Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Eurooppalaiset sarjakuvat => : Heikki "VermeS" Heiska 24.07.2003 klo 21:19:13
-
Sokal, Benoit
Sairaanhoitajan veriset kädet
(La nurse aux mains sanglantes)
nidottu, A4, 48 sivua
Hinta 12.80 € / Ilmestyy lokakuussa.
http://www.jalavakustannus.fi/sivut/JKsyksy2003.html
Nyt kun tuo uusi Ankardo ilmestyy, niin aloin harkita
oman Ankardo kokoelman täydentämistä...
Eli mitä nämä albumit Amerzonia, Valkoinen Cadillac ja
Hukkunut saari maksavat?
-
Hukkunut saari ei välttämättä maksa paljoakaan, sitä on ollut kaupan kilokirjoissa tms. halpaloissa vielä viime kuukausina. Vaan Amerzonia ja Valkoinen Cadillac ovat pahempia tapauksia.. Makedoniassa n. 50 euroa kappale, ja noin parikymppiä+ muuallakin.
-
Amerzonia ja Valkoinen Cadillac ovat todella keskinkertaisuuksia (korkeintaan). Ei kannata hankkia. Veristä sairaanhoitajaa on puolestaan kehuttu Ranskanmaalla taannoin.
-
Se koirajuttu on paras ja myös Rasputinjuttu. Jumaleisson kun en muista niiden alpparien nimiä. Vanhoissa Tapiireissa oli aika hauskoja lyhykäisiä Sokalin ihan alkuaikojen Ankardostooreja, kannattaa hankkia.
-
Ja se on hyvä, missä on verta yskivä laulaja ja karhu nimeltään Bronx. Albumi on nimeltään Lempeä Kuolema tai vastaava.
-
http://www.helsinki.fi/~lakoma/comics/ankardo.html
Albumi lista löytyy tuolta.
-
Eikös noita Ankardo albumeita ole ilmestynyt ranskanmaalla 13:kin kappale nimeltään "Le buveur en col blane" tai jotain sinne päin. Onko kukaan kuullut mitään huhuja milloin voimme odottaa tämän albumin suomenkielistä julkaisua.
-
Ankardo on parhaimmillaan todella nerokas, menee kevyesti viiden suosikkisarjakuvani joukkoon. Parhaat albumit lienevät "Koiran paluu", "Hukkunut saari" ja "Ei kuutamoa katuojaan". Uusi albumi on varauksessa kirjastosta, mutta kaipa tuo pitää jossakin vaiheessa hankkia omaankin kokoelmaan.
Vaan Amerzonia ja Valkoinen Cadillac ovat pahempia tapauksia.. Makedoniassa n. 50 euroa kappale, ja noin parikymppiä+ muuallakin.
Noin paljon? Huh huh. Maksoin omista kappaleistani yhteensä ehkä 15 euroa. En kuollaksenikaan muista mistä ne hommasin, mutta epäilisin Kilokirjaa tai jotakin muuta vastaavaa.
-
Kehottaisin muuten boikotoimaan Makedoniaa. He pitävät asiakaskuntaansa ihan pelleinä. Minkä tahansa hintaoppaan mukaan esim. mainitut Ankardot eivät missään nimessä ole NOIN arvokkaita. Ja tämä pätee todella moneen muuhunkin sarjakuvaan kyseisessä liikkeessä. Sarjakuvat ja keräily yleensäkin on mielestäni harrastuksena ihan mukava juttu mutta rajansa kaikella...tietysti jos joku haluaa maksaa moisia ryöstöhintoja niin ihan vapaasti.
Mietityttää vaan että paljonkohan Makedonia antaa asiakkaille näiden sinne myytäväksi tuomista opuksista, onkohan ollenkaan suhteessa hintapolitiikkaansa?
-
Ei ole. Ainakaan sen perusteella, mitä itse olen tarjonnut joskus jotain -85 ryhmiksiä ja 82-84 Ihmenelosia. Taisi rahana olla jotain kymmenen prosentin luokkaa.
-
Pirun törkeää kyllä...
-
"Koiran paluu" on selkeästi henkilökohtaisesti merkityksellisin Ankardo-albumi. Tosin kaikkia en ole lukenut, mutta tämä tuli luettua joskus penskana ja se teki lähtemättömän vaikutuksen, vaikken ehkä ikäni puolesta tuolloin kuulunutkaan sarjiksen varsinaiseen kohdeyleisöön. Saattaa olla jopa ylipäätään merkityksellisin sarjakuva, ei pelkästään merkityksellisin Ankardo. Ja kestää uudelleen lukemista.
Kummallista kyllä, tuli hankittua tuo omaksi vasta viime viikonloppuna. Tarina, sellaisena kuin sen lapsena tajusi, jäi melko vahvasti mieleen ja sitä on tullut enimmäkseen tällä välin vain muisteltua, vain muutaman kerran luettua varsinaista albumia uudestaan. Albumin nimi oli päässyt jostain syystä muuttumaan mielessäni muotoon "Koiran kuolema".
-
Hukkunut saari ei välttämättä maksa paljoakaan, sitä on ollut kaupan kilokirjoissa tms. halpaloissa vielä viime kuukausina. Vaan Amerzonia ja Valkoinen Cadillac ovat pahempia tapauksia.. Makedoniassa n. 50 euroa kappale, ja noin parikymppiä+ muuallakin.
Makedonian hinnat näyttää aina olevan muita paikkoja korkeammat, oli kyseessä mikä sarjis tahansa >:(
Ja omistaja vielä sanoi minulle että maksavat kolmasosan siitä hinnasta millä itse myyvät. Kyseinen lehti ei ollut edes mikään bulkkitavara vaan AA2-52.
offtopikkia...
VesaK.n signaturesta...
Barks drew 6.215 pages, 190 covers and wrote 396 scripts for Disney comics. This work was tributed by a complete edition with 30 volumes which was published by Another Rainbow in the last decade. Today Barks is living again in Oregon. - Thomas Zimmermannin sivut, päivitetty 22.11.02
ei taida Zimmerman olla mikään asiantuntija, kansikuvia ainakin on jo yli kpl 240. Ovatkohan muutkin luvut yhtä pielessä
-
ei taida Zimmerman olla mikään asiantuntija, kansikuvia ainakin on jo yli kpl 240. Ovatkohan muutkin luvut yhtä pielessä
Ainakin tuon päivämäärän mukainen tilanne.
Eihän tuolla päivämäärällä ole tässä mitään merkitystä, kun noita uusia kansikuvia ei ole tullut vuosikymmeniin.
Olin kiinnittänyt huomiota vain noihin virheellisiin lukuihin.
Ilmeisesti VesaK vain irvailee Zimmermanin suuntaan tällä.
Today Barks is living again in Oregon. - Thomas Zimmermannin sivut, päivitetty 22.11.02
-
Minähän tykkään Ankardosta, kovastikin, mutta täytyy kyllä valittaa, että pari viimeisintä (Unelma horisontista, Salaisuuksien tunkio) ei ollut kyllä sitä tasoa, mitä on lupa odottaa, varsinkin Salaisuuksien tunkion aikakonesekoilu meni jo vähän yli.
Olisi kyllä mukava, jos nuo Tapiirissa ilmestyneet varhaiset Ankardot koottaisiin yhdeksi albumiksi.
Monikos teistä on tutustunut virtuaaliseen Sokaliin, eli seikkailu/puzzlepeliin Syberia (jonka kakkososan pitäisi kai ilmestyä kohtapuoliin)?
-
Juu, ranskaksihan on tok saatavilla albumiksi koottuna Ankardon varhaiset jutut, mutta lieneekö noita albbarina muilla kielillä?
Ilmeisesti VesaK vain irvailee Zimmermanin suuntaan tällä.
Today Barks is living again in Oregon. - Thomas Zimmermannin sivut, päivitetty 22.11.02
Njuu, sitäkin, ja Bobidylanin kaiman luvut ovat tosiaankin vain suuntaa antavia. Paljon kumminkin ehti Barks tehdä, ja sangen tasalaatuista tavaraa, jos ei ihan kaikki unohtumatonta olekaan.
-
Mulla on se kokoelma Ankardo ruotsiks. Ihan samat, kun tapiireissakin.
-
Löytyykö täältä ranskankielen taitajia? Itselläni olisi kaapissa ne Ankardon minipätkät jotka jäi Tapiirissa julkaisematta kun siirtyivät albumien julkaisuun.
Mutta ne ovat ranskasta ja ranskankielisiä, eikä tuo oikein taivu itsellä. Eli jos olisi joku kuka osaisi kopsuista kääntää harrastuksen vuoksi joko ranksa-englanti tai ranska-suomi, niin pankaa viestiä.
Voisi sitten vaikka ihan mielenkiinnon vuoksi kasata kimpassa nuo tapiirin ja ranskassa ilmestyneet minisarjat "samoihin kansiin".
Ei siis kyseessä minkäänlainen julkaisu yms. juttu, vaan ihan omaksi iloksi, koska nuo alkuajan mv.ankardot ovat aivan hulvattomia.
Lomat lähestyy joten vastaukseen reagoimisessa voi olla hiukan viivettä. :P
jabberPOISTA@kolumbus.fi
-
Mikäpä se on Ankardon alkuperäinen ranskankielinen nimi? Vai onko se ranskaksi? Englanniksi se taitaa olla Canardo. Mitä muuta Sokal on piirtänyt?
Onko kukaan muuten pelannut Benoit Sokalin tekemiä pelejä? Tämä ei liity sarjakuviin mutta..
-
Syberia perustuu samannimiseen ongelmanratkonta- ja seikkailupeliin, joka ilmestyi kahdessa osassa. Sokalin käsikirjoittajan kyvyt kyllä näkyvät hyvin niissäkin, lievästi unenomainen tarina viimeisten mammuttien asuttamasta myyttisestä saaresta, ja päähenkilön (Kate Walker, myös tuossa kansikuvassa) matkasta sinne.
-
Tuo kansikuva on kyllä 3D-kuva, eikä piirretty. Olisipa kiva lukaista tuota.
8)
-
Onko kukaan muuten pelannut Benoit Sokalin tekemiä pelejä? Tämä ei liity sarjakuviin mutta..
Syberiat oon pelannut molemmat läpi, ovat ihan kohtalaisia seikkailupelejä. Sanoisin hyviä, mutta pelillisesti mukana on muutamia ongelmia. Suosittelen kuitenkin, jos on vain seikkailupeleistä yhtään kiinnostunut, jo pelkän tarinan takia.
-
Pelaisin mielelläni mutta tuota ensimmäistä Syberiaa ei löydy enää mistään. Onko kukaan nähnyt sitä missään liikkeessä? Siis lähiaikoina?
-
Pelaisin mielelläni mutta tuota ensimmäistä Syberiaa ei löydy enää mistään. Onko kukaan nähnyt sitä missään liikkeessä? Siis lähiaikoina?
Siitä on tehty sellainen halpisuusintapainos. Etsi se käsiisi. Turussa näin sen Viihdepysäkissä Hansakorttelissa. Jos en vallan väärin muista. Ja viihdepysäkki myy myös käytettyjä. Sieltäkin voi löytää.
