Roope-setä -lehti

[Kahkonen]

Eipä Scarpakaan tarjonnut järin hyvää tasoa Kaukana kavala maailma -tarinassaan. Pienoinen pettymys.

Pahinta oli karmaiseva virhe mittasuhteissa. Se kala on "halkaisijaltaan kahdeksan metriä"? Ja kuitenkin se päällä ratsastava tyyppi on yhtä pitkä kuin kalan halkaisija. Kahdeksan metriä? Vaikka se kahdeksan metriä olisi kehä, olisi silloin halkaisija noin 2,5 metriä. Jokin ei nyt täsmää.

[Koninkaulus]

Kaksi vuotta ja kolme kuukautta kulunut edellisestä Suomessa ilmestyneestä Francesco Guerrinin tarinasta
---------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ai niin, löytyihän täältä vielä yksi petturi. Nimittäin Enrico Faccini, jonka takakannella lymyilevä yksisivuinen on harvinaisen surkea.

Pahoittelen, mutta mielipiteesi on väärä. Tuo yksisivuinen on sanalla sanoen nerokas. Ei vitsisarjan aina tarvitse olla niin mahdottoman yllättävä ollakseen erinomainen.

Martina&Carpi oli myös mainiota kamaa, Scarpa oli loistava, Faracin tarina oli hieno eikä Vitalianonkaan sarjassa mitään suurta vikaa ollut. Kelpo lehti tällä kertaa, vaikka tietyt puutteet taas jäivätkin kaivelemaan.

[Voltigern]

Arvelin aloittaa Roope-setä lehden tilauksen heti kun muutan omilleni eli aika pian. Tykkään Roope-setä lehdestä enemmän kuin Aku Ankan taskukirjoista.

[Miqz]

Tuliko kaikille tilaajille elokuun Ropsu eilen? Meille jäi tulematta, piti ostaa kaupasta. Onneksi oli kansihinta -50%, eli maksoi alle kaks egee. Dalmasson ja DeVitan & Martinan ja Carpin klassikkoankat näyttävät kivoilta, sen sijaan tämänkuinen pidempi Mikki näyttää lievältä pettymykseltä ainakin kuvituksen osalta. Käsikirjoittaja myös jokin tuntematon suuruus. Palkintotehtävässä kaikki sitten äänestämään Mikkiä tammikuun kanteen!

Kaikki arviot toistaiseksi siis silmäilyyn perustuvia, en ole vielä yhtään tarinaa lukenut.

[OP]

Tuliko kaikille tilaajille elokuun Ropsu eilen? Meille jäi tulematta, piti ostaa kaupasta. Onneksi oli kansihinta -50%, eli maksoi alle kaks egee.
---
Palkintotehtävässä kaikki sitten äänestämään Mikkiä tammikuun kanteen!

Meillä loppui tilaus, eikä ole muistettu laittaa uutta menemään, minäkin siis ostin kaupasta.

Kansiäänestyksestä, ensi vuonnahan Roope täyttää 65 vuotta, joten kansi numero kolme voisi olla paikallaan, sillä se on ainut, jossa Roope esiintyy. Mikki on toinen vaihtoehtoni, olisihan pallokorvaa kiva nähdä kannessakin useammin. Ykksökuvan hylkäsin heti, kakkonen sopisi sikäli tammikuun lehteen, koska silloin on talvi, mutta Roope ja Mikki taistelevat nyt alitajunnassani jonkin aikaa.

Lehti näyttää itsessään erittäin hyvältä, lukenut en tosin ole minäkään sitä vielä.

[OP]

No tulipahan mieleen, ankanpojat täyttävät ensi vuonna myös 75 vuotta. En taida silti äänestää ykköskantta, vaan pähkäilen edelleen kolmosen ja nelosen väliltä...

