Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Toimintasarjakuvat => Aiheen aloitti: Antti Vainio - 11.12.2003 klo 10:51:30
-
kannattaako tuohon sijoittaa 23.30e? sitä on kehuttu siellä täällä?
-
Onhan se hyvä, vaikkakin tuohon hintaan hiukka kallis. Sarjakuvat sekoittavat pään pahasti, ainakin muutamilta ja uudelleensisustusliiga on vain yksi Milliganin kajahtaneista loistoideoista.
-
Kannattaa. Tarina on aika monitasoinen ottamatta itseään erityisen vakavasti, hahmot hyviä ja todentuntuisia, piirrosjälki hienon rötöistä ja kokonaisuus kestää useammankin lukukerran.
Niin, pitäisi itsekin ostaa, olen nyt tyytynyt lainaamaan sen useamman kerran kirjastosta.
-
Kyllä minäkin sen sinuna ostaisin. Lukuelämys kaiken kaikkiaan. Ei ehkä maailman paras sarjakuva, kuten Tähtivaeltaja joskus aikoinaan mainitsi, mutta muuttaa keskivertoihmisen maailmankuvaa varmasti.
-
En laittanut, että parhaimpia, ettei mene vaan joidenkin Sandmanie ja Preacherien kehuksi...
eli siis lukuvinkkien perässä kyselisin teiltä mitkä ovat olleet mieleenpainuvia ja hienoja Vertigo-sarjakuvia?
Minulle ehdottomasti suosikkeja ovat Milliganin ja Fegredon Enigma-minisarja, sekä myös Milliganin Extremist, ja ihan hyvä on Facekin samoilta ajoilta.
Muita ihan huippuja ei tule juuri nyt mieleen, paitsi Kid Eternity -minisarja, mutta kun en ole siitä kaikkia osia lukenut, ehkä sitä ei voi laskea.
-
Tietenkin Hellblazer ja joiltakin osin myös The Invisibles. Ynnä V for Vendetta, joka nykyisellään taitaapi olla Vertigolle merkattu. Transmetropolitan ja Alan Mooren Swamp Thing ja..öö.. onhan nuita hyvejä vertigoita jokunen juu:
http://www.dccomics.com/vertigo/
-
Edelleen julkaistavista (ei mainituista) seuraan itse 100 Bullets'ia ja Lucifer'ia. 100 Bullets ei ole mitenkään tyypillinen Vertigo-nimikkeen alle, mutta Sandmanista tuttu Lucifer sitä vastoin on. Harkinnassa ovat myös Fables, Losers ja Y the last man, mutta ehkä joku niitä lukenut voisi suositella...
Morrison tekeleetkin ovat näköjään Vertigoa, eli The Filth, Animal Man, Doom Patrol, Seaguy...
-
En laittanut, että parhaimpia, ettei mene vaan joidenkin Sandmanie ja Preacherien kehuksi...
eli siis lukuvinkkien perässä kyselisin teiltä mitkä ovat olleet mieleenpainuvia ja hienoja Vertigo-sarjakuvia?
Minulle ehdottomasti suosikkeja ovat Milliganin ja Fegredon Enigma-minisarja, sekä myös Milliganin Extremist, ja ihan hyvä on Facekin samoilta ajoilta.
Muita ihan huippuja ei tule juuri nyt mieleen, paitsi Kid Eternity -minisarja, mutta kun en ole siitä kaikkia osia lukenut, ehkä sitä ei voi laskea.
Omat suosikit nyt on tietenkin Preacher ja Hellblazer, ja Garth Ennisiltä kannattaa ehdottomasti katsastaa ainakin Goddes minisarja, eikä Pride & Joy ollut myöskään mikään huono. 100 Bullets on myös ihan kiinnostava sarja, joskin aina välillä jää junnaamaan vähän paikalleen. Muita tutustumisen arvoisia on mielestäni myös jo mainittu Transmetropolitan ja jollain perverssillä tavalla tykkäsin myös The House On The Borderlandista, etenkin Corbenin loistavan piirtotyön ansiosta.
-
Kahden ekan albumin perusteella Y the last man ei oikeasti ole tutustumisen arvoinen. Piirros on ihan nättiä mutta tarina on pullollaan sellaista patriotismia, amerikan presidenttejä, sattumia ja saarnaamista etten voi suhtautua siihen kovinkaan vakavasti.
JUONI"SPOILERI":
- Katsos kun olen tällainen maailman viimeinen mies ja äitini on amerikan presidentti ja siskoni on äärifeministi-amatsoni-jengiläinen joka haluaa tappaa minut ja apinani on myöskin mies ja jostakin syystä sekin on hengissä, ettei vaan johtuisi tästä maagisesta kihlasormuksesta jota olen kiikuttamassa tyttöystävälleni joka ei tiedä minun olevan elossa -
OK?
Jos SLEEPER ei ole tuttu sarjakuva, siihen kannattaa tutustua oitis vaikka eipä tuo Vertigo-kamaa olekaan. Tosin sisältönsä puolesta voisi varsin hyvin ollakin.
-
Susipää, ei Y-the last man ole patrioottinen. Ainakaan kovin paljoa. Oletko lukenut saman tekijän Ex Machinaa, joka kertoo Nykin pormestarista, joka sattuu olemaan ex-supersankari (maailman ainoa?). Puoluekanta: sitoutumaton.
Kyllä, Y:n äiti on USA:n presidentti, miesten mukana kun kuolivat suurin osa "next in line" tyypeistä, ja äippä sattui olemaan jotain 36 listalla "seuraava penkille astuja". En kyllä oikein tajua tätä twistiä, mutta ainakin se tarjosi Y:lle loogisen selityksen etsiä äiti käsiinsä (joka sitten yrittää vangita häntä seuraavat 20 numeroa).
Y:ssä Yhdysvaltain valtio on lakannut olemasta. Fiilis on musta enemmänkin Mad Max henkinen, mutta mutanttien sijaan kaikki on naisia.
-
Eihän Mad Maxissa ole mutantteja.
-
Fablesille ääni, ei välttämättä tarjoa kuvituksellisesti mitään maatamullistavaa, mutta tarina pitää hyvin otteessaan. Ensimmäinen isompi kokonaisuus taitaa tulla juuri kasaan kun hankkii kaikki tradet. Siis siellä on useita monen numeron jatkumoita, mutta kaikkiaan voitaisiin ajatella näistä tarinoista muodostuvan yhden ison kokonaisuuden. Tai ainakin minä hahmottaisin asian niin. Hyvä se on kuitenkin.
-
Eihän Mad Maxissa ole mutantteja.
Eiks Mad Max kakkosessa ollu se raidereiden johtaja mutsku? Se jolla oli lätkämatsi? Mut ehkä se oli paha vertaus.
-
Human Target oli miusta ihan sujuvaa luettavaa. Kaikkea ei annettu valmiiksi, ja avoimia kysymyksiäkin heiteltiin välillä ilmaan. Kantavana voimana on identiteetin kyseenalaistaminen ja pienet tarinat erilaisista ihmisistä USAssa.
Transmetropolitan on hillittömän hauska, varsinkin alkuosat. Suosittelen.
Hellblazereista Dangerous Habits on iskenyt kovimmin.
WE3 tuntui hyvältä ensilukemalla. Aikaa ei ole kulunut tarpeeksi jotta voisin sanoa mitään sen mieleenpainuvuudesta, mutta suosittelisin silti.
-
Silloin 1981 tai 1982 kun Road Warrior tuli Suomenelokuvateattereihin, sanottiin siinä esiintyvää murisevaa muksua mutanttilapseksi arvosteluissa.
Hellboykin oli mutantti jossain arvostelussa.
Transmetropolitania ja Sleeperia on kehuttu monessa yhteydessä, pakko kai niitä on kokeilla kesän mittaan. Eikö Starman muuten olekaan Vertigon lehti ?
-
Toisaalta ei ikinä menisi läpi TV-sarja jossa on vain yksi mies ja sekin on saamaton nynnerö.
Japanissa menee. Yllättävän monen animesarjan ideana on enemmän tai vähemmän nyhverö mies, joka ympäröidään naisilla, ja katsotaan mihin asiat johtavat.
Mutta Vertigosta Fables menee tällä hetkellä täysiä läpi. Ensimmäinen kokooma oli lämmittelyä, mutta jo toisessa osassa päästään revittelemään kunnolla ja meno on tuntunut parantuvan koko ajan. Lucifer on toinen sarja, jota seuraan, mutta siinä ei tarinankerronta ole ihan samalla tasolla kuin Fablesissa. Lähinnä sitä lukee Sandman-linkkien ja erilaisten mytologisten otusten kohtaamisen takia. Kiinnostava siis muttei ehkä loistava.
-
Transmetropolitania ja Sleeperia on kehuttu monessa yhteydessä, pakko kai niitä on kokeilla kesän mittaan.
Mikäli Ed Brubakerin Sleeper on herättänyt mielenkiintosi, sitä kannattaa etsiä lukemattomien muiden WildStorm-nimikkeiden joukosta...
Eikö Starman muuten olekaan Vertigon lehti?
Ei, se on luokiteltu DC-sarjakuvaksi Batmanin, Supermanin ja Wonder Womanin tavoin...
-
Itse olen lukenut Losersia alusta asti ja voin kyllä lämpimästi suositella sitä kaikille jotka vähääkään lämpenevät toiminnalle. Ja aiemmin mainittu Wildstorm-sarja Sleeper on myös varsin loistokasta kamaa.
Juna sivuraiteelle. Jos pitää Losersista niin mielestäni myös Oni Pressin Queen & Country kannattaa tarkistaa. Pintapuolisesti katseltuna toimintasarja, mutta tarjoaa myös paljon muuta.
-
Vertigon sivuilla näyttää nykyään olevan muutamasta sarjasta näytenumeroita pdf-formaatissa.
-
Vertigolla tosiaan riittää huikeat määrät kiintoisia ja jopa toisistaan poikkeavia jatkuvia sarjoja sekä minisarjoja. Luettelemaan en taida käydä, kun olen aiheesta vuosien mittaan kirjoitellut jo tuhdin kasan artikkeleita, mutta todettakoon, että jo alkuun mainittu Enigma on yksi minunkin suuria suosikkejani. Muita tietty Sandman, Preacher, Transmetropolitan, Books of Magic, Lucifer, Fables, Human Target (joka valitettavasti pistettiin juuri seis huonon myynnin takia), Hellblazer (vaihtelevasti) jne jne. Itselleni eivät Y tai Losers ole kolisseet.
Uusista tulokkaista kehottaisin tsekkaamaan Si Spencerin & Dean Ormstonin Books of Magick: Life During Wartime -lehden. Lyhyt esittelyni löytyy tuolta:
http://tahtivaeltaja.com/I-05/sarjis.html
Fablesista ja Luciferista lyhytty asiaa tuolla:
http://tahtivaeltaja.com/I-04/sarjakuvat.html
Eikä sovi unohtaa Grant Morrisonin Filthia!:
http://tahtivaeltaja.com/I-03/sarjakuvavuosi.html
Deadenders & 100 Bullets:
http://tahtivaeltaja.com/I-01/sarjakuvat.html
Dreaming:
http://tahtivaeltaja.com/I-99/sarjakuvat.html
-
Jostain olen lukenut että sarja päättyy siihen kun Adversary kukistetaan. Ei tosin sanottu montako numeroa siihen menee, tuskin se on tiedossakaan.
Mainostan Fablesia vielä lisää: Kohtapuoliin on luvattu virallisesti paljastaa, kuka Adversary on, minkä luulisi olevan ainakin jonkinlainen ensimmäinen edellytys sille että hänet voidaan kukistaa. Joten ehkä aletaan olla päälle puolivälissä, uusin numerohan on #37. Mutta Willingham on myös sanonut, että ideoita riittäisi pidemmällekin: Willinghamin haastattelu (http://www.buzzscope.com/features.php?id=927&pg=4). Jatkossa on ilmeisesti tulossa myös muita kuin eurooppalaisia satuhahmoja.
-
Mitenkäs tuolla minisarja - tai one shot -puolella? Niitä minä oikeastaan ensijassa lähdin kalastelemaan. Kun niitäkin on tullut niin suuret määrät vuosien saatossa, ja kun ei ole moneen vuoteen niin aktiivisesti seurannut kenttää tai päässyt sarjiskauppaan selailemaan lehtiä, niin on voinut mennä monet loistavat minisarjat sivu suun. Kaikista ei taideta edes tehdä albumiversioita.
-
Mitenkäs tuolla minisarja - tai one shot -puolella?
No jos et jo ole hankkinut, niin Steven Seaglen ja Teddy Kristiansenin It´s a Bird kannattaa ehdottomasti lukea. 120-sivuinen omaelämänkerrallinen tarina, jossa kirjoittaja Seagle ajautuu kriisiin kun hänelle tarjotaan Teräsmiehen kirjoittamispestiä. Kristiansenin tyyli sopii loistavasti tarinaan (tai oikeastaan tyylit, koska hän tekee n.kymmentä erilaista jälkeä albumissa, jotka kaikki kuitenkin sopivat juttuun ja muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden).
-
No jos et jo ole hankkinut, niin Steven Seaglen ja Teddy Kristiansenin It´s a Bird kannattaa ehdottomasti lukea. 120-sivuinen omaelämänkerrallinen tarina, jossa kirjoittaja Seagle ajautuu kriisiin kun hänelle tarjotaan Teräsmiehen kirjoittamispestiä. Kristiansenin tyyli sopii loistavasti tarinaan (tai oikeastaan tyylit, koska hän tekee n.kymmentä erilaista jälkeä albumissa, jotka kaikki kuitenkin sopivat juttuun ja muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden).
Olen sen kyllä lukenut, ja olet oikeassa, että se on erittäin laadukas teos, jossa on elämänmakua ja sisältöä - vaikka Seaglen pohdinnat Teräsmiehestä menevätkin naurettavuuden puolelle monessa kohtaa. Kristianssen todella tekee parastaan, meheviä kuvia.
-
Mielestäni Losersista kertoo kaiken sen nimi. Myönnän, että uppoaa niihin jotka pitävät toiminnasta, mutta jos haluaa toiminnan lisäksi myös toimivan juonen, niin kannattaa jättää väliin. <snip>
Hmm.. kyllä tuossa hyllyssä istuvat myös neljä ensimmäistä 100 Bullets albumia. Ei sillä, että se ei olisi hyvä, mutta jotenkin Losersin lukeminen on ollut hauskempaa. Ehkä olen vain sillä tavalla yksinkertainen.
-
Mä olen hiljattain lukenut hyllyssä kauan maanneet Tell Me Darkin ja Sandman Midnight Teatren. Kumpikin viehätti kovasti mutta ei niitä halua kauheasti mainostaa jotta ei tule asetettua hirveitä ennakko-odotuksia. Hyvin eurooppalaista ja jopa yllättävää tavaraa. Midnight Teatre yhdistää kivasti sen alkuperäisen ja Gaimanin Sandmanin tarinat. Nämä ei ole mitään kompromisseja ja se on aina mukavaa
-
Saattaa olla, että kiviäkin kiinnostaa, mutta play.com tarjoaa 100 bulletsin ekaa numeroa £7 kotiinkannettuna eli ei paha...
-P.
-
Susipää, ei Y-the last man ole patrioottinen.
Juuh, itse olen Y:tä lukenut jo jonkin verran enkä minä pahemmin ole kyllä ole nähnyt mihinkään patriotismiin liittyvää. Yleensäkin ongelmana on että jos joku kirjoittaa USA:n politiikasta tai viittaa siihen sarjakuvalehdissä, joku Euroopassa alkaa heti aina nähdä punaista ja syyttää että kyseessä on patrioottista tai muuten vain pro-USA materiaalia.
-
Löysin juuri Y the last manin ensimmäisen numeron netistä. Siihen voi siis tutustua osoitteessa http://www.dccomics.com/features/ylastman/ Kyseessä on 8,8 megan pdf-tiedosto.
En huomannut, että kukaan olisi vielä tätä linkkiä pistänyt, jos niin on, niin pyydän anteeksi.
Edit: Hellblazeristakin löytyy ilmainen näytenumero: http://www.dccomics.com/features/hellblazer/
Ja Sandman: http://www.dccomics.com/features/sandman/
Preacher: http://www.dccomics.com/features/preacher_library/
No, kannattaa mennä muitakin osioita Vertigon sivulla läpi.
-
Jill Thompsonin "Death: at Death's Door" on ainakin kiinnostava tapaus, joskaan ei välttämättä parasta mahdollista Vertigo-sarjakuvaa.
http://www.tokidokijournal.com/manga/death/
Kyseessä on siis Jill Thompsonin manga-versio erinomaisesta Sandman-tarinasta "Season of Mists". Tarina kerrotaan kieltämättä aika söpön Kuoleman näkökulmasta. Sarjakuva on tehty kaikkia shojo-mangan peruspiirteitä noudattaen, eli mukana on japanilaishenkisiä tunne-efektejä, isoja silmiä ja alussa on pyhitetty pari sivua henkilöhahmojen syväesittelyille, eli mistä kukin kuolematon pitää ja niin edespäin. Joskus mietityttää, onko ideana ollut tunkea kieli niin syvälle poskeen kuin vain mahdollista, vai esitellä Sandman-universumia uudelle kohderyhmälle. Veikkaan vahvasti jälkimmäistä.
Fablesille ääni, ei välttämättä tarjoa kuvituksellisesti mitään maatamullistavaa, mutta tarina pitää hyvin otteessaan.
Fablesille toinenkin ääni. Sarjakuva pisti ensimmäisenä silmään Tähtivaeltajan sivuilta, ja tilasin kokeeksi muutaman. Nyt, kolmen luetun albumin jälkeen, olen täysin koukussa, ja tilaus parista seuraavasta on jätetty sisään.
Kuvitus ei välttämättä ole ikimuistoista, mutta tarina on kerrottu äärimmäisen hyvin. Satujen henkilöt on osattu ottaa käyttöön ennakkoluulottomasti ja kaikkein homehtuneimmat kliseet on tomutettu pois, mutta hahmot ovat silti tunnistettavissa. Uudet roolit pukevat päähenkilöitä hyvin: esimerkiksi Siniparta on helppo siirtää vanhasta kontekstistaan nykyaikaan.
Jos jotain negatiivista on sanottava, niin Willinghamin Iso Paha Susi tosin muistuttaa aavistuksen verran liikaa Wolverinea minun makuuni.
-
Mä olen ostellut tradeina lähinnä Fablesia, Y - last man ja 100 bullets, viime aikoina siis. Aikaisemmin hyllystä löytyy Sandman ja Death. Ekat osat on katsatuksessa Doom Patrolista ja Animal Manista sekä Luciferista.
Lisäksi kaipailisin kommentteja, kiinnostaisi myös miten on kolahtanut Transmetropolitan? Mitkä numerot meillä nähtiin Preacheristä, kaksi ekaa tradea? Hellblazerkin kiinnostais, mutta tossa on nyt ostelemista pitkäksi aikaa.
Ja minä kyllä tykkäsin tuosta Y:stä, vaikka sitä täällä on parjattukin. Enemmän se kolahti kuin 100 bullets...
-P.
-
Eivät vielä tradeina mutta Testament ja DMZ ovat melko tiukkoja sarjakuvia.
Itseäni miellyttää DMZn kovankarhea maailma. Ihmisen hulluus, pahuus ja toisaalta sietokyky ja toisten huomiointi käyvät ilmi. Kuten myös tarkat piikit USAn henkiseen tilaan nyt ja ennen.
-
Mitkä numerot meillä nähtiin Preacheristä, kaksi ekaa tradea?
Ei niin paljon. 7 ekaa numeroa. Netistä varmaan löytyy äkkiä mitä tradet sisältää.
-
Eivät vielä tradeina mutta Testament ja DMZ ovat melko tiukkoja sarjakuvia.
Itseäni miellyttää DMZn kovankarhea maailma. Ihmisen hulluus, pahuus ja toisaalta sietokyky ja toisten huomiointi käyvät ilmi. Kuten myös tarkat piikit USAn henkiseen tilaan nyt ja ennen.
