncer on vallan toista maata. Boucqin piirtämä Bouncer sijoittuu heti sisällissodan päättymisen aikoihin, päähenkilöinä nähdään kolme Van Dormanin äpäräveljestä.
 |
|
Bouncer
|
Kirkonmieheksi kääntynyt entinen tappaja Blake, etelävaltioiden armeijan kapteeni Ralton ja jokseenkin toiskätinen Bouncer ovat Lännen yhden kaikkien aikojen kuuluisimman huoran poikia. Heidän välinsä tulehtuvat pahoin äitinsä aikoinaan varastaman Kainin silmäksi kutsutun timantin vuoksi. Tumma, väkivaltainen mutta taitava western kulttiohjaaja Jodorowskylta joka käyttää vanhoja westernien perusattribuutteja ja muokkaa niitä myös uusiksi. Molempien tekijöiden sarjoja on joitakin suomennettu, tämä on miesten ainoa yhteinen työ ja kummasti myös El Toposta ja muista lännenhenkisistä elokuvistaan tunnetun Jodorowskyn ainoa lännensarjakuva.
Perinteisempien albumisarjojen linjoilla kulkee Olivier TaDucin piirtämä ja Serge le Tendren kirjoittama Chinaman.
 |
|
Chinaman
|
1997 alkanut sarja on ehtinyt kuudenteen albumiin. Traditionaalisen lännensoossin sekaan on heitetty hiukan soijaa ja se tuo muassaan mukavaa vaihtelua, vaikkei itämaisten taistelutaitojen tuominen preerioille aivan uutta olekaan. Vuoden 1850 San Franciscosta käynnistyvässä tarinassa kiinalainen taisteluekspertti Chen pakenee siirtolaiskaravaanin matkaan murhattuaan mestarinsa Wu Fein. Triadien takaa-ajamasta Chenistä tulee valkoisten parissa John Chinaman. Albumisarja on saanut myönteisiä arvosteluja koska se tarkastelee Lännen historiaa tavallisesti statistien asemaan jääneiden kiinalaissiirtolaisten näkökulmasta.
Muitakin tapoja tuoda uutta vanhoihin kuvioihin on kokeiltu. Tiburce Ogerin La Piste des Ombres sekoittaa lännentarinoihin yliluonnollista mystikkaa. Kuivuneeseen kaivoon pudonneena Natanaël-poika pelastuu ainoana perheestään intiaanien hyökkäykseltä. Kaivosta löytyneet kolme vihreää mystistä kiveä pitää sisällään muinaisen Gahe-nimisen salaperäisen voiman. Muistona traagisesta hetkestä pidetyt kivet paljastavat voimansa vasta pojan aikuistuttua.
 |
|
La Piste des Ombres
|
Enrico Marinin ja Stephen Desbergin Letoile De Desert puolestaan sekoittaa kostojuoneen salapoliisitarinaa, juonitteluja ja politiikkaa. Kaksiosaisena albumina 1996-2001 julkaistun tarinan päähenkilön Matt Montgomeryn, sisäministeriön virkamiehen tasainen elämä muuttuu kun tämä löytää vaimonsa ja tyttärensä murhattuina.
 |
|
L’etoile de Desert
|
Minkäänlaista motiivia on järjettömälle teolle vaikea löytää ja ainoana johtolankana tuntuu olevan tyttären rintaan puukolla viilletty tähti. Montgomery pääsee kuitenkin jäljille ja salaisuuksien vyyhti alkaa keriytyä auki. Washingtonin virkamiehen elämä muuttuu täysin tämän seurattua jälkiä kauas turvattomaan länteen.