Lheti tulikin nyt luettua.
Tiedettä vai taikauskoa? oli vähän mitäänsanomaton, mutta hyvin toteutettu tarina.
Auringon temppelin aarre ei ole parhaita Mikin ja Hessun seikkailuja menneisyydessä. Eihän tässä mennä minkkeään aikakoneella, vaan taian avulla, vieläpä vahingossa. Juoni ei ole kovin kummoinen, muuten mukavaa luettavaa.
Energiakriisi on opuksen kantava voima - tarina ei kärsi mistään puutteista, on yksinkertainen ja hauska. Eikä ennalta-arvattava, vaikka loppuratkaisuun ehkä viitataankin kohdassa, jossa Roope ei muistanut omistavansa Ilta-Pulua. Tykkään!

Hyvä ropsu, muttei yllä kuitenkaan ihmeelliseen suoritukseen. Antoi hyvän maun suuhun kesä- ja heinäkuun osittain epäonnistuneiden lehtien suhteen, joten syyskuun numeroa innolla odottaen vain!

[Kahkonen]

Minusta uusin oli hieno kokoelma huipputekijöiltä: de Vitaa varhaiskaudelta, Martina+Carpi ja Mikki-tarinan Uggetti muistuttaa jotakuta klassikkopiirtäjää ellei sitten itseään. Yleensä mitäänsanomattomat yksisivuisetkin olivat ihan hyviä.

[Lurker]

...Mikki-tarinan Uggetti muistuttaa jotakuta klassikkopiirtäjää ellei sitten itseään.

Uggetti on ollut todella pitkään ns. alalla.
http://lambiek.net/artists/u/uggetti_maria-luisa.htm

Piirtää jotenkin vähän vinommin ja rennommin kuin perus-Disney-artisti. Persoonallisesti siis. Mikä voi tietenkin joidenkin mielestä olla sama kuin "väärin".

[Henendo]

Arvostelu Roope-setä-lehdestä 8/11:

Syytän jokseenkin erikoista kansikuvaa siitä, etten ollut löytää uutta lehteä kioskin hyllystä. Ilmoitus 50 prosentin alennuksesta lämmitti saitaa ostajaa. Kansikuva on Andrea Frecceron jumalaista kädenjälkeä ja ostajan allergia puhkeaa.
Johtosarja on kuukauden klassikko vuodelta 1973. Tiedettä vai taikauskoa? -tarinan on kirjoittanut Gian Giacomo Dalmasso ja piirtänyt Massimo De Vita. Molemmat tuntuvat olevan hyvässä terässä. Turhan lyhyeksi tarina tuntuu kuitenkin jäävän. Tällä olisi voinut olla aineksia enempäänkin. Taavi Ankan, joka kuuluu suosikkihahmoini, esiintyminen lämmittää mieltä.
Lehden muukin anti vaikuttaa lupaavalta. Toinen tarina on Massimo Zammattaron ja usein parjaamani Maria Luisa Uggettin väsäämä Auringon temppelin aarre. Zammattaron nimi vaikutti tuntemattomalta ja näin aikalailla onkin. Inducksin mukaan herran tililtä löytyy vain neljä tarinaa. Uggetti sen sijaan, kuten mainitsinkin, on turhankin tuttu. En ole pitänyt tämän tyylistä, mutta tämän sarjan kuvitus tekee poikkeuksen. Hienoa ja tarinan tunnelmaan sopivaa jälkeä.
Jos minä saisin valita, nimittäisin Guido Martinan ja Giovan Battista Carpin Energiakriisin johtosarjan sijaan kuukauden klassikoksi. Tarina on täydellistä jälkeä sekä juonellisesti että taiteellisesti. Martina osaa kehittää hienosti Roopen ja Akun välille hauskoja tilanteita. Roopen kierous on onnistunutta.
Yksisivuisista: Giuseppe Sansonen Karhukopla-hupailu Uusi harrastus on köyhä, samoin takakannesta löytyvä Carlo Panaron ja Paolo De Lorenzin Kuumia tunteita?, pääosassa Riitta.
Lisäksi lehden uumeista löytyvät muun muassa köyhän miehen English Edition, pitkästä aikaa kiinnostava tietotoimisto sekä yllätyksellisesti kaksisivuinen dekkaripähkinä, joka on silti uskomattoman hömelö.
Palkintotehtävästä löytyy jotain erikoista. Lukijat saavat kunnian valita tammikuun Ropsun kannen. Täytyy valitettavasti todeta, ettei yksikään Giorgio Cavazzanon teoksista ole mielestäni hyvä. Silti valintani oli helppo. Suosikkini on kansi numero 4. Se on vaihtoehdoista hienoin ja tunnelmallisin.