Itse ajattelin kanssa nämä kaksi hankkia, hyvä ettei (toivottavasti) tule paskaa hankittua. Oliko Testamentissa kuvittajana Liam Sharp?
-
Jill Thompsonin "Death: at Death's Door" on ainakin kiinnostava tapaus, joskaan ei välttämättä parasta mahdollista Vertigo-sarjakuvaa.Kyseessä on siis Jill Thompsonin manga-versio erinomaisesta Sandman-tarinasta "Season of Mists".
Tämä oli kyllä ihan he%&€#tin järkyttävää kuraa. Ei jumanauta ettäs kehtaavat. Thompsonilla on sentään hyviäkin (omia), hyvin piirrettyjä sarjoja, ks. Thompsonin haastattelu Bild & Bubbla 2/2001.
Vertigolla on muuten toki parasta mitä aikuisemmalla puolella amerikkalaista sarjakuvaa on konsaan julkaistu, esimerkiksi Hellblazerit, Transmetropolitan ja Swamp Thing.
Yksitttäisemmistä tapauksesta Enigma oli hilpeän outo.
-
Tämä oli kyllä ihan he%&€#tin järkyttävää kuraa. Ei jumanauta ettäs kehtaavat. Thompsonilla on sentään hyviäkin (omia), hyvin piirrettyjä sarjoja,
Mitä ihmettä?
Mun muistin mukaan tuo At Death's Door ei juurikaan eronnut aivan tolkuttoman hienoista Scary Godmothereista. Olen vahvasti eri mieltä kuin aiemmat herrat.
Joskus Sandmanin ilmestyessä kun Thompson alkoi sitä kuvittamaan ihmettelin että kuinka moista räpellystä voidaan ottaa laatulehteen mukaan; eukkohan ei osaa piirtää laisinkaan. Kun myöhemmin alkoi tekemään noita Scary Godmothereita niin pyörsin välittömästi mielipiteeni Thompsosin piirroskyvyistä. Oma tyyli rokkaa kuin hirvi!
Scaryn paras on ehdottomasti Bloody Velentine spessu ja sitten taisi seuraavaksi onnistunein olla WIld About Harry.
-
Fables saa ehdottomasti yhden äänen! Loitavasti tehty sarja, jossa lapsuuteni sankarit ovatkin lopulta...ööö...häjyjä?
Ja selvä miinus on y-the last man. Täällä jo kerrottiinkin mitkä ovat juonen lähtökohdat(hahmot!). Ja muutenkin hyvin ennaltaarvattavaa amerikkalaista roskaa pahimmillaan/parhaimmillaan! Haukkusin tämän sarjan joskus aikasemminkin täällä (n.1-2 vuotta sitten) ja aika ei ole kullannut muistoja.
Yritin lukea sarjan kaksi albumia uudestaan viime jouluna, mutta meni joulu piloille! Oli pakko jättää jälkimmäinen lukematta. (miksi en vaan uskonut ekan albumin jälkeen, että ei se siitä suosta nouse!!)
-
Ja selvä miinus on y-the last man. Täällä jo kerrottiinkin mitkä ovat juonen lähtökohdat(hahmot!). Ja muutenkin hyvin ennaltaarvattavaa amerikkalaista roskaa pahimmillaan/parhaimmillaan! Haukkusin tämän sarjan joskus aikasemminkin täällä (n.1-2 vuotta sitten) ja aika ei ole kullannut muistoja.
Jep, ihmetyttää kovasti miten moinen huttu pääsi jenkkilässä pinnalle.
-
Kuulostaa hauskalta vaan ei kauhean omaperäiseltä, tuollainen hemmo on jo olemassa, pukeutuu vekkuliin nahkanaamariin
-
Kuulostaa hauskalta vaan ei kauhean omaperäiseltä, tuollainen hemmo on jo olemassa, pukeutuu vekkuliin nahkanaamariin
viitannet joko Marsalkkaan tai KeskiÖiseen.
Onhan noita ennenkin tehty, Ennisinkin toimesta. Kyllä tätä silti odottaa mielenkiinnolla.
-
Olen lukenut Transmetropolitania nyt uudelleen kun aattelin että luen vielä kerran ja myyn pois. Mutta onkin niin lystiä menoa etten myykään.
Perhana, myy nyt niin ostan puuttuvat osat sulta:) Ei vaan, itsekin tykkään vaikka tosiaan muutama osa vielä puuttuukin. Vamps tuli kanssa luettua jokin aika sitten ja ihan hyvää menoa oli sekin, ja muutenkin jumaloin Simpsonin taidetta. Saisivat kyllä julkaista tradeina loput Simpsonin ja Ennisin Hellblazerit...
Papa Midnite trade tuli kanssa kuukausi sitten ja tykkäsin siitäkin. Ei mikään maailmoja mullistava, mutta menevää meininkiä siitä huolimatta.
Onko muuten Lady Constantine myös hankkimisen arvoinen?
-
Onko muuten Lady Constantine myös hankkimisen arvoinen?
Kohtalainen, sanoisin, ei mitenkään kovin erikoinen. Ei nyt huonokaan, tarina etenee suhteellisen jouhevasti, mutta on jotenkin vain mitäänsanomaton. Keskiverron Hellblazerin tasoa, sanoisin että suurinpiirtein samaa tasoa kuin Hellblazerin Highwater-kokoelman loppupuoli.
-
Preacherille ei löytynyt omaa ketjua, joten laitetaan tähän. Eli mitä eroa on Preacherin New Edition versioilla verrattuna edelliseen versioon?
Esim. Gone till Texasista näyttäisi löytyvän molempia versioita Amazonista. Kannet ovat muuttuneet ja toisessa versiossa on 198 sivua, kun toisessa on vain 176. Vertigon sivuilla olevan kannen ja isbn numeron mukaan tämä (http://www.amazon.co.uk/Preacher-Gone-Texas/dp/1563892618/sr=8-2/qid=1158045379/ref=sr_1_2/202-4176198-1200612?ie=UTF8&s=gateway) olisi uudempi ja vanhempi löytyy täältä (http://www.amazon.co.uk/Preacher-Gone-Texas/dp/1852867132/sr=8-1/qid=1158046636/ref=sr_1_1/202-4176198-1200612?ie=UTF8&s=gateway). Kuitenkin Amazonin mukaan tuo uudempi on ilmestynyt 03/96 ja vanhempi 04/96 ???
-
Veikkaisin virhettä Amazonin sivuilla. Minulla on tuo vanha versio ja siinä on 198 sivua.
Saattapi olla, itselläkin on tuo vanhempi, mutta en pääse nyt tarkistamaan sivumäärää. Myös esim. Until the end of the worldissä on sivumäärä 264 vs. 244 Amazonin mukaan.
Onko New editionilla sitten mitään eroa vanhaan paitsi, että on uusi painos uusilla kansilla?
-
Minulla on tuo vanha versio ja siinä on 198 sivua.
Sinulla on kuitenkin varmaan DC:n versio? Toinen noista jutuaholin versioista on Titanin ja toinen DC:n. Titanin on tuo 176-sivuinen. Valitettavasti Titanin sivuilla ei ole albumeista esim. sivumäärätietoja, vaan vain linkit Amazoniin, joten sitä on vaikea tarkistaa netin kautta, että onko Titanin versio lyhempi kuin jenkkiversio.
-
Enpä usko että Titan julkaisee pätkittyjä versioita DC:n tradeista. Tuo minulla on Vertigo/DC:n julkaisemana.
Tosin esimerkkisi antavat olettaa, että Titanin versio voi oikeasti olla ohuempi.
-
Näkyy olevan minullakin DC:n julkaisema versio Gone to Texasista, jossa kuitenkin kansi on sama kuin tuossa Titanin julkaisemassa. Tuo siinä vähän sekoittaakin, mutta isbn ja muiden tietojen mukaan kirja kuitenkin on DC:n julkaisema.
Sen sijaan Until the end of the World on minulla on Titanin julkaisemana ja siinä on sivuja 254 (Amazonissa sivuja oli DC: 244, Titan 264!). Voisitteko tarkistaa, että löytyiskö joltain DC:n versio tuosta ja montako sivua siitä löytyy.
-
Vertigolta tulee/tuli ulos Pride of Baghdad (http://www.dccomics.com/graphic_novels/?gn=5723), joka vaikuttaa mielenkiintoiselta ja menee hankintaan.
-P.
-
Vertigolta tulee/tuli ulos Pride of Baghdad (http://www.dccomics.com/graphic_novels/?gn=5723), joka vaikuttaa mielenkiintoiselta ja menee hankintaan.
Minkälaisella viiveellä noita kannattaa odotella esim. Play.comiin tai britti Amazoniin? Jenkki-Amazonin (http://www.amazon.com/Pride-Baghdad-Brian-K-Vaughan/dp/1401203140/sr=8-1/qid=1159860314/ref=pd_bbs_1/102-1334360-6139347?ie=UTF8&s=books) mukaan ilmestymisestä on kolmisen viikkoa.
-
Minkälaisella viiveellä noita kannattaa odotella esim. Play.comiin tai britti Amazoniin? Jenkki-Amazonin (http://www.amazon.com/Pride-Baghdad-Brian-K-Vaughan/dp/1401203140/sr=8-1/qid=1159860314/ref=pd_bbs_1/102-1334360-6139347?ie=UTF8&s=books) mukaan ilmestymisestä on kolmisen viikkoa.
Kumpikin taitaa myydä Titanin julkaisuja? Silloin lienee odotusaika luokkaa pari kuukautta. Kokeile www.caimanzone.de, jos et jaksa odottaa.
-P.
-
Kai sitä vois tännekin jotain välillä kirjotella.
Juuri hommasin Testamentin ja DMZ:n ensimmäiset tradet ja Testament on näistä kyllä se jota hyllyyni tulee eksymään jatkossakin. DMZ oli periaatteessa ihan ok sarjakuvaa, mutta ei oikein tarjonnut loppujen lopuksi mitään niin mielenkiintoista, että jaksaisin sitä tulevaisuudessa hankkia. Testamentin uskonnolliset jutut kolahtivat enemmän ja Sharpinin taide oli yhtä nättiä katseltavaa kuin aina ennenkin.
Lisäksi tuli luettua Losers loppuun ja viimeinen trade kieltämättä nosti vähän, välillä ailahdellutta, tasoa. Ei se Losers kaikkiaan niin mullistava sarja ollut, mutta silti sen verran tykkäsin, että tulee hyllyyn jäämään.
Morrisonin Filth on myös kesken, mutta vielä meen niin alussa, etten oikein osaa sanoa pidänkö vai en. Harkinnassa olisi myös tuo Loveless, mutta ei ekan numeron perusteella herättänyt mitään kovin hirveää mielenkiintoa. Mutta ehkä täytyy edes Frusinin taiteen takia paremmin katsastaa.
-
Filth oli tosi hyvä, hämmensi alkuun, kun ei oikein saanut tarinasta kiinni. Loppu palkitsi ja lisälukemiset varmaan selvittäisivät.
Mulla on tuo Loveless ja voin siitä kohtuuhintaan luopua kertaselailun jälkeen, taide oli hyvää, mutten tykännyt juonesta. Eli kunto priima, pistä privaa.
DMZ menee tsekkaukseen, Testament tuskin.
-P.
-
Kumpikin taitaa myydä Titanin julkaisuja? Silloin lienee odotusaika luokkaa pari kuukautta.
Ainakin Amazon.co.uk:sta saa molempia versioita. Titanin versio on pre-order -tilassa ja olihan tuolla näköjään julkaisupäiväkin eli 20.10.
-
Enpä usko että Titan julkaisee pätkittyjä versioita DC:n tradeista. Tuo minulla on Vertigo/DC:n julkaisemana.
Olen myös käsittänyt niin että nämä nykyiset DC/Titan julkaisut ovat sisällöltään samoja. Kovin moni Titan-versio on DC -painos johon on vain liimattu Titanin viivakooditarra DC:n viivakoodin päälle. Yhteispainoksina nuo kaikki lienee tehty?
Tosin Titan julkaisi Alan Mooren Swamp Thingit mustavalkoisina ja ohkaisempina albumeina. Tosin niitä oli 11, kun DC julkaisi ne kuudessa osassa ja väreissä. Tosin paljon myöhemmin. Mulla on Titanin osat 4-11, eli ne joita Kalmassa ei tullut.
Nuohan on kivikautisia painoksia ja asiaa oikeasti tietämättä uskoisin että tuolloin värit jätettiin pois jotta hinta ei nousisi.
Samnlaisiahan on ne Titanin samoihin aikoihin julkaisemat neljä Hellblazeria. Itse pidän molempien sarjojen mustavalkoisuudesta paljon enemmän kuin muhjuvärillisistä versioista!
-
Juuri hommasin Testamentin ja DMZ:n ensimmäiset tradet ja Testament on näistä kyllä se jota hyllyyni tulee eksymään jatkossakin. DMZ oli periaatteessa ihan ok sarjakuvaa, mutta ei oikein tarjonnut loppujen lopuksi mitään niin mielenkiintoista, että jaksaisin sitä tulevaisuudessa hankkia.
Heh, mulla meni juuri toisinpäin. Kymmenen Testamentin jälkeen ei kolahda vieläkään ja harkitsen jopa noiden myymistä pois. DMZ on ollut taas vähintään ihan luettavaa matskua.
Ei se Losers kaikkiaan niin mullistava sarja ollut, mutta silti sen verran tykkäsin, että tulee hyllyyn jäämään.
Mulla Losersin osto loppui aboout ekojen kuuden irtonumeron jälkeen kun en jaksanut millään lailla siitä innostua.
Morrisonin Filth on myös kesken, mutta vielä meen niin alussa, etten oikein osaa sanoa pidänkö vai en. Harkinnassa olisi myös tuo Loveless, mutta ei ekan numeron perusteella herättänyt mitään kovin hirveää mielenkiintoa. Mutta ehkä täytyy edes Frusinin taiteen takia paremmin katsastaa.
Filth on mielestäni sellaista perus-Morrison kamaa; jos tykkäät miehen aiemmista sarjoist tykännet myös tästäkin.
Lovelessissa toimi mielestäni tuo Frusinin sangen Rissomainen taide eri hyvin joskin juonipuoli ei ihmeemmin jaksanut innostaa. Sääli.
-
Heh, mulla meni juuri toisinpäin. Kymmenen Testamentin jälkeen ei kolahda vieläkään ja harkitsen jopa noiden myymistä pois. DMZ on ollut taas vähintään ihan luettavaa matskua.
Testament on mainio mutta DMZ on rautaa.
Sarjakuvaa jonka laista soisi ilmestyvän enemmän. The Other side kiinnostaa, mutta en ole saanut kätösiini.
-
The Other side kiinnostaa, mutta en ole saanut kätösiini.
Jos oikein muistan niin tämän ykkönumero ilmestyi tällä viikolla mikä lienee vaikuttanut saatauuteen :D
-
Caimanzonen kauttako olette Vertigoa tilanneet? Hinnat näyttäisivät olevan hieman halvemmat kuin Amazonilla, mutta toisaalta toimitusaika on pidempi (5-15pvä sivujen mukaan). Caiman ilmeisesti tilaa tuotteet Amazonin kautta, kun esim. Pride of Baghdadin saatavuus oli .de ja .co.uk puolella yhtä huono kuin Amazonillakin?
-
Tähän asti olen tilaillut ne vertigot playlta, mitä on ollut saatavilla ja loput caimanzonelta.
-P.
-
Ite tykkäsin kyllä sen verran tuosta Lovelessista, että tulee varmaan jatkossakin seurattua. Ei mitään maailmoja mullistavaa, mutta ihan ok sarja kuitenkin. Ja Frusinin kynänjälki sopii loistavasti tällaiseen sarjaan.
-
Filth oli tosi hyvä, hämmensi alkuun, kun ei oikein saanut tarinasta kiinni. Loppu palkitsi ja lisälukemiset varmaan selvittäisivät.
Joo, alkuhämmennyksen jälkeen kyllä ihan kelpo alppari. Tosiaan kun toiseen kertaan joskus jatkaa lukea niin on varmaan vielä isompi lukunautinto.
-
Pride of Baghdadin luin juuri. On sitten muuten tämän vuoden paras Vertigo-julkaisu.
Tän voi kyllä allekirjoittaa täysin sydämin. Kerronta oli monikerroksista ja mielenkiintoista, tarina mielenkiintoinen, jne. jne. Tykkäsin ihan kybällä.
-P.
-
Mitäs hittoa, tuolla toisaalla puhuttiin, että DMZ:n toka osa on tullut ulos ja Vertigon omat sivut (http://www.dccomics.com/graphic_novels/?gn=6705) sanoo, että helmikuussa 2007... ???
Onko joku lukenut tuota Otherworldia (http://www.dccomics.com/graphic_novels/?gn=5750)?
-P.
-
Onko joku lukenut tuota Otherworldia?
No uh, joo. Oli aika sekava ja mielenkiinnoton tapaus, sellaista fantasiavipellystä lievin aikuismaisin teemoin. Jimenezin piirroskin sopii paremmin supersankariviihteeseen.
-
Mitäs hittoa, tuolla toisaalla puhuttiin, että DMZ:n toka osa on tullut ulos ja Vertigon omat sivut (http://www.dccomics.com/graphic_novels/?gn=6705) sanoo, että helmikuussa 2007... ???
Voi pitää kutinsa tuo helmikuukin kas kun DMZia kerään lehtinä, bongasin vain traden tiedot.
Sitten varmaan exterminatorsin toinen tradekin helmikuu? Siinä vaiheessa päästään vasta hyvään vauhtiin.
-
Vertigon "Girl" ja "The Minx" minisarjat olivat mielestäni hyviä. Molemmat Peter Milliganin kynästä. Ja kuvitus oli molemmissa myös oivallista.
-
Tän voi kyllä allekirjoittaa täysin sydämin. Kerronta oli monikerroksista ja mielenkiintoista, tarina mielenkiintoinen, jne. jne. Tykkäsin ihan kybällä.
-P.
Mistäs ton jo sais hankittua? odotukset on korkealla.
Kent Williamsin adaptaatio Darren Aronofskyn Fountain-käsiksestä on kaunis, kaunis. Jopa siinä määrin, että sen jälkeen tuntuu vähän vaikealta ajatella katsovansa suosikkiohjaajan elokuvaa...
Tarinahan on se, että Fountain-leffaprojekti meni jäähylle, ja Aronofsky halusi tarinansa jossain muodossa julki, ja Williams rupesi maalailemaan siitä omaa näkemystään, vaikka elokuvahanke myöhemmin aloitettiinkin uudestaan.
-
Pride ob Baghdadia löytyy edullisemminkin, esim. täältä (http://www.play.com/Books/Books/CART/3-/1096972/-/Product.html?searchstring=pride+of+baghdad&searchsource=0&cur=258) tai täältä (http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=1401203140&s=1).
-
Pride of Baghdadin saa esim. Akateemisen nettikaupasta. 34,50 euroa, kovat kannet. Pehmeäkantinen tulee myöhemmin todennäköisesti.
Tilasin omani AdLibrikselta, kuten monet muutkin hyllyyn päätyneet ulkomaiset sarjakuvat. Nopea toimitus ovelle ja suht edulliset hinnat. Putiikki ei myöskään vaadi luottokorttia.
Ja mitä itse tuotteeseen tulee, niin "Pride of Baghdad" oli kelpo eläinsarjakuva. Piirrosjälki oli tyylikästä ja tarinakin rullasi eteenpäin ihan kelvollista vauhtia muutamista kliseisistä ratkaisuistaan huolimatta. Ei maailman nerokkainta sarjakuvaa tai edes parasta Vertigoa, mutta kannattaa silti tutustua.
-
Ekat osat on katsatuksessa Doom Patrolista ja Animal Manista sekä Luciferista.
