Arvostelu Roope-setä-lehdestä 7/11:
Heinäkuun 132-sivuisen paketin iskulause on Leppeää lomalukemista. Heti alkuun kansi sai minut kaikkea muuta kuin leppeäksi. Ensivilkaisulla kuvittelin sen olevan ylistetyn maestro Andrea Frecceron käsialaa, mutta toimituksellinen nurkka (palkintotehtävän alapuolella) kertoo viivojen olevan Stefano Intinin kynästä lähtöisin.
Guido Martinan ja Giovan Battista Carpin Machu Picchun aarre on Kuukauden klassikko vuodelta 1977. Tämän lisäksi aiempien Martinan 70-luvun lopulla väkertämien tarinoiden perusteella uskallan väittää, että kyseinen ajanjakso on ollut tälle ihan jotain muuta kuin kultakausi. Useimmat Martinan pettymykset ja jopa herran huonoimmat teokset ajoittuvat näille vuosille. Machu Picchun aarretta ei voi sanoa täysin huonoksi, mutta pettymys se on sekä Martinan että Carpin asteikolla. Carpin piirroksissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta joskus huono(hko) juoni laskee myös piirtäjän pisteitä.
Vartiotarha on lyhyt (umpitylsä) seikkailu Fabio Micheliniltä ja Pier Dario Pennatilta. Ehkä tuo yksi, jo suluissa mainittu, adjektiivi riittää kuvaamaan tarinaa.
Romano Scarpan sarjaa Kaukana kavala maailma voisi ehkä myös kutsua Kuukauden klassikoksi. Tosin tämäkin sarja tuottaa kavalan pettymyksen. Scarpan piirroksiin joutuu erittäin harvoin, miltei koskaan, pettymään, mutta käsikirjoitus voi hyvinkin ontua. Tässä tapauksessa juoni ei oikein iske ja pieni ennalta-arvattavuudenkin varjo laskeutuu tarinan ylle.
Kansi ei ilmeisesti sitten ollutkaan Andrea Frecceron jälkeä, mutta lohdutukseksi lehteen on upotettu peräti kaksi ylistetyn maestron taiteilemaa tarinaa! (Umph! Minun on pakko tunkea tähän välikommentti. Olen jo useaan otteeseen maininnut nykyisestä Freccero-politiikasta, mutta en ole kertonut sen harjoittamisen aiheuttamista sivuvaikutuksista. Olen erikoinen persoona (?) ja tämä Frecceron änkeäminen joka paikkaan on saanut minut peräti vihaamaan kaikkia (liioittelua?) tämän töitä. Aivan, vaikka miehen piirroksissa ei sinällään ole mitään vihattavaa tai yleensäkään moitittavaa. Olen saanut vakavan yliannostuksen.)
Ensimmäinen näistä Frecceron sarjoista on Tito Faracin kirjoittama, erikoislaatuinen Uudessa ulottuvuudessa. Tarinassa on jotain lupaavaa ja sellaista, mikä saa pitämään siitä, mutta lopputulos on silti keskivertotuotos. Frecceron piirroksissa ei tosiaan ole moitittavaa. Hieman ne poikkeavat nykyisestä tyylistä, sillä tarina on vanhempi tuotos, mutta sehän ei ole mikään synti.
Fausto Vitalianon kirjoittama Vaihtoehtovirtaa on niin ikään sarja, jossa on sitä jotain, mutta jossa ei olekaan lopulta oikein mitään. Vitaliano onnistuu luomaan illuusion, jonka ansiosta tarina on pidettävä. Frecceron piirrokset eivät saa moitteita.
Tässä lehdessä mainitsemisen arvoinen on Roope-sedän tietotoimisto, joka on kesäterässä. Kesä kaikilla -nimellä otsikoitu palsta pääsee ehdottomasti ehdolle Kaikkien aikojen huonoin R-S:n tietotsto -kilpaan.
Marco Rotan keräilypotretti on ehkä vuoden onnistunein (tähän mennessä). Hienoa jälkeä!
Ai niin, löytyihän täältä vielä yksi petturi. Nimittäin Enrico Faccini, jonka takakannella lymyilevä yksisivuinen on harvinaisen surkea.
Yhteenveto: Annan tälle murska-arviostani huolimatta keskivertoa paremman lehden arvosanan. Loppujen lopuksi lehdestä löytyy vain yksi täysin epäonnistunut tekele, joka on pitkä sarjakuva; Vartiotarha, joka sekin on tosin lyhyt. Pettymys ei aina tarkoita surkeaa.
