Komennusmiehet – globaalit ammattilaiset

Komennusmiehet ovat oma ammattikuntansa, miehiä ja naisia joilla ei ole vakituista työpistettä, vaan jotka lähetetään rakennus- ja huoltotyömaille joissa tarvitaan väliaikaista erityisosaamista. Kun työkenttänä voi olla koko maailma, kokemuksia kertyy roppakaupalla. Noita tarinoita yrityksensä BP Asennus oy:n pikkujouluissa kuunnellessaan toimitusjohtaja Jari Vesanen sai ajatuksen niiden keräämisestä muistiin. Tuloksena on komea kovakantinen sarjakuvateos.

Komennusmiehet: Teräsmiehet maailmalla – Tosiasioita työelämästä
Tekijä: Sihvonen, Kari A.
Kustantaja: Arktinen Banaani
Sivuja: 160
Koko: 235 x 315 mm
Sidosasu: Kovakantinen
Väritys: 4-v.
Kieli: Suomi
Julkaisuvuosi: 2018
ISBN: 978-952-270-400-9

Yhteistyössä Suomalaisen kirjallisuuden seuran ja Metallityöväen liiton kanssa järjestettiin 2015-16 kirjoituskilpailu komennusmiesten tarinoista: arkityöstä kotimaassa ja maailmalla, työnkuvan muuttumisesta vuosien vieriessä, vaihtelevista asumisoloista, työyhteisöstä ja järjestötoiminnasta, ja alan suullisesta kaskuperinteestä. Kilpailutuomarina toimi kirjailija Antti Tuuri.

Kerättyjen kokemusten katsottiin ansaitsevan tulla julkaistuksi. Formaatiksi valittiin sarjakuva, joka on elävän elämän kuvaukseen erinomaisen sopiva.

Turuttaret kuin yhdestä puusta
Turuttaret kuin yhdestä puusta
Arktisen Banaanin kustantamaan kookkaaseen, kovakantiseen kokoelmateokseen on valikoitu 24 kertomusta, joista noin puolet on netissä näkemättömiä. Mukana ovat luonnollisesti kilpailun voittajien Risto Lakasen ja Kari Hirvensalon muistelot.

Piirtäjäksi valikoitui Kari Sihvonen, jonka tuotantoa ovat mm. Myrkky-lehdessä esiintynyt Kapteeni Kanki, sanaton strippisarja Silent Badness ja Suomen kuvalehdessä julkaistu Liisa. Valinta on onnistunut. Vaikka kuvat ovat enimmäkseen staattisia, puhuvia päitä ja hitsaavia käsiä, Sihvosen taide tuo kasvot tunnistettaviksi, eläviksi persooniksi. Vartalotyyppejä hänellä näyttää olevan tasan kaksi per sukupuoli, hoikka ja tanakka, mutta lähinnä haalariasuisiin työntekijöihin ei taida ihmeemmin varianssia saadakaan. Värejä on käytetty säästeliäästi, paria sävyä sinistä, punaista ja kellanruskeaa, pääasiassa antamaan tarinalle yhtenäistä ilmettä.

Kuvateksteissä kulkeva alkuperäinen tarina on pääosassa ja ruutujen kuvitus tukee sitä. Puhekuplia on harvassa jos lainkaan. Joskus kerronta hieman töksähtää saman repliikin esiintyessä sekä kuvatekstissä että puhekuplassa, mutta yleisesti ottaen ratkaisu on luonteva ja toimiva.
Kokoelman aloittaa itseoikeutetusti Marika Venton kuvaus keikkatyöläisen puolison perhearjesta ja mitä parisuhteen ylläpitäminen vaatii molemmilta, kun pitkät poissaolot ovat sille rasitteena.