Luciferin ensimmäinen osa "Devil in the Gateway" on nyt kahlattu läpi. Se oli ihan viihdyttävä Sandman-johdannainen, mutta kuten Ilja Rautsi jossakin toisessa viestiketjussa totesi, ei Carey ollut mitenkään erityisen omaperäinen. Gaimanilta saadut vaikutteet puskivat pahiten pintaan traden ensimmäisessä tarinassa, ja viimeisessä tarinassa, jossa pikkutyttö selvitteli magian avulla ystävättärensä murhaa, kuului lieviä Hellblazer-kaikuja. Piirrosjälki oli tasaisen laadukasta, mutta ei mieleenpainuvan loistavaa.
Arvosanaksi antaisin "keskinkertainen".
-
Onko joku lukenut tuota Otherworldia (http://www.dccomics.com/graphic_novels/?gn=5750)?
Liki puolen tusinaa luin ja meni kyllä kaikilla tasoilla yli -punainen lanka tuntui olevan kateissa ja eeppistä meininkiä yriteltiin saada aikaan. Ei voi mitenkään suositella.
-
Samalla ostelin puuttuvia Thriller-lehtiä eräästä antikasta. Niidenkään hinnat (siis lehtien, ei antikoiden) eivät vielä olleet nousseet "keräilyhintoihin." Antologialehdet eivät ole suomalaisten makuun, pakko se on uskoa. Pieni ihme, että DC-spesiaali vielä sinnittelee. Hyvä niin.
Jopa Vertigo-sarjoja sisältäneitä Kalmoja löytyy vielä divareista sopuhintaan, vaikka niiden luulisi olevan himoittuja keräilykappaleita. Thrilleriä nyt on joka paikka täynnä.
Hieman uudempia Marveleita, Sarjakuvalehtiä tai vaikkapa Spawnin alkupään numeroita on välillä lähes mahdotonta löytää, jos jokin tietty numero uupuu.
-
Eikä Kalmassa mitään Vertigo-sarjoja ollut. Ei koko Vertigoa oltu vielä keksittykään Kalman ilmestymisaikana.
Eikös tuo ole vähän saivartelua. Kaikki Kalmassa esitetyt taisivat kuitenkin tulla Vertigo-sarjoiksi, kun se perustettiin, joten näin postuumisti on ihan korrektia puhua niistä Vertigo-sarjoina.
-
Ja eräs entinen divarinpitäjä laittoi kaikki Thrillerit jemmaan saman tien kun kerroin että lehti sitten loppui. Meinasi että arvo nousee pilviin.<snip>
Tällä hetkellä arvo näyttää olevan 1-2 € / kpl.
-
Mutta oikeudet pysyvät Ennisillä ja Robertsonilla. Että kai se jatkuu jollakin pienemmällä kustantamolla.
Dynamite Entertainmentiltä tuo The Boys näyttää kotinsa löytäneen.
http://www.icv2.com/articles/news/10048.html
-
Dynamite Entertainmentiltä tuo The Boys näyttää kotinsa löytäneen.
Nyt kun vielä saisivat traden aikaiseksi.
-
Löysin jotain selaillessa internetin ihmeellistä maailmaa:
ARMY@LOVE (http://dccomics.com/comics/?cm=7025)
Kun tekijänä on Rick Veitch on vaikea uskoa että olisi ainakaan huono, mutta onko joku ehtinyt tutustua?
-
Eka osa oli valtava pettymys, tokan jälkeen homma ei tuntunut ihan niin heikolta mutta siihen toppasi sen sarjan ostaminen.
Ehkä olisi enempi relevantti jos olisi itse Amerikkalainen.
-
Ennisin tarkoitus on panna Preacheria paremmaksi. Uskontoa ei tässä käsitelty pahemmin. Se lienee Wormwoodin tehtävä Ennisin nykyisissä sarjoissa.
Ööö,
Joe -Wormwood on kokonaisvaltaisesti Ben Templesmithin tuotos.
Erinomaisen suositeltava sarjakuva vieläpä.
-
Ööö,
Joe -Wormwood on kokonaisvaltaisesti Ben Templesmithin tuotos.
Erinomaisen suositeltava sarjakuva vieläpä.
Kyllä! Aivan loistavaa tavaraa.
-
Onko niitä kaksi Wormwoodia?
Hups, näköjään minulta mennyt tuo Chronicles of totaalisesti ohitse. Eikä aamusella pikagoogletuksellakaan samantien löytynyt Ellisiin viittavaa.
Vaihdetaana Salen Poison Ivy Templesmithin Wormwood -kuvitukseen tämän kunniaksi.
-
Vaikuttaa siltä että syksyn tullenkin on mielenkiintoista luettavaa tiedossa: Cairo (http://dccomics.com/graphic_novels/?gn=8040)
Itseä kyllä kiinnostaa Whalenin ja Hawthornen Epä-miehet (http://dccomics.com/comics/?cm=7880).
Toki Vertigolla on yhä 100 Luotia ja Tarut Hornanloimottajan tukena mutta mahtaisiko tästä olla kestosuosikiksi?
-
Cairo (http://dccomics.com/graphic_novels/?gn=8040)
Epä-miehet (http://dccomics.com/comics/?cm=7880)
Cairo menee tilaukseen, mutta epämiehiä ihmetellään vielä, kertokaas, kun saatte luettua.
-
Uusimman Tähtivaeltajan sarjakuvavuosikatsauksessa käydään jälleen läpi viime vuoden jenkkisarjakuvatarjonnan kiinnostavimpia tuotteita ja kuten tavallista, mukana on aika paljon juuri Vertigo-kamaa.
Näytettä pitkästä artikkelista löytyy tuolta (näyte kattaa hyvin pienen osan kuvitetusta, yli 10 sivuisesta jutusta, joten ei tietty anna mitenkään täysimittaista kuvaa jutun laajuudesta):
http://babeknabel.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=1264&Itemid=103
Tässä samalla voisikin kysäistä ihmisiltä, miten tärkeinä näitä vuosikatsauksia pidetään. Ovat aikamoisen suuritöisiä, joten olisi kiva tietää, kiinnostavatko ne lukijoita. Noitahan on ollut Tähtivaeltajassa säännöllisesti jo kohta 20 vuoden ajan.
Yleensä kyllä vuoden ensimmäisessä numerossa, mutta nyt siirtyi tähän kakkoseen, kun ekassa oli se n. 20-sivuinen Warren Ellis -haastattelu.
http://babeknabel.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=1235&Itemid=102
Niin joo, joka numeron uutispalstallekin on tupannut päätymään tuoreempia Vertigo-sarjoja, kuten nyt mm. Can't Get No ja Army@Love, joista lyhyt, uutismainen mielipide nyt tuolla:
http://babeknabel.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=1263&Itemid=103
Jälkimmäisen esittelyssä on muuten ajatusvirhe... Pitäisi olla "Erskinen tussaama", sillä piirroskin on kyllä Veitchiä.
-
Tässä samalla voisikin kysäistä ihmisiltä, miten tärkeinä näitä vuosikatsauksia pidetään. Ovat aikamoisen suuritöisiä, joten olisi kiva tietää, kiinnostavatko ne lukijoita. Noitahan on ollut Tähtivaeltajassa säännöllisesti jo kohta 20 vuoden ajan.
Tällaiselle sarjakuvaa lukevalle, muttei sentään himoharrastajalle vuosikatsaus on ollut erinomainen palsta tarkistaa, onko mitään mielenkiintoista livahtanut ohi silmien. Tuoreimman katsauksenkin perusteella on pari tilausta lähdössä vetämään.
Vaihtoehtoisesti voisi keskittyä tarkemmin tulleisiin jenkkisarjiksiin.
-
Luenhan minä ne aina, vaikkei minulle nissä juuri mitään uutta ole. Ennemmin toivoisin syvällisempää analyysiä. Mutta nehän olsivat vielä suuritöisempiä.
Ja veisivät sen verran sivuja että tuskin oikeastaan mahtuisivat lehteen.
Ainahan noista sarjan tai pari bongaa jotka on tullut missattua.
-
Tässä samalla voisikin kysäistä ihmisiltä, miten tärkeinä näitä vuosikatsauksia pidetään. Ovat aikamoisen suuritöisiä, joten olisi kiva tietää, kiinnostavatko ne lukijoita.
Vuosikatsaus tulee tavattua aina tarkkaan. En muutoin jaksa seurata kovin aktiivisesti, mitä ilmestyy, joten tällainen katsaus on hyvä tapa summata vuoden julkaisut. Lisäksi normaalisti tulee seurattua vain muutamaa nettisivua ja kokonaiskuva markkinoista jää siltä pohjalta saamatta.
-
Tässä samalla voisikin kysäistä ihmisiltä, miten tärkeinä näitä vuosikatsauksia pidetään. Ovat aikamoisen suuritöisiä, joten olisi kiva tietää, kiinnostavatko ne lukijoita.
Vuosikatsaus numero on ainoa Tähtivaeltajat, jonka varmuudella ostan, joten minä kannatan jatkamista!
Mutta puhunpas vähän mietteitäni Vertigosta. Huomasin nimittäin jokin aika sitten, että taidan lopettaa kaikkien uudempien sarjojen lukemisen, joita olen viimeaikoina aloittanut... Testament, Loveless, DMZ ja Exterminators eivät ole mikään parin alpparin jälkeen vakuuttaneet niin, että viitsisi enää ostella. Testamentissa on kyllä kynänvarressa ollut Sharp, Lovelessissa Frusin ja Exterminatorissa Moore, mutta ei sitä pelkän taiteen takia jaksa. Toisaalta rahaa jää sitten muiden yhtiöiden julkaisujen tutkimiseen.
Vaikka kyllähän Vertigolta edelleen tulee seurattua Hellblazeria, 100 Bulletsia ja Fablesia.
Mites muuten 100 Bullets, kun muistaakseni en oo nähny, että Vertigon sivuille olis päivitetty uusia numeroita numeron #84 jälkeen?
-
Vaikka kyllähän Vertigolta edelleen tulee seurattua Hellblazeria, 100 Bulletsia ja Fablesia.
Mites muuten 100 Bullets, kun muistaakseni en oo nähny, että Vertigon sivuille olis päivitetty uusia numeroita numeron #84 jälkeen?
Seuraavan 100 Bullets-kokooman pitäisi ilmestyä viikon päästä, siitä ei stoori näy edenneenkään, tiedä sitten mistä syystä...
Jerrmannille: kyllä ne Tähtivaeltajan vuosikatsaukset ovat oleellinen tietopaketti sarjakuvasta kiinnostuneille, ja ahkerammillekin harrastajille.
-
Huomasin nimittäin jokin aika sitten, että taidan lopettaa kaikkien uudempien sarjojen lukemisen, joita olen viimeaikoina aloittanut... Testament, Loveless, DMZ ja Exterminators eivät ole mikään parin alpparin jälkeen vakuuttaneet niin, että viitsisi enää ostella.
Exterminatorsia en koskaan seurannutkaan, mutta muuten kävi irtonumerissa samten. Testamentin launperin skippasin ja Tähtivaeltajan vuosikatsauksen kehujen pohjalta lähdin sitten noita hankkimaan pettyäkseni sen verram että ostaminen loppui sitten nopsasti.
Mites muuten 100 Bullets, kun muistaakseni en oo nähny, että Vertigon sivuille olis päivitetty uusia numeroita numeron #84 jälkeen?
Irtonumerot ovat olleet viime aikoina sen verran myöhässä että joitain on peruttu eli siis julkaisua siirretty eteenpäin. 84 on tosiaan viimeisin ilmestynyt numero.
-
Minua on ilmiselvästi helppo huvittaa.
Exterminators, DMZ, 100 Bullets ja Fables osuvat ja uppoavat.
Testament ei tavoita mielestäni hypensä tasoa.
ja ajattelin kokeilla varoen Vinyl Underground (http://dccomics.com/comics/?cm=8241) sarjaa.
Sinällään alkutilanne kuulostaa liikaa Constantine + CSI sotkulta.
Ja Tähtivaeltaja ilman sarjakuvavuosikatsausta on hiukan kuin Tähtivaeltaja täynnä vain ja ainoastaan Keskustan puolueohjelmaa ilman sarkasmia.
Eli hyvin, hyvin väärin.
-
Tässä samalla voisikin kysäistä ihmisiltä, miten tärkeinä näitä vuosikatsauksia pidetään.
Erittäin hyödyllinen, kun nykyisin ei ehdi ja jaksa lukea ulkomaisia lähteitä enää kovin tarkasti. Tuollainen taaksepäin katsova katsaus on siinäkin mielessä erinomainen, että sen ilmestyessä alkaa ainakin joitain vuoden aikana alkaneita sarjoja saada jo kokoelma-albumeina.
...mistä tuleekin mieleen, että saiskohan esim. Fennicalle myytyä tuon yhteyteen erkoismainoksen tyyliin "Tähtivaeltajan suosittelemat sarjat nyt meiltä erikoishintaan"...
-
Ennemmin toivoisin syvällisempää analyysiä. Mutta nehän olsivat vielä suuritöisempiä.
Jeps, eli selvää kysyntää on noille vuosikatsauksillekin, hyvä tietää.
Ja juu, itsekin toivoisin mukaan aina välillä myös kunnon syväanalyysisarjisartikkeleita, mutta niille löytyy vähän nihkeästi päteviä kirjoittajia, eikä oma aika tai äly riitä moiseen.
Omia suosikkejani tällä saralla ovat erityisesti J.A.:n kirjoittamat, Vertigo-kamaa pitkälti käsittelevät Enigma ja Grant Morrison -artikkelit.
Enigma-jutussa (Tähtivaeltaja 2/96) pureudutaan todella hienosti kahdeksasta lehdestä muodostuvaan tarinakokonaisuuteen yli kymmenen älykkään sivun voimin ja vielä pidempi Morrison-teksti (Tähtivaeltaja 1/97) on paras analyysi, jonka olen miehen tuotannosta koskaan lukenut.
Toki muitakin vastaavia lehdessä on ollut, mutta juuri nuo ovat iskostuneet vahvasti omaan päähäni.
-
En minä aina täysin samaa mieltä ole Jerrymiehen kanssa mutta aina sen katsauksen luen mielelläni ja kyllä se vaikuttaa minunkin ostopäätöksiin. Tällä viikolla tsekkasin sen viimeisen ja muutama kiinnostava juttu siellä oli joiden olemassolosta en taaskaan tiennyt.
Erityisesti plussaa näistä älä koske tähän pökäleeseen edes pitkällä tikulla - varoituksista. Mukavaa että joku käy sen pahimman skeidankin läpi joten näitä ei sitten turhaan edes kirjastosta lainaile kun hyviäkin sarjakuvia on enemmän kuin ehtii lukea.
edit.Tätä Les Humanoides/DC osastoa ei edes sivuta. Helvetin kalliita kirjoja joiden taso heittelee suunnattomasti vaikka kaikki on toki nätisti piirrettyjä. Jonkunlainen tuoteseloste näistä olisi mukava
-
Tässä samalla voisikin kysäistä ihmisiltä, miten tärkeinä näitä vuosikatsauksia pidetään. Ovat aikamoisen suuritöisiä, joten olisi kiva tietää, kiinnostavatko ne lukijoita. Noitahan on ollut Tähtivaeltajassa säännöllisesti jo kohta 20 vuoden ajan.
Erittäin tärkeinä. Melkeinpä väittäisin, että Tähtivaeltaja on minulle tärkein ja kiinnostavin tiedonlähde mitä uuteen sarjakuvaan tulee. Moni laadukas julkaisu olisi mennyt kokonaan ohi ilman sitä (muun muassa "Fables" tuli tutuksi lehden sivuilta), ja viimeisimmän vuosikatsauksen perusteella lähti taas melko iso nippu sarjakuvaa tilaukseen.
-
edit.Tätä Les Humanoides/DC osastoa ei edes sivuta. Helvetin kalliita kirjoja joiden taso heittelee suunnattomasti vaikka kaikki on toki nätisti piirrettyjä. Jonkunlainen tuoteseloste näistä olisi mukava
Ei ole enää ollut ajankohtainen koska mitään uutta ei ole tullut about vuoteen ja vanhastakin valikoimasta alkaa parhaasta herkusta olla mennyt painokset loppuun. Liekö sukset menneet ristiin tms?
American Virgin jäi minultakin ekaa storyarciin.
TV:n wanha Enigma-artikkeli oli jautaa!
Lähes kaikkia uusia DC:n sarjoja pittä koettaa. Eniten viime aikoina olen tykästynyt oikeastaan Scalpediin vaikkei se nyt tolkuttoman mahtava kuitenkaan ole. Sellainen kiva+
-
edit.Tätä Les Humanoides/DC osastoa ei edes sivuta. Helvetin kalliita kirjoja joiden taso heittelee suunnattomasti vaikka kaikki on toki nätisti piirrettyjä. Jonkunlainen tuoteseloste näistä olisi mukava
Yhdessä vaiheessa oli tarkoitus tehdä isompi katsaus noista DC:n ja Humanoidsin yhteistyöalppareista, mutta kun menivät ja lopettivat koko kuvion juuri samantien - olikohan jo vuoden 2005 alkupuolella?
Mietintämyssyssä on ollut artikkeli, johon olisi koottu näyttävä otos tällä vuosituhannella USA:ssa julkaistuja kiintoisia Euro-alppareita (ei Suomeksikin tulleita mukaan), mutta aikataulut eivät ole antaneet myötä - ja tuskin kannattaa henkeä pidätellen odottaa, että antaisivat, sillä duunia on muutenkin liian kanssa. Ideana ois kyllä kiva!
-
Yhdessä vaiheessa oli tarkoitus tehdä isompi katsaus noista DC:n ja Humanoidsin yhteistyöalppareista, mutta kun menivät ja lopettivat koko kuvion juuri samantien - olikohan jo vuoden 2005 alkupuolella?
Suunnilleen joo.
Saanen kohtalaisen iisisti tarkistettua eli mailaa/soita jo on tarvetta.
-
Sivuaa hiukan aihetta, mutta onko ollut mitään puhetta Absolute Preacher -kokoomista?
-
Sivuaa hiukan aihetta,
Eikä sivua, joten siirsin kysymyksesi tänne sopivampaan ketjuun.
-
Tässä samalla voisikin kysäistä ihmisiltä, miten tärkeinä näitä vuosikatsauksia pidetään. Ovat aikamoisen suuritöisiä, joten olisi kiva tietää, kiinnostavatko ne lukijoita. Noitahan on ollut Tähtivaeltajassa säännöllisesti jo kohta 20 vuoden ajan.
Tonille täytyy sanoa, että noi vuosikatsaukset on ollut todella tärkeitä..ainakin minulle. Minun sarjiskeräily/innostus lähti alunperin noiden innoittamana.
Ja sieltä on myöhemmin löytynyt mitä mukavampia löytöjä(esim.Fables).
Ja mitä täällä on jo mainittukin, niin välillä toivoisi tarkempaa kertomusta, mutta tila ja aika on varmaan suurin ongelma. Enemmän on todellakin enemmän...
(tekstini ei ehkä liittynyt vertigo-sarjoihin, mutta näköjään täällä olleeseen keskusteluun...)
-
Jatketaanpas varsinaisen aiheen tiimoilta...
Lukaisin eilen "Exterminatorsin" osat kaksi ja kolme. Ne tarjosivat kunnon annoksen ruudilta ja torjunta-aineelta lemuavaa toimintaa, persoonallisia henkilöitä ("literary hooker" Page oli etenkin aika mainio tapaus), överiksi vedettyjä juonenkäänteitä, paljasta pintaa, muinaiseen Egyptiin asti vieviä yliluonnollisia aineksia, ihmissuhteita, kipeähköä huumoria ja mutanttitorakoita.
Sarjakuva ei tästä enää paljon parane!
-
Y the Last Manin viimeinen numero ilmestyi eilen. Kyseessä on koko sarjan epilogi, ja se tapahtuu 60 vuotta edellisen numeron jälkeen.
Nyt sitten vaan odotellaan tradea aiheesta, montako niitä on tarkoitus yhteensä tulla?
-
Molemmat sarjat jäivät minulta sangen nopeasti kesken kun ei vaan kiinnostanut millään lailla. Tyhjää nysväämistä töynnä.
