 |
Uusin joensuulaisten pläjäys on irtiotto JoSaSen aikaisemmista albumijulkaisuista. Tällä kertaa kyseessä on muhkea strippialbumi, joka koostuu pääosin vuoden 2011 marraskuun ja vuoden 2012 huhtikuun aikana Karjalaisessa julkaistuista “kuukauden paikallinen sarjakuvantekijä” -strippirupeamista.
Mukaan on tällätty myös kahden muunkin tekijän stripit, jotka ovat kokonaisuudessaan aiemmin julkaisemattomia. Mukana on myös lisämateriaalia Karjalaisessa julkaistuilta tekijöiltä ja sanomalehtisarjakuva-aiheinen artikkeli Timo Ronkaiselta.
Striptyykki
Toimitus Jokke Saharinen
Kansi Jusa Hämäläinen
Taitto Sami Jukkara
Kustantaja Joensuun sarjakuvaseura
Painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu 2012
Kk, mv, sid., 215 X 255 mm, 100 sivua
Hinta 15 euroa
ISBN 987-951-97525-7-0
Sanomalehti Karjalainen päätti jättää Fantomin, joka tunnetaan ehkä muualla Suomessa paremmin Mustanaamiona, puolen vuoden lomalle ja antaa tilaa paikallisille sarjakuvantekijöille. Ilta-Sanomissahan kuukauden kotimaisia strippitekijöitä on saatu lukea jo 1980-luvulta asti, joten ei idea uusi tai omaperäinen ole. Sitä ennen sanomalehdet julkaisivat kotimaisia strippejä joko yhden tekijän sarjaa vuosikaudet tai ei ollenkaan. Välimuoto eli kuukausi kerrallaan on hyvä ponnahduslauta sarjakuvantekijälle ensijulkaisuun. Suomestakin löytyy paljon taitajia, sen osoittaa jo reilut 26 vuotta jatkunut Ilta-Sanomien kuukauden kotimainen.
Albumin tekijät ovat enimmäkseen tuttuja Joensuun sarjakuvaseuran aikaisemmista julkaisuista. Esipuheen on laatinut itse Pertti “Fingerpori” Jarla, joka analysoi jokaista strippiä ihan kuten tässä arvostelijakin. Toisessa esipuheessa JoSaSen puuhamies Jokke Saharinen kertoo seuran toiminnasta.
 |
Projektin aloitti marraskuussa 2011 Kimmo Niirasen Urheiluruutu. Sarja oli mittatilaustyö Karjalaiselta. Lehden suosituinta materiaalia ovat olleet perinteisesti urheilu ja sarjakuvat, ja kannatti siis yhdistää nämä. Eli stripin aiheena on urheilu, jota seurataan toimittajien kautta.
Albumissa on koko kuukauden sarjat, mutta Fantomin seikkailun päättymisen vuoksi Urheiluruutua ei julkaistu aivan koko ajanjaksoa. Tässä on siis viisi ennenjulkaisematonta strippiä. Niiranen (s. 1968) ottaa vaikutteensa eurooppalaiselta sarjakuvalta, stripit ovatkin letkeää ja miellyttävää pottunokahtavaa eurotyyliä. Urheiluruudun huumori on aivan kuin Fingerporista, eli hörähtelemään joutuu. Mustanaamio ja makkaran näyttäminenkin mainitaan muuten kuin stripin varsinaisena vitsinä, eli hatunnostosta Jarlalle on kyse, ei matkimisesta. Viittaukset paikallisiin urheiluseuroihin kannattaa katsoa netistä jos ei harrasta itäsuomalaisurheilua. Niirasen sarjakuvia on ennen julkaistu lähinnä JoSaSen aikaisemmissa albumeissa.
