Kiinnostavia Vertigo-sarjoja?

[Jarkko Sikiö]

Kriittisesti tarkasteltuna tarinassa on paljon aukkoja, mutta jotenkin ne ostaa siinä vaiheessa kun henkilöhahmoihin on jo "kiintynyt". Oli miten oli, ei kai tunnepohjaisia ratkaisuja tarvitse perustella järjellä.

Tämän sarjan kohdalla taidamme olla aivan vastakkaisissa äärilaidoissa. Itse pidin yksinomaan agentti 355:n hahmosta, tosin vasta viimeisen kolmanneksen ajan. Päähenkilö puolestaan oli melkoisen harmaa tapaus ollakseen "pakoartisti". Sivuhahmoja lähinnä inhosin, koska tärkeimmätkään eivät tukeneet päähenkilön heikkoa persoonaa. Siinä mielessä tässä heräsi tunteita minullakin. Valtaosa sivuhahmoista kuitenkin soljui ohitse huomaamatta.

Erityisesti israelilaiskomentajan merkitystä sarjalle ihmettelin pitkään. Kun asia viimein paljastuu, se osoittautuu vain yhdeksi lenkiksi siinä antikliimaksien ketjussa joka lukijaa odottaa.

[JV]

Kiinnostava lukea Y-The Last Maniin liittyvää eripuraa. Itse olen ollut kahden vaiheilla sen lukemiseen aloittamisen suhteen. Ensimmäisen numeoron olen lukenut, ja se ei totta puhuen sytyttänyt. Toisaalta sarjaa on hehkutettu niin paljon, että on siihen pitänyt tutustua. Kymmenen albumin kokonaisuuteen on yhtäältä tietty kynnys hypätä (vähintäänkin taloudelliselta kantilta), mutta toisaalta on ihan hyvä tietää, että tarina on jo kasassa, ja että sen voi lukea omassa (nopeassakin) tahdissa.

Onko sitten parempi valita Vaughanin stooreista (ensin) Ex Machina? Sitä ruvetaan julkaisemaan paksuissa, kovakantisissa kokoelmissa (2 tradea yhdessä). Vaikka ei voi sanoa, että senkään premissi saisi käsiä tärisemään innosta, Tony Harrisin kuvitus ehkä. Entäpä Escapists?

[Curtvile]

Onko sitten parempi valita Vaughanin stooreista (ensin) Ex Machina? Sitä ruvetaan julkaisemaan paksuissa, kovakantisissa kokoelmissa (2 tradea yhdessä). Vaikka ei voi sanoa, että senkään premissi saisi käsiä tärisemään innosta, Tony Harrisin kuvitus ehkä. Entäpä Escapists?

Ex Machina on noista minusta parempi ja Ex Machinasta ja Y the last manista on hankala puhua samana päivänäkään.
Tosin Ex Machina ei ole vertigoa, mutta laatua silti.
Suosittelen.
Vaughan on tehnyt useita onnistuneempia sarjakuvia mutta Y on jostain mystisestä syystä niitä tunnetuimpia tuotannosta. Mies itse mm. Y the last man elokuvahuhuista.

Ei ole muita jumalia kuin Alan Moore, ja Neil Gaiman on hänen profeettansa.

Sinun ei tule pitämän vääriä profeettoja tai murramme sinetit ja päästämme ratsumiehet irti.


Air herättää mielenkiintoa, mutta se onko se kiinnostuksen arvoinen selvinnee myöhemmin.

[Lönkka]

Y jaksoi aikoinaan kiinnostaa parin irtonumeron verran.
Sitten sitä tuli seurattua jonkin aikaa pidempään ihan siltä varalta että olisi petrannut.
Mutta ei näin tehnyt vaan kävi tyhjäkäynnillä joten ostaminen sitten loppui.

Ainoa mikä millään lailla kiinnostaa olisi se mikä aiheutti miessukupuolen tuhon ja miksi päähenkilö apinoineen säilyi hengissä. Ei vaan tehnyt mieli roikkua mukana täältä ikuisuuteen kun lopullinen vastaus on kuitenkin jotain b-luokan kuraa eli täysi pettymys.

Myös Transmetropolitanista olen Jiksin kanssa aika lailla samaa mieltä.
Ei vaan pudonnut minulleja ihmetyttää miksi porukka hehkuttaa sitä.

Airia varmaan koetan pari ekaa numeroa, mutta epäilen että tulee olemaan minulle pettymys.

[kespa]

Fablesin The Good Prince, ja Jack of Fablesin The Bad Princen. Fables rullaa edelleen mukavasti, ja taso pysynyt kaiken kaikkiaan melko hyvänä. Seuraavassa tradessa päästään toivottavasti jo kunnon rymistelyn pariin. Ainoa mikä ärsytti oli Alexovichin piirtämä stoori, jotenkin kuvitus tuntuisi sopivan paremmin nuorten tyttöjen lehtiin.