8)
-
Turussa aikoinaan käydessään Benoit Sokal oli ihan hilpeä setä (nappasi hotelluhuoneestaan minibaarin sisällön mukaan kun jatkoille lähdettiin), mutta Angoulémessä viime vuonna nähtynä herrasta oli tullut ihan kaamee tietokonenösvö, joka puhui niin latteita ettei meinannut hereillä pysyä:
"Joo... lapsena jo... kun puuhun rakennettiin majaa... niin se oli se seikkailullisuus ... niinku tossa Syberiassa... kun siinä on se nainen joka saa semmosen perinnön.. tai niinku tiedon perinnöstä... tehtaan... ja sitten se menee Syberiaan... ja joo... jos mä en itse tee pelejä niin mä... pelaan itse..."
-
Toukokuussa ilmestyy uusin ankardo Marée noire suomeksi nimellä musta meri, mutta onko kukaan kuullut tietoa/huhuja siitä miksei edellinen albumi Le buveur en col blanc ilmestynyt suomeksi ollenkaan? Vai ilmestyneekö myöhemmin? Tuntuu kummalliselta että jalava hyppäisi yhden albumin välistä. ???
-
(http://www.zilverendolfijn.nl/ser1-htm/canardo/13-fr-v.jpg)
Taitaapa olla niin, että Jalava on myöhästynyt yhteispainatuskierroksesta "Valkokaulusjuopon" kohdalla. Värialbbarin painatus vain Suomea varten on kovin kallista. Nyt täytyy vaan odottaa, että useampi maa teettää ko. albumista ensi- tai uusintapainoksen.
-
Tai sitten se oli vain yhtä huono kuin muutkin tuoreet Ankardot ja Jalava oli tehnyt Ratkaisun (jonka uuden albumin myötä perui).
-
Toukokuussa ilmestyy uusin ankardo Marée noire suomeksi nimellä musta meri, mutta onko kukaan kuullut tietoa/huhuja siitä miksei edellinen albumi Le buveur en col blanc ilmestynyt suomeksi ollenkaan? Vai ilmestyneekö myöhemmin? Tuntuu kummalliselta että jalava hyppäisi yhden albumin välistä. ???
Mistä löysit tuon toukokuun? Tuolla (http://www.jalavakustannus.fi/sivut/JKkevat2005.html) lukee että piti ilmestyä helmikuussa?
-
Mistä löysit tuon toukokuun? Tuolla (http://www.jalavakustannus.fi/sivut/JKkevat2005.html) lukee että piti ilmestyä helmikuussa?
Banana Express:in sivuilla sanotaan julkaisuajaksi toukokuu.
-
[Musta meri ilmestyy ilmeisesti ensi viikolla.
Edellinen Ankardo jäi väliin siksi, että yhteispainosta ei järjestetty ollenkaan eikä alkuperäiskustantaja ollut kovin innokas edes järjestämään sellaista.
Albumi ilmestyy varmasti myös suomeksi, vaikka omana painoksena. Ajankohta on, mikäli Sokal ei julkaise uutta Ankardoa lähiaikoina, vuoden 2006 alku. Kaikki Ankardot suomennetaan, sitä ei tingitä!
-
Ei nyt sentään rest in peace, ihan hyvä tarina kaikessa Ankardo-sarjalle luontaisessa pessimistisyydessään. Asiallinen painoasu, kelvollinen käännös ja tekstaus, joskin pari virhettä on jäänyt.
Jos kommentoitte Ankardoa, perustelkaa, älkää vain hihkuko.
-
[Musta meri ilmestyy ilmeisesti ensi viikolla. Edellinen Ankardo jäi väliin siksi, että yhteispainosta ei järjestetty ollenkaan eikä alkuperäiskustantaja ollut kovin innokas edes järjestämään sellaista. Albumi ilmestyy varmasti myös suomeksi, vaikka omana painoksena. Ajankohta on, mikäli Sokal ei julkaise uutta Ankardoa lähiaikoina, vuoden 2006 alku. Kaikki Ankardot suomennetaan, sitä ei tingitä!
Tänä vuonnahan on jo tullutkin Sokalilta uusi Ankardo: "L'affaire belge". Se varmaan julkaistaan Suomessa ensin?
-
Voisitteko rakkaat fanit listata kaikki kautta aikain ilmestyneet Ankardot, niin tietäisin, mitä hyllystäni vielä puuttuu.
-
Luulisi tuo selviävän aika helposti myös googlettamalla ihan itse
Lähes kaikki Ankardot on julkaistu suomeksi. Kannattaa tsekata koko lista www.bdnet.com hakusanalla: "Canardo".
EDIT:
Tai kirjoita lista, mitä sinulla on, niin muut voivat sanoa, mitä siitä puuttuu.
-
Voisitteko rakkaat fanit listata kaikki kautta aikain ilmestyneet Ankardot, niin tietäisin, mitä hyllystäni vielä puuttuu.
Esimerkiksi Lakoman sivuilta löytyy hyvä lista, vain uusin puuttuu: http://www.helsinki.fi/~lakoma/comics/ankardo.html
Katso myös muut:
http://www.helsinki.fi/~lakoma/comics/index.html
-
Kiitos listasta. Valkoisen cadillacin puuttumisen tiedostinkin, mutta uusimmista en ollut ihan selvillä. Nyt tiedän! Petteri O. jo kerkesi parjata niitä huonoiksi, pitääkö paikkansa? Onko taso romahtanut oikeasti?
Googlettaminenhan on kurjaa hommaa, sitä saa tehdä tarpeeksi koulussakin ;D
-
Mun mielestä raja menee just jossain siinä Valkoisen Cadillacin tienoilla. Neljä ekaa ovat mielettömän hyviä, ja Amerzoniakin muistaakseni hyvä. Mutta joku Kauhujen kanava... Tietokoneväritys kruunaa tylsyyden. Eriäviäkin mielipiteitä kuitenkin ymmärtääkseni löytyy.
Aika, älä unohda myöskään Tapiirissa julkaistuja varhaisia Ankardoja. Ne ovat rujompia mutta varsin hyviä; kehityskulku kohti klassikoita näkyy hyvin. Lista niistäkin löytyy Lakoman Ankardo-indexistä. Tapiireja saa helpohkosti divareista.
-
Ne Tapiirin sarjathan voisi kanssa julkaista albumina.
<----------- Tuossa kansikuva, niin kauan kunnes vaihdan.
Kannatetaan.
-
Itse pidän uudemmistakin Ankardoista, vaikka ne hieman erilaisia ovatkin. Ainoat mistä en oikein hyvää sanottavaa löydä ovat "Ei kuutamoa katuojaan" ja "Unelma horisontista". Edellinen "Hoitajan veriset kädet" oli taas enemmän mieleeni. Kannattaa nuo ainakin kirjastokappaleina vilkaista, jos ei suoraan ostamaan uskalla.
-
Parhaat Ankardot, nopeasti mietitty Top5:
1. Rasputinin merkki
2. Ei kuutamoa katuojaan (niin ne mielipiteet vain vaihtelevat!)
3. Lempeä kuolema
4. Koiran paluu
5. Hukkunut saari
Viimeisimmät Ankardot ovat kyllä olleet melko vaisuja: alamäki alkoi "Unelma horisontista"- albumista. En ole näitä uusimpia viitsinyt edes hommata itselleni, mutta luettua ne on kuitenkin tullut. "Musta meri" on varauksessa kirjastosta.
-
Sydänyön hyödytöntä pilkunviilausta: miksi Ankardoa tituleerataan suomennosten otsikoissa "tarkastaja Ankardoksi"? Eihän ankkamme poliisi ole. Ja kun täällä nyt on aavistuksen verran taitettu peistä parhaasta Ankardo-albumista, niin heitän nyt sitten mukaan omankin listani:
1. Rasputinin merkki
2. Valkoinen Cadillac
3. Usvahäät (tämä oli tervettä ja ikään sopivaa luettavaa seitsenkesäisenä ;D)
-
Hmm, ilmeisesti Ankardo tarjoaa tosiaan aika eri juttuja eri tyypeille. Minusta moneen kertaan ylistetty Koiran paluu on sarjan huonoimpia, samoin Usvahäät ei juurikaan vetoa. Syynä mm. ihmiset, jotka eivät minusta sovi Ankardo-jatkumoon, sekä jatkuva turha metasarjakuvallisuus. Uusissa on tylsempi taide ja usein tarinakin, mutta kyllä melkein jokaisesta albumista olen jonkinlaisia kicksejä saanut. Noh, Salaisuuksien tunkio oli kyllä pohjanoteeraus.
Laitetaan nyt fiilistelylista, vaikka parista onkin vähän huonompi muistikuva:
1. Amarzonia
2. Lempeä kuolema
3. Rasputinin merkki
Neloseksi ja vitoseksi tulisivat Valkoinen Cadillac ja Hukkunut saari jossakin järjestyksessä. Oikeastaan ilman noita viittä pitäisin ankardoja vain ihan kivana peruskamana. Ihan kivassa peruskamassakaan ei ole kyllä mitään vikaa.
-
1. Lempeä kuolema
2. Usvahäät
3. Rasputinin merkki
Lempeän kuoleman sain käsiini ekan kerran joskus lapsena ja sen jälkeen olen lukenut sen aika monesti. Vielä viimeisin lukukertakin aiheutti niin voimakkaita väristyksiä, etten juurikaan muista sellaisia sarjakuvien parissa kokeneeni. Ennemminkin jotkut parhaat elokuvat antavat samanlaisen euforisen tunteen.
-
Usvahäät ei juurikaan vetoa. Syynä mm. ihmiset, jotka eivät minusta sovi Ankardo-jatkumoon...
Jep, osittain tästä samaisesta syystä Usvahäät ei mahdu minunkaan listani kärkipäähän. Lisäksi Rasputinin hahmo poikkeaa aika tavalla siitä "tavanomaisesta", eikä minusta edukseen. Kyllä se siitä huolimatta nämä uusimmat kyhäelmät päihittää.
-
Ne Tapiirin sarjathan voisi kanssa julkaista albumina.
Todella hyvä idea. Kuinka monessa Tapiirissa noita Ankardoja muuten ilmestyi? Muistikuvaksi kun on jäänyt, että melkein jokaisessa lukemassani Tapiirissa oli herramme tarkastaja mukana...
-
Ne Tapiirin sarjathan voisi kanssa julkaista albumina.
Kysäisin samaa Jalavalta jokin aika sitten ja Markku vastaili että tämä on tiedossa, ja ilmeisesti myös suunnitelmissa, mikäli esim. ensi keväänä ei tule Sokalilta uutta. Mainitsin myös että Tapiireissa julkaistujen lisäksi on ainakin viisi muuta pätkää mitkä julkaistiin Suivre -lehdessä. Siis samaa aikakautta kuin Tapiirin julkaisemat jutut. Nämä kaikki samaan pakettiin jos joskus saisi, olisi kyseessä melko hulvaton albumi. Toivoa sopii että onnistuu!
-
Mikäs tämä on? Onko julkaistu meillä?
http://www.bdparadisio.com/images/6439.jpg
EDIT: Tarkempi tarkastelu kertoo, että sehän on uusin Ankardo!! Huhtikuussa 2005 julkaistu.
Tarinassa on sarjakuvapiirtäjä keskeisessä roolissa.
-
Minulle uusi Ankardot ovat tuttavuus, mistä kannattaisi aloittaa?