Joulukuussa jatkettiin Lenita Tynkkysen (s. 1963) kirjoittamalla ja Timo Ronkaisen (s. 1967) piirtämällä Terapiakuuroja-sarjalla. Ronkainen on lisäksi laatinut albumiin laajahkon artikkelin suomalaisen sanomalehtisarjakuvan historiasta. Vaikka saisihan aiheesta kokonaisen kirjankin aikaan.
 |
Terapiakuurot vaikuttaa aluksi erittäin jämähtäneeltä, pöydän takana terapeutti antaa asiallisia lausuntoja potilaalle joka eläytyy voimakkaasti. Sitten vaihdetaan näkökulmaa, ja potilas selittää jollekin sohvalla löhöillessään terapiaansa ja lääkitystään. Mutta sitten tapahtuu käännös joka muuttaa sarjan täysin. Terapeutti jää traktorin alle (!) ja seuraavissa stripeissä on aina eri mielenterveyshuoltoammattilainen. Helpotukseksemme alkuperäinen kallonkutistaja palaa vielä lopuksi takaisin. Hänen sairauskertomustaan ei käsitellä. Potilas on ilmeisesti kirjoittaja Tynkkysen alter ego, koska Tynkkynen ilmoittaa strippien perustuvan kohtuullisesti tositapahtumiin. Ronkaisen piirrosjälki onkin aivan tuttua eikä ihmeemmin yllätä. Tynkkynenkin on piirtänyt jotain sekaan. Mielenkiintoinen kokeilu, vaikka ei nauratakaan samalla tavoin kuin edellinen.
Vuoden 2012 potkaisi käyntiin Jokke Saharisen (s. 1969) Eläinaktivistit. Sarja ei kerro ihmisistä vaan eläimistä, jotka ovat siis aktivisteja, vaikka eivät kovin aktiivisia. Liikettä ei ole havaittavissa edes nimeksi. Rupeama koostuu neljästä kuuden stripin ryppäästä, ja eläimet vaihtuvat viikon välein. Kahdessa ensimmäisessä sarjassa on koiria ja kahdessa seuraavassa eläintarhan eläimiä. Saharisen mukaan lukija palkitaan aina kunkin sarjan viimeisessä stripissä, mutta ei se niin mene, viimeinen on joka kerta se typerin. Tosin se naurattaa juuri siksi, yksittäisenä strippinä siinä ei olisikaan järkeä. Eläinaktivistit onkin sellainen sarja joka ei sovi sanomalehteen. Tuohtunut Karjalaisen lukija vetosikin juuri Eläinaktivisteihin kun vaati Fantomia takaisin lehteen. Albumista luettuna sarjakuva kyllä huvittaa. Underground-antologioista löytää vastaavia, ja vähän sellaiset ovat Saharisen vaikutteinakin.
Helmikuussa jatkettiin Mika K. Saarelaisen (s. 1968) stripillä Jäniksenä laivassa. Salamatkustaja on kirjaimellisesti jänis, mutta kaikki muut hahmot ovat ihmisiä. Eurotyylin vaikutteet huomaa vaikkei kapteeni Kalpatén olisikaan kollegansa Haddockin näköinen. Kyseessä on jatkosarja, jolla lehdessä oli onnellinen loppu. Saarelainen on kuitenkin tehnyt lisää strippejä albumiin jossa laivan kokki tekee jänikselle sen mitä kokin voi arvata jänikselle tekevän. Vitsejä tässä ei pahemmin ole, jatkosarjamuodosta johtuen. Oiva humoristinen pienimuotoinen seikkailu hurjine juonenkäänteineen silti, vaikka tuota uutta loppua ei kyllä mikään sanomalehti huolisi. Paksu viiva on uutta Saarelaisen tuotannossa, ainakin minulle. Mutta saahan sillä ruudut täyteen.
 |
Maaliskuu toi Karjalaiseen Kolin Köpin, josta vastasi Petteri Lehikoinen (s. 1974), taiteilijanimeltään Pietro. Köpi on valkopartainen äijä joka elelee korvessa kahden kissansa kanssa. Askeettisesta alkuasetelmasta huolimatta sarjaan riittää yllättäviä käänteitä. Köpi on nimittäin kuin Väinämöinen, muutenkin kuin ulkoasultaan. Kissat ovat lähes pelkkiä statisteja, satunnaiset villieläimet vaikuttavat kerrontaan vähän enemmän. Stripit ovat yksittäisiä kokonaisuuksia, vaikka vitsejä ei tässäkään ole. Köpin ihmetekoja ja luontoa ihastellessa tämä menee hyvin. Hienoa ohutta viivaa Pietro tekee. Tältä mieheltä odotetaan lisää ja paljon!