Kulttuurieroja
Kulttuurieroja
Tämän jälkeen lukijaa kuljetetaan työntekijöiden mukana monille työmaille, mm. Porvooseen Nesteen öljynjalostamolle, norjalaiselle öljynporauslautalle, paperitehtaalle Espanjaan ja apartheid-ajoista toipuvaan Etelä-Afrikkaan, ja hiljattain itsenäistyneeseen Viroon. Tarinat ajoittuvat 1980-90 -luvuille, mikä näkyy työn ja ympäristön kuvauksissa. Toimintamenetelmät ja työturvallisuus eivät ole nykyisellä tasolla, ja kohdemaassa vallitseva tilanne aiheuttaa odottamattomia yllätyksiä.
Kun ei vaan sattuisi mitään
Kun ei vaan sattuisi mitään

Tarinoiden keskiössä ovat kuitenkin aina ihmiset. Liikkuvassa työssä tapaa monenlaisia persoonallisuuksia ja näkee paljon ihmiskohtaloita. Joukkoon mahtuu niin kunnioitettavia veteraaneja, sulavapuheisia kelmejä kuin liikuttaviakin kohtaamisia. Eivätkä kaikkien elämäntavat aina sovi yhteiselämään, varsinkaan keikkamiesten ahtaissa majoituksissa.
Vaikka joukkoon mahtuu hankalia työnantajia ja lakkoilua, puolueagitointi loistaa poissaolollaan. Puheenvuoron saavat niin työntekijät kuin työnantajapuolenkin kertojat.

”Elämme aikoja, jolloin yhteiskunta vaatii työntekijöiltä joustoja ja työttömiltä aktiivisuutta,” toteaa kirjan takakansi. Ehkä niin, mutta kootut muistot ovat parin vuosikymmenen takaa ja, kuten projektin sivuilla julkaistu Reppumiesten kevätseminaari -tarina toteaa, komennusmiesten ammattikunta tällaisenaan alkaa olla auringonlaskun ala. Nuoria ei joukossa juuri ole ja naisetkin ovat poissa. Harmaantuvien keikkaduunarien työnkuva on muuttunut ylityöllistetyiksi ruuhka-apulaisiksi.

Sitä suuremmalla syyllä näiden kertomusten kronikointi, varsinkin hienosti toteutettuna sarjakuvana, on kulttuuriteko.
Keräysprojekti jatkuu edelleen, vaikka varsinainen kilpailu on päättynyt. Tarinoita voi tarjota sivustolla http://komennusmiehet.com/, jossa niitä myös sarjakuvitettuna tasaiseen tahtiin julkaistaan.

Ritari, aseenkantaja ja Bois-Mauryn tornit

Hermannin elämänmakuinen ritarieepos alkaa. Yksi matkaa kohti haaveissaan siintäviä linnantorneja, toisen haaveet sortuvat keskiajan kovassa maailmassa.

Bois-Mauryn tornit: 1. Babette

Ranskankielinen alkuteos: Les Tours de Bois Maury 1: Babette, 1984
Tekijä: Hermann
Kustantaja: Sininen Jänis
Suomennos: Kirsi Kinnunen
Ladonta ja taitto: Timo Ronkainen
Sivuja: 48
Sidosasu: Kovakantinen
Väritys: 4-v.
Julkaisuvuosi 2017
ISBN 978-952-7265-00-0
Hinta: 17,90€

Belgialaisen huonekalu- ja sisustusarkkitehdin Hermann Huppenin (s. 17.7.1938) ura sarjakuvapiirtäjänä käynnistyi Gregin studiossa piirtämällä Bernard Princeä ja Comanchea. Hänen tunnetuimpia omia töitään on yhä jatkuva postapokalyptinen Jeremiah, josta J. Michael Straczynski (Babylon 5, Teräsmies: Maa Yksi) ohjasi tv-sarjan.

Hermann aloitti keskiaikaisen eepoksensa Bois-Mauryn tornit vuonna 1984. Siitä kasvoi kymmenen albumin mittainen tarina, joka on poikinut viisi jatko-osaakin. Neljä viimeisintä niistä on kirjoittanut Hermannin poika Yves.