Yhteenveto: Hyvä lehti! Ehdottomasti vuoden parhaimmistoa! Klassikot tekevät lehden.

[Janne]

Klassikot tekevät lehden.

Todellakin. Nyt täytyy kiittää ja kumartaa lehden toimituksen suuntaan. On monta syytä olla iloissaan. Ensinnäkin se, että oli peräti kaksi ns. klassikkoa mukana. Tämä on balsamia sille, että taskukirjoista nämä ovat käytännössä kokonaan tippuneet pois. Toinen syy on se, että Carpi on nyt ilmeisesti nostettu Suomessakin mestariksi Cavazzanon, De Vitan ja Scarpan rinnalle sillä sen verran taajaan miehen juttuja on nyt nähty. Kolmas ilon aihe on se, että toimituksessa on joko luettu kvaakia tai otettu onkeen sinne sataneista palautteista. Tarkoittaa sitä, että jatkossakin varmaan klassikkoiloittelu jatkuu.

Ainahan voi parantaa. Vielä kun saataisiin ainakin Gatton ja Bottaron vanhempaa tuotantoa, niin riemuni lisääntyisi. Ja vanhempia Mikki-juttuja muiltakin kuin Scarpalta toivon.

[Koninkaulus]

Kaksi vuotta ja neljä kuukautta kulunut edellisestä Suomessa ilmestyneestä Francesco Guerrinin tarinasta
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tässähän alkaa kuukausi loppua, enkä ole sanonut tuoreista julkaisuista vielä mitään. Koitetaanpas nyt saada jotain ilmoille ennen syyskuuta.

Foorumin vakiokasvot varmasti tietävät, kuinka suuresti vanhoja mestareita arvostan, mutta pakko sanoa, että liika on liikaa. Elokuun Ropsu oli häiritsevän täynnä vanhoja tarinoita, kun Mikki-tarinakin oli yli kahdenkymmenen vuoden takaa. Ei siinä mitään, jos tarinat olisivat olleet huikeita klassikoita, mutta siitä ei ollut toivoakaan. Dalmasson Roope oli hölmö, Zammattaron Mikki hyvin keskinkertainen ja viimeksimainitun tarinan piirrokset toki aivan järkyttävät. Uggetti ei kyllä ketään klassikkotekijää muistuta, jälki on mielikuvituksetonta ja kankeaa kuin mikä. Muistuttaa itseään ja jonkin verran toista b-luokan piirtäjää Sandro Dossia.

Martinan ja Carpin Aku-tarina oli tämän lehden selvästi paras, mutta eipä sitäkään voi miksikään mestariteokseksi kutsua. Parasta tässä on tuo Jannen mainitsema Carpin arvostuksen lisääntyminen, mutta tätä lehteä sekään ei pelasta. Jonkun kehumat yksisivuiset olivat nekin huonompia kuin yleensä, eli eipä tästä jäänyt GBC:n piirrosten lisäksi oikein mitään käteen. Tietotoimistostakin sai vähän tyhmästi minusta sellaisen käsityksen, että Taavi olisi jotenkin huomattavasti yleisempi/merkittävämpi hahmo ollut vanhoissa Akkareissa kuin italialaistarinoissa vaikkapa läpi koko Taskarien historian.