Jack of Fables on ollut tähän asti ihan mukiinmenevää kamaa, mutta ei mitään timanttia. Pääsarja jyrää paremmin. Kuitenkin Vertigon lehdistä sellainen, jota mielellään kuitenkin seuraa.

Viime viikolla luin myös Careyn ja Jockin minisarjan Fakers. Lähinnä tuohon tuli tartuttua Jockin taiteen takia, josta olen aina pitänyt, ja kieli pitkällä odotankin Delanon ja Jockin Hellblazer stooria. Alkuasetelmat olivat tarinassa mielenkiinstoiset, mutta ehkä vähän lässähti puolen välin jälkeen, kun kaiken takana oli taas perinteisesti armeija, ja yhtiöt. Kannattaa kuitenkin lukaista läpi. Ei kuitenkaan mikään mullistava kokonaisuus. Mutta ylipäätäin olisi saada Vertigolta enemmän lyhyitä minisarjoja, jotka sopisivat hyvin yhteen tradeen.

[Lönkka]

Mutta ylipäätäin olisi saada Vertigolta enemmän lyhyitä minisarjoja, jotka sopisivat hyvin yhteen tradeen.

Kyllä Vertigon toimivimmat minisarjat on varmaan kaikki saatavilla tradeina. Valitettavasti liian moni mini- ja maksisarjoistakin noilla on aika yhdentekevää huttua.

Onko vain menneen ajan vääristynyttä hehkutusta sanoa että parin alkuvuoden jälkeen taisi olla Vertigolla laadukkain jakso? Jotensakin kun usean vuoden ajan on tuntunut siltä että kovasti kokeillaan uusia sarjoja mutta tuppaavat katkeamaan, eikä syyttä, kuin kanan lento.

[Curtvile]

Onko vain menneen ajan vääristynyttä hehkutusta sanoa että parin alkuvuoden jälkeen taisi olla Vertigolla laadukkain jakso?

On.
Tuossakin on totuuden siemen mutta kokonaisvaltaisesti se ei totta ole.
Paitsi mikäli tarkoitit että se alkoi silloin eikä vielä ole päättynyt.
Joskus tuntuu että Vertigon puolella on unohdettu laatua ei määrää, mutta ilman sen esimerkkiä ja tarjontaa sarjakuvatarjonta yleensä, ei vain angloamerikkalainen, olisi paljon köyhempää.

[Jarkko Sikiö]

Onko vain menneen ajan vääristynyttä hehkutusta sanoa että parin alkuvuoden jälkeen taisi olla Vertigolla laadukkain jakso?

On ja ei. Kyseessä nyt kuitenkin on suuren kustantajan tuotelinja, jonka nimikkeet ovat eri tekijöiden tuotantoa. Samalla yksittäiset nimikkeet poikkesivat muusta DC:n tuotannosta ja tietyllä tapaa niitä yhdisti toimituksellinen visio.

Lisäksi, lainkaan alkukauden tuotoksia väheksymättä, Vertigo-nimike syntyi aikana, jolloin oltiin siirrytty markkinoihin, jotka nostivat kuvittajat tähdiksi. Tämä kehitys johti heikentyneeseen laatuun ja lopulta markkinoiden rajuun romahdukseen. Vertigo oli näkyvin yksittäinen vastavoima tuolle kehitykselle. Vertigon merkittävyyttä korostaa se, että romahduksen jälkeen sarjakuvamarkkinat siirtyivät kuvittajavetoisista kirjoittajavetoisiksi.

Vertigon alkuajan tuotokset eivät mielestäni ole parhaimmat esikuvat, olihan erityisesti Sandman tietyn pisteen jälkeen ensisijaisesti kirjallinen tuotos, ei niinkään sarjakuvaa kehittänyttä tavaraa.

EDIT: Huomasin vasta nyt, että sanoit "parin alkuvuoden jälkeen" eli tarkalleen 90-luvun puolivälissä. Itse ajattelin sarjoja, jotka niputettiin Vertigo-nimikkeiden alle, mutta sinulla saattoi olla mielessä muuta.

[Curtvile]

Koska Exterminatorsin ystävät tapaavat kokoontua täällä: Dexterin tuottaja alkaa kehitellä Mullan alla/six feet under-tyyppistä sarjaa Bug -Be- Gonesta.
lähde: Hollywood reporter

[Lönkka]

Joskus tuntuu että Vertigon puolella on unohdettu laatua ei määrää, mutta ilman sen esimerkkiä ja tarjontaa sarjakuvatarjonta yleensä, ei vain angloamerikkalainen, olisi paljon köyhempää.