Enite Y:ssä ihmetytti se miksi siitä Jenkkilässä tuli silloin aluksi niin Iso Juttu TM?
-
Lönkalle en osaa vastata, mutta sen sijaan Matt Wagnerin fanina otan tiedon Madame Xanadu (http://www.dccomics.com/comics/?cm=9582)sta mielenkiinnolla vastaan.
näytesivut (http://www.dccomics.com/media/excerpts/9582_x.pdf) eivät varsinaisesti tajjuntaa räjäytä ja tuo 18 vuoden ikä lienee tässä yhteydessä hätävarjelun liioittelua, mutta Magen ja Grendelin tekijältä on lupa odottaa yli keskitason suoritusta.
-
Jepulis, vaikka eipä Mattillakaan aina nappisuorituksia tule. Esmes miehen kässäämä tuoreehkon Zorron osto jäi minulta kahteen ekaan numeroon koska oli ihan yllätyksetöntä peruskauraa.
Mutta tosiaan Mage ja Grendel ovat Niin Kovaa Kamaa TM että niillä kelpaakin röyhistellä rintakarvoja todella pitkään.
Mainittakoon jälleen kerran että missään nimessä ei kannata missata miehen tekemää ekaa Batman/Grendel crossoveria -Dark Horselta tuli muuten vastikään kokooma jossa on sekä tuo eka että minuun vähemmillä volteilla iskenyt toka B/G sarja.
Mme Xanadua odoton vesi kielellä eikä vähiten komealta näyttävän taiteen vuoksi. Tuo mimmi taisi olla vielä joku ihan uusi tulokas. Lupaava aloitus uralle... Noh, ensi viikollahan tuon ekan numeron kai piti tulla...
-
Lukaisin eilen "Exterminatorsin" osat kaksi ja kolme.
... ja nyt on luettu myös sarjan neljäs osa, "Crossfire and Collateral". Vaikka olen ollut lukevinani kommentteja sarjakuvan tason laskusta, niin minusta "Exterminators" porskuttaa edelleen eteenpäin varsin laadukkaana. Meininki on edelleen aika nyrjähtänyttä ja juonenkäänteet muuttuvat entistä railakkaammiksi, etenkin kun mukaan sotketaan vielä maya-kulttuurin romahduttaneita mutanttitorakoita ja Draxx-yhtiön palveluksessa ainakin nimellisesti olevia saarelaisia, jotka taitavat pelätyn kung-fun ja yrittävät toteuttaa profetiaa hyönteisten hallitsemasta maapallosta. Joe R. Lansdale tulee jollakin tavalla mieleen - and you know that can't be bad, yeah yeah.
-
ihmettelen suuresti, että koko foorumilta ei löytynyt keskustelua Vertigon Scalped -sarjakuvasta! Sarjasta on ilmestynyt kaksi kokooma-albumia, ja jos tahti jatkuu näin kovana, on käsissä luokkaansa vailla oleva klassikko!
Jason Aaronin kirjoittama ja M. Guéra upeasti piirtämä sarja kertoo rujoa tarinaa intiaanireservaatilta. Tarinankerronta on kunnianhimoista, mm. toisessa albumissa sama tarinan kerrotaan eri henkilöiden näkökulmasta - voi kuulostaa turhalta kikkailulta, mutta kaikki kerronnalliset ratkaisut edesauttavat tuomaan sarjakuvan maailmaan syvyyttä, eikä homma jää hetkeksikään polkemaan tyhjää vaan punoo kiehtovaa juonivyyhtiä. Vertailukohdaksi voisi ottaa 100 Bulletsin, mutta en usko, että Aaron vetää tarinaansa ihan yhtä solmuun kuin Azzarello.
Serbialais-espanjalaisesta Guérasta tuli kertaheitolla suosikkipiirtäjäni, eurooppalainen realismi yhdistyy komeasti jenkkiläiseen kuvakerrontaan. Suosittelen kaikille!
-
Tuohon on pitänyt tutustua mutta en jotenkin ole saanut aikaiseksi. Tiedä miksi.
Epämusikaalisuudesta huolimatta komppaan Matti Karjalaista, Exterminators on Vertigon eittämättä parasta antia 100 bulletsin ja DMZn ohella.
DMZ on minusta aliarvostettu sarja. Totta, se on kovasti moralisoivan ja pateettisen oloinenkin välillä mutta jokin siinä toimii hyvin tehokkaasti.
Vaikka konflikti on fiktiivinen se kaikuu, hienostellen ilmaistuna, resonoi ihmisyyden parhaita ja pahimpia puolia.
Luin tänään kokoelman Friendly fire kahdesti.
Voi vain suositella.
-
Scalpedin kolmas tarinakokonaisuus saatiin juuri uusimmassa numerossa nippuun. Sangen hyvä oli.
Mutta mainio eka stoori/-alppu on kyllä toistaiseksi paras.
Sarja pesee minusta vaikkapa DMZ:n mennen tullen.
-
Tuohon on pitänyt tutustua mutta en jotenkin ole saanut aikaiseksi. Tiedä miksi.
Epämusikaalisuudesta huolimatta komppaan Matti Karjalaista, Exterminators on Vertigon eittämättä parasta antia 100 bulletsin ja DMZn ohella.
DMZ on minusta aliarvostettu sarja. Totta, se on kovasti moralisoivan ja pateettisen oloinenkin välillä mutta jokin siinä toimii hyvin tehokkaasti.
Vaikka konflikti on fiktiivinen se kaikuu, hienostellen ilmaistuna, resonoi ihmisyyden parhaita ja pahimpia puolia.
Luin tänään kokoelman Friendly fire kahdesti.
Voi vain suositella.
Minä olen lukenut vain DMZ:n ekan albumin, ja se kai kertoo siitä, ettei tarina oikein saanut minua imuunsa. Tekijäpari ei vain mielestäni saanut mehukkaasta premissistään odotuksia vastaavia tuloksia irti. Pitäisi lukea se uudestaan, jos olenkin lukenut sen vain väärässä moodissa. Mutta kokemus siis oli, ettei tarinankuljetus ja juoni saanut minua pauloihinsa.
Exterminatorsia on kovasti kehuttu, pitäisi siihen tutustua - mutta toisaalta olen kuullut viimeaikaisia numeroita haukuttavan - mikä hieman tuntuu näiden uusien sarjojen kohdalla olevan kaava. Ja osaltaan sen ymmärtääkin - tietynlaisille ajatusleikeille voi olla vaikea ylläpitää kantavuutta, ja toisaalta taasen jatkuvan lakkauttamisuhan alla kirjoittamisessa motivaatio voi kärsiä.
Mutta Scalpedin toivon totisesti saavan jatkaa taivaltaan, niin pitkään kuin suinkin!
-
Hellblazer ja kait se sandmankin.
-
Kun tilaisuus kerran tuli, lukaisin Y: The Last Man -sarjan loppuun. Koska olen tämän haukkunut jo aikaisemmin, en viitsi tuhlata sen kummemmin aikaa samaan. Tarina jatkaa samaa tuskastuttavaa laahaamista kuudenkymmenen numeron verran, eikä Brian K. Vaughan muistanut missään vaiheessa lisätä kunnon juonta sarjaansa.
Tarina käynnistyy tilanteesta, jossa kaikki miehet kuolevat. Paitsi yksi. Joka lähtee hakemaan tyttöystäväänsä Australiasta. Oikeasti. Tähän menee kuusikymmentä numeroa. Naiset pystyvät pitämään yhteiskunnan pystyssä, vähän nilkuttaen mutta pystyssä kuitenkin, mutta eivät kykene mannertenvälisiin puheluihin. Tämä on kuitenkin vähiten nyppivä asia tässä sarjassa, jossa mikään ei vain toimi.
Lukija keksii hetkessä puolisen tusinaa ideaa, joka riittäisi kannattelemaan sarjaa. Hämmästyttävintä sarjassa lienee se, ettei yksikään niistä ole tullut Vaughanille mieleen. Sarja ei edes ole road trip -tyyppinen. Sarjalta puuttuu tarkoitus.
Tämänkin kohdalla vain käy niin, että tarpeeksi pitkälle luettuaan tarinaan tottuu. Mutta ostoperusteeksi ei riitä, ettei sarja ole joka hetki täysin kelvoton tekele. Olisipa Vaughanilla edes jotain sanottavaa, nyt lukijan on keksittävä sanoma itse edes teeskennelläkseen viihtymistä.
Y: The Last Man on olemassa vain todistaakseen, että mitä tahansa roskaa voi kirjoittaa ja aina jostain ponnahtaa joku esiin kehuakseen sitä. Vertigo-sarjojen joukossa tämä on yhtä paha huti kuin Warren Ellisin Transmetropolitan. Ajanhukkaa.
-
Hyviä kommentteja, Jiksi! Mahtavaa, että joku sanoo eriävän mielipiteensä melkein kaikkien hehkuttamista Vertigo-sarjoista. En ole itse tuohon Y:hyn tutustunut, kun piirrosjälki ja väritys eivät oikein iskeneet. Transmetropolitanista olen samaa mieltä. Ihan yliarvostettu sarja, kuin myös kaikki Brian Azzarellon länkkärisarjat. Parhaimpia Vertigolta ikinä tulleita sarjoja ovat Preacher(tänä vuonna pitäisi alkaa tv-sarja) ja tietysti 100 Bullets(vaikka albumeittain luettuna hemmetin sekava onkin).
-
Transmetropolitanista olen samaa mieltä.
Olikohan se Ellis itse, joka totesi, ettei sarjasta kiinnostunut alkujaan oikein kukaan ja myyntiluvuissa ei ollut kehumista. Kun ostava yleisö oppi tuntemaan Ellisin nimeltä, sarja on kokoelmamyynnissä vetänyt hitaasti mutta tasaisesti.
Minusta tässä näkyy sarjakuvan lukijoiden "merkkiuskollisuus": kun kirjoittaja on onnistunut jossain erinomaisesti, valtavirta kieltäytyy hyväksymästä sitä, ettei koko tuotanto olekaan yhtä nerokasta. Kun yleinen mielipide on kerran muodostunut, sillä on tapana hylkiä vastakkaisia mielipiteitä.
-
Jaahas, vastakkaisia mielipiteitä "Y : the Last Manista". En ole vielä ehtinyt lukea sitä ensimmäisenkään osan verran, mutta sarjakuvaa on suositeltu minulle toistuvasti niin Amazon.comin kuin sarjakuvallisesti sivistyneiden ystävieni toimesta. Mielenkiintoista nähdä, miten tuo kolahtanee meikäläiseen.
Minusta tässä näkyy sarjakuvan lukijoiden "merkkiuskollisuus": kun kirjoittaja on onnistunut jossain erinomaisesti, valtavirta kieltäytyy hyväksymästä sitä, ettei koko tuotanto olekaan yhtä nerokasta. Kun yleinen mielipide on kerran muodostunut, sillä on tapana hylkiä vastakkaisia mielipiteitä.
Hei, eipä kärjistetä... Valtavirran merkkiuskollisuudesta puhuminen on tuossa mittakaavassa hieman ylitseampuvaa. Lieneekö täällä yhtään kvaakkaajaa, joka olisi valmis nostamaan jonkun sarjakuvataiteilijan siinä määrin jalustalle että väittäisi tämän suoriutuneen ihan kaikesta tekemästään - siis toisin sanoen koko tuotannostaan - erinomaisin arvosanoin? Jos tuollaisia über-fanipoikia löytyy, niin tulkaa esille tai vaietkaa iäksi!
-
Mielenkiintoista nähdä, miten tuo kolahtanee meikäläiseen.
Jos pidät sarjasta, avaa mietteitäsi siitä, mikä sarjassa kolahti. Lukijan kannalta sarja on kyllä poikkeuksellisen helppo tapaus: se on alusta loppuun laadultaan tasainen. Kun taso ei nouse tai laske, hankintapäätöksen voi tehdä alussa muodostetun mielipiteen perusteella.
Mitä fanitukseen tulee, Gaimanilla tuntuu olevan Kvaakin uskollisimmat fanipojat.
-
Jos pidät sarjasta, avaa mietteitäsi siitä, mikä sarjassa kolahti.
Yritin miettiä, mikä tuossa Y:ssä kolahtaa ja kyllä se pääosin oli alkuasetelma, joka imaisi mukaansa. Ja sitten siinä mukana on tullut pysyttyä ja eihän sitä tässä vaiheessa viitsi heittää rukkasia naulakkoon. Kriittisesti tarkasteltuna tarinassa on paljon aukkoja, mutta jotenkin ne ostaa siinä vaiheessa kun henkilöhahmoihin on jo "kiintynyt". Oli miten oli, ei kai tunnepohjaisia ratkaisuja tarvitse perustella järjellä. Hyvä osoitus siitä, että kyseessä on mukaansatempaava sarja, että uusi trade tulee luettua välittömästi ostamisen jälkeen. Jonossa kun olisi useampi metri lukematonta muutakin tavaraa.
-
Ekan Y albumin luin silloin joskus ja oli aika tyhjänpäiväinen, enempää en sitten lukenutkaan. Harmillisesti kukaan ei missään vaiheessa käyttäytynyt uskottavasti.
Alan Moorea ainakin siinä määrin jokunen fanittaa, ettei selväjärkinen uskokaan.
-
Mitä fanitukseen tulee, Gaimanilla tuntuu olevan Kvaakin uskollisimmat fanipojat.
Alan Moorea ainakin siinä määrin jokunen fanittaa, ettei selväjärkinen uskokaan.
Ei ole muita jumalia kuin Alan Moore, ja Neil Gaiman on hänen profeettansa.
-
Kriittisesti tarkasteltuna tarinassa on paljon aukkoja, mutta jotenkin ne ostaa siinä vaiheessa kun henkilöhahmoihin on jo "kiintynyt". Oli miten oli, ei kai tunnepohjaisia ratkaisuja tarvitse perustella järjellä.
Tämän sarjan kohdalla taidamme olla aivan vastakkaisissa äärilaidoissa. Itse pidin yksinomaan agentti 355:n hahmosta, tosin vasta viimeisen kolmanneksen ajan. Päähenkilö puolestaan oli melkoisen harmaa tapaus ollakseen "pakoartisti". Sivuhahmoja lähinnä inhosin, koska tärkeimmätkään eivät tukeneet päähenkilön heikkoa persoonaa. Siinä mielessä tässä heräsi tunteita minullakin. Valtaosa sivuhahmoista kuitenkin soljui ohitse huomaamatta.
Erityisesti israelilaiskomentajan merkitystä sarjalle ihmettelin pitkään. Kun asia viimein paljastuu, se osoittautuu vain yhdeksi lenkiksi siinä antikliimaksien ketjussa joka lukijaa odottaa.
-
Kiinnostava lukea Y-The Last Maniin liittyvää eripuraa. Itse olen ollut kahden vaiheilla sen lukemiseen aloittamisen suhteen. Ensimmäisen numeoron olen lukenut, ja se ei totta puhuen sytyttänyt. Toisaalta sarjaa on hehkutettu niin paljon, että on siihen pitänyt tutustua. Kymmenen albumin kokonaisuuteen on yhtäältä tietty kynnys hypätä (vähintäänkin taloudelliselta kantilta), mutta toisaalta on ihan hyvä tietää, että tarina on jo kasassa, ja että sen voi lukea omassa (nopeassakin) tahdissa.
Onko sitten parempi valita Vaughanin stooreista (ensin) Ex Machina? Sitä ruvetaan julkaisemaan paksuissa, kovakantisissa kokoelmissa (2 tradea yhdessä). Vaikka ei voi sanoa, että senkään premissi saisi käsiä tärisemään innosta, Tony Harrisin kuvitus ehkä. Entäpä Escapists?
-
Onko sitten parempi valita Vaughanin stooreista (ensin) Ex Machina? Sitä ruvetaan julkaisemaan paksuissa, kovakantisissa kokoelmissa (2 tradea yhdessä). Vaikka ei voi sanoa, että senkään premissi saisi käsiä tärisemään innosta, Tony Harrisin kuvitus ehkä. Entäpä Escapists?
Ex Machina on noista minusta parempi ja Ex Machinasta ja Y the last manista on hankala puhua samana päivänäkään.
Tosin Ex Machina ei ole vertigoa, mutta laatua silti.
Suosittelen.
Vaughan on tehnyt useita onnistuneempia sarjakuvia mutta Y on jostain mystisestä syystä niitä tunnetuimpia tuotannosta. Mies itse mm. Y the last man elokuvahuhuista (http://www.ugo.com/movies/brian-k-vaughan/).
Ei ole muita jumalia kuin Alan Moore, ja Neil Gaiman on hänen profeettansa.
Sinun ei tule pitämän vääriä profeettoja tai murramme sinetit ja päästämme ratsumiehet irti.
Air (http://www.dccomics.com/comics/?cm=10015) herättää mielenkiintoa, mutta se onko se kiinnostuksen arvoinen selvinnee myöhemmin.
-
Y jaksoi aikoinaan kiinnostaa parin irtonumeron verran.
Sitten sitä tuli seurattua jonkin aikaa pidempään ihan siltä varalta että olisi petrannut.
Mutta ei näin tehnyt vaan kävi tyhjäkäynnillä joten ostaminen sitten loppui.
Ainoa mikä millään lailla kiinnostaa olisi se mikä aiheutti miessukupuolen tuhon ja miksi päähenkilö apinoineen säilyi hengissä. Ei vaan tehnyt mieli roikkua mukana täältä ikuisuuteen kun lopullinen vastaus on kuitenkin jotain b-luokan kuraa eli täysi pettymys.
Myös Transmetropolitanista olen Jiksin kanssa aika lailla samaa mieltä.
Ei vaan pudonnut minulleja ihmetyttää miksi porukka hehkuttaa sitä.
Airia varmaan koetan pari ekaa numeroa, mutta epäilen että tulee olemaan minulle pettymys.
-
Fablesin The Good Prince, ja Jack of Fablesin The Bad Princen. Fables rullaa edelleen mukavasti, ja taso pysynyt kaiken kaikkiaan melko hyvänä. Seuraavassa tradessa päästään toivottavasti jo kunnon rymistelyn pariin. Ainoa mikä ärsytti oli Alexovichin piirtämä stoori, jotenkin kuvitus tuntuisi sopivan paremmin nuorten tyttöjen lehtiin.
Jack of Fables on ollut tähän asti ihan mukiinmenevää kamaa, mutta ei mitään timanttia. Pääsarja jyrää paremmin. Kuitenkin Vertigon lehdistä sellainen, jota mielellään kuitenkin seuraa.
Viime viikolla luin myös Careyn ja Jockin minisarjan Fakers. Lähinnä tuohon tuli tartuttua Jockin taiteen takia, josta olen aina pitänyt, ja kieli pitkällä odotankin Delanon ja Jockin Hellblazer stooria. Alkuasetelmat olivat tarinassa mielenkiinstoiset, mutta ehkä vähän lässähti puolen välin jälkeen, kun kaiken takana oli taas perinteisesti armeija, ja yhtiöt. Kannattaa kuitenkin lukaista läpi. Ei kuitenkaan mikään mullistava kokonaisuus. Mutta ylipäätäin olisi saada Vertigolta enemmän lyhyitä minisarjoja, jotka sopisivat hyvin yhteen tradeen.
-
Mutta ylipäätäin olisi saada Vertigolta enemmän lyhyitä minisarjoja, jotka sopisivat hyvin yhteen tradeen.
Kyllä Vertigon toimivimmat minisarjat on varmaan kaikki saatavilla tradeina. Valitettavasti liian moni mini- ja maksisarjoistakin noilla on aika yhdentekevää huttua.
Onko vain menneen ajan vääristynyttä hehkutusta sanoa että parin alkuvuoden jälkeen taisi olla Vertigolla laadukkain jakso? Jotensakin kun usean vuoden ajan on tuntunut siltä että kovasti kokeillaan uusia sarjoja mutta tuppaavat katkeamaan, eikä syyttä, kuin kanan lento.
