Timo ehkä viittasi IBM:n johtokunnan puheenjohtaja Thomas Watsonin hyvin kuuluisaan ennustukseen vuodelta 1943:. ”Uskoakseni viisi tietokonetta riittää tyydyttämään maailmanmarkkinoiden tarpeen”.
Sepä juuri. Muistin vain lukumäärän väärin. Myöhemmin eli aika äskettäin, mutta nettiajassa viime kivikaudella - 1980-luvulla, sitten ennustettiin että kaikki käyttää joka paikassa tietokoneita. Onhan se kai melkein oikein.
Jonaksen valokuvasta: Ei ole nyt lehteä käsillä, mutta olisko se ollut näyttelyä varten tehty blowuppi. Ettei vain tulevaan kansalliskirjaston näyttelyyn.
Tietokonefontin sarjakuvakäyttöön voi tehdä hyvin tai huonosti, mutta eipä sekään joka paikkaan aina ja kaikkialla käy. Harkinnalla ajatellen. Ja kuten sanottu, koneella tehdessäkin voi itse piirtäen kirjoittaa tekstit. ja tiedä mihin noi fontinteko-ohjelmatkin kehittyy. Jatkuuko sarjakuvatypografia -juttu vielä? Vielä paljon asiaa käsiteltävänä olisi.
Timo