Sarjan ensimmäinen osa esittelee tarinan päähenkilöt, ritari Aymar de Boisin ja hänen uskollisen, joskin nenäkkään aseenkantajansa Olivierin. Aymar-herra haaveilee valloittavansa takaisin esi-isiensä maat ja Bois-Mauryn tornit, joita kauniimpia ja korkeampia ei kristitystä maailmasta löydä, ja ottavansa paikkansa oikeudenmukaisena hallitsijana. Siinä riittääkin työsarkaa tälle surullisen hahmon ritarille.

Keskeisiä sivuhenkilöitä ovat linnanherra Eudes sekä hänen poikansa ja vaimonsa. Rouva suhtautuu Aymariin hyvinkin myötämielisesti, mutta äkkipikaisen pojan Aymar onnistuu suututtamaan. Germain on muurari, jonka rakkaus jakson nimihenkilöön, maamiehen tyttäreen Babetteen johtaa hankaluuksiin, ja vähäksi aikaa hänen ja Aymarin kohtalot kietoutuvat yhteen. Myöhemmin tulee mukaan varasteleva ilveilijäseurue.

Hermann ei kaunistele ajankuvaansa ylenpalttisella ritariromatiikalla. Hänen keskiaikansa on likaista, kovaa ja julmaa aikaa. Väkivallan uhka on alati läsnä ja siinä ei ole mitään jaloa edes turnajaiskentällä. Väkivalta- ja kidutuskohtauksilla ei toisaalta herkutella. Itse teko on nopeasti tehty, mutta sen seuraukset jäävät elämään ja ovat ikäviä kaikille osapuolille.

Aatelisten kesken vallitsee kunniasäännöstö, mutta rahvaalla on vain vahvemman oikeus, niin keskenään kuin suhteessa valtaapitäviin. Aatelisten valta on absoluuttinen ja heidän päähänpistojaan vastaan ei käy pullikoiminen. Kirkko on ainoa tasapainottava tekijä; sen edustajat edellyttävät pikaoikeuden sijaan edes jonkinlaista muodollista käsittelyä kiinniotetulle rikoksesta epäillylle.


Vaikka aika onkin kovaa ja rumaa, Hermannin kaunis taide tekee sen eläväksi ja värikkääksi. Harvan ruudun tausta on pelkistetty yksiväriseksi, paikan ja elävän ympäristön tuntu on koko ajan läsnä. Hermannin arkkitehtitausta paistaa läpi erittäin realistisissa yksityiskohdissa. Jokainen pylväs ja holvikaari on piirretty pieteetillä ja ne näyttävät aidoilta. Kuvat rakennustyömaista työkaluineen ja menetelmineen kelpaisivat historian oppikirjoihin.

Ihmiset ovat kaunistelemattomia, niin aateliset kuin maajussit ja kerjäläiset ovat ihmisen näköisiä. Kasvonpiirteissä voisi olla hieman enemmän vaihtelua, esimerkiksi linnanherran pojan erottaa Aymarista lähinnä hiusten ja vaatteiden väristä.

Kirsi Kinnusen suomennoksessa kieli on eloisaa. Maajussit puhuvat peräpohjalaista murretta, kun taas aateliset käyttävät keskenään korostetunkin runollista korukieltä. Käytetty kirjasin on tosin häiritsevän kapeaa, se tekee väritetyistä puhekuplista paikoin hankalalukuisia varsinkin hämärtyvässä syysillassa.

Bois-Mauryn tornien ensimmäinen osa on tukeva peruskivi, joka antaa odottaa jäntevää tarinakaarta. Toivottavasti jatkoa saadaan pian.

Keskustele Bois-Mauryn torneista Kvaakissa
Kustantajan kotisivut

Sarjakuvaepigrammi pääministerille

Kun yhteiskunnassa kuohuu, on poliittinen pilapiirros voimiensa tunnossa.

Teos: Sipilä
Tekijä: Eri tekijöitä
Kustantaja: Jäätävää paskaa
Sivuja: 24
Koko: 145 x 200 mm
Sidosasu: Lehti
Väritys: Mv.
Kieli: Suomi
Julkaisuvuosi: 2017

Suomen istuva hallitus on onnistunut kuohuttamaan mediaa ja kansaa moneen kertaan raflaavilla esityksillään ja niiden kumoamisilla. Kohujen etunenässä on usein ollut pääministeri Juha Sipilä itse liikemaailman kytkennöillään ja äkkiväärillä reaktioillaan. Tämä on luonnollisesti mannaa satiirikoille. Joukko piirtäjiämme onkin intoutunut revittelemään päättäjien edesottamuksilla 24-sivuisen sarjakuvavihkosen verran.

