Joku sanoi, että numero oli tavallista raskaampi lukea - minun reaktioni oli täsmälleen päinvastainen. Kommentoin asiaa tietysti sikäli puolueellisena, että itse olin yksi tekijöistä ja ratkaisin oman juttuni visualisoinnin omalla tavallani, mutta muun lehden osalta olen pelkkä lukija: ja sen puolesta yllätyin vähän siitä, kuinka heppoista sisältö oli, kuinka vähän se itse asiassa sisälsi informaatiota, kuinka nopeasti koko lehden luki läpi (ei vain selasi, vaan todella luki).
Minusta tämä kertoo siitä, kuinka vierasta ja uutta informaatiosarjakuvan tekeminen meillä on - ja kuinka paljon siinä riittäisi sarkaa raivattavaksi. Siis että sarjakuvaa, tekstin ja kuvan yhdistelmää, todella käytettäisiin nimenomaan tiedonvälitykseen, eikä vain fiilistelyyn. Että esim. uutisosiossa todella mentäisiin sarjakuvan ilmaisumuodon ehdoilla, puettaisiin sanoma visuaalisen kerronnan muotoon, mutta myös sitten sisällön puolesta koitettaisiin todella pysyä uutispalstan funktiossa, tiedon välittämisessä kohtuu neutraalissa äänilajissa.
Sarjakuva-alan väki usein syyttää lukevaa yleisöä siitä, että sillä on liian tiukat lajityyppiodotukset sarjakuvien suhteen ("Sarjakuva on ilmaisumuoto, eikä itsessään genre, joka voisi kantaa vain tietynlaista sisältöä" on mantra, jota olemme pitkään yrittäneet saada yleiseen tietoisuuteen) - ja nyt näissä minusta piirtäjät itse ovat olleet yllättävän pitkälti omien genrejensä vankeja. Että tässä monet ovat aika lailla tehneet tyypillisiä omia sarjakuviaan, niitä vain hiukan informaatiolla höystäen, sen sijaan että olisi lähdetty funktionaalisesta lähtökohdasta: tässä on tieto, joka minun pitää välittää, miten teen sen tehokkaimmin yhdistelemällä tekstiä ja kuvia? Nyt useimmissa jutuissa kuvien mukaan tuominen pudottaa informaation määrän todella alas: yhdellä sivulla on aika vähän asiaa, yhdessä jutussa ei ehditä sanoa kovinkaan paljoa. Siinä ero normaaliin tekstilehteen on valtava.
(Tämä on tietystikin juuri se asia, jossa itse olen puolueellinen kommentoimaan, kun minun ratkaisuni sitten taas oli tunkea sivut hyvinkin täyteen ja käyttää paljon, ehkä liiankin paljon, tekstiä).
Jarla teki oman pätkänsä hyvin, mutta juuri hänellä meistä onkin pitkä työkokemus nimenomaan tästä asiasta.
Myös minusta muutamat kirja-arvostelut olivat aika onnistuneita: Ayassa arvostelijan omakuvan kulkeminen tarinan ruutujen sisältä tapahtumia tutkimassa oli hyvä ratkaisu. Erityisesti Lietzenin sivu oli hieno - lunasti ne odotukset, jotka olin omassa mielessäni sille laittanut, kun kuulin hänen olevan sitä tekemässä...
Myös Jeskasen sivu näyttää todella hienolta, mutta, tuota... en tiedä, kutsuisinko tätä varsinaisesti kirja-arvosteluksi.
En tarkoita tällä nyt liiaksi tyrmätä ketään, sanonpahan vaan julki, mitä ajatuksia lehden lukeminen minulla toi mieleen: että meillä kaikilla on sarjakuvan käytöstä tiedonvälityksessä vielä paljon opittavaa.
Mutta kaiken kaikkiaan tämä on minusta erittäin hieno ja kunnioitettava kokeilu - juuri tämmöistä Sarjakuvaseuran kuuluukin tehdä ja tukea!
Äänestys