Arvostelu Roope-setä-lehdestä 9/11:
Uusi Ropsu alkaa lupaavasti, sillä kansikuva on maestro Andrea Frecceron jumalaista kädenjälkeä. (Olkaa onnellisia, sillä en enää tässä vaiheessa lähde kertaamaan sitä, kuinka vihaan Frecceron (ja Cavazzanon) yksipuolista kierrättämistä kansissa.)
Ja kas, kukas onkaan piirtänyt johtosarjan! Minulla ei ole asian suhteen valittamista, mutten voinut vastustaa kiusausta äskeisen huomautukseni jälkeen. Rudy Salvagninin sarjan Kokkisodassa on siis piirtänyt Giorgio Cavazzano. Tarina on saanut itselleen peräti Kuukauden klassikon leiman. Tosin minä en sitä klassikoksi leimaisi. Sarjassa ei ole mitään erityisen hyvää ja sitä varjostaa pienoinen ennalta-arvattavuuden viitta.
Ankportin tarinat palaavat Ropsuun ryminällä. Käsikirjoittajana on Alberto Savini ja piirtäjänä Stefano Turconi. Valitettavasti Flunssan viemää -nimeä kantava tarina päätyy sarjan huonompien tuotosten joukkoon. Kun muistelee muitakin viimeisimpiä Ankport-tarinoita, voi taas hyvällä syyllä huokaista, että jokin on pitkien tarinasarjojen tekemisessä pielessä. Ihan liian moni sarja kääntyy huikean alun jälkeen usein pysähtymättömään laskukierteeseen. Näin on käymässä myös Ankportille. Esitän kuuluisan kysymyksen: Missä vika?
Stefano Ambrosion ja Massimo De Vitan Avartava luonto tuuppaa estradille Mikin. Tästä tarinasta löytyykin sitä jotakin. Sekä käsikirjoitus että De Vitan loistokkaat piirrokset viihdyttävät. Tosin näistä aineksista olisi voinut ehkä sittenkin väsätä jotain tätäkin hohdokkaampaa. Silti sarja lunastaa, ylivoimaisesti ja helposti, lehden parhaan tittelin.
Paluu lähelle pohjamutia tapahtuu Riccardo Secchin ja Emilio Urbanon Karhukopla-sarjan Toivottomia toiveita myötä. Tämä tarina onnistuu vain ärsyttämään. Suurin syyllinen tähän on Urbano, joka ei hallitse Karhukoplan piirtämistä. Selvä, tunnustan. Urbano ei tunnu hallitsevan minkään piirtämistä.
Muusta lehden annista maininnan ansaitsevat Enrico Faccinin yksisivuinen sekä Marco Rotan keräilykuva. On erittäin surullista, että sain parhaan tunnelman siitä, kun luin toimituksen väsäämää, mielestäni äärimmäisen turhaa, juoniselostusta Barks-klassikosta Mystery of the Swamp.
Yhteenveto: Olen masentunut. Tähänkö on tultu? No, ehkä näinä aikoina jotain on sekin, että yksi tarinoista ei ole huono. Ja se, että kokee eniten lukemalla silkkaa höpinää.