-
Onko vain menneen ajan vääristynyttä hehkutusta sanoa että parin alkuvuoden jälkeen taisi olla Vertigolla laadukkain jakso?
On.
Tuossakin on totuuden siemen mutta kokonaisvaltaisesti se ei totta ole.
Paitsi mikäli tarkoitit että se alkoi silloin eikä vielä ole päättynyt.
Joskus tuntuu että Vertigon puolella on unohdettu laatua ei määrää, mutta ilman sen esimerkkiä ja tarjontaa sarjakuvatarjonta yleensä, ei vain angloamerikkalainen, olisi paljon köyhempää.
-
Onko vain menneen ajan vääristynyttä hehkutusta sanoa että parin alkuvuoden jälkeen taisi olla Vertigolla laadukkain jakso?
On ja ei. Kyseessä nyt kuitenkin on suuren kustantajan tuotelinja, jonka nimikkeet ovat eri tekijöiden tuotantoa. Samalla yksittäiset nimikkeet poikkesivat muusta DC:n tuotannosta ja tietyllä tapaa niitä yhdisti toimituksellinen visio.
Lisäksi, lainkaan alkukauden tuotoksia väheksymättä, Vertigo-nimike syntyi aikana, jolloin oltiin siirrytty markkinoihin, jotka nostivat kuvittajat tähdiksi. Tämä kehitys johti heikentyneeseen laatuun ja lopulta markkinoiden rajuun romahdukseen. Vertigo oli näkyvin yksittäinen vastavoima tuolle kehitykselle. Vertigon merkittävyyttä korostaa se, että romahduksen jälkeen sarjakuvamarkkinat siirtyivät kuvittajavetoisista kirjoittajavetoisiksi.
Vertigon alkuajan tuotokset eivät mielestäni ole parhaimmat esikuvat, olihan erityisesti Sandman tietyn pisteen jälkeen ensisijaisesti kirjallinen tuotos, ei niinkään sarjakuvaa kehittänyttä tavaraa.
EDIT: Huomasin vasta nyt, että sanoit "parin alkuvuoden jälkeen" eli tarkalleen 90-luvun puolivälissä. Itse ajattelin sarjoja, jotka niputettiin Vertigo-nimikkeiden alle, mutta sinulla saattoi olla mielessä muuta.
-
Koska Exterminatorsin ystävät tapaavat kokoontua täällä: Dexterin tuottaja alkaa kehitellä Mullan alla/six feet under-tyyppistä sarjaa Bug -Be- Gonesta.
lähde: Hollywood reporter (http://www.hollywoodreporter.com/hr/content_display/television/news/e3i2a7c68761043a4054598f7c0d85bd998)
-
Joskus tuntuu että Vertigon puolella on unohdettu laatua ei määrää, mutta ilman sen esimerkkiä ja tarjontaa sarjakuvatarjonta yleensä, ei vain angloamerikkalainen, olisi paljon köyhempää.
Ehdottomasti!
Onneksi viime vuosina määrä on ollut kyllä ienempi kuin aiemmin; eipä sitä heikointa kamaa pahemmin ole jäänyt kaipailemaan kun nytkään ei ole jaksanut jatkaa kaikkien sarjojen seuraamista.
EDIT: Huomasin vasta nyt, että sanoit "parin alkuvuoden jälkeen" eli tarkalleen 90-luvun puolivälissä. Itse ajattelin sarjoja, jotka niputettiin Vertigo-nimikkeiden alle, mutta sinulla saattoi olla mielessä muuta.
Joo, siis hieman Vertigon pystyyn laittamisen jälkeen taisi olla parasta aikaa. Tämä tosin tulee ihan hatusta mitään julkaisuaikatauluja tarkistamatta...
-
Aikeita on myös Losersin filmaamiseen. Zodiacin käsikirjoittaja räätälöi tarinan, ohjaajan pallilta saadaan vielä toivottavasti tiputettua Tim Story... Tiedä aikataulusta sun muusta sen enempää - käsikirjoittaja James Vanderbilt vain heitti haastattelussaan tällaisen tiedon.
Losers on kiinnostava sarjakuva siinä, että se onnistuu huikaisevan hyvin elokuvallisen toiminnan ja vauhdin "illuusiossa", pitkälti Jockin dynaamisen kuvakerronnan myötä. Olisi sääli jos se elokuvana menettäisi draiviaan - mutta ehkä Story on pätevämpi jännärien parissa kuin supersankari-adaptaatioissa.
-
Minä olen lukenut vain DMZ:n ekan albumin, ja se kai kertoo siitä, ettei tarina oikein saanut minua imuunsa. Tekijäpari ei vain mielestäni saanut mehukkaasta premissistään odotuksia vastaavia tuloksia irti. Pitäisi lukea se uudestaan, jos olenkin lukenut sen vain väärässä moodissa. Mutta kokemus siis oli, ettei tarinankuljetus ja juoni saanut minua pauloihinsa.
Luin vasta tänään sen ensimmäisen albumin. Tapani mukaan herään pari vuotta sen jälkeen kun olisi ollut muodikasta kehua sitä. Minusta se on aika hyvä vieläkin. Erittäin viihdyttävä mutta yllättäen olisin kaivannut tähän vähän enemmän huumoria ja kepeyttä. Bushin Amerikka 2008 on niin kummallinen että se yllättää scifiporukankin masentavuudellaan.
-
Exterminators saattoi tarinansa päätökseen viidessä albumissa ja teki sen tyylillä.
Hieno sarja joka oikeuttaa monia vertigon vähemmän ymmärrystäni osakseen saavia sarjakuvia.
Ihme ettei tätä ole enempää ylistetty.
En muista oliko se tämä kvaakin ketju vai jokin tähtivaeltajaa muistuttava taho joka alunperin sai kiinnostumaan Northlanders sarjakuvasta.
ensimmäinen albumi toimii itsenäisenä kokonaisuutena. Sven the returned on jäyhää poljentoa, jossa on suhteellisen vähän klaffivirheitä.
Näkyvimpänä alun "olen tuskin ollut paikalla viisi minuuttia ja vastaanottokomitea saapuu" hyvin näemmä pelasi kello Orkneyssä 980 AD.
mutta muuten tarjolla on miehistä uhoa, tuhoa, viuhuvaa miekkaa, kostoa, kurjuutta ja aina toisinaan seksiäkin.
Ajoittain päästään erik punaisen tarinoiden tai poltetun njallin saagan tasoille ja Davide Gianfelicen taide on sopivan kulmikkaan riimuista mutta silti selkeän realistista.
Periaatteessa tarina on kerrottu vähintään neljä miljoonaa kertaa, sankari palaa hakemaan kostoa ja oikeutettua verenperimäänsä, mutta Brian Woodin käsis on monitahoisempi.
Valinnat eivät ole vaikeita, mutta niiden kanssa eläminen on.
Sivityksen ja barbarian ero esitetään veteen piirrettynä rajana ja kasvutarina on ajaton.
albumin paperin laadusta varmaan enin osa pitää kamalaa melua mutta liki 200 sivua kymmenen euron hintaan viikinkimelskeestä sydänverellä on halpaa.
ei varmasti kaikkiin uppoa, mutta allekirjoittaneeseen kylläkin kuten viikinkikirves vastustajan kalloon.
voi nauttia hurjana hurmepalana tai ilman parasta ennen päiväystä varustettuna mieheksi/ihmiseksi kasvamisen kertomuksena.
(http://forbiddenplanet.co.uk/blog/wp-content/uploads/2008/04/Northlanders_1.jpg)
-
Minäkin luin.
Varoituskellojen pitäisi pärähtää soimaan varsinkin siinä vaiheessa kun kerronta kuvaa vuolaasti hahmon päänsisäisiä ajatuksia. Ymmärrän että historiallisia juttuja tuodaan näin lähemmäksi nykyaikaista lukijaa, mutta pitääkö sitä nyt pään sisälle tunkea? ....
......Kaikenlainen pieni dramatiikka loisti poissaolollaan. Pääpahis oli myös melkoisen triviaali kaveri. Olisi menty sen pään sisään.
Käytetty kulmikas, vauhdikas tyyli sai lisäksi hahmot näyttämään vähän geneerisiltä alituisesti tuimine silmäkulmineen, jotenkin vähän liian jäntevine olemuksineen... naisista voisi kirjoittaa oman lukunsa, ne kun olivat paitsi lähes samasta sapluunasta, myös sopivin väliajoin sen verran vähäpukeisia että piirtäjän korostetun muovinen anatomiantaju tuli kirjaimellisesti hyvin esiin. Huulet varsinkin olivat sen verran hätkähdyttävän punertavat amerikantöröt, että ihan hirvittää kun ajattelee ettei pohjoisilla, viimaisilla merialueilla varmaan ollut edes huulirasvaa siihen aikaan.
...... Tämän julkaisupäätöksen innoittaja lienee kuitekin ollut Gaimanin Beowulf? Ja tuo em. 300. On toivottu että tällaiselle historialliselle revitykselle olisi kysyntää. Ei ehkä pöljintä genressään mutta ei parastakaan, tosin jatkuva itsenäisten minisarjojen konseptihan tuo oli, joten ehkä kirjoittajan kynä parantaa vielä juoksuaan. Minua ei kyllä välttämättä jaksa enää kiinnostaa.
Viestisi sisäinen ristiriita on kiinnostava.
Kirjoittajan kynässä ei valittamista noiden mainitun pikkumokan lisäksi ollut. Brian Wood osaa alansa.
Ei sarvikypäriä ja valtaosa viikinkikulttuurista osui ainakin asiaa ulkoisesti harrastaneeseen kohdalleen.
Päänsisäisyys vaatii taitoa, ei ajankohtaa. Se on myös selkeä syy miksi monet sarjakuvat eivät jaksa kiinnostaa.
Ei siksi että pieni dramatiikka uupuisi vaan ettei sitä ole osattu käyttää mihinkään.
Gaimanin Beowulfin innoittama lienee huumoria? Moinen väsynyt ryönä ei tule lähellekään tätä.
300 on mainettaan parempi ja tuosta jäntevästä muodosta: oikea fyysisen rasitus, siis ei kuntosali, yhdistettynä ulkoilmassa oloon säästä riippumatta ei anna arnold-vartta vaan juuri jäntevän ja kulmikkaan muodon.
Ja naisistahan eräällä ei syytä valaanrasvaan ole välimerellä. Hauskaa ettet huomioi miten erilaisiksi Enna ja Thorakin piirrettiin. Etkä sitä miten rouva Ivarsson oli kuvattu. Mutta vanhoja naisiahan on sarjakuvissa pilvin pimein.
Sovitaan suosiolla ettet pitänyt ja minä pidin.Sarjakuvissa käytetyistä anatomioista ja perspektiivivirheistä voidaan keskustella muuallakin.
Minua Northlanders kiinnostaa vastakin.
-
Eikös se ole viime aikojen parhaiten näkynyt ja kaupallisesti menestynein viikinkejä kuvaava tuotos? Laadusta en sano mitään, kun se ei nyt tähän liity.
Se mikä näissä Vertigo-jutuissa usein pännii on se, että ne ovat usein melko lailla samaa kamaa (keskitien amerikkalaista valtavirtaa) hiukan uudenlaisissa kääreissä. Kansi ja premissi herättävät kiinnostuksen, mutta lukukokemuksesta jää hiukan ontto olo.
Kyllä viikinkejä on kuvattu muutenkin kun kehnosti viime aikoina.
Keskitien amerikkalaista valtavirtaa sopii melko heikosti mielestäni vertigoon, kuin myös kaupallinen näkökohta.
Toimii minusta yhtä hyvin kuin yleistys "kotimainen sarjakuva on huonoa huumoria tai kyvytöntä taideräpellystä, joka ei pärjää ulkomaisiin verrattuna"
en vaan usko kumpaankaan.
Mutta jos vertigo edustaa kaupallisuutta olen yltiökaupallisen sarjakuvan ystävä.
-
Niin ja ymmärsin juuri että "amerikkalaisuus" ei ehkä ole Hellblazerin osalta ihan reilu luonnehdinta. Tosin Constantine taitaa olla brittiläisempi kuin kuningatar ja sellaisena lähes niin kova klishee ettei edes Keanun performanssi pystynyt sitä murtamaan.
Hellblazeria jostain syystä tulee edelleenkin seurattua, joskin välillä on saanut kiriä kymmeniä numeroita. Vaikka aika yhdellä reseptillähän nekin jutut lopulta on rakennettu, mutta ei se mitään. Se on kuitenkin sopivasti rähjäinen ja ilkikurinen konsepti, varmaan kaupallisempi kuin tuo Northlanders, mutta sen verran kierosti että siihen halpaan menee ihan mielellään.
Herra Lietzenille voi suositella Brian Woodin "indie"tyylisempiä tarinoita, ennen kaikkea Local-sarjaa, jonka on vastikään julkaistu kauniina kovakantisena albumina, sekä myös Demoa, joka on Woodin varhaisempaa tuotantoa - lyhyitä tarinoita, jotka Becky Cloonan on kuvittanut hienosti sangen vaihtelevilla tyyleillä.
Vertigo-präntiltä taasen ehdoton suositus on Scalped, joka -kyllä- on suht väkivaltainen, naiset viihtyvät vähissä vaatteissa ja miehet ovat mieheviä, mutta se on kertakaikkisen loistava ja mukaansatempaava sarja, ja kerronnallisesti vertaansa vailla. Sanoisin jopa, että paras Amerikassa julkaistava sarjakuva!
-
Eihän Demon julkaisemisesta NIIN montaa vuotta ole.
Becky on useimmiten aika ässä.
Itse pidin aika lailla nopsasti pois kuolleesta DC:n Minx alamerkille Brian Woodin tekemästä New York Fourista jonka oli eri taitavasti kuvittanut Ryan Kelly. (Jos en olisi tarkistanut hyllystä niin olisin voinut väittää että sekin oli Beckyn kuvittama...)
Scalped tosiaan RULETTAA.
Sääli että Guera ei ole kuvittanut ihan kaikkia numeroita.Olisin kyennyt elämään ilman Leonin säätöä.
-
Tulen käväsemään Stadissa tossa 13-14 päivä.Niin kysymykseni on löytyykö Good Fellosista hyviä Vertigo sarjoja? jos löytyy olisiko jtn mitä suosittelisitte.
-
Tämä Northlanders ei kyllä vakuuttanut oikein. Piirrosjälki toki sinänsä asiallista, mutta sisältö muuten ei kyllä vastannut mielestäni kannen "Vikings finally done right!" mainosta.
Kielenkäyttö liian modernia, koko ajan tuli fiilis, että ei kai ne noin puhunut keskenään. Tällä siis en tarkoita Svenin päänsisäistä monologia (esim. fuck-sanan jatkuva hokeminen tuntuu istuvan huonosti näihin historiallisiin juttuihin noin yleisemminkin). Kutsuuko hurja viikinkisoturi naisystäväänsä todellakin "tyttöystäväksi"? Jaa-a... lisäksi Svenin alussa sporttaama grunge-parta ärsytti totaalisesti, vain kireä pipo, tennarit ja löysät reisitaskuhousut puuttuivat. Onneksi sentään kasvatti lopussa kunnon parran.
Juonesta:
[spoiler]Orkneyläinen pääpahis lähettää tappajan ex-tempore sankarin "tyttöystävän" perään Konstantinopoliin, vain kuultuaan, että tällä ylipäätään on sellainen ja tuomaan takaisin tämän pään...siis käytännössä toiselle puolelle tunnettua maailmaa näin ylimalkaisen tiedon varassa. Tainnut käsikirjoittajalta kadota ymmärrys pelkästään aikakauden matkustamisen vaikeudesta, muista toimeksiantoon liittyvistä ongelmista puhumattakaan. Todella epäuskottava juonenkäänne.[/spoiler]
Ajoittain päästään erik punaisen tarinoiden tai poltetun njallin saagan tasoille
Oon lukenut kaikki suomennetut saagat "Lohilaaksolaisten saagaa" lukuunottamatta,
ja itse en kyllä oikein löydä yhteyttä tämän ja niiden välillä.
[spoiler]Saksien silmikolliset kypärät sai ne hauskasti näyttämään hyönteisiltä. Toki silmikkokypärä on oikeesti päällikön kypärä, eikä jokaisen perusjampan...[/spoiler]
Edit: jotain kirjotus virheitä yms.
-
Aika pitkälti voin yhtyä Northlandersin kritiikkiin. Minulla siitä tuli kovasti mieleen Braveheart-elokuva - ehkä siksi, että juuri hiljan sen katsoin.
Northlandersin kohdalla jenkkiläinen "liukuhihna"-tyyli sarjakuvan tuottamisessa kääntyi epäonneksi, käsis on keskeneräinen, keskenmietitty, samoin piirrostyylissä näkyy hätäisyys. tarinahan menee niin, että Vertigon toimittaja kehotti Woodia tekemään jotain mukavuusvyöhykkeensä ulkopuolelta, ja Woodille tuli mieleen viikingit - kypsyttelyvaihe lienee jäänyt lyhyeksi, ja koko homman pointti on ollut lähinnä "tehdään viikinkejä Vertigo-tyyliin", joten tarina jää väistämättä aika ohueksi.
Joitakin hyviä hetkiä, ja ihan mukiinmenevää viihdettä, mutta tuntuu että aika pienellä vaivannäöllä olisi saanut paljon paremman.
Northlandersin seuraava stoori kiinnostaa lähinnä Localista tutun piirtäjä Ryan Kellyn takia.
-
Enpä pikasilmäilyllä löytänyt kuin Preachereissa selkämykseen painetun Titanin tekstin ja ihan sattumalla on tullut osteltua Vertigoa ja Titania sekaisin. Ei kyllä meikää hetkauta puoleen ei toiseen...
-
Stephen King kirjoittaa DC:n Vertigolle (http://www.thedailybeast.com/blogs-and-stories/2009-10-25/stephen-kings-new-chapter/); sarja on American Vampire ja määrä viisi ekaa lehteä.
Äh, olisipa ennemminkin väsännyt "graafisen romaanin" Vertigo Crime -sarjaan.
-
Stephen King kirjoittaa DC:n Vertigolle (http://www.thedailybeast.com/blogs-and-stories/2009-10-25/stephen-kings-new-chapter/); sarja on American Vampire ja määrä viisi ekaa lehteä.
Äh, olisipa ennemminkin väsännyt "graafisen romaanin" Vertigo Crime -sarjaan.
Ei nyt sentään. Enemmän kiinnostaa Snyderin osuus Who will save us now?n perusteella.
King kadotti teränsä 80-luvun alkupuolella mutta on mies saanut sarjakuvissa jotain hyvää aikaiseksi: poikansa Joe Hill ja tämän Locke & Key ovat parhautta.
Vertigon on kyllä aikaikin katsoa takaisin kauhuun. Fabels ja Hellblazer kantavat ja Scalped toimii mutta Preacherin ja 100 bulletsin jälkeen...
MmeXanadu on ok mutta Sweet tooth ei kiinnosta hiukkaakaan ja Day tripper (http://www.dccomics.com/vertigo/comics/?cm=13681)kin lähinnä Ba'n kuvien takia.
Mutta kun sarjakuva on enemmän kuin sarja kuvia.
-
Ostin eilen Neverwhere albumin.Nyt on luettu,oikein mielenkiintoinen.Onko tälle jatkoa?
-
Agentti X9-lehdessä ruvetaan julkaisemaan 100 Bulletsia. (http://blogi.egmontkustannus.fi/)
Saas nähdä miten slangi kääntyy suomelle, samoin kuin miten sarjan kerronta iskee lehden lukijakuntaan.
-
...ja saas nähdä, miten lehti saa lukijoita. Veikkaan pessimistisesti maksimissaan kahden vuoden juoksua... :P
-
Jahas, tuolla toisaalla hämmästelemäni asia sai vastauksen täällä eli Agentti X9 palaa Suomen markkinoille. Hyvä juttu. Ostan ihan kannatuksen vuoksi vaikka luulenpa että suurin osa julkaistavista sarjoista minulta löytynee jo hyllyistä englanniksi.
