Tulevaisuudessa kaikki käyttävät tietokonetta. Tulevaisuudessa koko maailman tarpeisiin riittää kaikkiaan kuusi tietokonetta. 
Täysin off-topic, mutta tuo on aika metka lause. Thomas J. Watsonin väitetään sanoneen, että maailmassa olisi markkinoita noin viidelle tietokoneelle, mutta mistään aikalaislähteestä tätä ei löydy. Lisäksi lausehan oli preesensissä ja ajoitettu vuodelle 1943 – täysin paikkansa pitänyt arvio jonkun matkaa 50-luvulle asti.
Wikipediassa on kyllä ihan järkevä ehdotus lainaukseksi: kun IBM 1953 lähti myymään ensimmäistä kaupallista sähköaivoaan 701:sta, he epäilivät, että noin parista kymmenestä potentaalisesta (kotimaisesta) asiakkaasta, luultavasti yliopistoista ja puolustusvoimien puulaakeista, arviolta viisi niistä voisi vehkeen tilatakin. Tilauksia tuli kuitenkin jo siinä vaiheessa 18.
(Lurker näytti ehtineen ensten, mutta tulipa avattua juttua suomeksi)