Pohjoiskarjalaisen strippirupeaman päätti huhtikuun Tarinoita kompostin takaa, tekijänään kolmikymppinen Ninka Reittu-Kuurila. Hän osoittaa monipuolisuutensa myös strippisarjakuvan teossa. Sarja keskittyy tapahtumiin kaupungin puistossa, aina työnsä ääressä oleva puistotyöntekijä keskeisenä päähenkilönään, vaikkei tämä joka stripissä esiinnykään. Satunnaisempia hahmoja on useita. Esimies on pomottava ja kesätyöntekijä laiska. Paras hahmo on äijä joka vastustaa huligaaneja ja rokkiväkeä, muttei löydä niitä mistään. Ihan vääränlaiset ihmiset pissaavat puistoon.
Surrealismin puolelle mennään kun puistotyöntekijä lentää talveksi lintujen kanssa etelään ja palaa keväällä (seuraavassa stripissä afrikkalaisen vaimon kanssa). Citysusi taitaa ivailla idän ihmisten susipelolla, tai sitten lietsoo sitä, en tiedä. Karjalaisen puolen vuoden kotimaisen rupeaman jälkeen Fantom silti palaa hommiin ja alkaa rakentamaan puistossa pesiä siileille.
 |
Striptyykki-albumi esittelee lisäksi kaksi naispuolista paikallista stripinlaatijaa tasoittamaan Karjalaisen miesvoittoista kööriä:
Sanna Hukkasen Maan tavalla on kertomus Hassanin saapumisesta Suomeen vaihto-oppilaaksi ja kulttuurien kohtaamisista. Kämppis Kalle opettaa Hassanille suomalaisia tapoja, ja vähitellen unohtaa omat ennakkoluulonsa. Skinit ja mummot huutelevat välillä ja baarissa vanhempi juoppo ilmoittaa ettei ole rasisti mutta “milloin sie meet oikein kottiis?” Aika kulunutta arkipäivän rasismia, eikä juuri naurata siksi että tämä on niin totta. Hassanin positiivinen elämänasenne auttaa sopeutumaan, ja on hän vaihto-oppilaskauden päättyessä erittäin suomalaistunut.
Talonit on Pilvi Kivijärven (s. 1982) laatima strippisarja pienen lampun mietelmistä. Yksinkertaisin keinoin toteutettu sarja saa pisteensä omaperäisyydestään olematta silti taidekikkailua. Teknisesti myös aivan valmis sarja. Mutta mitä ne talonit ovat?
Eikä pidä unohtaa kannen laatinutta Jusa Hämäläistä joka ei tällä kertaa ole saanut sarjakuviaan mukaan.
Kokonaisuutena strippikimara on hieman yllättäenkin joka ainoalta tekijältä sellaista että kelpaisi valtakunnalliseenkin julkaisuun. Kaikkia joensuulaisten kokoelma-albumeita en ole lukenut, niistä tämä on peräti kahdeksas. Lukemiani leimasi tasollinen kirjavuus. Striptyykissä ei mikään tasoltaan nouse toisten yli tai jää ali, ainakaan paljoa. Ja sama muotohan näissä on kaikissa. Strippi on sarjakuvan perusyksikkönä tietysti legendaarinen, mutta altistaa tietylle kaavalle, johon varmaan näistäkään tekijöistä eivät kaikki pidemmän päälle pystyisi.
Ja hinta on edullinen näin laadukkaasta kotimaisesta strippialbumista. Osta pukinkonttiin monta.
Striptyykin julkistamistilaisuus on sunnuntaina 2.12.2012 klo 13.00 Joensuun Suomalaisessa kirjakaupassa (Kauppakeskus Iso Myy, Torikatu 25). Sen jälkeen Striptyykki on saatavissa kirjakaupoista kautta maan.
Keskustele Joensuun sarjakuvaseuran julkaisuista Kvaakissa.