tai ainakin olisi kiva saada pari sitaattia tämän tueksi.
Mielenkiintoisempaa on, kuinka
Moore itse näkee asian:
Moore was invited to write the screenplay himself, the latest in a long line of attempts by Hollywood to lure him over to movies, but he has never been tempted. "They never really get past first base with me," he laughs. "It's nothing to do with money, it's more because I get a level of control in comics that Tony Blair and Gordon Brown could only dream about."
Tavoite kontrolliin näkyy käsikirjoituksistakin, mistä valitsin tekstiini sen ensimmäisenä mieleen juolahtavan. Moore on selkeästi toinen ääripää siitä koulukunnasta, joka toteaa kuvittajalle, että nyt tarvitaan sivun verran tappelua.
Kuvittajat toki kommentoivat yhteistyötään Mooren kanssa pääosin positiiviseen sävyyn, muotoilevat korkeintaan että hänen kanssaan työskentely vaatii heiltäkin paljon. Mikäli jäljestä voi mitään päätellä, tietynlainen työmoraali kyllä yhdistää kuvittajia Bolland, Gibbons ja O'Neill.
Luonteena Moore ei näytä olevan lainkaan siitä vaikeimmasta päästä kuvittajiaan kohtaan, eikä suinkaan näytä pitävän töitään yksin omina tuotoksinaan, kuten pahimmat tapaukset.
Mutta taitelijat myös useimmiten taitavat muistaa mainita että Moore myös sanoo aina että jos sinulla on jokin parempi idea tämän esittämiseksi niin käytä toki sitä.
Juuri näin. Hyvän kuvan asiasta saa
tästä haastattelusta, jossa Moore kuvaa Watchenin työnjakoa ja Gibbonsin roolia mm. kannen suhteen.
Tämä nimenomainen haastattelu on mielestäni muutoinkin sieltä mielenkiintoisimmasta päästä. Tämän ja tuon ylemmän linkin takaa Moore kommentoi elokuvasovituksia varsin maltillisesti. Lehdet noista enemmän otsikoita repivät myöhemminkin ja uskoisin, että Moore näki asian vain helppona tapana saada julkisuutta valtamedian puolelta ja muisti mainita asian useammin.
---
EDIT: Koska kukaan ei tällä kertaa (valitettavasti) näytä kuumentuneen tekstistäni, niin taltioidaan nyt sitten jälkipolville, että kunnon fanipoikien tavoin ylistän itsekin Mooren neroutta. Tekstin varsinainen motiivi ei siis ollut iskeä Moorea (kuinka se edes suomeksi onnistuisikaan), vaan piikitellä fanikunnan suhdetta mestariinsa ja samalla Mooren jokseenkin sympaattisen kömpelöä suhdetta yleisöönsä.
Tähän valitsin tyylin, jota sisällöntuotannon puolella kauniisti luonnehdittiin pamfletiksi, mutta jota tuo bizarro-journalismi on ehkä lähempänä. Itse ajattelin tekstiä väärät mielipiteet -ketjun jatkeena. Jokainen tekstin pohjalle otettu lausahdus tai todenperäisyys on kärjistetty muotoon, jossa se on enää karvan verran totuuden puolella.
Mooren suhteesta magiaan minulla on ollut aina sellainen tunne kuin hän suhtautuisi aiheeseen hieman samalla tavoin kuin normi-ihmiset vaikkapa kirjallisuuden harrastamiseen. Tosin 2000-luvulla minulla on toistuva tunne siltä kuinka Moore vetäisi fanikuntaansa nenästä sellaisessa mittakaavassa, jossa kukaan ei pysty sitä näkemään. Tosin tekstissäkin mainittujen Stewart Lee -haastattelujen jälkeen (nähtävissä YouTubesta) ajatusta ei enää voinut välttääkään.