-
Katsele noita paremmuusjärjestyksiä ja nappaa sieltä joku, vaikka semmoinen mikä esiintyy mahdollisimman monessa listassa. Eipä sillä kai niin isoa väliä ole, itse tosin en aloittaisi Koiran paluusta (rosoisempi kuin myöhemmät) tai ihan uusista.
-
Rasputinin merkki voisi olla se josta aloittaa
-
Itse aloitin juuri tuosta Rasputinin merkistä. Lähinnä siksi, että se on halvemmasta päästä. Nyt on kuukauden sisällä tarttunut puolet albumeista kokoelmiin.
-
Listaan nyt omat top 5 Ankardoni, vähän niinkuin hännän huipuksi.
1. Koiran paluu
2. Rasputinin merkki
3. Lempeä kuolema
4. Usvahäät
5. Hukkunut Saari
Onko joku muuten tutkinut Ankardon maailman suhdetta ihmisten maailmaan? Ensimmäisissä Ankardoissahan Ankardo ratkoi maatilan ongelmia ja taisi varastaa isännän pojan kumiankan "leikkikalukseen".
Koiran paluussa oli hullu tiedemies, ja Rasputinin merkissä ja Usvahäissäkin vilahtelee ihmishahmoja tärkeissäkin rooleissa. Ja eikö jossain albumissa mainita ihmiset jonkinlaisina myyttisinä, kadonneina hahmoina, vai olenko kuvitellut koko jutun?
Amerzoniasta ja Valkoisesta Cadillacista lähtien eläimet ovat inhimillistyneet ja ihmiset kadonneet kokonaan. Uudemmissa puhutaan jo Ranskasta Ankardon kotimaana.
-
Yritin tuossa internetistä etsiä, mutta kun käytössäni ei ollut kuin internetistä revitty kansikuva, niin kysytäänpä vielä täältä; onkos tämä nyt se oikea auto?
http://tinyurl.com/avdlp
Hemmetin siisti kulkine kyllä.
-
Olen lukenut lähes kaikki Ankardo-albumit mutta en löydä Amerzoniaa mistään.
Myös yhdestä -91 Tapiirista(vau, Absurdus Delirium :D) bongasin tiedon että Ankardon edesottamuksia on kuvattu lyhyissä sarjakuvapätkissä jo ennenkuin se alkoi ilmestymään albumeina. Mistä vanhoja vuosimallia -87 Tapiireja voi löytää?
Uudemmista albumista on kadonnut se tyypillinen henki. Tai se kalmanhaju. Nyt ne tuntuvat jokseenkin hajuttomilta ja kliinisiltä. Tietokoneellä tehty väritys lienee osasyyllinen. Jälki on ankean näköistä, yksityiskohtia on karsittu - Ankardon nokka on suunnattomampi kuin koskaan ...Näinhän aina käy kun jotakin hahmoa piirtää pitkään - pelkistämistä, pelkistämistä... seurauksena se että Ankardo ei oikein näytä istuvan muiden ihmiseläinten joukkoon.
Mutta tämä Musta meri on aikamoinen pettymys. Ei minulla ollut mitään suuria odotuksia mutta silti se ei vaan säväyttänyt. Hengettömämpi kuin Salaisuuksien tunkio tai Hoitajan veriset kädet.
Luettuani sen, pohdin: "Siinäkö se sitten oli?"
-
Mistä vanhoja vuosimallia -87 Tapiireja voi löytää?
Divareista ja huuto.netistä. Listan Ankardo-Tapiireista löydät Lakoman sivuilta (http://www.helsinki.fi/~lakoma/comics/) kohdasta Ankardo. Noita numeroita (1984-87) löytää hyvinkin, vaikeampaa on hankkia myöhäisempiä Tapiireita.
Joo, minäkin luin vastikään uudehkon Ankardon, Unelma horisontista. Siinä puhuttiin Rasputinista, ja toivoin koko albumin ajan ettei Rapsutin ilmestyisi oikeasti mukaan ruutuihin vaan jäisi vain puheeksi. Ilmestyihän se tietenkin lopussa, eikä onneksi ihan täysin tuhonnut muistikuviani julmasta ja pelottavasta hirviöstä, joka päähäni on syöpynyt Usvahäiden ja Rapsuttimen merkin ansiosta. Rasputin ja Ankardo oisivat silti joutaneet kuolla jo 15 vuotta sitten.
Mutta niinkuin Ville Hänninen niin erinomaisen osuvasti totesi uudessa Sarjainfossa: pop-kulttuurin kuluttaminen on luonteeltaan masokistista. Sitä se on ja sen takia minäkin ostan uusia Ankardoja ja joka kuukausi Hämähäkkimiehen, vaikka tiedän että hohto näistä hahmoista on kadonnut jo kauan sitten. :-\
-
Divareista ja huuto.netistä. Listan Ankardo-Tapiireista löydät Lakoman sivuilta (http://www.helsinki.fi/~lakoma/comics/) kohdasta Ankardo. Noita numeroita (1984-87) löytää hyvinkin, vaikeampaa on hankkia myöhäisempiä Tapiireita.
Kiitoksia. Tuosta oli apua. :)
Joo, minäkin luin vastikään uudehkon Ankardon, Unelma horisontista. Siinä puhuttiin Rasputinista, ja toivoin koko albumin ajan ettei Rapsutin ilmestyisi oikeasti mukaan ruutuihin vaan jäisi vain puheeksi. Ilmestyihän se tietenkin lopussa, eikä onneksi ihan täysin tuhonnut muistikuviani julmasta ja pelottavasta hirviöstä, joka päähäni on syöpynyt Usvahäiden ja Rapsuttimen merkin ansiosta. Rasputin ja Ankardo oisivat silti joutaneet kuolla jo 15 vuotta sitten.
Unelma horisontista kyllä latistui ratkaisevasti Rapsutinin ilmestyessä albumin lopussa, nauraen "Hoh hoh hoh! Ainahan sinä olet Ankardo, ainahan sinä se olet!" ja aikoo ajaa pois moottoripyörällään.
-
Tulipa tuo uusin Ankardo kirjastosta bongattua ja luettua. Kyllähän näitä lukisi jos vain osaisi olla vertailematta aiempaan tuotantoon. Nimenomaan tuo Rikkilusikan mainitsema kliinisyys häiritsee - vanhatkin Ankardot paranevat jos ne ovat vesivahinkoisia tai jätetty liian pitkäksi aikaa aurinkoon.
Oli tämä Musta meri silti paras Ankardo hetkeen. Inhottavaa kyllä että Carmenista oli tehty sellainen pelle, mutta Klara oli hyvä kuten aina. Aina tämä jonkun Salaisuuksien tunkion pelleilyn voittaa.
Joo, julkaiskaa vain ne mustavalko-Ankardot. Ei ne muutama lukemani olleet mitään kovin hyviä, mutta nykytuotantoa parempia kuitenkin.
-
Rasputin ja Ankardo oisivat silti joutaneet kuolla jo 15 vuotta sitten.
Mutta Ankardohan kuoli jo aikaa sitten... noissa 80-luvun Tapiireissa... ;)
-
Oli tämä Musta meri silti paras Ankardo hetkeen. Inhottavaa kyllä että Carmenista oli tehty sellainen pelle, mutta Klara oli hyvä kuten aina. Aina tämä jonkun Salaisuuksien tunkion pelleilyn voittaa.
Minusta Salaisuuksien tunkionkin luki ihan mielikseen, vaikkei se nyt aivan samaa luokkaa ollutkaan kuin alkupään Ankardot. Eläindekkarin kentässähän Ankardo on saanut Blacksadista varteenotettavan kilpailijan. Toisaalta vaikka Guarnidon piirrosjälki on upeaa, niin Ankardo-tarinoiden humoristisen surumielinen ote miellyttää enemmän. Eläindekkareista on suomentamatta vielä ainakin Stephen Desbergin ja Johan de Moorin La Vache, jonka karnevalistisen monipuolinen visuaalinen ilme vetoaa ainakin allekirjoittaneeseen.
-
Ei mustavalkoista albumia varmaan ihan heti tule, koska kaksi värillistäkin on vielä julkaisematta. Luulen että ensi vuonna tulee tuo "Belgialainen tapaus"
Valkokaulusjuomarin taitto lähtee huomenna Belgiaan painettavaksi. Mielestäni paras Ankardo tällä vuosituhannella. Uusin Ankardo, L´affaire belge, tullee vasta 2007.
Mustavalkoiset Ankardot on väritetty ja niitä saa julkaista vain nelivärialbumeina. Tulevat suomeksi sitten kun uutuuksia ei ole enää odottamassa kääntämistä.
-
Mikäs idea on tämä punainen reunus? Ligne rouge? Vaikuttaako se jotenkin myös tarinoiden sisältöön?
Valkokaulusjuomarissa (miksi ei ytimekkäämmin -juoppo? Olisiko se kertonut liiaksi?) on sangen näppäkkä juoni, nyt ei pelastella maailmoja eikä kohtalokkaita naisiakaan ole haikailtaviksi. Pientä sisäpiirivitsailua ja yleensä kevyempi ote tarinankäsittelyyn on tehnyt Ankardolle hyvää.
-
Omat suosikit:
- Amerzonia
- Lempeä kuolema
- Ei kuutamoa katuojaan
Ja ne Tapiirin lyhärit ovat ehdottomia, suomennoksen perään huudan minäkin. :)
-
Valkokaulusjuomari ostettu ja luettu. Mielestäni sijoittuu viimeaikojen Ankardoista hyvälle keskitasolle -- tarina oli hieman maanläheisempi vaihteeksi. (Onko muuten sivulla 9. alimmassa ruudussa menneet puhekuplien tekstit sekaisin?)
Tämän innoittamana luin uudelleen Mustan meren, eikä sekään enää tuntunut sellaiselta pettymykseltä kuin ensimmäisellä lukukerralla. (Ankardojen kanssa odotukset ovat aina korkealla.) Ne tietokoneella tehdyt blurit ja heijastukset eivät vieläkään tosin toimi -- toivottavasti jäivät vain yhden albumin kokeiluksi.
-
Eläindekkareista on suomentamatta vielä ainakin Stephen Desbergin ja Johan de Moorin La Vache, jonka karnevalistisen monipuolinen visuaalinen ilme vetoaa ainakin allekirjoittaneeseen.
Kuin myös. Olen tarjonnut paria näytettä kustantajille, mutta ainakaan vielä ei ole kuulunut mitään.
-
Haa! Onnistuin löytämään Tapiirin numeron, jossa Canardo tapaa Klaran. En ole kylläkään vielä ehtinyt lukea. Tosin sen verran olen selaillut, että kovin erilaiselta näytti Ankardo silloin aikanaan... Ja hoikemmalta 8]
-
Juuri kun luulee että sarja on menettänyt teränsä ja alkaa epäillä Sokalin turtuneen saapuu Pedon varjo.
Tuore Ankardosuomennos ei nouse alkupään tai Valkoisen Cadillacin tasolle mutta sen verran lähelle tullaan että oksat pois.
Ei todellakaan sovellut lapsille tai lapsenmielisille.
Kyynikot ja nihilistit kiittävät.
Hieno melankolinen albumi.
ISBN: 9789518873870
-
No jo on! Curtvile lienee sitä paitsi aikaansa edellä, kun esim Suomalaisen kirjakaupan nettikauppa näyttää, ettei olisi vielä ilmestynytkään. Pitääpä etsiä käsiinsä, jos noin hyvä on
-
On hyvä mutta tyly.