Ranskassa jo 1970-luvun loppupuolella alkanut Al Crane ei voi jäädä maininnatta. Terävänäköisistä satiirisista ihmissuhdesarjakuvistaan paremmin tunnetun (yksi albumi suomeksikin) Gerard Lauzierin kirjoittama lännenmyyttejä repivä Al Crane on tavattoman kyyninen mutta erittäin hauska tuttavuus. Alun perin Pilote-lehdessä 1976 ja -77 ilmestyneet sarjakuvanovellit koottiin pariksi albumiksi ja myöhemmin yhteisniteeksi, joka saatiin aikanaan ruotsiksikin.
 |
|
Al Crane
|
Lännenviihteen teemoja eri kanteilta pureskelevien novellien nimihenkilö, Al Crane on täydellinen antisankari. Puhdas egoistinen paskiainen toimii monissa lännentarinoista tutuissa ammateissa, kuten palkkionmetsästäjänä omaan reippaaseen tyyliinsä. Lainsuojattoman ruumiista hän tappelee toisen palkkionmetsästäjän kanssa kuin koirat lihanpalasta. Kun lopulta Crane saa desperadon irtileikatun pään seriffille, selviää että kyseessä oli väärä mies. Eräässä toisessa jaksossa Crane saa tehtäväkseen jalostaa rikkaan yksinhuoltajaksi jääneen tilanomistaja Pendingtonin pojan aidoksi lännenmieheksi. Vanha isä on varsin epätoivoinen, poika kun käyttää hajuvettä, rustailee runoja, maalaa tauluja ja mikä pahinta puhuu “neekereille ja meksikaaneillekin kuin nämä olisivat valkoisia”. Hän haluaa pojalleen perinteisen miehekkään kasvatuksen. Koulutukseen kuuluu mm. skalpeerauksen taito.
Cowboyden rehti meininki, naisten siveyskäsitykset ja puhtausmyytit, latinalainen kiihkeä temperamentti saavat muiden westernperinteisiin kuuluvien teemojen ohella osansa Lauzierin satiirin sivalluksista näissä 6-8 sivun makupaloissa. Lauzier on tavallisesti piirtänyt omat sarjakuvansa, mutta viisaasti hän on antanut työn tämän sarjan osalta Alexis’lle, jonka realistinen jälki sopii Al Craneen huomattavasti paremmin kuin perinteinen huumorisarjojen revittely. Lauzier on tätä nykyä keskittynyt enemmän teatteri- ja elokuvakäsikirjoittamiseen. Tunnetuin hänen elokuvistaan lienee Mon père, ce héros (Isäni, sankarini).
Ranskalaisista voitaisiin vielä mainita useitakin uusia westerneitä, kuten Roccan käsikirjoittama ja Girodin hämmentävästi Giraudin tyyliin piirtämä Wanted, VanHammen kirjoittama ja Rosinskin vanhoja valokuvia mukailevan seepiasävytteisesti piirtämä Western, Lamyn ja Jannin Colt Walker tai monia muita, mutta kaikkien albumeiden luettelomaisessa käsittelyssä ei olisi kovinkaan paljon mieltä. Käyttäkää hyväksenne jutun lopussa olevia nettiosoitteita.
Uuden mantereen puolella Marvel-yhtiön aikuissarjakuvien nimikkeen MAXin alla julkaistun Apache Skies-minisarjan on sanottu siirtäneen westernit uuden vuosituhannen puolelle tyylillä. John Ostranderin kirjoittama ja Leonardo Mancon piirtämä sarja on napannut päähenkilöikseen vanhat Marvel-sankarit 1950-luvulta, Rawhide Kidin ja Apache Kidin. 1955 aloitettu Rawhide Kid on amerikkalaisista lännensankareista pitkäikäisin. Lyhyitä ilmestymistaukoja lukuunottamatta sarja ilmestyi yli 20 vuotta. Alkuperäinen Apache Kid oli valkoinen intiaanien kasvattama Alan Krandal, eräänlainen villin lännen Batman. Tässä sarjassa esintyy naispuolinen uusi Apache Kid. Kostoteeman ympärille pyöritelty väkivaltainen näyttävällä maalaustekniikalla toteutettu western. Jonkinlainen jatko samojen tekijöiden Blaze of Glory-minisarjalle.