Pääministeristä maalatut karikatyyrit kuvaavat hänet herkkänahkaisena miehenä, joka ottaa herkästi nokkiinsa kohdatessaan kritiikkiä. Sosiaalinen media on hänelle niin arka paikka, että häneltä on kiellettävä netin käyttö.

Siinä missä todellinen pääministeri on aktiivisesti vältellyt syvähaastatteluja, Sipilässä hänet asetetaan sellaisiin, joissa hän joutuu vastaamaan kiperiin kysymyksiin omista, hallituksen ja ministerien tekemisistä. Vastaukset ovat juron lyhyitä. Toisaalta nopealla aikataululla toteutetut tv-puheet ovat synnyttäneet irvikuvan Sipilästä, joka puhuu mitä sylki suuhun tuo – aina pidäkkeettömään Touretten syndroomaan asti.

Vaan kuinka käy Sipilältä rokkenroll?
Vaan kuinka käy Sipilältä rokkenroll?

Uskonto, kotiolot ja yhteydet liikemaailmassa vaikuttaviin sukulaisiin saavat nekin osansa, samoin kuin ministereistä liikenneuudistuksellaan hämmentänyt Anne Berner.

Sipilä puhuttelee kohdettaan nimeltä, mutta itse sillografien nimiä ei listata ja kaikkia töitä ei ole allekirjoitettu. Liekö takana ajatusketju ”jos ajattelet, älä piirrä; jos piirrät, älä signeeraa; jos signeeraat, älä ihmettele?”

Tosin Supon agenttien ja muiden lukijoiden ei tarvitse kovin syvällisesti perehtyä sarjakuvaskeneemme tunnistaakseen syylliset tyyleistä. Taide vaihtelee perussiististä rujoon sarjakuvapunkkiin. Kansikuvan Leningrad Cowboys -henkinen maan isä on suorastaan komea.

Parisivuisten mustavalkoisten sarjakuvien lisäksi Sipilä tarjoaa sikermän kuvitteellisia elokuvajulisteita ja sokkelon. Jos raaskii raadella lehtensä, saa hauskan vappunaamarin ja Chibilä-paperinuken.

Vakaumuksellisen maalaisliittolaisen kädessä tämä hallituskauden puolivälitarkastelu tuskin vanhenee saunan pesää kauemmas. Oppositiohenkiset ja satiirisen Pahkasika-huumorin ystävät voivat kuusi euroaan kehnomminkin käyttää.

Maailman paras salapoliisi

Syyskuussa 2011 DC Comics painoi suurta punaista reset-nappia koko sarjakuvavalikoimassaan ja aloitti sankarien seikkailut puhtaalta pöydältä. Yksi nollatuista nimikkeistä oli vuodesta 1937 julkaistu Detective Comics, Batmanin synnyinlehti ja nykyään yksi viidestä kuukausittaisesta Batman-julkaisusta USA:ssa. Tänä vuonna RW Kustannus on alkanut julkaista suomeksi Detective Comics -kokoelmia.

Lehden nimestä ja takakannen ”hän on maailman paras salapoliisi” -tekstistä huolimatta Detective Comicsin painopiste ei ole rikostutkijan aivotyössä, vaan Batmanin seikkailut ovat lähinnä kauhusävytteisiä toimintatrillereitä.

