Komennusmiehet – globaalit ammattilaiset

Komennusmiehet ovat oma ammattikuntansa, miehiä ja naisia joilla ei ole vakituista työpistettä, vaan jotka lähetetään rakennus- ja huoltotyömaille joissa tarvitaan väliaikaista erityisosaamista. Kun työkenttänä voi olla koko maailma, kokemuksia kertyy roppakaupalla. Noita tarinoita yrityksensä BP Asennus oy:n pikkujouluissa kuunnellessaan toimitusjohtaja Jari Vesanen sai ajatuksen niiden keräämisestä muistiin. Tuloksena on komea kovakantinen sarjakuvateos.

Komennusmiehet: Teräsmiehet maailmalla – Tosiasioita työelämästä
Tekijä: Sihvonen, Kari A.
Kustantaja: Arktinen Banaani
Sivuja: 160
Koko: 235 x 315 mm
Sidosasu: Kovakantinen
Väritys: 4-v.
Kieli: Suomi
Julkaisuvuosi: 2018
ISBN: 978-952-270-400-9

Yhteistyössä Suomalaisen kirjallisuuden seuran ja Metallityöväen liiton kanssa järjestettiin 2015-16 kirjoituskilpailu komennusmiesten tarinoista: arkityöstä kotimaassa ja maailmalla, työnkuvan muuttumisesta vuosien vieriessä, vaihtelevista asumisoloista, työyhteisöstä ja järjestötoiminnasta, ja alan suullisesta kaskuperinteestä. Kilpailutuomarina toimi kirjailija Antti Tuuri.

Kerättyjen kokemusten katsottiin ansaitsevan tulla julkaistuksi. Formaatiksi valittiin sarjakuva, joka on elävän elämän kuvaukseen erinomaisen sopiva.

Turuttaret kuin yhdestä puusta
Turuttaret kuin yhdestä puusta
Arktisen Banaanin kustantamaan kookkaaseen, kovakantiseen kokoelmateokseen on valikoitu 24 kertomusta, joista noin puolet on netissä näkemättömiä. Mukana ovat luonnollisesti kilpailun voittajien Risto Lakasen ja Kari Hirvensalon muistelot.

Piirtäjäksi valikoitui Kari Sihvonen, jonka tuotantoa ovat mm. Myrkky-lehdessä esiintynyt Kapteeni Kanki, sanaton strippisarja Silent Badness ja Suomen kuvalehdessä julkaistu Liisa. Valinta on onnistunut. Vaikka kuvat ovat enimmäkseen staattisia, puhuvia päitä ja hitsaavia käsiä, Sihvosen taide tuo kasvot tunnistettaviksi, eläviksi persooniksi. Vartalotyyppejä hänellä näyttää olevan tasan kaksi per sukupuoli, hoikka ja tanakka, mutta lähinnä haalariasuisiin työntekijöihin ei taida ihmeemmin varianssia saadakaan. Värejä on käytetty säästeliäästi, paria sävyä sinistä, punaista ja kellanruskeaa, pääasiassa antamaan tarinalle yhtenäistä ilmettä.

Kuvateksteissä kulkeva alkuperäinen tarina on pääosassa ja ruutujen kuvitus tukee sitä. Puhekuplia on harvassa jos lainkaan. Joskus kerronta hieman töksähtää saman repliikin esiintyessä sekä kuvatekstissä että puhekuplassa, mutta yleisesti ottaen ratkaisu on luonteva ja toimiva.
Kokoelman aloittaa itseoikeutetusti Marika Venton kuvaus keikkatyöläisen puolison perhearjesta ja mitä parisuhteen ylläpitäminen vaatii molemmilta, kun pitkät poissaolot ovat sille rasitteena.

Kulttuurieroja
Kulttuurieroja
Tämän jälkeen lukijaa kuljetetaan työntekijöiden mukana monille työmaille, mm. Porvooseen Nesteen öljynjalostamolle, norjalaiselle öljynporauslautalle, paperitehtaalle Espanjaan ja apartheid-ajoista toipuvaan Etelä-Afrikkaan, ja hiljattain itsenäistyneeseen Viroon. Tarinat ajoittuvat 1980-90 -luvuille, mikä näkyy työn ja ympäristön kuvauksissa. Toimintamenetelmät ja työturvallisuus eivät ole nykyisellä tasolla, ja kohdemaassa vallitseva tilanne aiheuttaa odottamattomia yllätyksiä.
Kun ei vaan sattuisi mitään
Kun ei vaan sattuisi mitään
Tarinoiden keskiössä ovat kuitenkin aina ihmiset. Liikkuvassa työssä tapaa monenlaisia persoonallisuuksia ja näkee paljon ihmiskohtaloita. Joukkoon mahtuu niin kunnioitettavia veteraaneja, sulavapuheisia kelmejä kuin liikuttaviakin kohtaamisia. Eivätkä kaikkien elämäntavat aina sovi yhteiselämään, varsinkaan keikkamiesten ahtaissa majoituksissa.
Vaikka joukkoon mahtuu hankalia työnantajia ja lakkoilua, puolueagitointi loistaa poissaolollaan. Puheenvuoron saavat niin työntekijät kuin työnantajapuolenkin kertojat.

“Elämme aikoja, jolloin yhteiskunta vaatii työntekijöiltä joustoja ja työttömiltä aktiivisuutta,” toteaa kirjan takakansi. Ehkä niin, mutta kootut muistot ovat parin vuosikymmenen takaa ja, kuten projektin sivuilla julkaistu Reppumiesten kevätseminaari -tarina toteaa, komennusmiesten ammattikunta tällaisenaan alkaa olla auringonlaskun ala. Nuoria ei joukossa juuri ole ja naisetkin ovat poissa. Harmaantuvien keikkaduunarien työnkuva on muuttunut ylityöllistetyiksi ruuhka-apulaisiksi.

Sitä suuremmalla syyllä näiden kertomusten kronikointi, varsinkin hienosti toteutettuna sarjakuvana, on kulttuuriteko.
Keräysprojekti jatkuu edelleen, vaikka varsinainen kilpailu on päättynyt. Tarinoita voi tarjota sivustolla http://komennusmiehet.com/, jossa niitä myös sarjakuvitettuna tasaiseen tahtiin julkaistaan.