Hupaisa sattuma että luin juuri eilen illalla (ja yöllä, kun naapurin ääliö piti taas hereillä) sen ensimmäisen Northlanders-tarinakokonaisuuden uudelleen. Loppujen lopuksi parempi kuin muistin, toki minuakain ärsytti se "grunge"-parta mutta myöhemminhän kaiffarille kasvoi kunnon viikinkiskegge. Fukki sanaakin toki viljeltiin melkoisesti mutta senkin perustarkoitus oli lienee osoittaa että viikingit kiroilivat paljon, ei tietysti kaikkein mielikuvituksellisin kirosana. Enemmän kuin nuo seikat silti pisti silmään (hah) se tapa jolla ihmisten silmät muuttuivat "tyhjiksi aukoiksi" pitemmältä matkalta kuvattuna. Omituinen kuvituksellinen ratkaisu.
Mukavasti tarinassa oli kuitenkin käytetty ihan oikeita temejä kuten esim. Miklagard (Konstantinopoli), jomviikingit ja varjaagit.
Hyvä yritys ja viihdyttävä sarjakuva puutteistaan huolimatta.
Täytyypä tsekata seuraavaksi uudestaan se toinen tarinakokonaisuus, joka ensimmäisellä lukukerralla jätti aivan kylmäksi. Kolmannen tarinakokonaisuuden kokoomajulkaisua odotellessa...
-
Jahas, tuolla toisaalla hämmästelemäni asia sai vastauksen täällä eli Agentti X9 palaa Suomen markkinoille. Hyvä juttu. Ostan ihan kannatuksen vuoksi vaikka luulenpa että suurin osa julkaistavista sarjoista minulta löytynee jo hyllyistä englanniksi.
Hupaisa sattuma että luin juuri eilen illalla (ja yöllä, kun naapurin ääliö piti taas hereillä) sen ensimmäisen Northlanders-tarinakokonaisuuden uudelleen. Loppujen lopuksi parempi kuin muistin, toki minuakain ärsytti se "grunge"-parta mutta myöhemminhän kaiffarille kasvoi kunnon viikinkiskegge. Fukki sanaakin toki viljeltiin melkoisesti mutta senkin perustarkoitus oli lienee osoittaa että viikingit kiroilivat paljon, ei tietysti kaikkein mielikuvituksellisin kirosana. Enemmän kuin nuo seikat silti pisti silmään (hah) se tapa jolla ihmisten silmät muuttuivat "tyhjiksi aukoiksi" pitemmältä matkalta kuvattuna. Omituinen kuvituksellinen ratkaisu.
Mukavasti tarinassa oli kuitenkin käytetty ihan oikeita temejä kuten esim. Miklagard (Konstantinopoli), jomviikingit ja varjaagit.
Hyvä yritys ja viihdyttävä sarjakuva puutteistaan huolimatta.
Täytyypä tsekata seuraavaksi uudestaan se toinen tarinakokonaisuus, joka ensimmäisellä lukukerralla jätti aivan kylmäksi. Kolmannen tarinakokonaisuuden kokoomajulkaisua odotellessa...
Minä oikeastaan pidin siitä toisesta tradesta enemmän, paljolti Ryan Kellyn piirostyön ansiosta. Kirjoittaja oli jättänyt aika paljon tilaa kuvilla fiilistelylle, mikä minulle oli positiivinen asia. Tarina ei kovin kummoinen ollut, mutta jäin minäkin odottamaan seuraavaa kokoomaa, siinä ainakin Dean Ormstonin kynänjälkeä.
-
Täytyypä tsekata seuraavaksi uudestaan se toinen tarinakokonaisuus, joka ensimmäisellä lukukerralla jätti aivan kylmäksi. Kolmannen tarinakokonaisuuden kokoomajulkaisua odotellessa...
Toinen kokonaisuus lienee heinkointa Northlanderisa tähän mennessä ja ei sekään nyt huono ollut.
Tällä hetkellä pyörivä Plague Widow vaikuttaa toistaiseksi parhaimmalta tarinalta ja Leandro Fernandezin taide rokkaa!
Myös edellinen tarinakokonaisuus, kaksiosainen Shield Maidens jonka kuvitti mahtava Danijel Zezelj, toimi eri hyvin. Vaikka olikin aika yllätyksetöntä kerrontaa.
-
mahtava Danijel Zezelj
Tämä kommentti yllätti! Itse ihmettelin Zezeljin jälkeä Lovelessin sivuilla ja kirosin, että miksi ihmeessä mahtava Marcelo Frusin piti vaihtaa kuvittajaan, jonka kuvista ei meinaa saada mitään selvää. Jätin jopa Diablo-albumin hankkimatta, kun huomasin, että se oli kyseisen hepun kuvittama.
Ehkä herran kuvitus toimii mustavalkoisena paremmin kuin väreissä, mutta ainakin Lovelessissa se oli mahdotonta suttua.
-
Saas nähdä miten slangi kääntyy suomelle, samoin kuin miten sarjan kerronta iskee lehden lukijakuntaan.
Luovuus, kärsivällisyys ja slangitieto!!
Tätä varmaan on Egmontin päällikkö karjunut panikoiville kääntäjä raukoille, kun on lähettänyt nämä kotiin. ::)
-
Myös edellinen tarinakokonaisuus, kaksiosainen Shield Maidens jonka kuvitti mahtava Danijel Zezelj, toimi eri hyvin. Vaikka olikin aika yllätyksetöntä kerrontaa.
Heeetkinen!!! Time out.
Onkos tämä tullut jo ns. trade paperbackina vai mikäs se nyt on (sanon kokoomaksi)?
-
Onkos tämä tullut jo ns. trade paperbackina vai mikäs se nyt on (sanon kokoomaksi)?
Kolmas kokooma tulee maaliskuussa. Missähän viipyy DMZ 8?
Tilauksessa on sentään Willighamin Peter and Max (http://www.bookdepository.co.uk/book/9781848564640/). Proosaa, ans kattoo, miten se toimii. Helmikuussa tulee Fables crossover, toisikohan se hieman piristystä väsyneeseen juoksuun.
-
Heeetkinen!!! Time out.
Onkos tämä tullut jo ns. trade paperbackina vai mikäs se nyt on (sanon kokoomaksi)?
Ei ole.
Tuo oli siis kahdesta irtonumerosta koostuva tarinakokonaisuus eli 44 sivua -ei siitä alppua kaavita kasaan.
Sen molemmin puolin tosin ilmestyi yhden numeron mittaiset stoorit.
Mutta eipä välttämättä neljää numeroa koota yksiin kansiin vaan ehkä jossain vaiheessa myöhemmin kun noita lyhäreitä on enempi. Tai mistäs sen vielä tietää...
tmieloselle:
Danijel Zezelj on omaperäinen ja lahjakas kuvittaja.
Mutta tokihan tyyli ei ole ns. helppoa perushuttua :)
Juuri tuli luettua miehen DC:lle kuvittama kovakantinen synkkä ja hieno Luna Park ja jälki kyllä upposi taas minuun.
Ei tartte kaikkien tykätä, mutta mielummin tätä kuin toisiaan ikuisesti kloonaavia rivipiirtäjiä & muita matkijoita.
-
Danijel Zezelj on omaperäinen ja lahjakas kuvittaja.
Mutta tokihan tyyli ei ole ns. helppoa perushuttua :)
Juuri tuli luettua miehen DC:lle kuvittama kovakantinen synkkä ja hieno Luna Park ja jälki kyllä upposi taas minuun.
Ei tartte kaikkien tykätä, mutta mielummin tätä kuin toisiaan ikuisesti kloonaavia rivipiirtäjiä & muita matkijoita.
Viimeisimmästä kommentistasi olen täysin samaa mieltä. Perussupersankarijutut ovat paraatiesimerkki kloonien työstä, vaikka löytyyhän sieltäkin lahjakkaita yksilöitä, joiden tyyli on helppo tunnistaa, mutta pääasiassa hiihdellään turhankin paljon samoilla laduilla.
Katselin näytteitä Luna Parkista ja kyllähän se vaikutti paljon paremmalta kuin Loveless. Ehkä Zezeljin jälki turmeltiin Lovelessissa liian tummalla värityksellä tai sitten se ei vain ole hänen parhaita saavutuksiaan. Pitää ehkä antaa miehelle vielä uusi mahdollisuus.
-
Peter Milliganin käsikirjoittama "Greek Street vol. 1 : Blood Calls for Blood" (Vertigo, 2010) vaikutti ihan lupaavalta sarjan aloitukselta. Muistaakseni tähän kokoelmaan oli pakattu sarjakuvan viisi ensimmäistä numeroa.
Milligan siirtää kreikkalaiset murhenäytelmät ja muinaistarut nykypäivän Lontooseen, Sohon punaisten lyhtyjen alueelle. Konsepti ei sinänsä ole uusi - mieleen tulevat ainakin Rick Riordanin nuortenkirjasarja, Marie Phillipsin "Huonosti käyttäytyvät jumalat" ja ties mitkä muut - mutta lopputulos on siitä huolimatta niin kiinnostava että taidan jatkaa sarjan seuraamista vielä jatkossakin.
Kreikkalaiselle tragedialle uskollisesti tarinavyyhteen on sekoitettu niin verenvuodatusta, kieroutunutta seksiä ja näytelmälle uskolliseen tapaan kuoro, joka tässä tapauksessa koostuu strippareista. Keitos kuorrutetaan vielä erilaisilla hirviöillä ja valtataistelulla, joka tässä tapauksessa merkitsee alamaailman välienselvittelyjä. Lukijaa vedetään heti alussa päin pärstävärkkiä: kuinka suhtautua päähenkilöön, joka alkuperäänsä tietämättä ensin makaa äitinsä kanssa ja tulee sitten surmanneeksi tämän?
Sarjakuva on myös siinä mielessä näppärä, ettei kreikkalaisten näytelmien tai tarujen tuntemus tee lukukokemuksesta ennalta-arvattavaa, vaan tarjoaa enemmän vain pohjan jolle juonta voi sitten ryhtyä rakentamaan.
-
Joe the Barbarian, kirjoittajana Grant Morrison ja piirtäjänä henk. koht. suosikkini Sean Murphy. (http://www.dccomics.com/vertigo/comics/?cm=13872) Deviantartista on tullu ihasteltua Murphyn siveltimen jälkeä jo muutaman vuoden. Ja nyt kun oon lukenu kaksi ensimmäistä osaa Joe the Barbariania, niin tämä taitaa olla mun uusi lemppari sarjis.
Jutun ideana on mielikuvituksen karkaaminen käsistä, tai sitten insuliinin puutostila tai jotain ihan muuta. Tarina ei kerro vielä muuta, kuin että houreinen poika kompuroi läpi kotiaan ja mielikuvitustaan kohti keittiötä. Mutta on riemastuttavaa lukea näin selkeää ja mielikuvituksellista sarjakuvaa, jossa melkein jokainen ruutu pursuaa yksityiskohtia ja tunnelmaa. Sivuja voi tutkia vaikka miten pitkään, tai lehden voi lukea kerronnan katkeamatta suoraan läpi.
Tästä vois sanoa, että tämä on 2000-luvun Liisa ihmemaassa, mutta mielestäni se ei tee kummallekaan oikeutta. Tarpeeksi erillaisia, mutta idea on sama.
-
UNKNOWN SOLDIER
Haunted house trade on uusi aluevaltaus DCn nimettömälle naamattomalle sotilaalle. Aiempi Garth Ennisin tiedustelupalvelujen toimia ja psykopatologiaa käsittelevä minisarja jäi monelta syyttä lukematta.
Olin jotenkin sivuuttanut että sarja oli herätetty henkiin ja kansi oli täynnä kehuja:
"A story with teeth, unafraid to confront some horrific truths about the world we live in, Joshua Dysart's UNKNOWN SOLDIER is a comic that genuinely matters"
-Garth Ennis
"This is immensely brave, intelligent and ruthless piece of work.You need to read it"
-Warren Ellis
eli siis parasta ikinä, fiksuinta ja rohkeinta ja merkityksellistäkin. Hyvä ettei takakannessa vielä Stephen Kingiäkin. No joo katsotaan...
Uganda, 2002.
Lapsisotilaita, avustustyöntekijöitä, köyhyyttä, julmuutta, sotaa, armoa, politiikkaa, uskontoa, vihaa.
Alberto Ponticellin nykivä graafinen viiva sykkii ja vetää sisälle tarinaan, slummikyliin ja kaupunkeihin. Maailmaan joka on hylätty, josta maailmanparantajatkaan eivät jaksa jauhaa.
Tri.Lwanga Moses on pasifisti ja Ugandasta pakolaisena amerikkalaiseen tuhkimo-unelmaan noussut mies joka tiedostaa afrikkalaiset juurensa ja palaa auttamaan sekasortoista sisällissodan repimää pohjois-Ugandaa.
lapsisotilaiden ja raiskausten sekä irtihakattujen raajojen keskellä jokin kätketty liikahtaa Lwangan sisällä ja nostaa rumaa päätään.
Poliittisesti tiedostava, mutta pahimmat saarnaukset välttävä tarina puskee eteenpäin kuin puskutraktori ja liittää minut kehujien listan jatkoksi.
Conradin Pimeyden sydämen ja Ludlumin Bournen yhteenliittäminen kuulostaa kornilta mutta dysartin käsis on humaani ja primitiivisen raaka yht'aikaa.
Toimintaa etsivien ja maailmanparantamis-syndroomaa kärsivien ei tarvinne vaivautua, sillä vaikka molempia käsitellään on ainakin alku paljon enemmän kuin osiensa summa.
Sotaa ei kaunistella tai glorifioida.
Jatko menee hankintaan, tavalla tai toisella.
(http://img412.imageshack.us/img412/6574/unscv1.jpg)
-
Mike Careyn ja Peter Gross: "Unwritten Vol. 1: Tommy Taylor and the Bogus Identity" (Vertigo, 2010)
Suositun Tommy Taylor -fantasiakirjasarjan kirjoittaja on kadonnut hämärissä olosuhteissa. Jälkeensä hän on jättänyt niin keskeneräisen kirjasarjan kuin laiminlyödyn poikansa Tom Taylorin, jota suuri yleisö pitää kirjojen rillipäisen teinivelhon esikuvana.
Fantasiaconissa Tom törmää pariin erikoiseen hahmoon - teinivelhon arkkiviholliseksi kreivi Ambrosioksi esittäytyvään mieheen ja kauniiseen nuoreen naiseen Lizzie Hexamiin - jotka saavat hänet kyseenalaistamaan aikaisemmin totena pitämiään asioita. Viikatemies alkaa - kirjaimellisesti - heilua kun päähenkilömme ryhtyy selvittelemään totuutta mm. kauhukirjallisesti inspiroivan Genevenjärven rantamilla.
Ovatko tavallinen Tom Taylor ja teinivelho Tommy Taylor yhtä? Kulkevatko maailmanhistoria ja kirjallisuuden historia kirjaimellisesti käsi kädessä? Voiko sana tulla lihaksi? Ja mikä rooli Rudyard Kiplingilla on tässä kaikessa?
No joo. "Unwritten" vaikuttaa ensimmäisen kokoelman perusteella varsin mielenkiintoiselta fantasiaa ja kauhuaineksia yhdistelevältä sarjakuvalta, jossa leikitellään intertekstuaalisuudella ja Harry Potterin kaltaisilla kirjallisilla ilmiöillä. Ehkä olisin odottanut herkulliselta konseptilta vielä vähän enemmän, mutta potentiaalia tällä on hurjasti. Jatkan lukemista jahka seuraava kokoelma ilmestyy - ilmeisesti elokuussa.
-
Sweet Tooth vasta ihana Vertigo onkin. Bambi.
Ostin ykkösen ja lopetin heti siihen.
Ei vaan iskenyt laisin.
-
ST oli minusta ihan hupaisa parin numeron luvun verran, vaikken kuvituksesta erityisemmin tykkää. Uutuutta kiiltävänä kokoelmana menisi kyllä hyllyyn. Kuinka pitkälle tuon on tarkoitus jatkua? Käsitin ettei kyseessä mikään on-going...
-
Katselin näytteitä Luna Parkista ja kyllähän se vaikutti paljon paremmalta kuin Loveless.
Luna Park -opukseen kannattaa suhtautua varauksella. Näyttää päälle päin komealta, mutta tarina hukkuu menneisyyden trauman, itsesäälissä rypemisen ja kikkailun alle, kaikki ankean ruskean, harmaan ja mustan loskana.
Jos olisin edelleen sama se teini, joka oli innoissaan vastaavista sarjoista 1990-luvun alussa, tämä olisi taatusti hienoa teknisine ansioineen ja "rankkoine" teksteineen. Nyt se on huonoa.
-
Mike Careyn Lucifer on ollut hieman epätasainen, mutta pääosin hyvinkin nauttava sarja, lähinnä Careyn itsensä ansiosta. En tätä missään tapauksessa ostaisi, mutta kun sitä nyt aina paikalliseen kirjastoon säännöllisesti hankitaan, sitä on myös tullut seurattua epätasaisen säännöllisesti.
Valitettavasti mielenkiintoiset kuviot ovat jo loppuun käytetty The Wolf Beneath the Tree -kokoelmassa ja opus on osoitus siitä, kuinka sarjat tulisi ajaa loppuunsa ennen kuin niistä paras veto karisee matkan varrelle.
Ei auta vieraileva kuvittaja P. Craig Russell, eivät auta lukijoiden kosiskelut Sandman-sarjan vähemmän mielenkiintoisilla sivuhahmoilla ja siinä ne kohokohdat olivatkin.
Joutavuuksia löpisevät ja ilman sukuelimiä sekstailevat enkelit (ihan totta, tämä on kuin Aku Ankkaa lukisi, kun ei siipimiehillä ole housuja jalassa ja silti jalkojen välissä ei ole mitään), paljon verta ja hampaiden kiristelyä irvistelyposeerauksissa.
Voi jösses, tämä on sarjakuvaa niille, jotka eivät koskaan kasvaneet 15 ikävuotta vanhemmiksi tai jotka kaipaavat 1990-luvun sarjakuvaväkivaltaa. Hyi. Phyh.
-
Voi jösses, tämä on sarjakuvaa niille, jotka eivät koskaan kasvaneet 15 ikävuotta vanhemmiksi tai jotka kaipaavat 1990-luvun sarjakuvaväkivaltaa. Hyi. Phyh.
Enpä jaksa jotenkin uskoa että tuo Lucifer uppoaa edes 15 vuotiaihin. Ei pidä heitäkään aliarvioida. Ja on minusta aika hölmöä sarjakuvaharrastajana sanoa mitä ikätasoa mikäkin juttu on. Ja eiköhän kaikille ole jo selvä nuo 90-luku traumasi, minullakin (ja varmaan monella muullakin) on niitä, ei niitä tarvitse mainostaa.
Koko sarja tuntuu olevan enemmänkin jonkinlainen täytesarjakuva, jolla pyritään väkisin täyttämään se jokin puuttuva pala sarjakuvatarjonnassa. Ovatko nämä muuten halpoja, kun kaikkialla muuallakin kirjastoissa tunnutaan näitä ostavan?
-
Joutavuuksia löpisevät ja ilman sukuelimiä sekstailevat enkelit (ihan totta, tämä on kuin Aku Ankkaa lukisi, kun ei siipimiehillä ole housuja jalassa ja silti jalkojen välissä ei ole mitään)
Enkelit ovat sukupuolettomia. Tyyppiominaisuus, vähän kuin ne siivet.
-
Mike Careyn Lucifer on ollut hieman epätasainen, mutta pääosin hyvinkin nauttava sarja, lähinnä Careyn itsensä ansiosta. En tätä missään tapauksessa ostaisi, mutta kun sitä nyt aina paikalliseen kirjastoon säännöllisesti hankitaan, sitä on myös tullut seurattua epätasaisen säännöllisesti.
Valitettavasti mielenkiintoiset kuviot ovat jo loppuun käytetty The Wolf Beneath the Tree -kokoelmassa ja opus on osoitus siitä, kuinka sarjat tulisi ajaa loppuunsa ennen kuin niistä paras veto karisee matkan varrelle.