Minne ovat lehdestä häipyneet hyvien tekijöiden uudet Mikki-tarinat? Tänä vuonna ei lehdessä ole nähty vielä ainuttakaan tuoretta/tuoreehkoa laatu-Mikkiä. Viime vuonna nuo kriteerit täyttäviä juttuja nähtiin sentään aina välillä ja jopa surullisenkuuluisana vuonna 2009 muutama. Huippuvuosina 2007 ja 2008 lehdessä ilmestyi noin kymmenen (10!) erinomaista tuoretta Mikki-tarinaa kumpaisenakin vuonna. Ja siihen päälle vielä varsin mukava määrä klassikoita sekä Tito Faracin Kaasi&Murske -tarinat, niin johan oli Mikki-maailman ystävällä onnenpäivät. Samoin ankkatarinoiden osalta taso oli keskimäärin todella paljon korkeampi kuin nykyään.

Klassikot ja "klassikot" lisääntyvät, mutta lehti vain huononee.

[Miqz]

Syyskuun Roope-Sedän kansi on identtinen asetelmaltaan tulevaan lokakuun Saksan taskariin, tsekatkaapa:

http://www.lehtipiste.fi/fi/aikakauslehdet/102605/Roope-Set%c3%a4/
http://www.lustige-taschenbuecher.de/ltb-katalog-420.html

Pii on vaihtunut Pennoseksi. Kuukauden tarinat näyttävät kivoilta, on Ankporttia, DeVitan Mikkiä ja Salvagninin&Cavazzanon johtosarja Pennosineen. Ainoa kysymysmerkki on lehden päättävä Karhukopla-sarja, joka ei tekijöiden puolesta ole klassikkoainesta (Secchi& Urbano). Pohdiskelen miettimääni Ropsu-Taskari julkaisupolitiikkaa lisää taskari-ketjussa myöhemmin.

[haplo]

Kun nyt lyhyen tilausjaksoni ensimmäinen Roope-setä ilmestyi, niin täytyy kai se sanoa tämän ja irtonumerona ostamani edellisen lehden kokemuksella että mieluummin jatkan tämän kuin Aku Ankan tilaamista. Ensi vuonna palaan AA:ssa satunnaiseen irtonumeroiden ostamiseen ellei taso parane roimasti. Sen verta parempi lehti tämä Roope-setä on.

Kuukauden tarinat näyttävät kivoilta, on Ankporttia, DeVitan Mikkiä ja Salvagninin&Cavazzanon johtosarja Pennosineen. Ainoa kysymysmerkki on lehden päättävä Karhukopla-sarja, joka ei tekijöiden puolesta ole klassikkoainesta (Secchi& Urbano).

Ei se Karhukopla-tarina aivan klassikko ole, mutta varsin toimiva silti. Yllätyin ihan siitä että Ankport-tarina oli lehden heikoin. Aikanaan kun tilauksen lopetin, jäin juuri noita eniten kaipaamaan. Mitä tulee tuohon vuoden 1979 klassikkoon, sille jopa voi tuon nimikkeen oikeastikin antaa. Hyvin kasassa pysynyt paketti, johon oli saatu mukaan jopa pienoinen yllätys ilman että se tuntui päälleliimatulta. Plussaa myös muutamasta varsin onnistuneesta juonen ulkopuolisesta lisävitsistä.

En minä tavallisesti jaksa näin tarkkaan ankkajulkaisuja ruotia, vaikka muiden kirjoittamia onkin ollut mukava lukea. Mutta niin mieluisasti nämä Roope-sedät Aku Ankkoihin verrattuina ovat toimineet, että tässähän vallan intoutuu. Pitänee hankkia aiemmin tänä vuonna ilmestyneetkin, tietenkin Kvaakin arvovaltaisen raadin sanomisten perusteella.