Ehdottomasti!
Onneksi viime vuosina määrä on ollut kyllä ienempi kuin aiemmin; eipä sitä heikointa kamaa pahemmin ole jäänyt kaipailemaan kun nytkään ei ole jaksanut jatkaa kaikkien sarjojen seuraamista.

EDIT: Huomasin vasta nyt, että sanoit "parin alkuvuoden jälkeen" eli tarkalleen 90-luvun puolivälissä. Itse ajattelin sarjoja, jotka niputettiin Vertigo-nimikkeiden alle, mutta sinulla saattoi olla mielessä muuta.

Joo, siis hieman Vertigon pystyyn laittamisen jälkeen taisi olla parasta aikaa. Tämä tosin tulee ihan hatusta mitään julkaisuaikatauluja tarkistamatta...

[JV]

Aikeita on myös Losersin filmaamiseen. Zodiacin käsikirjoittaja räätälöi tarinan, ohjaajan pallilta saadaan vielä toivottavasti tiputettua Tim Story... Tiedä aikataulusta sun muusta sen enempää - käsikirjoittaja James Vanderbilt vain heitti haastattelussaan tällaisen tiedon.

Losers on kiinnostava sarjakuva siinä, että se onnistuu huikaisevan hyvin elokuvallisen toiminnan ja vauhdin "illuusiossa", pitkälti Jockin dynaamisen kuvakerronnan myötä. Olisi sääli jos se elokuvana menettäisi draiviaan - mutta ehkä Story on pätevämpi jännärien parissa kuin supersankari-adaptaatioissa.

[Antti Vainio]

Minä olen lukenut vain DMZ:n ekan albumin, ja se kai kertoo siitä, ettei tarina oikein saanut minua imuunsa. Tekijäpari ei vain mielestäni saanut mehukkaasta premissistään odotuksia vastaavia tuloksia irti. Pitäisi lukea se uudestaan, jos olenkin lukenut sen vain väärässä moodissa. Mutta kokemus siis oli, ettei tarinankuljetus ja juoni saanut minua pauloihinsa.

Luin vasta tänään sen ensimmäisen albumin. Tapani mukaan herään pari vuotta sen jälkeen kun olisi ollut muodikasta kehua sitä. Minusta se on aika hyvä vieläkin.  Erittäin viihdyttävä mutta yllättäen olisin kaivannut tähän vähän enemmän huumoria ja kepeyttä. Bushin Amerikka 2008 on niin kummallinen että se yllättää scifiporukankin masentavuudellaan.

[Curtvile]

Exterminators saattoi tarinansa päätökseen viidessä albumissa ja teki sen tyylillä.
Hieno sarja joka oikeuttaa monia vertigon vähemmän ymmärrystäni osakseen saavia sarjakuvia.
Ihme ettei tätä ole enempää ylistetty.

En muista oliko se tämä kvaakin ketju vai jokin tähtivaeltajaa muistuttava taho joka alunperin sai kiinnostumaan Northlanders sarjakuvasta.
ensimmäinen albumi toimii itsenäisenä kokonaisuutena. Sven the returned on jäyhää poljentoa, jossa on suhteellisen vähän klaffivirheitä.
Näkyvimpänä alun "olen tuskin ollut paikalla viisi minuuttia ja vastaanottokomitea saapuu" hyvin näemmä pelasi kello Orkneyssä 980 AD.

mutta muuten tarjolla on miehistä uhoa, tuhoa,  viuhuvaa miekkaa, kostoa, kurjuutta ja aina toisinaan seksiäkin.
Ajoittain päästään erik punaisen tarinoiden tai poltetun njallin saagan tasoille ja Davide Gianfelicen taide on sopivan kulmikkaan riimuista mutta silti selkeän realistista.
Periaatteessa tarina on kerrottu vähintään neljä miljoonaa kertaa, sankari palaa hakemaan kostoa ja oikeutettua verenperimäänsä, mutta Brian Woodin käsis on monitahoisempi.
Valinnat eivät ole vaikeita, mutta niiden kanssa eläminen on.
Sivityksen ja barbarian ero esitetään veteen piirrettynä rajana ja kasvutarina on ajaton.
albumin paperin laadusta varmaan enin osa pitää kamalaa melua mutta liki 200 sivua kymmenen euron hintaan viikinkimelskeestä sydänverellä on halpaa.

ei varmasti kaikkiin uppoa, mutta allekirjoittaneeseen kylläkin kuten viikinkikirves vastustajan kalloon.
voi nauttia hurjana hurmepalana tai ilman parasta ennen päiväystä varustettuna mieheksi/ihmiseksi kasvamisen kertomuksena.