Niitä kovaksikeitettyjä ankkoja.
Viimeaikojen hiljaisen melankolisiin Ankardoihin verrattuna kovasti verisen brutaali tarina.
Väkivaltaa on kuin Unelmassa horisontista tai Rasputinin merkissä.
Ihm.. Siis eläinkuvaus totutun raadollista.
Joku paremmin tietävä voi valottaa mikä on albumin teon tausta, sillä vaikka Koiran paluuseen ja muihin useita lukukertoja kestäviin Ankardoihin on matkaa on edellisten albumien maailmoihin minusta jonnin verran matkaa.
Sokalin pelien puolella olleet kokemukset, elämäntilanne vai mikä?
-
Pedon varjo. Tuore Ankardosuomennos ei nouse alkupään tai Valkoisen Cadillacin tasolle mutta sen verran lähelle tullaan että oksat pois.
Olen vähän eri mieltä. "Pedon varjo" alkoi melko lupaavasti, mutta kokonaisuutena se jäi sitten kuitenkin melko haaleaksi. Sarjakuvassa on toki aikaisemminkin ollut melko brutaalia väkivaltaa, mutta juonessa on silloin ollut yleensä parempia koukkuja ja kyynisyyteen on sekoittunut ripaus raymondchandlermaista surumielisyyttä, joka on toiminut tolkuttoman hyvin esimerkiksi sarjan parhaisiin osiin lukeutuvan "Ei kuutamoa katuojaan" -albumin tapauksessa.
Nyt myös "Pedon varjon" henkilöhahmot jäivät hyvin mitäänsanomattomiksi ja unohdettavan paperinohuiksi, kun taas nyrkkeilijä Jeff Moulinierin tapaiset sivuhahmot ovat saaneet aikaisemmin kunnolliset kasvot. Mielenkiintoisinta uudessa albumissa oli henkilöiden kannalta se, että komisario Puputti oli ilmeisesti jätetty kääntämättä.
Sokalin suurimman pohjanoteerauksen kyseenalaista kunniaa pitää hallussaan edelleen aikakoneseikkailu "Salaisuuksien tunkio" ja pari huonompaakin on tehty tätä ennen, mutta tuskinpa "Pedon varjoon" tulee kovin monta kertaa palattua.
-
Sokalin suurimman pohjanoteerauksen kyseenalaista kunniaa pitää hallussaan edelleen aikakoneseikkailu "Salaisuuksien tunkio".
Minusta Salaisuuksien tunkio oli ihan luettava, vaikka aikamatkailu eittämättä istuukin hiukan huonosti Ankardon maailmaan. Eugene oli kuitenkin raadollisuudessaan sympaattinen hahmo.
-
Pedon varjossahan ei ole mitään suurempaa vikaa kuin mainittu sivuhenkilöiden kulissimaisuus, mutta mielestäni tarina ei muutenkaan yllättänyt (edes loppu, vaikka karmiva olikin). Jotenkin tuli sellainen olo, että Sokal olisi mennyt sieltä mistä nyt pääsi päätään vaivaamatta. Olisin kuvitellut, että siitä syntyisi kunnollisia sivuhahmoja, kun lukitaan sekalainen porukka linja-autoon räjähdettä vyötärölleen pakanneen sekopään kanssa. Hiukan häiritsee myös se, että mitä tuoreempaa tavaraa olen Ankardoa lukenut, sitä suoraviivaisemmiksi tarinat ovat menneet, mutta pidän siitä, että ihmishahmoja ei ole tullut enää vastaan (ne vasta karmivia olivatkin). Laatua Pedon varjo on ja minä pidän pikkuasioista nipottamisesta.
-
Mielestäni Ankardo menetti paljon siinä vaiheessa kun ne eläinhahmot eivät olleetkaan enää kytköksissä ko. eläimiin. Esim. Koiran paluun viimeisessä ruudussa koira sanoo: "Jousta alasti... neljällä jalalla...", Rasputin oli hullu kissaeläin verenhimoineen, Lempeän kuoleman kovalla kädellä koulutettu sirkuskarhu, Amerzonian lentävät luurankolinnut jne, aivan mahtavaa.
Nämä viimeiset olisi aivan hyvin voitu tehdä kokonaan ihmishahmoilla.
-
Olen nimismiehen kanssa samaa mieltä, ihmishahmojen kanssa antropomorfiset elukat tuntuivat vielä kiehtovammin vinksahtaneilta. Oma suosikki-esimerkkini tästä valloittavan makaaberista tunnelmasta on Rasputinin merkin alun metsästyskohtaus ja Protopopovin hahmo yleensä.
-
Uskomatonta sontaa. Huono jopa tavallisilla kriteereillä, Ankardoksi aivan rimanalitus. Toistaiseksi olen hankkinut kaikki uudet Ankardot vaikka eivät tavoitakaan alkukauden laatua (ovat sentään olleet ihan luettavia), mutta nyt täytyy harkita vakavasti seuraavan kanssa...
-
Liityn valittajakuoroon. Pedon varjo taisi olla ensimmäinen Ankardo, jonka lukemisen jälkeen oli pettynyt olo. Eiväthän uusimmat pläjäykset ole alkupään tarinoiden veroisia, mutta ei niiden kanssa sentään ole epätoivoon tarvinnut vajota. Sivuhenkilöiden paperimaisuus häiritsi, mutta eniten otti aivoon pahiksen eli Adin täysi tyhjyys. Oikeastaan malliesimerkki siitä, miten Lempeän kuoleman Bronxin tapaista hahmoa ei pidä tehdä. Sen kun syö, röyhtäilee ja ammuskelee albumin läpi. Voisi siihen jotain muutakin taustatarinaa rakentaa kuin "en haluu vankilaan". Matkustajien paukutteluunkaan ei pystynyt reagoimaan mitenkään, kun ei tiennyt heistä mitään pintaa syvempää. Ei edes Ankardo pääse ryyppäämään ja vellomaan omassa surkeudessaan. Albumin paras kohta oli alku, jossa sentään kuvattiin seuramatkabussin täyttymisen edistymistä realistisella kauhuotteella. "Ai että tuommoistenkin kanssa tässä pitää matkustaa!?" Toivottavasti seuraavassa albumissa meno paranee.
-
Suomalainen kirjakauppa sekoilee, vai onko Manara ryhtynyt tekemään Ankardoa? ::)
-
Suomalainen kirjakauppa sekoilee, vai onko Manara ryhtynyt tekemään Ankardoa? ::)
Sekoilee joo, koska olen tuon albbarin nähnyt, eikä siinä ollut yhtään antropomorfista pyllyilevää naista. Niitä tavallisia kyllä.
-
Näköhavainto Porvarisnaisesta tehty Helsingin Akateemisessa.
Onko kukaan ehtinyt lukea? Onko hyvä? Onko huono? Jotain siltä väliltä?
Jotenkin albumia pintapuolisesti selaillessani mielessäni käväisi ajatus, että tämä voisi olla hyvä albumi.
-
Punakantinen Ankardo kahlattu läpi. Sama väriteema ei jatku sisäsivuilla paitsi jos ei lasketa satunnaisia veritahroja mukaan. Vaan eipä tämä dekkarisarjis olekaan mikään Blacksad.
Tunkkaiselta tuntui. Niin kuvituksineen kuin itse tarinan suhteen. Perus settiä jossa etsivämme vakoilee toimeksiantona kuuluisan poliitikon vaimoa ja samalla koittaa avittaa jäniskaveriaan murhamysteeriösarjan kanssa.
Pitäisi varmaan kaivaa esiin varhaiset Sokalit ja tehdä vertausta. En enää tiedä onko Ankardot ollenkaan hyviä. Ikäänkuin olisin kasvanut niistä ulos. Viihdytysarvo Porvarisnaisen Hillitön Charmi albumilla oli kohtuu pieni. Kustannus Jalavalle kuitenkin kiitoksia että tätä albumisarjaa uskalletaan tuoda markkinoillemme. Kyllähän näitä mielummin lukee ja ostaa kuin ottaa joulupukilta selkään.
-
Pitäisi varmaan kaivaa esiin varhaiset Sokalit ja tehdä vertausta. En enää tiedä onko Ankardot ollenkaan hyviä. Ikäänkuin olisin kasvanut niistä ulos.
Minusta vanhojen Ankardojen hyvyys vain korostuu jokaisen uuden myötä.
-
Minusta vanhojen Ankardojen hyvyys vain korostuu jokaisen uuden myötä.
Ehdottomasti
Harmi vaan että niitä ei löydy mistään.Olen löytänyt kyllä Koiran paluun ja Rasputin merkin mutta kauan oon myös etsinyt Lempeää kuolemaa ja Usvähäät-albumia.
-
Minusta vanhojen Ankardojen hyvyys vain korostuu jokaisen uuden myötä.
Osin eri mieltä. Porvarisnaisen hillittyä charmia ei ole tullut tutkailtua mutta Ankardo on kehittynyt sarjana viime jaksojen myötä, eikä vain rappeutunut.
Pedon varjo oli nousua pitkän rasittavan monotonisen kauden jälkeen.
Valkoisen Cadillacin jälkeen on junnattu rutiinilla. Ei sen puoleen eivät Lempeä kuolema ja Usvahäätkään mitään ihmeellisiä olleet.
Amerzonia, Rasputinin merkki ja juuri Valkoinen cadillac ovat eliittiä Koiran paluun ja Pedon merkin seuratessa tiukasti vanavedessä.
-
Harmi vaan että niitä ei löydy mistään.Olen löytänyt kyllä Koiran paluun ja Rasputin merkin mutta kauan oon myös etsinyt Lempeää kuolemaa ja Usvähäät-albumia.
Niistä ei ole tällä hetkellä uusintapainosta saatavilla, harmi kyllä.
Ei sen puoleen eivät Lempeä kuolema ja Usvahäätkään mitään ihmeellisiä olleet.
Mulle just Lempeä kuolema on se kaikkein kovin. Saattaa johtua siitäkin, että just sen kautta törmäsin penskana Ankardoon ja lainasin albumin kirjastosta n. miljoona kertaa. Syväkankaan sivukirjastossa Kemissä ei muistaakseni ollut muita Ankardoja.
-
Mulle just Lempeä kuolema on se kaikkein kovin.
Mulle myös.
Valkoisesta Cadillacista en ole koskaan perustanut. Pitääpä lukaista uudelleen, jos vaikka mielipide muuttuisi.
-
Harmi vaan että niitä ei löydy mistään.Olen löytänyt kyllä Koiran paluun ja Rasputin merkin mutta kauan oon myös etsinyt Lempeää kuolemaa ja Usvähäät-albumia.
Molemmat löytyvät tällä hetkellä Huuto.netistä. Minulla on Ankardot Hoitajan veriset kädet -albumiin asti ja Amerzoniaa lukuunottamatta kaikki ovat nyt myynnissä ja lähtöhinta on erittäin kohtuullinen. Löytyvät etsimällä tunnuksella Goldie.