[Henendo]

Arvostelu Roope-setä-lehdestä 9/11:

Uusi Ropsu alkaa lupaavasti, sillä kansikuva on maestro Andrea Frecceron jumalaista kädenjälkeä. (Olkaa onnellisia, sillä en enää tässä vaiheessa lähde kertaamaan sitä, kuinka vihaan Frecceron (ja Cavazzanon) yksipuolista kierrättämistä kansissa.)
Ja kas, kukas onkaan piirtänyt johtosarjan! Minulla ei ole asian suhteen valittamista, mutten voinut vastustaa kiusausta äskeisen huomautukseni jälkeen. Rudy Salvagninin sarjan Kokkisodassa on siis piirtänyt Giorgio Cavazzano. Tarina on saanut itselleen peräti Kuukauden klassikon leiman. Tosin minä en sitä klassikoksi leimaisi. Sarjassa ei ole mitään erityisen hyvää ja sitä varjostaa pienoinen ennalta-arvattavuuden viitta.
Ankportin tarinat palaavat Ropsuun ryminällä. Käsikirjoittajana on Alberto Savini ja piirtäjänä Stefano Turconi. Valitettavasti Flunssan viemää -nimeä kantava tarina päätyy sarjan huonompien tuotosten joukkoon. Kun muistelee muitakin viimeisimpiä Ankport-tarinoita, voi taas hyvällä syyllä huokaista, että jokin on pitkien tarinasarjojen tekemisessä pielessä. Ihan liian moni sarja kääntyy huikean alun jälkeen usein pysähtymättömään laskukierteeseen. Näin on käymässä myös Ankportille. Esitän kuuluisan kysymyksen: Missä vika?
Stefano Ambrosion ja Massimo De Vitan Avartava luonto tuuppaa estradille Mikin. Tästä tarinasta löytyykin sitä jotakin. Sekä käsikirjoitus että De Vitan loistokkaat piirrokset viihdyttävät. Tosin näistä aineksista olisi voinut ehkä sittenkin väsätä jotain tätäkin hohdokkaampaa. Silti sarja lunastaa, ylivoimaisesti ja helposti, lehden parhaan tittelin.
Paluu lähelle pohjamutia tapahtuu Riccardo Secchin ja Emilio Urbanon Karhukopla-sarjan Toivottomia toiveita myötä. Tämä tarina onnistuu vain ärsyttämään. Suurin syyllinen tähän on Urbano, joka ei hallitse Karhukoplan piirtämistä. Selvä, tunnustan. Urbano ei tunnu hallitsevan minkään piirtämistä.
Muusta lehden annista maininnan ansaitsevat Enrico Faccinin yksisivuinen sekä Marco Rotan keräilykuva. On erittäin surullista, että sain parhaan tunnelman siitä, kun luin toimituksen väsäämää, mielestäni äärimmäisen turhaa, juoniselostusta Barks-klassikosta Mystery of the Swamp.

Yhteenveto: Olen masentunut. Tähänkö on tultu? No, ehkä näinä aikoina jotain on sekin, että yksi tarinoista ei ole huono. Ja se, että kokee eniten lukemalla silkkaa höpinää.

[OP]

Oma mielipiteeni Roope-sedästä on se, että numero on pitkästä aikaa hyvä. Jokainen tarina on edes jotenkin keskinkertaista parempi. Vaikkei mikään mestaritasoa olekaan.

Kokkisodassa oli viihdyttävä, mutta säröilevä kokonaisuus. Loppujen lopuksi sai hyvälle tuulelle. Cavazzanon vanhempaa piirrostyyliä on vaihteeksi ilo seurata.
Flunssan viemää oli hauska tarina, mutta olemukseltaan kökkö. Ankportin tarinat eivät ole ikinä olleet suosikkejani, ne ovat jotenkin... ei-minunlaisiani. Ööh.
Avartava luonto oli sekin varsin piristävä erilaisuudessaan. De Vitan piirrokset elävöittivät hieman tarinaa, joka tuntui kyllä olevan aika rönsyilevä.
Toivottomia toiveita oli todella hienoa Karhukopla-laatua kun vertaa kolmikon seikkailuihin yleensä. Tarina oli koottu hyvin ja se piti otteessaan.

Tästä on hyvä jatkaa lokakuuhun. Aaveita ja kummituksiahan sitä olisi sitten tiedossa (eikö?).