Batman Detective Comics 1 Kuoleman kasvot
Alkuteos: Batman: Detective Comics Vol. 1: Faces of Death. Hardcover; collects vol. 2 #1–7; June 2012;
ISBN 1-4012-3466-6
Käsikirjoitus Daniel, Tony S.
Taide Daniel, Tony S., Kudranski, Szymon
Kustantaja RW Kustannus
Sivuja 176
Sidosasu Kovakantinen
Väritys 4-v.
Julkaisuvuosi 2015
ISBN 978-88-68737-93-1
€28,95

Batman Detective Comics 2 Pelottelutaktiikkaa
Alkuteos: Batman: Detective Comics Vol. 2: Scare Tactics. Hardcover; collects vol. 2 #8–12, #0, Annual #1; April 2013;
ISBN 1-4012-4265-0
Käsikirjoitus Daniel, Tony S.; Hurwitz, Gregg; Tynion, James IV
Taide Daniel, Tony S.; Molennar, Romano; Perez, Pere; Kudransk, Szymon
Kustantaja RW Kustannus
Sivuja 232
Sidosasu Kovakantinen
Väritys 4-v.
Kieli Suomi
ISBN 978-88-68736-51-4
€32,95

Vuonna 1937 alkoi DC Comics julkaista Detective Comicsia, joka aluksi oli kovaksikeitettyihin dekkaritarinoihin keskittyvä antologiasarjakuvalehti. Numerossa 27 esiintyi ensimmäisen kerran Bob Kanen uusi sankari Batman, joka nopeasti nousi lehden ykköstähdeksi. Kaiken kaikkiaan Detective Comicsia julkaistiin 881 numeroa vuoteen 2011, jolloin se DC:n Uusi 52 -mullistuksen myötä aloitettiin uudelleen numerosta 1.

Uudistetusta Detective Comicsista on USA:ssa julkaistu jo kuusi kokoelma-albumia. Tänä vuonna on RW Kustannus tuonut Suomen markkinoille niistä jo kolme, tähän arvosteluun ehtineet Kuoleman kasvot ja Pelottelutaktiikan, sekä kolmannen Keisari Pingviinin.

Kuoleman kasvot polkaisee käyntiin itseoikeutetusti Batmanin ykkösvastustaja Jokeri, joka pitkän ja polveilevan ajojahdin jälkeen tekee hulluimman temppunsa koskaan ja katoaa vuodeksi – Egmont Kustannus spoilasi tämän tapahtuman 2014 julkaisemassaan albumissa Batman – Kuolema kulkee perheessä.

Laavalamppu-look on herrainmuodin viimeisintä huutoa
Laavalamppu-look on herrainmuodin viimeisintä huutoa

Jokeri-tapauksen jälkeen Kuoleman kasvot jatkaa sukeltamistaan silkan makaaberin kauhun syövereihin Batmanin jahdatessa mielipuolista plastiikkakirurgia Nukentekijää, joka on friikkiperheensä kanssa kidnapannut poliisipäällikkö Gordonin sekä nuoren tytön. Ensimmäisen osan loppupuoli tapahtuu Pingviinin Jäävuori-kasinolla, jonka murtovarman kassaholvin palveluita hän tarjoaa joukolle kerrassaan merkillisiä herrasmiehiä.

Pelottelutaktiikkaa-albumissa tapaamme kolme vanhaa tuttua konnaa, joiden toimintatapaan kuuluu mielien hallinta ja pelko: Pelätin, Black Maskin ja Hullun hatuntekijän. Myös Pöllöjen hovi tekee iskun. Varsinaisen pääosan albumissa kuitenkin ottaa uusi tuttavuus, kaasutäytteiseen suojapukuun sonnustautunut Herra Toksiini, jonka jäljiltä löytyy omituisella tavalla hajoavia identtisiä ruumiita.

Varoituksen sana vähänkään tieteellisemmin ajatteleville: Gotham Cityn keskustaan pilvenpiirtäjän ylimpään kerrokseen rakennettu, mustia aukkoja luova, aikaa manipuloiva, ihmisiä kloonaava suuri hadronitörmäytin saattaa aiheuttaa nikotuskohtauksia.