-
"Porvarisnaisen hillitön charmi" on luettu. Lievä parannus tämä on verrattuna pariin aikaisempaan osaan, mutta tarinan puutteet ovat sitä luokkaa, että vanhojen klassikkotarinoiden tasolle ei päästä millään. Sokalin loppuratkaisussa ei ole minkäänlaista kliimaksia, tarinan yhdentekevät henkilöhahmot eivät herätä oikein minkäänlaisia tunteita (verratkaa vaikka "Ei kuutamoa katuojaan" -albumin traagiseen hahmogalleriaan) ja lievän epäuskottavuuden tunkkainen haju leijuu ilmassa kun juonta kuljetetaan eteenpäin.
-
Mahtavaa silti, että kun näkee uuden Ankargon ilmestyneen niin eka reaktio on "tahtoo!!!" Sitten tajuaa toimivansa opitusti kuin koira, joka alkaa siis heti kuolata kun "ruokakello" soi, vaikka mitään herkkuja ei ole enää aikoihin tullut.
Kun sen vain osaisi alitajunnalle sanoa. Ja luettuahan se tulee.
Loppuratkaisut ovat kyllä todellakin olleet kuin suorassa putkessa seikkailua/kävelyä.
Toisaalta pelottaa, että jos herra yllättää ja saakin hyvän tarinan, mutta itse on jo niin valmis pettymään ettei huomaa tasoja...
-
Ahaa. Sattuipa sopivasti. Eilen ja tänään olen lukenut yhteensä neljä Ankardo-albumia ja osan lyhäreistä Tapiirista. Ostolistalle sekin siis.
-
"Kasvoton Nainen" oli mielestäni ihan hyvää Ankardoa. Sokal ei nyt mitenkään hirveästi ota riskejä kuvakerronnassaan. Tälläkertaa tarina oli ehkä vähemmän dekkarimainen ja avautui hahmoineen läpinäkyvämmin kuin edellisessä albumissa. Tässähän ankka-etsivä ei edes ole kokoajan vauhdissa.
Herkullisimpiin kohtiin tarinassa lukeutui muuhun sarjakuvaan vahvasti viittaava salaseurakohtaus. Ankardo heittää Cadillacillaan myös komeasti kerien ympäri. Lennokkaasti piirretty Sokalilta, vaikka värimaailma on taas hitusen liian lattea.
-
Tietääkö kukaan, mikä rooli Pascal Regnauldilla on Ankardo-albumien teossa? Miehen nimi on mainittu ainakin puolessa tusinassa uusimmassa Ankardossa.
-
Etusivun arvostelussa (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1327) todetaan, että Sokal piirtää seksikkäitä eläinkasvoisia otuksia epäonnistuneesti, "sillä upean rungon jatkeena olevat irvistävät koirankuonot tai pitkänokkaiset linnunnaamat eivät todellakaan korista kokonaisuutta."
No, voihan sen tietty noinkin nähdä. Mielestäni Ankardo on kylläkin tarkoituksellisen groteski sarjakuva, niin ulkonäöltään kuin sisällöltään. Irvokasta menoa. Usein Sokalin piirtämänä ruma on silti kaunista, omalla omituisella ja hätkähdyttävällä tavallaan.
-
Nyt on "Kasvoton nainen" hankittu ja luettu. Sarjakuva ei tarjonnut mitään uutta tai ihmeellistä Ankardo-saagaan tai ollut muutenkaan erityisen mieleenpainuva millään saralla. Kaikin puolin keskiverto albumi, joka pesee vertailussa useamman uudemmista albumeista mutta jää puremaan tomua kauas parhaiden taakse.
Sokalista tulee vähän mieleen Woody Allen. Kummatkin ovat oman taiteenlajinsa mestareita, jotka ovat kuitenkin vaellelleet pitkään keskinkertaisuuden tai suoranaisen limboilun hukkateillä, mutta joiden uudet työt on kuitenkin katsastettava kerta toisensa jälkeen siinä toivossa että luvassa olisi uusi "Rasputinin merkki" tai "Manhattan". Allen palasi 2000-luvulla takaisin kartalle parilla onnistuneella elokuvallaan. Jospa seuraava Ankardo olisi sitten tekijänsä maineen restauroiva "Match Point"?
Etusivun arvostelussa[/url] todetaan, että Sokal piirtää seksikkäitä eläinkasvoisia otuksia epäonnistuneesti... No, voihan sen tietty noinkin nähdä. Mielestäni Ankardo on kylläkin tarkoituksellisen groteski sarjakuva, niin ulkonäöltään kuin sisällöltään.
Lurkerin kanssa samaa mieltä. Sokalin henkilöihin sopii myös tietynlainen kulahtaneisuus, ovathan nämä yleensä elämän kolhimia ja vuosien varjostamia. Jotkut frankmilleriläiset naishahmot eivät sarjan henkeen oikein istuisikaan.
Etusivun jutussa mainitaan myös Ankardon olevan "nimeään kantavassa sarjakuva-albumissa auttamattomasti sivuroolin esittäjä", mikä ei minusta ole suuri synti tämäntapaisessa dekkarigenressä, jossa (anti)sankarin läsnäolo voi ihan hyvin olla pelkästään "tekosyy" erilaisten henkilöhahmojen, ihmiskohtaloiden ja tapahtumapaikkojen esiinmarssittamiselle.
-
Mielestäni Ankardo on kylläkin tarkoituksellisen groteski sarjakuva, niin ulkonäöltään kuin sisällöltään. Irvokasta menoa. Usein Sokalin piirtämänä ruma on silti kaunista, omalla omituisella ja hätkähdyttävällä tavallaan.
Yleensä asia onkin juuri noin. Tässä tapauksessa, kun sarjakuvahahmo kokee noin tulisen himokkuuden, toivoisi että samoja tuntemuksia välittyisi lukijalle himpun verran enemmän. Aikaisemmin, esim. Ankardon omissa naisjutuissa en ole asiaan suuremmin kiinnittänyt huomiota, koska Ankardo on itsekin aika nuhju, joten samaa voi odottaa myös tämän naisilta. Silmiin Sokal kyllä saa hienoa tunnelmaa, joten siitä plussaa (katsokaa esim. kantta). Ja aiemmissa albumeissa Sokal on toisinaan onnistunut piirtämään jonkun verran hehkeämpiä typyköitä, kun tarve on vaatinut. Nyt ei piirtänyt, vaikka mielestäni tarve olisi vaatinut. Ja kritiikki kohdituu nyt erityisesti venäläiseen pornotähteen Alexandraan, jonka kasvot Galina sai. Alkuperäisen Galinan kuuluikin olla vähän kulahtanut.
-
Etusivun arvostelussa (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1327) todetaan, että Sokal piirtää seksikkäitä eläinkasvoisia otuksia epäonnistuneesti, "sillä upean rungon jatkeena olevat irvistävät koirankuonot tai pitkänokkaiset linnunnaamat eivät todellakaan korista kokonaisuutta."
Jos haluaa masturboida, kannattaa ehkä lukea mieluummin vaikka Isutoshin Slut Girl eikä Sokalia.
-
Albumissa tai arvostelussa ei todellakaan ollut kyse masturboinnista. Kyse olisi siitä, että Sokal piirsi kulahtaneen maaman sellaiseen tilanteeseen, jossa olisi pitänyt olla hieman viettelevämpi naamataulu. Olen edelleen sitä mieltä, että Sokalin ratkaisu ei siinä kohdassa ollut erityisen onnistunut. Eri mieltä toki saa olla, mutta olisi kiva, jos mielipiteet perustellaan asiallisesti, kuten suurin osa on tehnyt.
-
Kyse olisi siitä, että Sokal piirsi kulahtaneen maaman sellaiseen tilanteeseen, jossa olisi pitänyt olla hieman viettelevämpi naamataulu.
Pahoittelen raflaavaa kielenkäyttöäni.
Pointti oli, että realistisessa sarjakuvassa ja erotiikassa voidaan piirtää viettelevän näköisiä hahmoja, jotka jopa kiihottavat lukijoita - varmastikaan ei pornoa ja eroottista sarjakuvaa myydä pelkästään taiteellisten ansioiden vuoksi. Sen sijaan Sokalin tyylilajina ovat antropomorfiset eläimet ja niillä on joka tapauksessa eläimen pää, joten uhkea vartalo hahmolla on lähinnä viite siitä, että muut sarjan olennot pitävät moista vetävänä. Sen takia en tajunnut, miksei Sokalin hahmolla saisi olla rujo pää, ainahan ne linnut ovat sellaisia olleet...
-
Sen sijaan Sokalin tyylilajina ovat antropomorfiset eläimet ja niillä on joka tapauksessa eläimen pää, joten uhkea vartalo hahmolla on lähinnä viite siitä, että muut sarjan olennot pitävät moista vetävänä. Sen takia en tajunnut, miksei Sokalin hahmolla saisi olla rujo pää, ainahan ne linnut ovat sellaisia olleet...
esim. tuolla Blacksad-ketjussa moni on kritisoinut sitä, että naispuoliset antromorfit (ne, joiden on tarkoitus olla jotenkin viehättäviä) on kuvattu liian ihmiskasvoisiksi ja olen itsekin tätä mieltä. Sokalia voidaan kritisoida monestakin, mutta mielestäni juuri tämän asian yhteydessä ei ole kritiikin paikka. Sarjassa usen esiintynyt Klarakin on muuten lintu ja ihan linnun näköinen.
-
esim. tuolla Blacksad-ketjussa moni on kritisoinut sitä, että naispuoliset antromorfit (ne, joiden on tarkoitus olla jotenkin viehättäviä) on kuvattu liian ihmiskasvoisiksi ja olen itsekin tätä mieltä. Sokalia voidaan kritisoida monestakin, mutta mielestäni juuri tämän asian yhteydessä ei ole kritiikin paikka. Sarjassa usen esiintynyt Klarakin on muuten lintu ja ihan linnun näköinen.
itse olen eri mieltä, mutta samasta syystä kuin moni tässäkin ketjussa.
Blacksad esittää kaikki, niin mies- kuin naispuoliset antropomorfit kauneuskäsitysten mukaan(jos jonkun mielestä Blacksad ei ole ihannemies vaan aito kissa tunnen nykyisin hyviä silmälääkäreitä ja kaverini äiti on opettanut 20+ vuotta biologiaa)
Sokal pelaa rumuudella, karuudella, kauneuden katoavaisuudella. Valittu piirrosjälki vain korostaa tarinoiden teemaa.
Molemmissa sarjoissa ja niiden kuvakielessä yhteistä on lähinnä se että ulkoisesti kaunein on tosimaailmaa mukaellen usein se aidosti rumin.
-
(jos jonkun mielestä Blacksad ei ole ihannemies vaan aito kissa tunnen nykyisin hyviä silmälääkäreitä ja kaverini äiti on opettanut 20+ vuotta biologiaa)
Blacksad on jossakin ihannemiehen ja kissan välimaastossa, aika pitkälti ruudusta riippuen, esim. hurjistuessa saa kovinkin villipantterimaisia piirteitä. Sama pätee moniin hahmoihin, mutta esim. tässä kuvassa on kyllä antromorfinen pantteri ja catgirl. (peittäkääpä kokeeksi siltä korvat)
-
esim. tässä kuvassa on kyllä antromorfinen pantteri ja catgirl. (peittäkääpä kokeeksi siltä korvat)
... niin saadaan Lauren Bacall ja Humphrey Bogart - jonkinlainen ihannepari hekin. En tiedä olenko ainoa tai maininnut asiasta jo aikaisemmin, mutta minusta tässä kuvassa on selvästi käytetty ko. leffaparia jonkinlaisina esikuvina. Olen mielestäni nähnyt jossakin valokuvan, jossa tuo kyseinen asetelma toistuu suht samankaltaisena kuin kyseisessä Blacksad-kuvassa.
