Rooma on Timo “Timppa” Mäkelän (s.1951) kolmas albumi Arkitisella Banaanilla. Minun elämäni (2002) ja Häjyt (2003) sai nyt jatkoa lähinnä novellimuotoisia sarjoja sisältävästä kokoelmasta.
Ryhdyn lukemaan. Aluksi tekijä pyörii turistina Roomassa… Kuinka me selviämme tästä!?
 |
Kustantajan edustajan mukaan Rooman palo syntyi nimenomaan kirjailijan mielessä. Mäkelä oli itse ehdottanut kokoelmaa, Arktiselle Banaanille, joka on nopeasti kohonnut eturivin sarjakuvapakkaajaksi. Tuotteistamiseen on vaikuttanut olennaisesti myös talon sisällä työt aloittanut taittaja, Kari Rissanen. Hän vastaa kuulemma myös albumin väriskaalan jyrkentämisestä. Pelkillä vesiväreillä moiseen ei yltäisi edes Timppa!
Rooma
Timo Mäkelä
ISBN 952-9809-78-6
80s. lankasidottu ja kovakantinen
Hinta: n. 22-28eur
Paksuun kirjaan mahtuu Timpan lisäksi myös muita “tekijöitä”. Mäkelä kuvittaa Franz Kafkaa, Juhani Ahoa ja Guy de Maupassantia. Uusien juttujen höysteeksi albumissa on yksittäisiä sarjoja Alphasta, Amokista ja Ilta-Sanomien vuoden 2001 joulunumerosta. Mukaan on otettu myös Me-lehdessä, vuosina 1997-1999, Risteyspaikka -otsakkeen alla ilmestyneitä sivun mittaisia tarinoita.
Kaikkien lahjakirjojen äiti ei ole susi. Vaikka se on muodoltaan romuluinen, se ei remua vaan kietoo lukijansa hellään huomaan. Sarjoilla on oma tunnelmansa. Usein se on rauhallinen ja viipyilevä. Toisinaan tunnelmaa korostetaan värityksellä. Yksivärisissä sarjoissa harmaan rasterin käyttö on niukkaa. Keisarin uni näyttäytyy jyrkän mustavalkoisena. Hieno oivallus on sarjoihin laadittu yhtenäinen nimien kirjoitusasu.
Kokoelma sisältää sarjakuvia kahdentoista vuoden ajalta. Kirjaa lukiessa en voinut olla uhraamatta ajatusta sarjakuvanovellikokoelmien mielekkyydelle. Hahmoista ja aiheista toiseen hyppiminen vaatii veronsa. Hyvätkin jutut syövät toisiaan – aina. Henkilöiden rakentamiseen ja lukijan samaistumiseen novellit eivät sovi yhtä hyvin kuin albumin mittaiset tarinat. Kun juonet kuvaavat ihmissuhteita, asia tietenkin korostuu entisestään.
 |
Vaikka Mäkelän ansiot novellisarjakuvan tekijänä ovat kiistattomat – hän taitaa niin sisällön kuin piirrostaiteenkin, tuntuu tekijä olevan sitenkin parhaimmillaan yhden sivun mittakaavassa. Näissä värisivuissa on enemmän dialogia ja toimintaa, joskus jopa ideaa ja sisältöä, kuin pitempien sarjojen verkkaisissa yksinpuheluissa. Ainakin itse olisin valmis uhraamaan enemmän elokuvallisesta kerronnasta ja kauniista maisemakuvista iskevyyden alttarille.
Kirjan päättävä yksitoistasivuinen “Venetsia” olisi esimerkiksi ideansa puolesta mahtunut helposti muutamaan sivuun. Se on kuitenkin yksi teoksen avainnovelleista. Mäkelä kokeilee Venetsiassa hieman poikkeavaa piirrostyyliä, mutta sarja kokoaa kerronnallaan, teemoillaan, (mies)näkökulmallaan ja tunnelmallaan kirjassa aiemmin esitetyn yhteen.
Jotkut tiet johtavat menestykseen
Vaaleanpunaisen pilven (Otava 2001) lukemisen jälkeen olen tarttunut Mäkelän uusiin sarjakuviin hieman ristiriitaisin tuntein. Roomassa pääosassa on tavallisten ihmisten elämä, rakkaus, ja pienet tähtihetket. Nyt Timppa tekee sitä mitä hän parhaiten osaa. Kirjassa riittää lukemista pidemmäksikin aikaa.
Mäkelä aloitti uransa vuonna 1978 muutaman sivun novelleilla. Juuri novellien tekijänä hän onkin ollut siitä pitäen esikuvana useimmille meistä. Julkista tunnustusta tekijä on saanut mm. Taiteen valtionpalkinnon ja Puupääpalkinnon muodossa. Rooma osoittaa, että Mäkelä kuuluu edelleen kiistattomasti tämän sarjakuvanlajin kotimaisiin ykkösnimiin. Toivottavasti teos yltää Häjyjen kaltaiseen suosioon, sen se ansaitsisi.
Rooman lehdistötiedote ja lisää kuvanäytteitä: www.sarjakuva.com/rooma
 |
Timo Mäkelä ja kustantaja Harto Pasonen (taustalla) ikuistettuna julkistushumun loppumetreillä keskiviikkona 1.9.2004.