Ei auta vieraileva kuvittaja P. Craig Russell, eivät auta lukijoiden kosiskelut Sandman-sarjan vähemmän mielenkiintoisilla sivuhahmoilla ja siinä ne kohokohdat olivatkin.
Joutavuuksia löpisevät ja ilman sukuelimiä sekstailevat enkelit (ihan totta, tämä on kuin Aku Ankkaa lukisi, kun ei siipimiehillä ole housuja jalassa ja silti jalkojen välissä ei ole mitään), paljon verta ja hampaiden kiristelyä irvistelyposeerauksissa.
Voi jösses, tämä on sarjakuvaa niille, jotka eivät koskaan kasvaneet 15 ikävuotta vanhemmiksi tai jotka kaipaavat 1990-luvun sarjakuvaväkivaltaa. Hyi. Phyh.
Minä olen päässyt vasta 34. numeroon asti, mutta en kyllä millään muotoa tunnista tuosta lukemaani, ja ikääkin on jo piirun verran enemmän kuin 15.
Minä olen vältellyt Lucifer-sarjaa juuri siksi, että olen ajatellut sen olevan tyhjänpäiväinen Sandman-täytesarja, mutta kun satuin omistamaan ensimmäiset parikymmentä numeroa sarjasta ja alon niitä lukemaan, tarina tempaisikin mukaansa, ja Lucifer on ollut yksi viime aikojen suosikkisarjakuviani. Careyn lähtötilanne Sandman-sarjakuvan jättämästä tilanteesta ei ole kadehdittava, mutta kirjoittaja rakentaa tarinan puitteet johdonmukaisesti, ja asettaa tilanteen nopeasti aivan omalle uralleen ja luo Gaimanin pohjustamasta hieman epäjohdonmukaisesta kosmoksesta omansa, kristilliseen mytologiaan omaperäisen juonteen luoden.
Kiinnostavaa on se miten koko sarja (ainakin ko. 34. numeroon asti) kertoo yhtä suurta tarinaa, punoen siihen koko ajan uusia kerroksia. Paras draivi ehkä loppui siinä 25. numeron hujakoilla, mutta kyllä sarjaa ihan mielikseen lukee pitemmällekin.
Mikään verellä mässäily ei ole ollut päämääränä tai keskiössä ainakaan tähän asti, kyseessä on pääasiassa aika hillitty sarja, jossa Lucifer toteuttaa suunnitelmiaan strategisesti, olkoonkin että Helvettiä kuvatessa paikoitellen kuvasto on varsin groteskia. Peter Grossin ja Ryan Kellyn piirtämää tarinan päälinjaa tauotetaan yksittäisillä tarinoilla, joista vastaa loistava Dean Ormston.
-
Kiinnostavaa on se miten koko sarja (ainakin ko. 34. numeroon asti) kertoo yhtä suurta tarinaa, punoen siihen koko ajan uusia kerroksia. Paras draivi ehkä loppui siinä 25. numeron hujakoilla, mutta kyllä sarjaa ihan mielikseen lukee pitemmällekin.
Kommentointini koski tuota yhtä kokoelmaa, pidän itsekin sarjasta sen ollessa parhaimmillaan.
Henkilöhahmoja ja taustamaailmaa "syventävät" täytejaksot ovat pitempikestoisten sarjojen riesa, mutta nyt osui kokonainen albumi pelkkää täytettä. Carey on tätä parempi kirjoittaja, mutta sattuuhan näitä notkahduksia.
Kokonaisuutena sarja on kirjoissani vajonnut keskitason alle sen noustessa parhaimmillaan hyvän matkaa keskitason yläpuolelle.
-
opus on osoitus siitä, kuinka sarjat tulisi ajaa loppuunsa ennen kuin niistä paras veto karisee matkan varrelle.
Tässä ollaan aika lailla äärimmäisten totuuksien äärellä -harvoin yhä pitkittyvä sarja kykenee muuhun kuin vesittymään.
Täytyy sanoa että Lucifer sai kyllä lisää puhtia liki hetimiten sen jälkee kun sarjan ilmoitettiin loppuvan. Joten ihan lopussa vielä kirii tasoaan takaisin ylöspäin.
Oma suosikkini kuitenkin oli numerossa 24 ollut kentauritarina The Writing on the Wall jonka vielä Dean Ormstonin kuvitus kruunasi.
-
Luna Park -opukseen kannattaa suhtautua varauksella.
Nyt se on huonoa.
Väärin, kyseessä on sangen onnistunut alppari.
Varsinkin kuvituksen, mutta myös tarinan osalta.
Makuasioita toki.
-
Kommentointini koski tuota yhtä kokoelmaa, pidän itsekin sarjasta sen ollessa parhaimmillaan.
Henkilöhahmoja ja taustamaailmaa "syventävät" täytejaksot ovat pitempikestoisten sarjojen riesa, mutta nyt osui kokonainen albumi pelkkää täytettä. Carey on tätä parempi kirjoittaja, mutta sattuuhan näitä notkahduksia.
Kokonaisuutena sarja on kirjoissani vajonnut keskitason alle sen noustessa parhaimmillaan hyvän matkaa keskitason yläpuolelle.
Okei, ymmärsin väärin. Harmillista kuulla tässä vaiheessa, että sarjan taso on laskusuuntainen, mutta pitänee jatkaa lukemista.
-
Okei, ymmärsin väärin. Harmillista kuulla tässä vaiheessa, että sarjan taso on laskusuuntainen, mutta pitänee jatkaa lukemista.
Tarkan markan miehet voivat tuon kokoelman vaikka halutessaan jättää välistä.
Enemmän minua nyppi siinä, että yhteys aikaisemmissa kokoelmissa aivan mielenkiintoiseksi osoittautuneeseen pääjuoneen oli sangen vähäinen. Toivottavasti seuraavassa nyt mennään taas asiaan.
-
Luciferin rönsyilevien sivuraiteiden hyvänä puolena on se, että niiden seuraukset kytkeytyvät usein takaisin pääjuoneen myöhemmissä vaiheissa. Ei siis mennä perinteisellä "seikkaillaan vähän toisissa maailmoissa ja jatketaan sen jälkeen pääjuonta niin kuin mitään ei olisi tapahtunut" -tyylillä, vaan monet tarinan käänteet tuntuvat hyvin etukäteen suunnitelluilta. Aluksi kertakäyttöisiltä tuntuvat hahmot palaavatkin uudestaan takaisin ja Lusse myhäilee kun kaikki menee juuri niin kuin suunniteltu, mikä sopii "sielunvihollisen" pirtaan täydellisesti.
-
Surturin lieskat, DC meni antamaan Northlandersille kirveestä.
Sarjan luoja Brian Wood vakuuttaa että numeroon 50 asti mennään. Tämä ja DMZn orastava päättyminen kaventavat Vertigon tarjonnan omalta osaltani jotakuinkin Fablesiin ja Scalpediin.
-
Surturin lieskat, DC meni antamaan Northlandersille kirveestä.
Sarjan luoja Brian Wood vakuuttaa että numeroon 50 asti mennään. Tämä ja DMZn orastava päättyminen kaventavat Vertigon tarjonnan omalta osaltani jotakuinkin Fablesiin ja Scalpediin.
Ei huolta! Lisäät vain ostoslistalle The Unwrittenin ja uuteen kukoistukseen nousseen Hellblazerin, niin johan taas riittää laatuluettavaa.
Kais viime vuotisista mineistä tsekkasit ainakin Grant Morrisonin mainion Joe the Barbarian -viipotuksen? Ja Daytripperin?
Itseä noista Vertigon viimeaikaisista kirveestä saaneista sarjoista eniten kiukuttavat Greek Streetin ja Unknown Soldierin lopetukset. Piru kun olivat nekin hyviä. No, onneksi molemmista sarjoista saatiin ulos kuitenkin ihan siedettävät määrät lehtiä. Kantsii tutustua, jos ovat jääneet väliin.
-
Ei huolta! Lisäät vain ostoslistalle The Unwrittenin ja uuteen kukoistukseen nousseen Hellblazerin, niin johan taas riittää laatuluettavaa.
Kais viime vuotisista mineistä tsekkasit ainakin Grant Morrisonin mainion Joe the Barbarian -viipotuksen? Ja Daytripperin?
Daytripper jäi välistä vaikka moni itseä viksumpi sitä onkin hehkuttanut, ompi listallain. Joe the Barbarianin kanssa kävi hölmösti, se mitä kautta tuli alunperin sai nrot 1-3 kerralla ja sitten 6-8 ja ainakaan sinne ei sitten diamond kyennyt välinumeroita toimittamaan.
Tosin tilalle tuli pari numeroa Wonder womania jota kukaan ei ollut tilannut että ei kai saisi valittaa...
Hellblazerin unohtaa olevan Vertigoa kun on niin laadukas paha että mikäs sen tappaisi.
Ja Unknown Soldierille iso puoltoääni. Erittäin laadukas sarjakuva
-
No joo. "Unwritten" vaikuttaa ensimmäisen kokoelman perusteella varsin mielenkiintoiselta fantasiaa ja kauhuaineksia yhdistelevältä sarjakuvalta, jossa leikitellään intertekstuaalisuudella ja Harry Potterin kaltaisilla kirjallisilla ilmiöillä. Ehkä olisin odottanut herkulliselta konseptilta vielä vähän enemmän, mutta potentiaalia tällä on hurjasti. Jatkan lukemista jahka seuraava kokoelma ilmestyy - ilmeisesti elokuussa.
Minulle The Unwritten oli todella antoisaa luettavaa:
http://sbrunou.blogspot.com/2011/07/mike-carey-peter-gross-unwritten-vol-1.html
-
Eikös Scalped vetele myös viimeisiään?
joo ja ei. Jason Aaron väisteli suurta "koska?" kysymyksen vastausta muuten kuin että sarjalla on ollut alusta pitäen lopetuspiste olemassa ja että se on lähellä.
SDCCssa vertigon pääjehutar Karen Berger meni kertomaan että huhtikuussa nyljetään kuudeskymmenes ja viimoinen päänahka.
jotenkin se että DMZ tyssää joulukuuhun, Northlanders maaliskuuhun ja sitten scalpedkin...no, toivoa sopii että vertigo löytää uutta verta. Saappaat ovat isot.
-
Ihan hyvä kyllä lopetella jatkuvajuonista juttua vielä kun on saappaat jalassa eikä vaan ruoskia kuollutta hevosta maailman tappiin. Scalped on kestänyt sangen hyvin vaikka väsymisen merkkejäkin on alkanut olla ilmassa.
Erillisistä lyhyistä tarinakokonaisuuksista koostuvalla Northlandersilla ei ole vastaavaa ongelmaa väljähtämisen ja väsähtämisen kanssa kun aina tarinan jälkeen premiisi vaihtuu toiseksi.
Onhan vielä I Zombie, House of Mystery, Sweet Tooth ja The Unwritten. American Vampiresta en niin perusta.
En niin perusta mistään noista.
Muut ovat tippuneet jo alkumetreillä ja I Zombie putoaa ostolistaltani ihan juuri, mutta Unwritten saa toistaiseksi jäädä. Tosin mikäli sekin menee vaan loputtomaksi jaaritteluksi pistän pudottamisen vakavaan harkintaan.
-
Tällä viikolla tuli Vertigolta näytelehti jossa oli pätkät noista kaikista. Olivat sen oloisia että ainakin ykkösnumerot tulee hankittua. Etenkin Saucer Countryn kuvittaja oli todela onnistunut hommassaan.
Muistelisin jostain lukeneeni että Willingham kirjoittaa Fairestia vain lyhyen tovin ja sitten joku muu ottaa ohjat käsiinsä. Tai sitten vaan muisti tekee tepposet...
-
Daytripper on loistava, minua jenkkitradessa häiritsi kehno paperi, joka ei toistanut veljesten viivaa ja Stewartin värejä parhaalla mahdollisella tavalla. Tässä on Egmontilla mahdollisuus tehdä alkuperäistä parempi versio, kunhan suomennos tehdään huolella.
-
Minäkin päätin viimein liittyä Unwritten-kerhoon, eikä ole kaduttanut. Careyn Marvel-jutut ovat jääneet välistä, mutta Lucifer ja Hellblazer-tarinat ovat myös vakuuttaneet. Onko kukaan lukenut miehen Felix Castor -kirjoja? Juonisynopsisten perusteella vaikuttaa aikamoiselta Hellblazer-ripoffilta:
Felix Castor is a freelance exorcist, and London is his stamping ground. It may seem like a good ghostbuster can charge what he likes and enjoy a hell of a lifestyle--but there's a risk: Sooner or later he's going to take on a spirit that's too strong for him. While trying to back out of this ill-conceived career, Castor accepts a seemingly simple ghost-hunting case at a museum in the shadowy heart of London--just to pay the bills, you understand. But what should have been a perfectly straightforward exorcism is rapidly turning into the Who Can Kill Castor First Show, with demons and ghosts all keen to claim the big prize. That's OK: Castor knows how to deal with the dead. It's the living who piss him off...
-
Taannoin tuosta julkaistu näytenumero oli ihan kiva, mutta eipä innosta minua tuota alppua hankkimaan.
Ostan mielummin Larssonin kirjan tai katson alkuperäisen leffan uudelleen.
-
Joo ei olisi kaivannut värejä laisin, mutta en kyllä itse juurikaan jaksanut innostua sarjasta joka taisi päättyä juuri viime viikolla.
Elen kun pläräsin kuluvan kuun Diamondin Previews -katalookia (maaliskuussa ilmestyvt uutuudet) niin olin pudota persauksilleni kun huomasin että kovin laihaksi oli Vertigon tarjonta kaventunut. Olisiko tulossa ollut Fables, sen spinoff Fairest sekä Unknown. Eikä muuta.
Hellblazerin siirtyminen Vertigolta perusDClle arveluttaa.
Ykkösnumero oli kyseisen kuun listalla, mutta Constantinea tarjoillaan myös Justice League Darkissa ja olipa vierailemassa jossain muussakin nimikkeessä näkyvästi. Pelkäänpä että hahmolta viedään kaikki särmät siirron yhteydessä.
Vaikka sarja on sinällään ollut ihan luettava osin kelpo piirrosjäljen vuoksi niin Constantine JL Darkissa on antanut pelottavaa esimakua tulevasta.
-
Punk Rock Jesusin voisin lukea. Tuo idea tuo mieleen vähän nuo American Jesus ja Jesus Christ: In the name of the gunin, jotka olivat molemmat hyviä...
-
Herätetäänpäs tätä henkiin.
Vaikka noilla New deadwardiansin ja Saucer countyn väänsivätkin niin laihaa on minusta ollut anti.
Semituttu heitti sähköisellä viestillä että Wake alkoi lupaavasti.
Elikä Scott Snyderin ja Sean Gordon Murphyn Vertigouutuus.
Minä paukapää elin käsityksessä että alkaa vasta heinäkuussa....
Alkukantaista pelkoa, tiedettä ja syvää merta.
(http://i.imgur.com/3dkKMAy.jpg)
-
1 of 10.
Sellaiset luen heti kun osia on 10 ilmestynyt.
ach so.
No minä yritän seurata mahdollisimman alusta niitä mitä voin. Ei niitä muuten ikinä uusia tule.
-
Wake oli ihan luettava.
Toimi minulle paremmin kuin Murphyn Punk Rock Jesus.
http://www.comicbookresources.com/?page=preview&id=16703
-
Vertigo ryhdistäytyy syksyllä, kaikkea jännää tulossa...
Vertigo, a DC Comics Brand, Is Rebuilding With 6 New Series (http://www.nytimes.com/2013/07/01/business/media/vertigo-a-dc-comics-brand-is-rebuilding-with-6-new-series.html?smid=tw-share&_r=2&)
-
Gaimanin Sandmanit jätän suosiolla väliin.
En edes osaa muistaa mikä tuossa minua niin kovasti on aina häirinnyt.
Siis Sandman on minusta ihan hyvä konsepti, josta Charles Paul Wilson III, Frank Quitely, Grant Morrison, Mike Raicht ynnä muut semmoiset ns. "sopivasti gootit" kirjoittajat saisivat jotain hyvää aikaan ihan varmasti, mutta Gaimanin Sandman tiimi saa minut aina ajattelemaan, että "Hemmetti. Miten he voivat tehdä tämän näin väärin?".
Bill Sienkiewicz tyyli ja sen jäljitelmät sopivat kyllä Arkham Asylumiin yms. Mutta Sandman on liian pehmeä ja satumainen siihen. P. Craig Russell on hyvä piirtäjä, jonka tyylitajuinen, mutta sopivan tekninen tyyli sopii kyllä tähän, mutta ei hän kyllä pistä Sandmanissä parastaan. Dr. Strange ja Batman ovat hänen juttunsa. Milo
Manara ja Frank Quitely on ihan tosiaan parasta mitä Sandmanille tapahtui.
Kerrankin kuvittaja joka sopii hommaan.
Gaimanin ongelma on, että hän ei tunnu ikinä ymmärtävän miten tyylit, hahmot ja kuvitukset toimivat keskenään. Batman ja Andy Kubert on hyvä yhdistelmä, mutta se joka ei kuulu yhtälöön on Gaiman. Miksei Gaiman käytä Kubertia Sandmaniin? Se voisi toimia pirun hyvin. Glenn Fabry myös osaa käsitellä todella hyvin Gaimanin tekstiä. Tosin se mikä on mielenkiintoista, on se, että kaikki paitsi Gaiman tuntuvat ymmärtävän tämän.
Ja tämä on syy, miksi Endless Nights on paras Sandman. Vioistaan huolimatta.
Minä voisin jopa maksaa siitä, että saisin tehdä Sandmanin uudestaan alusta asti tällä tiimillä.
Se mikä minua siis nyt kiinnostaa, on että kuka Overturen kuvittaa?
-
Itse olisin veikannut, että Vertigo sammuu Fablesin päättymiseen, onhan sieltä jo vedetty mm. Hellblazer osaksi DC-universumia. Toiset ovat kuitenkin suunnitelmat (http://www.blastr.com/2014-10-22/dc-plans-2015-rebrand-acclaimed-vertigo-comics-impint).
(Linkki bongattu Kvaakin mainion Twitter-tilin kautta.)
-
Vertigo nousi mulla kyllä yhdeksi monien hyvien sarjojen suosikiksi viime kesän alusta lähtien. Sandman oli ennestään tuttu, mutta kesän aikana ja sen jälkeen Fables ja sen alasarjat Fairest, Jack of Fables ja Cinderella veivät mennessään. Vertigo alkoi näyttäytyä juuri mun genren sisältöjen tarjoajana, joten syksyn tullen olin tilannut ja tilasin Unwrittenin tradepackit, sitten Lucifer kokoomateokset päättyen toistaiseksi Y the last man sekä Sweet tooth sarjoihin. Mielenkiintoinen uusi tulokas on myös Hinterkind, jota on tullut jo yhden tradepackin verran ja seuraava on tulossa parin kuukauden päästä. Trillium kiinnostaa orastavasti. Vanhoista olisi kiva saada Madame Xanadut sekä Testament-sarjat, mutta niiden saatavuus on jo vähän heikompaa.
-
Unwrittenin uusin trade, järjestysnumeroltaan kymmenes, War Stories oli taas parin laiskemman kokoelman jälkeen loistava paketti. Luvattiin vieläpä, että tämä on toiseksi viimenen kappale Tommy Taylorin saagassa. Kyllä tästä vielä hyvä tulee!
-
Vertigolta ensi viikolla alkava The Kitchen vaikuttaa pitkästä aikaa kunnon verevältä sarjakuvalta.
Jimmy Brennan jengeineen ovat Hells Kitchenin kovimmat karjut mutta päätyvät leivättömän pöydän ääreen, mutta tuolloin vaimonsa ja tyttöystävänsä päättävät ottaa samat kadut haltuun ja nauttia helposta rahasta ja nopeasta elämästä.
Eli peruskonsepti on kunnossa mahdollistaen vaikka ja mitä.