-
(http://img.photobucket.com/albums/v312/sparkley_dudette/clap.gif)
joku kuunteli, edes osin.
Ihan jotta pysytään aiheessa, katsokaa blacksadin kuvaa yllä jossa siis pantteri ja naista alistava stereotypia.
Verratkaa Ankardon vastaavaan ohessa liitteenä
-
Olen mielestäni nähnyt jossakin valokuvan, jossa tuo kyseinen asetelma toistuu suht samankaltaisena kuin kyseisessä Blacksad-kuvassa.
Syvästä unesta on tuo asetelma.
-
... niin saadaan Lauren Bacall ja Humphrey Bogart - jonkinlainen ihannepari hekin. En tiedä olenko ainoa tai maininnut asiasta jo aikaisemmin, mutta minusta tässä kuvassa on selvästi käytetty ko. leffaparia jonkinlaisina esikuvina. Olen mielestäni nähnyt jossakin valokuvan, jossa tuo kyseinen asetelma toistuu suht samankaltaisena kuin kyseisessä Blacksad-kuvassa.
No niin, mutta jos minä toisintaisin tämän (http://www.areaofdesign.com/americanicons/leibovitz/lennon.jpg) dalmatiankoiran kanssa, alkuteos olisi varmaan silloinkin helposti tunnistettavissa.
Eksytään aiheesta, mutta näiden kahden sarjan vertailemiseenhan keskustelu tuntuu aina menevän kun "eläinetsivä" ei vielä varsinainen lajityyppikään ole. Blacksad-tiimille annan kyllä sellaisia pyyhkeitä, että hahmojen eläimellisyys vaihtelee laidasta laitaan, itsetarkoituksellisen oloisesti, eikä palvele sarjaa. Jos Blacksad itse onkin vielä vähän Bogartin näköinen, Smirnov on (päästään) puhtaasti seefferi, jonka kuonolle on nostettu nenälasit, puhumattakaan liskomiehistä.
-
...kun "eläinetsivä" ei vielä varsinainen lajityyppikään ole.
Mikki Hiiri!!
Sherlock Hound!!
http://en.wikipedia.org/wiki/Sherlock_Hound
-
No niin, mutta jos minä toisintaisin tämän (http://www.areaofdesign.com/americanicons/leibovitz/lennon.jpg) dalmatiankoiran kanssa, alkuteos olisi varmaan silloinkin helposti tunnistettavissa.
..... Blacksad-tiimille annan kyllä sellaisia pyyhkeitä, että hahmojen eläimellisyys vaihtelee laidasta laitaan, itsetarkoituksellisen oloisesti, eikä palvele sarjaa. Jos Blacksad itse onkin vielä vähän Bogartin näköinen, Smirnov on (päästään) puhtaasti seefferi, jonka kuonolle on nostettu nenälasit, puhumattakaan liskomiehistä.
Niin no paitsi että pilkkaisit dalmatialaisia niin pahasti että koirain ystävänä suosittelisin kiertämään minut kaukaa siviilissä.
Tuosta voitaisiin jatkaa Blacksad-ketjussakin, mutta kun tässä on vauhtiin päästy...
Blacksadissa eläinten valinnoissahan on käytetty oivasti, Ankardon tavoin kulttuurisia stereotypioita.
Schäferit nyt vaan ovat ennenmuuta poliisikoiria, gorilla vaan on väkivahvan voiman symboli muuallakin kuin Tarzaneissa ja kissat vaan...
okei kenen mielestä Ankardon Rasputin on vahingossa kissa?
Ei se ole.
Niin Ankardo, Blacksad kuin Talbotin hieno Grandville pelaavat eläinetsivägenren valttikortilla, useamman tason kerronnalla, luoden mielikuvia ja ennakkokäsityksiä jo lajistisilla valinnoilla.
Kotimaisen vastineen, Etsivätoimisto Lätän, käsittely ei ole ihan vielä samalla tasolla mutta samoja skeemoja siitäkin on nähtävissä.
Ja ei, ei naisten esineellistäminen ja miesten eläimellistäminen.
Vaan itse tarina
-
... Talbotin hieno Grandville pelaavat eläinetsivägenren valttikortilla, useamman tason kerronnalla, luoden mielikuvia ja ennakkokäsityksiä jo lajistisilla valinnoilla.
Grandvillessa on vielä se hauska yliveto, että ainoa eläinlaji ilman oikeuksia ovat Angoulêmen oudot valkoiset apinat... ihmiset. Heh.
-
Ankardo ei ole ihmis>eläin>ihmiskorttia(Koiran paluu, Usvahäät) juuri viime aikoina käyttänyt ja Blacksadissahan on vain allegoriat, ei ihmisiä.
Grandvillehan steampunkihtavasta ulkoasustaan huolimatta heijastuu nykyaikaan kuten Ankardokin.
Kokeilunhaluisille voi suositella Hip Flask sarjaa, jossa ihmisten ja eläinten poliittiset ja seksualliset suhteet kuljetetaan hämäävästi kauniiden kuvien säestyksellä.
Melkein väittäisin että ovat Sokalinsa lukeneet
-
Grandvillessa on vielä se hauska yliveto, että ainoa eläinlaji ilman oikeuksia ovat Angoulêmen oudot valkoiset apinat... ihmiset. Heh.
Nyt eksytään aiheesta taas, mutta simpanssit ovat pasifisteja ja tiedeorientoituneita ajattelijoita, orangit pappissäätyä ja gorillat yksioikoisia sotilaita. Ihmiset ovat puolestaan hinteliä ja kaljuja otuksia, joita voi vaikka ajaa harrastusmielessä takaa pitkin metsiä tai käyttää koekaniineina tieteellisissä kokeissa. Lemmikeiksi ihmiset eivät sovellu kovin hyvin, sillä ne ovat luonteeltaan hankalia, eivätkä kesyynny kovin helposti. Näin ainakin Apinoiden planeetassa.
-
Jalavan sivuilla ilmoitetaan, että seuraava Ankardo ilmestyisi ensi kuussa - Tuhkien taival.
-
Tuossa lokakuun alussa Turun Kirjamessuilla oli albumista julistetta esillä, mutta Jalavan tytöt osastolla eivät tienneet mitään koska ilmestyy.
-
Tuossa lokakuun alussa Turun Kirjamessuilla oli albumista julistetta esillä, mutta Jalavan tytöt osastolla eivät tienneet mitään koska ilmestyy.
Uusi Ankardo, Tuhkien taival, on Kulkukatin pojan ikkunassa.
-
Luettu. Eräänlainen matkailuesite voihan Belgia-maan näkymiin Ankardon auton kyydissä. Ja oli albumissa hyvät tissitkin.
-
Tissit oli oikein mukavat ja sen lisäksi alpparissa oli paljon kivaa sanailua. Juoni ei ollut kummoinen (tietenkään) eikä yltänyt klassikko-Ankardojen tasalle (tietenkäänI.
Mieluummin tämän luin kuin selkääni otin.
-
Uusinta Ankardoa hypistellessäni heräsi kysymys, että miksi kannen graafinen ilme ei enää vastannut vanhempia albumeita? Suurin osa albumeistahan on tullut sillä keltaisella selällä ja valkoisella taustalla. Pari uusinta taisi kuitenkin olla punaisella selällä. Minusta olisi vain ollut mukavaa, jos tällaisella pitkäikäisellä sarjalla olisi ollut yhtenäinen ulkoasu.
-
Tissit oli oikein mukavat
Kiitos suosituksesta jälleen kerran :laugh:
-
Uusinta Ankardoa hypistellessäni heräsi kysymys, että miksi kannen graafinen ilme ei enää vastannut vanhempia albumeita? Suurin osa albumeistahan on tullut sillä keltaisella selällä ja valkoisella taustalla. Pari uusinta taisi kuitenkin olla punaisella selällä. Minusta olisi vain ollut mukavaa, jos tällaisella pitkäikäisellä sarjalla olisi ollut yhtenäinen ulkoasu.
Minä tykkäsin uudistuksesta, musta kansi tuo mieleen vanhat Tapiiri-albumit. Vaikka noin periaatteessa olenkin samaa mieltä pitkäaikaisten sarjojen ulkoasun muuttamisen vääryydestä.
-
Minä tykkäsin uudistuksesta, musta kansi tuo mieleen vanhat Tapiiri-albumit. Vaikka noin periaatteessa olenkin samaa mieltä pitkäaikaisten sarjojen ulkoasun muuttamisen vääryydestä.
Minulle tuli sama mieleen, kun katselin noita Tapiireja. Ehkä tämä onkin sellainen "back to the roots"-juttu.
Ja näyttihän se kansi minustakin hyvältä. Ajattelin vain marmattaa, kun ei elämässä nyt sen isompia murheita ole.
-
Ankardon Ensimmäiset tutkimukset tulevat vihdoin suomeksi väreissä. Suomenkielinen albumi on 64-sivuinen, ranskalainen vastaava sisältää vain 48 sivua. Albumi ilmestyy toukokuussa.
-
Oho. Hieno uutinen!
-
Ankardon Ensimmäiset tutkimukset tulevat vihdoin suomeksi väreissä.
Jaa. Hmmm...
Mustavalkoinen julkaisu saisi mut vielä iloisemmaksi,
mutta katsellaan sitten tarkemmin kun aihe
on ajankohtainen.
-
Bdgestillä noi on molemmat.
http://www.bedetheque.com/album-26657-BD-Canardo.html
Kaksi alimmaista: Ensin mustavalkoinen (90 sivua) ja sitten värillinen (48 sivua).
-
Onpa mukava saada vanhempaa Ankardoa! Nuo uudet ovat olleet sitä luokkaa, ettei kuukauden päästä ole enää varma onko niitä edes lukenut. Muutaman uusimman kohdalla noin on käynyt, mutta eiköhän nyt tule pientä muutosta, luulen.
-
Näytesivu (http://www.bdnet.com/catalogue_detailbd_La-Premiere-Enquete-de-Canardo-Tome-0--9782203335547) värillisestä Ankardosta.
Kunhan värit ei mene liian tummaksi, niin ei tuo niin paha ole.
-
Näytesivu värillisestä Ankardosta.
Lukeekohan Petti Jarla tätä ketjua...?
Joka tapauksessa värillinen Ankardo näyttää minusta hiivatin hyvältä.
-
Ankardon Ensimmäiset tutkimukset tulevat vihdoin suomeksi väreissä. Suomenkielinen albumi on 64-sivuinen, ranskalainen vastaava sisältää vain 48 sivua. Albumi ilmestyy toukokuussa.
Ihanaa! Mulla on näitä vanhoja pätkiä vain joissakin omistamissani Tapiireissa. *tervehtii uutista ilolla*
-
Ankardon Ensimmäiset tutkimukset tulevat vihdoin suomeksi väreissä.
Tämä (http://kauppa.tietosanoma.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Tietosanoma/Products/9789518874433) löytyi kaupan hyllyltä.