Harvey Dent ja ninjaklaani
Harvey Dent ja ninjaklaani

Pelottelutaktiikkaan on sijoitettu uuden Detective Comicsin syyskuussa 2011 käynnistänyt ”nollakuukausi”-numero. Bruce Waynen taistelutaitokoulutus Japanissa on sinänsä hyvin toteutettu, mutta varsin kliseinen tarina yrmeine senseineen ja petollisine naisineen. Lisäksi nähdään vielä Kaksinaaman noir-tyylinen soolotarina, joka pistää miettimään, montako ihmisille omintakeisiaan tuomioita jakavaa salaseuraa Gothamissa oikein vaikuttaakaan. Lopussa kuuluu aavemaisia vihjauksia Jokerin mahdollisesta paluusta kaupunkia piinaamaan.

Amerikkalaisia supersankarisarjakuvia on tietyissä piireissä tavattu sanoa vahvan oikeistolaisesti värittyneiksi. Käsikirjoittaja-piirtäjä Tony Danielin Batman ei tätä mielikuvaa ainakaan horjuta. Maailmankuva on mustavalkoinen, ja mustaa on 95%.

Rikostutkijana ”maailman paras salapoliisi” muistuttaa enemmän Jussi Varesta kuin Sherlock Holmesia tai CSI-tiimejä. Detective Comicsin nimestä ja juurista huolimatta varsinaista salapoliisintyötä ei juuri nähdä. Aikaa ei tuhlata päättelyketjuihin tai johtolankojen etsimiseen. Tutkimukset kuitataan nopeasti tekstilaatikossa, vihjeet löytyvät tuurilla tai ne annetaan Batmanille käteen. Suoraan toimintaan paneudutaan sitten sitäkin suuremmalla pieteetillä.

Ei, tämä ei ole Adam Westin Batman
Ei, tämä ei ole Adam Westin Batman

Batman käyttää hämäräveikkoja kuulustellessaan surutta Abu Ghraibissa ja Guantanamossa kokeiltuja metodeja: vesikidutusta, koirilla pelottelua ja perinteistä tohjoksi hakkaamista. Aiheutuneet vahingot hän noteeraa koneellisen tunteettomasti.

Noh, kuten puolustusministeri Donald Rumsfeld totesi, mehän tiedämme että nämä ovat pahoja tyyppejä.

Robinia tai muuta Bat-perhettä ei näissä tarinoissa tavata. Myös Batmanin siviiliminä jää toissijaiseksi. Bruce Waynen elämään ei monta sivua uhrata. Näistä lyhyistä väläyksistä hänestä jää kylmän manipuloiva kuva, hän kohtelee niin lähipiiriään kuin naisystäviään sosiopaatin elkein.

Radikaalipentujen marssi
Radikaalipentujen marssi

Vankimielisairaalan johtaja tohtori Arkham osoittautuu hullummaksi kuin potilaansa. Tuo ”rikollisten hyysääjä” uskoo vakaasti voivansa parantaa mielipuolet murhaajat, nuo olosuhteiden uhrit, ja pitää Batmania uhkana. Unohtamatta mieltä osoittavia aktivistilaumoja, jotka vaativat oikeutta ja ymmärrystä kaltoin kohdelluille mielenterveyspotilaille ja käyvät ohikulkijoiden kimppuun jos näillä on väärää mielipidettä ilmentävä asu.

Kuvittajana Tony Daniel on toki ensiluokkainen. Yksityiskohtainen jälki tuo mieleen Jim Leen ja Brian Bollandin parhaat tarinat. Osa kiitoksesta kuuluu tussaaja Sandu Florealle ja värittäjä Tomeu Moreylle, synkkä väripaletti sopii synkkiin tarinoihin. Szymon Kudranskin Kaksinaama-jaksot ovat myös kaikessa mustuudessaan tunnelmallisia. Molennarin ja Perezin perinteisempi sarjakuvataide Annual-jaksossa tuntuu niiden rinnalla kankealta ja lattealta.

Petri Silaksen suomennos on tasaisen toimivaa. Muutenkin jämäkkiin kansiin sidotut albumit ovat laatutyötä: painovirheitä ei liiemmin ole ja vanhasta synnistä, käytettävissä olevaan tilaan nähden turhan pienestä tekstistä, on päästy eroon.