Joe R. Lansdalen kirjoittama Jonah Hex on myös visvainen uudelleentulkinta vanhasta lännensankarista. DC-yhtiön Jonah Hex oli jo ensi kertaa vuonna 1972 ilmestyessään perinteistä hieman poikkeava hahmo, julmannäköinen palkkionmetsästäjä. Syntyperäisenä texasilaisena Lansdale tarttui innolla mahdollisuuteen tehdä lännensarjaa. Kauhukirjailijan käsittelyssä Hexiin tuli entistäkin enemmän väkivaltaa ja sisälmyksien roiskuttelua, sekä tietenkin kauhuelementtejä. Suomeksi julkaistiin 1994 kahtena albumina alunperin viisiosainen minisarja Jonah Hex: Two Gun Mojo. Kyseessä on kieroutunut kosto- ja takaa-ajotarina. Hex metsästää epämääräistä Doc “Cross” Williamsin ‘taikavankkureilla’ matkaavaa ns. medicine show-joukkiota. Doc Williamsin vankkureissa matkaa vallan merkillinen sirkusjoukkio zombieita. Matkan varrella syntyy ruumiita, eläviä ja kuolleita. Two Gun Mojon jälkeen syntyi useita muitakin lännensarjakuvia, Lone Ranger and Tonto, Dead in the West, Jonah Hex: Riders of the Worm and Such, joita olisi mukava lukea suomeksikin. Kannattaa vielä mainita Lansdalen kirjoittaneen useita lännenromaaneja ja toimittaneen novellikokoelmia.
Vielä toteutumattomia lännensarjakuvia preerioiden kotimaassa ovat kohua herättänyt homoversio Rawhide Kidistä ja Scifi-western Lone Dark Horse-kustantamon uudelta Rocket Comics-nimikkeeltä.
Marvelin Rawhide Kid: Slap Leather -minisarja sai osakseen paheksuvaa kritiikkiä jo ennen ilmestymistään, koska sen on pelätty pitävän päähenkilön homoutta enemmän tai vähemmän pilkkanaan. Ehkä ei aivan syyttä, sarjan käsikirjoittajaksi kun palkattiin Howard Sternin tiimissä toiminut Ron Zimmerman. Jo alkuperäistä Rawhide Kidiä piirtänyt veteraani John Severin pitää kuvituspuolesta huolen. Jo 1950-luvulla naisten kanssa pidättyväisesti ja ujosti toiminut Kid ei mainostuksesta huolimatta ole ensimmäinen homosankari Marvelillakaan. Ensimmäinen oman sarjansa päähenkilö kylläkin.
Lone on Stuart Mooren kirjoittama ja Jerome Openan taiteilema post-apokalyptiseen länkkärimäiseen maailmaan sijoittuva sarjakuva. Päähenkilö Lone on, yllätys yllätys, palkkionmetsästäjä. Vanha Lone haluaisi jo vetäytyä eläkkeelle, mutta ottaa vielä vastaa yhden tehtävän. Sarjan pahiksina tullaan näkemään tavallisten gunslingerien lisäksi zombieita ja mutantteja. Hmm?
Suomessakin on tehty lännensarjakuvia aivan viime vuosina. Petri Hiltusen erinomaiset saavutukset muistetaan, viimeisimpänä lännenaiheinen Korkeajännitys. Meiltä muistetaan myös, hyvällä tai pahalla, Rauli Nordbergin luoma Punaniska, joka ilmestyi ensin Hesarin sunnuntaisarjana ja sitten lehtipisteissä ansiokkaasti ilmestyneenä albumisarjana.
Näyttää siltä että lännensarjakuva on aikuistunut muiden sarjakuvien tavoin, ainakin sen mitä westernin konventioiden puitteissa on mahdollista. Vaikka käännössarjojen kustantaminen onkin tätä nykyä vähän piristynyt, ei silti hieman paitsiolla olleen lajityypin kääntäminen Texejä lukuun ottamatta taida tulla ensimmäisenä mieleen. Harmi, sillä uutta hyvää olisi paljon.
Lisää:
www.bdnet.com
www.dupuis.com
www.glenat.com
www.lombard.be
http://www.joerlansdale.com
Artikkeli julkaistu aiemmin vuonna 2003 Länkkäriseuran Ruudinsavu -lehdessä ks. http://www.lankkariseura.tk