-
Päätyi reppuuni saman tein. Makustelen iltasella.
-
Taitaa olla tämä nykyinen syksy kaikkien aikojen sarjissyksy. Kaupoista saa kohta vaikka mitä uutta kivaa. Incal, Blake Mortimer, Piko ja Fantasio, Ankardo, Alix, Tappaja, Näkymättömät kädet, Blast, Mustanaamio-näkkäri, Yoko Tsuno, Shokki jne...
Huh!
-
Taitaa olla tämä nykyinen syksy kaikkien aikojen sarjissyksy. Kaupoista saa kohta vaikka mitä uutta kivaa. Incal, Blake Mortimer, Piko ja Fantasio, Ankardo, Alix, Tappaja, Näkymättömät kädet, Blast, Mustanaamio-näkkäri, Yoko Tsuno, Shokki jne...
Huh!
...Kapu Ömerikan kuolema, Pulppisarjan petraukset, Coccobilli...puuh...ties mitä vielä. Ei jumalavita. Pitääkö mennä pyytämään pankista lainaa? K: "Mihin tarkoitukseen?", V: "Tota...mä ostasin sarjiksia...".
-
On näitä nähty. Disneyfriikki Hauhialakin sai "kodinparannuslainan" jolla osti Walt Disneyn nimmarin. Sitä ei tosin pankinjohtajalle kerrottu.
-
...Kapu Ömerikan kuolema, Pulppisarjan petraukset, Coccobilli...puuh...ties mitä vielä. Ei jumalavita. Pitääkö mennä pyytämään pankista lainaa? K: "Mihin tarkoitukseen?", V: "Tota...mä ostasin sarjiksia...".
... Olipa kerran Ranskassa.
-
Ankardon tekstauksen skannauksessa tai vektoroinnissa tai vastaavassa ei ole kaikki mennyt ihan taiteen sääntöjen mukaan. Varsinkin a-kirjaimet ovat järjestään tukossa. Hiukan epämiellyttävää oli tuota lukea.
Muuten albumi oli sangen hyvä. Jopa hiukan harmitti se seikka, että valtaosa tarinoista oli Tapiiri-lehdestä ennestään tuttuja. Tuoreeltaan luettuna olisivat voineet iskeä kuin miljoona volttia.
Sokalin pikkutarkka ja runsaasti työstetty grafiikka saa lyhyenkin tarinan tuntumaan jotenkin sivumääräänsä pidemmältä ja rikkaammalta, sanojen positiivisessa merkityksessä.
Albumin kuviin tekee mieli palata vielä uudelleenkin.
Värit eivät kuitenkaan vetäneet vertoja mustavalkojulkaisulle, mutta ymmärrän kustantajan väri-ratkaisun kaupallisesta näkökulmasta.
Rutkasti kiitoksia Jalavalle näiden Ensimmäisten tutkimusten julkaisemisesta.
-
Ankardon tekstauksen skannauksessa tai vektoroinnissa tai vastaavassa ei ole kaikki mennyt ihan taiteen sääntöjen mukaan. Varsinkin a-kirjaimet ovat järjestään tukossa. Hiukan epämiellyttävää oli tuota lukea.
Samaan kiinnitin huomiota jo selailuvaiheessa. On tää vikoineenkin silti paras Ankardo-julkaisu 25 vuoteen.
Jokseenkin nolona pidän silti sitä, että selkämyksessä lukee "Ensimmäiset tutkimukest".
-
Koska tänä sosiaalisen median aikana jengi statuspäivittää ummetuksensakin, ehkä voin itsekin avautua Ankardoilujani...
Tarinamme alkaa muutama viikko sitten kirjakaupasta, jonne vaimo oli minut raijannut.
Rouvan selatessa kaunokirjallisuuden merkkiteoksia vietin aikaani notkuen sattumalta sarjakuvahyllyn kohdalla. Silmään sattui osumaan Tuhkien taival. Jaa, vieläkös näitä tehdään? Joskus aikanaan tuli luettua.
Kotona kone auki ja surffaamaan. Oho, näitähän on ilmestynyt vaikka kuinka monta sitten viimeksi lukemani. Siitä se ajatus sitten lähti. Hommaan ne puuttuvat, mukaan lukien Tapiirit-lyhikset ja luen sitten kaikki kronologisessa järjestyksessä.
Selvitystyö kellarista paljasti, että Tapiiri-lyhiksistä löytyi melkein kaikki, mutta itse albumeita puuttui yli puolet. Tapiirit löytyivät netistä käytettyinä ja suurin osa albumeja jopa uutena, mutta väliin osui yksi , jota ei ollut itselläni, eikä enää uutenakaan saanut, the notorius Amerzonia...
Huudettavana oli yksi rupinen kirjastopoisto, ei halpa sekään ja toisesta hyväkuntoisesta pyydettiin lähemmäs satkua! Justiinsa mun tuuria, että pitikin olla tämä ainoa mikä enää puuttuu.
Eräänä päivänä vanhempieni luona käydessä sain käteeni muovikassin. Olivat siivonneet varastoa ja kassissa oli kuulemma vanhoja Aku Ankkojani. Niitä siellä olikin, mutta oli siellä yksi toisenlainenkin räpyläjalka-albumi. Nokkelimmat jo arvasivatkin, mutta kerrottakoon nyt lopuillekin: Amerzonia! Voitte arvata sitä jälleennäkemisen riemua!
Eikun hommiin. Ehdin lukea lyhikset läpi, kun muutama päivä sitten huomasin täällä maininnan, että Ensimmäiset tutkimukset on saapunut. Saman tien kirjakauppaan ja ko. julkaisu haltuun. Takaisin lähtöruutuun ja homma uusiksi.
Olin epäillyt etukäteen homman toimivuutta, lyhiksiin tuntui sopivat hyvin tuollainen mustavalkoinen "film noir" -visuaalisuus. Vaan yllättäen tunnelma oli siltä osin ihan kohdallaan väritettynäkin. Sitä vaan en ymmärrä, että tekstit ovat menneet ihan uusiksi. Aikuisillehan nämä on tarkoitettu ja osa viehätystä on tuo Disneyn ankoista radikaalisti eroava kielenkäyttö. Heti Hortensian kuolemassa "p@sk@varpaat" oli tiputettu muotoon "laujajat" jne. Miksi ihmeessä tarinoiden otsikotkin piti muuttaa? Lisäksi esim. Jätepönttölahko/Jätevuorien lahko -tarinassa alkuperäinen "Tuolla alhaallahan kuhisee ilkeästi!" tuntuisi sopivan itse tarinaan paremmin kuin uusi "Kaveri näyttää ihan kuin rupeaisi pahasti itkemään tuolla!"
???
Puuteista huolimatta, kokonaisuutena Ensimmäiset tutkimukset jäivät täpärästi plussan puolelle, olihan tuon julkaisu kuitenkin Jalavalta kulttuuriteko.
Pieni epäilys kuitenkin jäi, miten lienee aika kohdellut itse albumeja?
Avaan ensimmäisen aukeaman Koiran paluusta (sen jossa varis lentää ja kommentoi säätilaa) ja repeän. Huoleni oli aivan turha...
-
Ostin ebaystä kolme ensimmäistä (A SUIVRE)-kokoelmaa, viisi sarjakuvalehteä kussakin. Numero 3 saapui eilen, olen sitä hiukkasen selaillut.
Hp ja Giuseppe Bergman, Ankardo, Corto Maltese, Silence, Tardin Manhattan sekä Sama täällä, Gerard Lauzier, Jehanne de Bois, muutama Franquinin juttukuvitus jne...
HUH HUH, mikä lehti!!
Aloin aikonaan tilata (A SUIVRE):a numerosta 55 eteen päin. Oli se vielä silloinkin kova lehti, mutta ei kyllä näin kova!!! :o
-
Uusin Ankardo tulee siis keväällä ja Sokal näköjään syksyllä Suomeen, ajankohdasta päätellen Sarjakuvafestivaaleille:
http://kauppa.tietosanoma.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Tietosanoma/Products/9789518874532 (http://kauppa.tietosanoma.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Tietosanoma/Products/9789518874532)
Erään komisarion tarina
Sokal
Tarkastaja Ankardo tutkii humalaisen komisarion vahingonlaukausta pankkiryöstön yhteydessä. Tutkimuksissaan Ankardo sekaantuu poliisin korruptioon ja yhteistyöhön venäläisen mafian kanssa.
Benoît Sokal vierailee Suomessa syyskuussa 2012.
Alkuteos: Une bavure bien baveuse
Suomennos: Juhani Tolvanen
Tekstaus: Jari Rasi
ILMESTYY MAALISKUUSSA
-
Uusin Ankardo tulee siis keväällä ja Sokal näköjään syksyllä Suomeen, ajankohdasta päätellen Sarjakuvafestivaaleille:
....
Benoît Sokal vierailee Suomessa syyskuussa 2012.
Tämä kuulostaa erittäin hyvältä, Sokal on yksi omia lempitekijöitäni.
Ankardo on kummallinen kiintotähti itselle, niin ne nuoren vihaisen Sokalin revittelyt kuin vanhentuneen ja väsyneemmän Sokalinkin työt.
-
http://kauppa.tietosanoma.fi/uutiset/Sokal-tulossa-Suomeen
Silleenhän siellä uudisoidaan ja samalla valehdellaan että Sokal ei olisi aiemmin vieraillut Suomessa. Tai ehkä Jalava ei tunnusta Turkua osaksi Suomea.
-
Puhutko nyt Suomen Turusta?
-
Älä pidä muita.
-
"Erään Komisarion Tarina" luettu. Tuntui että oli parempaa Sokalin Ankardoa kuin moni muu viimevuosilta. Olihan tässä tutut elementit kohdallaan kuten juopotteleva ankka, tissien vilautus, onneton jänis komissaario ja tupakan käryyttelyä lähes joka sivulla. Ankka kuitenkin yllätti tälläkertaa osaavansa tikata tarpeentullen vaikka Kalashnikovilla vastapuolen pelureihin sarjamuotoista reikää tai revolverillaan näppäriä osumia otsalohkoihin. Väkivalloikasta viihdettä melankoliseen Sokal tyyliin.
-
Tuntui että oli parempaa Sokalin Ankardoa kuin moni muu viimevuosilta.
Tuntuu, että tämä on aika yleinen kommentti viimeisten vuosien Ankardoista. Jostain syystä aina pelätään, että kökkö albumihan se uusi on, ja taas saadaankin yllättyä iloisesti. Mistä tämä johtuu? Siitäkö, että ne alkupään albumit olivat sittenkin niin ylivertaisia, että nuo uudet jättävät mieleen niihin verrattuna paljon ohkaisemman muistijäljen.
-
Tja taas saadaankin yllättyä iloisesti.
Eipä ole Ankardoja lukiessa tarvinnut yllättyä kovinkaan iloisesti sitten Amerzonian.
-
Amerzonia onkin loistava niin tarinaltaan kuin piirroksen suhteen. Silloin joskus kun se ilmestyi, kesti useamman lukukerran ennenkuin siihen pääsi sisään. Sokal piirsi silloin minun Amerzoniaan juopuneen hiiren sisäkansille. Muistan että jännitin Sokalin tapaamista kuin heinäseipään syönyt. Jotain onnistuin kakistamaan ulos small talkina samalla kun kuvaani piirrettiin. Kiittelin ja räjäytin pankin tunkemalla Usvahäät vielä taiteilijalle nimikoitavaksi. Sain sepustettua huonolla ranskallani vielä miten nimeni kirjoitetaan ja Usvahäät on sitten omistuskirjoituksella ja väsyneen variksen kuvalla.