Ja onhan Ming Doylen kuvitus jo yksin hyvää vastinetta rahoille.
-
The Waken tradepack tuli myyntilistoille - sisältää julkaisut 1-10 ... taitaapa mennä hankintaan.
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=1401245234
-
Wake on hyvää settiä.
Kohtsillään alkaa Wolf Moon. Cullen Bunnin kirjoittama ja Jae Leen piirtämä ihmissusi sarjakuva on oletusarvoisesti aiempien näyttöjensä pohjalta vähintään kiinnostava
(http://media.dcentertainment.com/sites/default/files/styles/covers192x291/public/comic-covers/2014/09/wolf_moon_1_cover_5410d5984868c0.00054050.jpg?itok=rmhx5sD1)
-
Kuinkas moni on perehtynyt Vertigon Namesiin?
Tähän ison rahan parissa liikkuvaan trilleriin?
Jotenkin meni 8-osaisen minisarjan alku ihan ohi. Peter Milligan on pätevä tuttu kirjoittajanimi ja Leandro Fernandez on kuvittajien a-luokkaa.
Suosituksia ja kommentteja sarjasta otetaan vastaan vaikka meneekin varmaan traden hankkimiseen tuo.
-
En suuremmin ole pitänyt mistään Scott Snyderin kirjoittamasta, enkä ole Vertigoon viime vuosina juuri koskenut, mutta onneksi nyt melkoisena järkäleenä julkaistu kymmenosainen minisarja, The Wake, ei mennyt ohitse.
Otteessaan pitävää, älykästä kauhua, oivaltavasti uusiin suuntiin kaartavaa juonta ja nokkelaa scifi-potkua yhdistävä teos on erittäin viihdyttävää luettavaa.
Suuri kiitos tunnelman kohdalleen säätämisestä toki kuuluu Sean Murphyn kuvitukselle, jonka on maltilla värittänyt Vertigo-luottomies Matt Hollingsworth.
-
Näköjään The Wake on miellyttänyt jopa tiedetoimittajaa vaikka sarja ottaakin luonnonlait turhan lepsusti: The Dayside : Trivial implausibility (http://scitation.aip.org/content/aip/magazine/physicstoday/news/the-dayside/trivial-implausibility-a-dayside-post)
-
Snyder maalasi ideansa rennosti ja leveällä pensselillä, eikä vetänyt omaan tapaansa liian vakavaksi. Tällainen kevyempi ote, viimeistään siinä vaiheessa kun siirryttiin ajassa eteenpäin, on kokonaisuudelle eduksi. Lähellä mentiin jo sense-of-wonderia, mikä näissä maailmanlopun tarinakuvioissa usein uupuu.
Olihan siinä alkutaipaleella niitä tavanomaisia perisyntejä, eli joka sortin asiantuntijaa kilvan selittämässä lukijalle, mitä on tapahtumassa. Tunnelmaa ne eivät kuitenkaan särkeneet, ja loppupuolella jo sitten käännettiin tapahtumaympäristö ja kaikki muukin ylösalaisin, mikä raikasti tilannetta uudelleen.
Kuka tietää, jospa The Wake julkaistaisiin myös Suomessa. Uusi tulokas, RW, on sen julkaissut jo Italiassa ja Hollannissa.
-
Royals: Masters of War tuli katsastettua joku aika ihan vain kirjoittaja Rob Williamsin takia. Williams on nimittäin Dynamite Entertainmentin leivissä kirjoittanut viihdyttäviä aikamatkustustarinoita.
Vertigon korkealaatuinen toimitustyö hioo Williamsista todellisen timantin esiin. Tarina on kypsä, jokaista ruutua myöten hallittu taidonnäyte. Tässä tulee selkeästi Dynamiten ja Vertigon välinen tasoero kiusallisen selkeästi esiin. Dynamite on pirtsakka, mutta ai kun olisi toimitus samaa tasoa kuin Vertigolla.
Simon Coleby vastaa korkeasta visuaalisesta tasosta, joka on kuitenkin yllätyksettömän Vertigo-tyylistä, mikäli näin voi sanoa. Ja minähän tietenkin sanon.
Tarinassa seurataan brittien kuninkaallisen perheen edesottamuksia toisen maailmansodan myllerryksessä. Nämä ovatkin todellisia siniverisiä, eli vain kuninkaalla jälkeläisineen on tässä todellisuudessa supervoimia.
Kun supervoimat kulkevat veressä, voi myös kuninkaasta nähden kaukaisilla jälkeläisillä olla yliluonnollisia voimia, mutta ne jäävät pitkälle jälkeen lähisukulaisten voimista.
Ei tämä mitään maailmaa mullistavaa ole, mutta ehdottomasti sitä pirteämpää osastoa muutoin vaisun Vertigo-linjan sisällä. Kiirettä ei ole Williamsille tullut käsikirjoituksen edistämisen suhteen, mutta enempää ei jää kaipaamaan. Sivumäärän osalta se on siis just siinä.
Tarinan päähenkilön hillittömän törkeä isoveli, perimysjärjestyksessä ensimmäinen kruununperijä, on iso plus.
-
Nouseeko se Vertigo nyt sitten vai ei (http://www.newsarama.com/25111-vertigo-revival-dc-announces-12-new-titles-for-fall.html)?
Linjaan ei oikein kunnolla panosteta, mutta ei sen anneta kuollakaan.
Listalta The Twilight Children ja Unfollow ihan vaan tekijöiden perusteella ne kiinnostavimmat.
-
Mad Max: Fury Road oli niin hieno (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,4522.msg449041.html#msg449041) toimintapätkä, että sen innostamana tartuin sarjakuviin.
Ei auta edes George Miller, elokuva on nopea ja räjähtävä, kun puolestaan nämä sarjat ovat hitaita ja lässyjä. Sitä paitsi järkeä ei tulisi sovittaa järjettömyyteen. Peukut alas.
-
Lee Bermejon kuvittama ja kirjoittama, Matt Hollingsworthin värittämä Suiciders on komeaa pintaa ja hyvin myös käsikirjoituskynä liitää Bermejolla, mutta... kuuden numeron mittainen alustus tulevalle on liian paljon alustusta.
-
Aiemmin ketjussa epäilin että The Kitchen olisi pitkästä aikaa verevää Vertigoa johon voi tarttua sellainenkin ihminen jonka weltschmerz ei ole mitään teiniangstia.
(http://41.media.tumblr.com/8c23f939d16e42f25a75dd5cc6199667/tumblr_inline_o0ykq1LzV91qhg45e_540.jpg)
Harmi että on vaan minisarja. Mutta toisaalta olennainen kerrotaan eikä muuta tarvita.
70-luvun New Yorkin kuvaus on sukua( muttei velkaa) Serpicolle ja Donnie Brascolle. State of Grace ja Prizzin kunnia tulevat myös mieleen ihan heti ja hyvällä tapaa.
(http://41.media.tumblr.com/3af86a6c54340b35060249dde1b2def1/tumblr_inline_o0ykskNJ1G1qhg45e_250.jpg)
Ollie Masters osaa kirjoittaa ja Ming Doylen jälki sopii tähän, linjakas eikä liian siisti, rosoinen ja eletty kuin miljöö ja henkilöt.
Jordie Bellaire on taas taattu luottovärittäjä joka ymmärtää olla näkymätön, korostaa tarinaa ja kuvitusta, ei itseään.
Heikommissa käsissä tästä olisi tullut tv:n loputtomia herttasarjoja, mafiarinsessojen ikioma Sex in the city. Mutta kun Kath, Raven ja Angie eivät ole prinsessoja tai rinsessoja.
(http://40.media.tumblr.com/ee0eeec174b386626c81bf5da86a5446/tumblr_inline_o0ykv4ICJz1qhg45e_500.jpg)
Käänteinen lyhyt ja tyly Sopranos jossa lasikatto on ihan kokonaan miesten hallussa. Klassinen tragediahan tämä mutta perspektiivinvaihto puhaltaa dieselnoen ja hurmeen katkuista tuulta raikkaasti.
Ei suositella fantasiaemoteiniosastolle. Te muut taas, viskiä viereen ja lukemaan (ja siis oikeaa viskiä)
(http://41.media.tumblr.com/310e807e79116344b2d71ff389aea208/tumblr_inline_o0ykwaYMt11qhg45e_500.jpg)
-
Mitäs nyt? Batmania Vertigo-nimikkeenä.
Albumi Dark Night: A True Batman Story ilmestyy kesäkuussa. Paul Dini kirjoittaa ja Eduardo Risso piirtää.
Siis Dark Night, ei Knight.
Erittäin kiinnostava tapaus, josta en ollut kuullutkaan! Kiitti, Jukka!
Dinin haastattelun (http://www.newsarama.com/26981-dini-returns-to-batman-for-dark-night-a-true-batman-story.html) perusteella tuota ei ole tarkoitettu viihteeksi vaan ajatuksia herättämään.
-
Unfollow on moneen otteeseen loistaneen Rob Williamsin ja minulle vieraan 2000AD-kuvittaja Mike Dowlingin yhteistyö.
Kuolemansairas some-miljonääri arpoo 140 henkeä ympäri maailmaa perimään omaisuutensa. Jos yksi valituista kuolee, jakautuu tämän osuus tasapuolisesti muille.
Tämä on parista taustoittavasta täytenumerosta huolimatta ollut hyvä sarja. Sen verran verkkaisesti vielä alussa liikutaan, että ehkä tätä on sitten kokoelmina mukavampi lukea.
Ihan yleisvinkkinä todettakoon, että kannattaa laittaa Williamsin nimi viimeistään nyt korvan taakse.
-
En ensi alkuun tiennyt, kuinka The Sheriff of Babylon -sarjaan olisi pitänyt suhtautua. Toisen tai kolmannen numeron kohdalla oivalsin, että sitä pitää lukea kuin televisiosarjaa, ja sitten alkoi sujumaan.
Tämä on viimeisen päälle mietittyä laatudraamaa, joka toimii varsin hyvin sarjakuvana, siitäkin huolimatta, että tätä on puskettu televisikerrontaa kohti.
Kirjoittaja, Tom King, oli minulle ennestään täysin tuntematon. Wikipedian mukaan (https://en.wikipedia.org/wiki/Tom_King_(comics)) hän on entinen CIA:n agentti, mikä sitten kai selittääkin sarjan rujon, äärirealistisen sävyn.
Lukaisin kahdeksan osaa ja vinkkinä voin todeta, että ei kannata tarttua sarjaan pienemmässä erässä. Todennäköisesti sarjasta katoaa paljon, ellei muista tapahtumia ja edeltäneitä käänteitä, mikä yksittäisnumeroita lukiessa usein on vaivana.
-
Kuusiosainen The Dark and Bloody ei nimestään huolimatta ole kovin kauhea tai edes verinen. Kauhua tässä haetaan enemmän sitä kautta, että ydinperhe asetetaan vaaraan. Hieman muodikkaasti ex-sotilaan synnit palaavat vierailta mailta kummittelemaan kodin kynnykselle.
Tästä ei hakemallakaan löydä mitään vikaa. Käsikirjoittaja on turhan konservatiivinen, ja siten tarinasta uupuu se kovin terä. Hellblazer veti samat sävelet heti alkumetreillään kovemmalla orkesterilla.
-
En ensi alkuun tiennyt, kuinka The Sheriff of Babylon -sarjaan olisi pitänyt suhtautua. Toisen tai kolmannen numeron kohdalla oivalsin, että sitä pitää lukea kuin televisiosarjaa, ja sitten alkoi sujumaan.
Tämä on viimeisen päälle mietittyä laatudraamaa, joka toimii varsin hyvin sarjakuvana, siitäkin huolimatta, että tätä on puskettu televisikerrontaa kohti.
Kirjoittaja, Tom King, oli minulle ennestään täysin tuntematon. Wikipedian mukaan (https://en.wikipedia.org/wiki/Tom_King_(comics)) hän on entinen CIA:n agentti, mikä sitten kai selittääkin sarjan rujon, äärirealistisen sävyn.
.... Todennäköisesti sarjasta katoaa paljon, ellei muista tapahtumia ja edeltäneitä käänteitä, mikä yksittäisnumeroita lukiessa usein on vaivana.
Sarjaa lukeneena omaan, yllätys yllätys, vastakkaisen näkemyksen.
En sarjan erinomaisuudesta tai laatudraamasta. Realistinenkin on mutta rujo? elämänmakuinen olisi sana jota itse käytän.
Ja se että ei esitä asioita mitenkään Amerika Über Alles hengessä tai että ovat ihan kaikkeen syypäitä.
Ihmiset ovat ihmisiä, eri puolillakin.
Televisiomainen?
Pelittää hienosti lehtinä ja on enemmän sarjakuvan muotokieltä hyödyntävä kuin televisiokerrontaa.
Ja siis Tom King on ollut pitkään tekemässä sarjakuvia, kävi vain 11.9.2001 tekemässä oman osansa muutenkin kuin vain sarjakuvia tekevänä tahona ennen paluuta sarjisten pariin. Kts myös Vision, Grayson, Batman
Hyvin suositeltava sarja, Unknown soldierin ohella niitä parahaimpia viime aikojen Vertigosarjoja, enin osa kun on minusta ollut lähinnä väsynyttä fantasiahumppaa.
Numeron viisi From the Cradle ryyppäysosio on hieno humanismin ylistysveisuu ja sarjakuvaa tavoittamassa kauneimpia sävyjään. Mikä tekee jatkosta vaikeampaa, mutta sitäkin tärkeämpää luettavaa.
-
Olen usein hehkuttanut Rob Williamsin käsikirjoittamia sarjoja, mutta kuusiosainen Frostbite (2016–2017) – kuvittanut Jason Shawn Alexander – on täysin hengetön tuotos. Tämä on vähän kuin kasa lego-palikoita, eli monta hyvää osaa, mutta niistä ei saa kasaan mitään hyvää.
Kuusiosaisen sarjan viimeisellä sivulla Williams jättää jo loppuun kerrotun tarinan auki, että tulisiko ehkä vielä jatkoa. Olisi edes antanut tälle kurjuudelle arvokkaan lopetuksen.
Kakkelia, jolle tarjoan makkelia.
-
Vertigo palaa (https://www.hollywoodreporter.com/heat-vision/vertigo-comics-dc-relaunching-imprint-7-titles-1117894)
linkki vie Hollywood reporteriin ja hienoa ettei tarjonta ole Sandmania
-
linkki vie Hollywood reporteriin ja hienoa ettei tarjonta ole Sandmania
Käyttääkö Garth Ennis nykyään nimeä Mark Russell?
-
Mark ei ole Wikipedian mukaan edes kaukaista sukua Garthille...
Wikipedia - Mark Russell (https://en.wikipedia.org/wiki/Mark_Russell_(comics))
-
Ja nyt sitten kiertää "sisäpiirin" huhu että Vertigo palaa.....kivijalkaan asti.
Eli että tämä haara ottaisi ns. napin otsaan.
Huhujen mukaan DC olisi lopettamassa Vertigon. Mikäli kyseessä on PR stuntti se on tehty huolella.
Isoin ongelma on tietenkin se että elokuva-ja televisio-oikeuksien nimissä ovat uudelleensopineet tekijänoikeussoppareitaan.
Mutta kun tällä hetkellä on Imaget ja Aftershockit ja Onit ja kymmeniä pienempiä kustantamoja jotka antavat vapaammat kädet ja joille raha kelpaa.
Maailma on muuttunut ihan digittäkin.
Toinen on tietty kotouttaen se ns Sanoma-Egmont malli: vaikka lahjakkuuksista on koetettu pitää huolta on se toimitusporras joka asiansa osaa ollut tuulisella, potkuja saavalla pallilla.
Tietty tämä on mm Dark Horsen etu Karen Berger kun potkujensa jälkeen sai oman linjan Berger booksin.
Aiemmin ketjussa mainittu Second Coming sekin törmäsi uskonnollisen oikeiston bannikampanjaan ja DC/Vertigo pesi kätensä mutta Ahoy! Comics otti siipiensä alle.
Saa nähdä miten tilanne elää.
-
Tässä tästä Jeesus-sarjasta:
https://www.cbr.com/second-coming-jesus-mark-russell-dc-cancellation/
Uskisoikeiston idiootit asialla taas......
-
Pitää toivoa, että kyse on vain perättömistä huhuista. Olisihan tuo yhden aikakauden loppu.
Mutta toisaalta, kuten on tullut Tähtivaeltajassakin useaan otteeseen mainittua, Vertigo on jo pitkään ollut ihan tuuliajoilla. Varsinkin sen jälkeen, kun viimeiset pitkäaikaiset hittisarjat loppuivat.
Sen jälkeen on ollut joko hiljaiseloa tai yrityksiä uusiin lanseerauksiin, jotka eivät ole lopulta ottaneet tuulta alleen. Toki joukossa on ollut ihan hyviäkin sarjoja, muttei mitään sellaista, josta suuri yleisö olisi hirveästi innostunut.
Vertigon epätoivosta kertoo paljon jo se, että viime vuonna jouduttiin jälleen turvautumaan Sandmanin maineeseen - noiden uusien The Sandman Universe -sarjojen kautta.
Kyllähän se on totta, että aikuislukijoille soveltuvien omintakeisten laatusarjojen julkaisijana Image Comics päihitti Vertigon jo vuosia sitten:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?PHPSESSID=3qb1ucg595tl09c3ejgmue9456&action=dlattach;topic=3111.0;attach=38948;image (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?PHPSESSID=3qb1ucg595tl09c3ejgmue9456&action=dlattach;topic=3111.0;attach=38948;image)
-
DC laittoi lapun Vertigon luukulle.
https://www.dccomics.com/blog/2019/06/21/dc-doubles-down-on-its-brand-unites-all-publishing-under-a-single-banner
Tästedes on DC Kids, DC ja DC Black Label
-
Tuo Black Label on aika geneerinen, Kids sanoo sentään mielikuvatasolla jotain.
Kuvittelisi, että puhtia olisi saanut entiseen Vertigoon, joka kuitenkin tunnetaan harrastajien osalta, mutta kai se on sitä reboot-mentaliteettia.
Tässä välissä on ollut Young Animal ja vaikka mitä, mikä ei kuitenkaan tarttunut pysyvämmin.
-
En ihan Black Labelia kuvailisi geneeriseksi kyllä se terminäkin englanninkielisessä maailmassa yhdistyy varmemmin ns aikuistuotteeseen kuin yksi Hitchcockin parhaista leffoista.
Young Animal sisälsi hyvää settiä, suurin osa Vertigoa kun on ikävä kyllä ollut melko hampaatonta menoa. Sheriff of Babylon on viime aikaisista erottunut edukseen, Fablesin mentyä on oltu wanhojen kunnian päivien muistoissa lähinnä.
-
Alustavasti vaikuttaa että Vertigon kuolema ruokkii jotain parempaa:
https://ew.com/books/2019/06/26/joe-hill-dc-comics-hill-house/
-
Bodies?
-
Bodies?
Tuossa tosiaan oli noissa osioissa, joissa oltiin vuodessa 2014 (tossahan oltiin neljällä eri aikakaudella ja eri päähenkilöllä).
Aluks mieleen tuli Infidel, mutta eihän siinä päähenkilö ollut poliisi, eikä lehti edes Vertigoa... Eli annetaan siis ääni Bodies-minisarjalle!
-
Gilbert Hernández kirjoitti ja Darwyn Cooke kuvitti, joten turha kai sanoakaan, että The Twilight Children on parhaasta päästä loppuaikojen Vertigoa.
Käsikirjoituksessa näkyvät elleivät suoraan kirjoittajan maneerit niin hyvin tekijälleen leimallinen tapa kirjoittaa. Tämä ei minua vaivannut, tuntui vain hieman tavaramerkiltä kun alle on hiljattain lukenut tekijän tuotantoa mittavan määrän.
Kokoelman lopussa huvittivat Hernándezin hahmosuunnitelmat. Cooke onneksi veti hahmot omaan suuntaansa. Cooke tässä oli oma paras itsensä muutoinkin.