[Curtvile]

Minäkin luin.

Varoituskellojen pitäisi pärähtää soimaan varsinkin siinä vaiheessa kun kerronta kuvaa vuolaasti hahmon päänsisäisiä ajatuksia. Ymmärrän että historiallisia juttuja tuodaan näin lähemmäksi nykyaikaista lukijaa, mutta pitääkö sitä nyt pään sisälle tunkea? ....

......Kaikenlainen pieni dramatiikka loisti poissaolollaan. Pääpahis oli myös melkoisen triviaali kaveri. Olisi menty sen pään sisään.

Käytetty kulmikas, vauhdikas tyyli sai lisäksi hahmot näyttämään vähän geneerisiltä alituisesti tuimine silmäkulmineen, jotenkin vähän liian jäntevine olemuksineen... naisista voisi kirjoittaa oman lukunsa, ne kun olivat paitsi lähes samasta sapluunasta, myös sopivin väliajoin sen verran vähäpukeisia että piirtäjän korostetun muovinen anatomiantaju tuli kirjaimellisesti hyvin esiin. Huulet varsinkin olivat sen verran hätkähdyttävän punertavat amerikantöröt, että ihan hirvittää kun ajattelee ettei pohjoisilla, viimaisilla merialueilla varmaan ollut edes huulirasvaa siihen aikaan.

...... Tämän julkaisupäätöksen innoittaja lienee kuitekin ollut Gaimanin Beowulf? Ja tuo em. 300. On toivottu että tällaiselle historialliselle revitykselle olisi kysyntää. Ei ehkä pöljintä genressään mutta ei parastakaan, tosin jatkuva itsenäisten minisarjojen konseptihan tuo oli, joten ehkä kirjoittajan kynä parantaa vielä juoksuaan. Minua ei kyllä välttämättä jaksa enää kiinnostaa.

Viestisi sisäinen ristiriita on kiinnostava.
Kirjoittajan kynässä ei valittamista noiden mainitun pikkumokan lisäksi ollut. Brian Wood osaa alansa.
Ei sarvikypäriä ja valtaosa viikinkikulttuurista osui ainakin asiaa ulkoisesti harrastaneeseen kohdalleen.
Päänsisäisyys vaatii taitoa, ei ajankohtaa. Se on myös selkeä syy miksi monet sarjakuvat eivät jaksa kiinnostaa.
Ei siksi että pieni dramatiikka uupuisi vaan ettei sitä ole osattu käyttää mihinkään.

Gaimanin Beowulfin innoittama lienee huumoria? Moinen väsynyt ryönä ei tule lähellekään tätä.

300 on mainettaan parempi ja tuosta jäntevästä muodosta: oikea fyysisen rasitus, siis ei kuntosali, yhdistettynä ulkoilmassa oloon säästä riippumatta ei anna arnold-vartta vaan juuri jäntevän ja kulmikkaan muodon.
Ja naisistahan eräällä ei syytä valaanrasvaan ole välimerellä. Hauskaa ettet huomioi miten erilaisiksi  Enna ja Thorakin piirrettiin. Etkä sitä miten rouva Ivarsson oli kuvattu. Mutta vanhoja naisiahan on sarjakuvissa pilvin pimein.

Sovitaan suosiolla ettet pitänyt ja minä pidin.Sarjakuvissa käytetyistä anatomioista ja perspektiivivirheistä voidaan keskustella muuallakin.
Minua Northlanders kiinnostaa vastakin.

[Curtvile]

Eikös se ole viime aikojen parhaiten näkynyt ja kaupallisesti menestynein viikinkejä kuvaava tuotos? Laadusta en sano mitään, kun se ei nyt tähän liity.

Se mikä näissä Vertigo-jutuissa usein pännii on se, että ne ovat usein melko lailla samaa kamaa (keskitien amerikkalaista valtavirtaa) hiukan uudenlaisissa kääreissä. Kansi ja premissi herättävät kiinnostuksen, mutta lukukokemuksesta jää hiukan ontto olo.

Kyllä viikinkejä on kuvattu muutenkin kun kehnosti viime aikoina.
Keskitien amerikkalaista valtavirtaa sopii melko heikosti mielestäni vertigoon, kuin myös kaupallinen näkökohta.
Toimii minusta yhtä hyvin kuin yleistys "kotimainen sarjakuva on huonoa huumoria tai kyvytöntä taideräpellystä, joka ei pärjää ulkomaisiin verrattuna"
en vaan usko kumpaankaan.

Mutta jos vertigo edustaa kaupallisuutta olen yltiökaupallisen sarjakuvan ystävä.