Älyllistä salapoliisitarinaa etsivä joutuu pettymään, mutta toimintajännärien ystäville Detective Comics on laadukas paketti.

Keskustele Batmanista ja RW Kustannuksen tuotteista Kvaakissa.

Vaihtoehtoisen Maan tuttu Teräsmies

Joseph Michael Straczynski (s. 17.7.1954), JMS, saavutti 90-luvulla uskollisen fanikunnan televisioon luomallaan tieteissarjalla Babylon 5. Suomessa 1997-2000 esitetty sarja oli ensimmäisiä, joissa jakson mittaisten tarinoiden ohella kehittyi etukäteen suunniteltuja pitkiä juonikaaria ja käänteitä. Jakson lopussa ei aina palattukaan status quohon kuten sarjoissa yleensä, vaan asetelmat mullistuivat useinkin uuteen uskoon.
B5:n lisäksi JMS:n meriitteihin kuuluu sarjakuvaan pohjautuvan tv:sarjan Jeremiah tuottaminen, Clint Eastwoodin ohjaaman elokuvan Changeling Vaihdokas käsikirjoittaminen, sekä iso joukko sarjakuvakäsikirjoituksia DC:lle ja Marvelille. Polemiikkia hän on herättänyt lisätessään Hämähäkkimiehen voimien alkuperään mystillisiä aspekteja.
Teräsmies Maa Yksi, osat 1-3
Alkuteos: Superman: Earth One vol 1-3 (2010, 2012, 2015)
Käsikirjoitus: Straczynski, J. Michael
Taide: Davis, Shane (osat 1 ja 2); Syaf, Ardian (osa 3)
Kustantaja: RW Kustannus
Sivuja: 136 (osa 1), 128 (osa 2 ja 3)
Koko: 168 x 256 mm
Sidosasu: Kovakantinen
Väritys: 4-v.
Kieli: Suomi
Julkaisuvuosi: 2015
1. osa ISBN: 978-88-68737-96-2
2. osa ISBN: 978-88-69711-53-4
3. osa ISBN: 978-88-68739-87-4
JMS:n lapsuus ei ollut helppo. Hänen kertomansa mukaan hänen isänsä oli väkivaltainen juoppo ja vaimonhakkaaja. 17. ikävuoteen mennessä JMS oli muuttanut yli 20 kertaa, mistä johtuen hänellä ei ollut ystäviä ja hän viettikin aikansa lähinnä kaduilla. Hänen haaveilemansa kirjoittajan ammatti tuntui mahdottomalta saavuttaa.
Noina vuosina hänelle antoivat lohtua ja turvaa sarjakuvat, erityisesti Teräsmies, jonka hän koki isänsä täydelliseksi vastakohdaksi — hän piti lupauksensa, kohteli naisia hyvin, suojeli ystäviään, uskoi ihmisistä lähtökohtaisesti hyvää. S-symboli antoi voimaa ja toivoa. Yksi JMS:n kaukaisista haaveista olikin päästä joskus käsikirjoittamaan Teräsmiestä. Lopulta se toteutui: DC:n uuden 52:n myötä hänelle annettiin valtakirja luoda uuden vaihtoehtoisen maapallon, Maa-1:n, suurin sankari.
Käsissämme on siis taas kerran vanhan ja tutun supersankarin uudelleenkuviteltu syntytarina.
20-vuotias Clark Kent saapuu junalla Metropolisiin aloittamaan aikuiselämäänsä. Jonathan ja Martha Kentin adoptoima avaruusolentojen jälkeläinen Krypton-planeetalta ei ole koskaan ollut Teräspoika ja muutenkin hän on pyrkinyt välttämään huomiota. Nyt hänen on aika valita elämänsä suunta: kuka sinä olet, ja mitä sinä haluat?
Voimiensa ja älynsä ansiosta hänelle ovat ovet auki niin urheilujoukkueisiin kuin huipputeknologian yrityksiin, kaikkialle paitsi rapistuneeseen mutta linjastaan tinkimättömään Daily Planet -sanomalehteen. Mutta kun taivaalle ilmestyy vieraiden avaruusalusten laivue ja sen johtaja, Lobon ja David Bowien lehtolasta muistuttava Tyrrell, vaatii Kryptonin viimeistä vesaa esiin, tulee äidin ompelemalle asulle käyttöä. Ja kun supervoimainen mies on kerran tullut julkisuuteen, paluuta ei ole.
Rajojen etsiminen on sarjan kantava teema. Mitä Teräsmies haluaa tehdä, mitä hänen pitäisi tehdä ja mitä hän voi tehdä? Kuinka suuriin asioihin hänellä on valta puuttua, ennen kuin hänet koetaan uhkaksi? Onko lähellä pientä hätää, joka häneltä jää huomaamatta? Kuka vastaa vahingoista, kun supervoimaiset olennot taistelevat? Ja siihen päälle vielä Kryptonin aikaiset isien teot, joita kostetaan viimeiseen polveen.
JMS:n rakkaus Teräsmieheen näkyy. Teris on älykäs, rehellinen ja herkkä. Hän pyrkii tekemään oikein, mutta kokemattomana tekee myös virheitä, joiden seuraukset hän myöhemmin joutuu kestämään. Clark Kent -minä saa reilusti ruutuaikaa hänkin. Eristyksissä kasvanut maalaispoika on rakentanut ympärilleen muurit, joita uudet tuttavuudet horjuttavat.
Teräsmiehen perinteistä hahmokaartia kohdellaan kunnioituksella. Jimmy Olsen on pätevä, joskin huimapäinen valokuvaaja, ja Perry White vanhan koulun journalisti joka päätoimittaa lehteään sydämellä ja ylpeydellä. Lois Lane on ammattitaitoinen, älykäs toimittaja, joka ei retkahda päätäpahkaa ensimmäiseen kohtaamaansa sukkahousuasuiseen avaruusolentoon. JMS antaa hänen ja Teräsmiehen suhteen lämmetä hitaasti.
Romanttisempaa suhdetta sen sijaan viritellään naapurissa asuvan nuoren naisen Lisa LaSallen kanssa. Lisan päällekäyvä lähestymistapa palauttaakin Clarkin mieleen pappa Kentin kanssa käydyn nolostuttavan ”mies terästä, nainen selstoffia” -keskustelun.
Kerronta ja kuvitus on genreen nähden varsin realistista. Clarkin asuintalo, kadut ja kujat ovat asutun näköisiä ja rempallaan. Sekä Shane Davis että Ardian Syaf onnistuvat hienosti tunteiden ilmaisussa ilmeiden ja kehonkielen kautta. Toimintakohtauksissa on sivulle joskus pakattu aivan liikaa tavaraa, ja siirtymät töksähtävät aika ajoin. Varjostukset tuntuvat paikoitellen häiritsevän liioitelluilta, vaikka aivan Batmanin tasolle mustan värin käytössä ei mennä.

Muutenkaan JMS ei synkistele liikaa, vaikka yrmyistä kansista voisi muuta olettaa. Positiivinen vire kantaa läpi tarinan. Ihmiset ovat inhimillisiä hyveineen ja vikoineen. Tämä Teräsmies tuntuu kotoisammalta kuin Uuden 52:n pääuniversumin sinipöksyinen versio, syvällisemmältä ja inhimillisemmältä sekä supersankarina että siviiliolemuksessaan. Yli satasivuinen albumimuoto tosin antaakin enemmän tilaa hahmon kehitykselle kuin normaali 22 sivun lehtiformaatti.

Kukin Teräsmies: Maa Yhden kolmesta ensimmäisestä osasta toimii yksittäin luettuina. Yhdessä ne muodostavat ehjän trilogian, jossa on vahva alku, syventävä keskiosa ja tyydyttävä loppu. Niin Clark Kent kuin Teräsmieskin ovat ottaneet paikkansa maailmassa ja saaneet ystäviä, mutta myös vihamiehiä. Tältä pohjalta supersankarin uraa kelpaa jatkaa. Neljännestä osasta onkin jo vihjailtu.
Keskustele Teräsmies-sarjakuvista Kvaakissa.