Amerzonian tapahtumiin ja etenkin Carmen vapautustaistelijaan on palattu myöhemminkin Ankardon tarinoissa. Erään Komisarion Tarinassa ei Carmen kuitenkaan esiinnyt, eipä edes Clara. Siitä aiemmin mainitsemastani jänis-komissaariosta ei taas tunnuta Ankardossa pääsevän eroon vaikka mikä olisi.
-
Ankardo-arvostelu etusivulla
www.kvaak.fi/index.php?articleID=1749
-
Arvostelua varten kysyin Jalavalta, miksi albumi L'affaire belge on jäänyt kääntämättä. Siinä kuulemma irvaillaan belgialaisille ja se on alkuperäisen kustantajan mukaan mahdoton käännettäväksi. Saksalainen kustantaja, jonka kanssa Jalava on yhteistyössä, oli samaa mieltä, joten siihen homma karahti. Arvosteluun en sitten tuota tietoa käyttänytkään, kun se ei siihen varsinaisesti kuulu.
-
Siinä kuulemma irvaillaan belgialaisille ja se on alkuperäisen kustantajan mukaan mahdoton käännettäväksi.
Mihin tämä arvio perustuu? Pohjaako koko albumi johonkin vain alkuteoksen kielellä, so. ranskaksi toimiviin sanaleikkehin ja joko kirjoitus- tai äänneasun homonyymeihin (vrt. Fingerpori)? Vai epäilläänkö, ettei muualla kuin ranskankielisessä Euroopassa tunneta jotain Belgian kummallisuuksia? Tuskinpa syynä on pelkästään tämä, ainahan albumiin voi lisätä selitysosion. Voisiko joku albumiin tutustunut ranskantaitoinen kommentoida? Onhan "Asterix Belgiassakin" käännetty, vaikka belgien hassu puhetapa ei ehkä kuulosta yhtä hauskalta suomeksi.
-
Kuiskaajan juttuja -niissä on useimmiten mukana ironiaa...
-
Ankardoakin on alettu julkaista Ranskassa integraalimuodossa. Ensimmäinen opus (http://www.amazon.fr/Une-enqu%C3%AAte-linspecteur-Canardo-Raspoutine/dp/220303033X/ref=la_B004N8R4UY_1_5?ie=UTF8&qid=1356540382&sr=1-5) pitää sisällään Koiran paluun, Rasputinin merkin ja Lempeän kuoleman. Toisessa osassa (http://www.amazon.fr/Canardo-Deuxi%C3%A8me-LAmerzone-Cadillac-blanche/dp/2203044438/ref=la_B004N8R4UY_1_6?ie=UTF8&qid=1356540382&sr=1-6) ovat Usvahäät, sekä minulta puuttuneet Amerzonia ja Valkoinen Cadillac. Tilasin ja sain tuon jälkimmäisen integraalin, ja eilen luin sen.
(http://aaltotie.ucoz.com/_tbkp/sekal/51vemR-y6uL-SL500_.jpg)
Huono uutinen on, että sivukokoa on pienennetty. 17,5 x 23,6 cm, eli Sokalin taidetta joutuu vähän tihrustamaan.
Usvahäissä Ankardon maailma on vielä raadollisimmillaan, mutta Amerzonia tarjoaa enemmänkin runollisuutta, kauneutta ja mystisyyttä raadollisuudella maustettuna.
Valkoinen Cadillac on sitten jo aika nyky-Ankardoa, heppoinen tarina... tai ainakin minun oli vaikea päästä siihen sisälle heikolla ranskantaidollani. En meinannut saada selvää siitä mitä Ankardon oli siinä varsinaisesti tarkoitus tehdä. Ehkä se selkenee kun tavaan puhekuplia vielä muutaman kerran. Eniten minua ärsytti se, miten Sokal marssitti yhdessä kohtauksessa epäuskottavasti vuoronperään esiin Bronxin (Lempeä kuolema), Rasputinin (Rasputinin merkki, Usvahäät, Unelma horisontista), Klaran (Ensimmäiset tutkimukset), Koiran paluun Fernandin ja seuraavalla sivulla vielä Carmenin (Amerzonia, Musta meri). Mutta näistä Carmen oli ainoa joka ei kadonnut samantien kuvioista, vaan nähtiin tarinassa ihan kunnon roolissa. Oli onneksi söpöimmillään.
Pieni pettymys tuo integraali oli pienemmän koon takia, mutta eipä tuo pääsyt lukukokemustani pilaamaan.
-
Uusin Ankardo "Houkutuslintu" bongattu aivan yllättäen 40 minuuttia sitten Akateemisessa! Selasin sitä ensin hieman epäilevästi, mutta uskalsin kuitenkin ostaa. Saa nähdä jatkaako albumi Erään komisarion tarinan aloittamaa laadullista noususuhdannetta. Tarina tuntuu äkkiseltään vilkaistuna olevan tunnelmaltaan lohduton, apea, emotionaalinen. Täytyy laittaa jotain hilpeää musiikkia taustalle siksi aikaa kun luen tämän, ettei mieli aivan mustene.
-
Luin. Hmm, mitähän tuosta sanoisi. Aika perusvarma tarina, ei siinä mitään suurta yritetty eikä siten myöskään kompasteltu mihinkään. Tarina eteni rauhallisesti, ilmapiiri oli koko ajan vähän alakuloinen muttei liian synkkä. Koko juttu pyöri tiukasti seksin ympärillä. Draamaa, henkilökohtaista tilitystä ja alastomuutta annosteltuina sopivissa määrin. Lopputulos tyydyttävä. En osaa päättää annanko kouluarvosanaksi 7,5 vai 8-. Parempi kuin monet viime aikojen Ankardot kuitenkin.
-
Belgialainen tapaus käsittelee meille tuttua asiaa, eli sarjakuvia.
Rikoksena siinä on tunnetun lastensarjakuvan piirtäjän pojan kidnappaaminen. Piirtäjää myös ylenkatsotaan koska hänen sarjakuvansa on niin typerä ja lapsellinen. Punainen lanka meni minulta ohi jos sitä edes oli, eipä sitä ole ollut kaikissa suomennetuissakaan.
Jäljet viittaavat eniten Robaan ja Vili & Billiin... ja onhan siinä sarjakuvamaratonkin lopussa, vrt. maratontanssit / 24 h sarjakuvaa. Paljon nostalgisointia, mutta satiirin puolesta ei mitenkään erityisen skarppia jos vertaa vaikka Clowesin Pussey:yn.
-
Uusin Ankardo on arvosteltu:
http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=1903
-
Parempi kuin monet viime aikojen Ankardot kuitenkin.
Sama.
-
Houkutuslintu luettu.
Melko hyvä albumi.
Tarina kulki kivasti, mutta henkilöt jäävät hiukan ohkaisiksi.
Paikoitellen melko suorasukaista menoa.
Sokalin piirrostyyli oli muuttunut sitten viime näkemän, mutta ei välttämättä huonompaan suuntaan. Letkeää ja svengaavaa viivaa.
Puhekuplat oli piirretty umpeen reunaviivalla, mikä oli erittäin tervetullutta. Ärsytti tosi paljon, kun ne puhekuplat jäi useissa aikaisemmissa albumeissa sillai auki. Katse karkaili katuojiin.
-
Huomasinpa juuri, että uusimpien Ankardojen takakannen albumilistauksessa lukee Pedon merkki... Pitäisi tietysti olla Pedon varjo.
-
Selasin tänään esitettä Jalava kevään uutuuksista. Sieltä olisi taas Ankardoa tulossa. Tarinan nimeä en muista, mutta stoorissa on mukana ilmeisesti joku Ankardon sukulaispoika. Kylläpä Sokal on ollut viime vuodet tuotteliaalla päällä. Ja kummasti viime albumien aikoina on tuntunut siltä, että määrä on nostanut myös laatua.
-
Selasin tänään esitettä Jalava kevään uutuuksista. Sieltä olisi taas Ankardoa tulossa. Tarinan nimeä en muista, mutta stoorissa on mukana ilmeisesti joku Ankardon sukulaispoika. Kylläpä Sokal on ollut viime vuodet tuotteliaalla päällä. Ja kummasti viime albumien aikoina on tuntunut siltä, että määrä on nostanut myös laatua.
Siis... katsokaapa "Varhaiset tutkimukset" niin se selittää. Sokal on muutaman vuoden tehnyt ihan muita sarjoja.
-
1990-luvulla tuli vain viisi albumia, mutta vuodesta 2008 lähtien on tullut joka vuosi uusi albumi. Mitä sarjoja Sokal sitten on näiden lisäksi viime aikoina tehnyt? Tietokonepelejähän hän on myös väsännyt, mutta käsittääkseni siinäkin hommassa on ollut monen vuoden tauko.
-
1990-luvulla tuli vain viisi albumia, mutta vuodesta 2008 lähtien on tullut joka vuosi uusi albumi. Mitä sarjoja Sokal sitten on näiden lisäksi viime aikoina tehnyt? Tietokonepelejähän hän on myös väsännyt, mutta käsittääkseni siinäkin hommassa on ollut monen vuoden tauko.
Paitsi Paradise ja Kraa-sarjat? Kraata on pitänyt etsiä käsiinsä Paradise on hyvin erilaista settiä eikä vain siksi että on piirtäjä, Bingono.
Ja kun tuntee muutamia jotka tekevät pelejä elääkseen niin se ei ole mikään ihan pikku homma sekään. Käsittääkseni tänä vuonna Syberia saa kolmannen osansa.
Pelejä, kuten sarjakuviakin, väännetään usein vuosia.
-
Tuhkien taival luettu. Mukava albumi. Paras Ankardo miesmuistiin.
-
Täällä ei taida olla vielä mainittu uusinta Ankardoa: Ankkavanhus ja meri (http://kauppa.tietosanoma.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Tietosanoma/Products/9789518874983)
Albumi tuli hommattua ja luettua, mutta valitettavasti tässä tarinassa ei mielestäni päästä Sokalin parhaimpien joukkoon. Tarina lähtee aika mukavasti käyntiin, mutta loppuosa lässähtää vähän tyhjänpäiväiseksi.
Toivottavasti seuraavassa albumissa päästään taas paremmille urille.
-
Arvostelu Ankkavanhuksesta:
http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2094
-
Meniskö tämä nyt tänne vai suomentamattomiin eurosarjiksiin...mutta luin kaksi ekaa albumia Kraata (eka 96 sivua, toinen 64...ainakin yksi albumi näitä vielä olisi).
Jossain Amerikan rajaseuduilla ja ehkä 30-luvulla ollaan (joku voi tuntea paremmin autojen vuosimallit), paikallinen boomtown Klontown kasvaa ja haluaa hyödyntää runsaita luonnonvaroja, ja siinä sivussa tapetaan sitten häiritseviä intiaaneja. Paitsi yksi, nuori poika jolla on henkinen yhteys ison kotkan kanssa...
Vähän tuttuja teemoja, mm. Amerzoniasta ja sen kotkan kanssa muistikuvia Rasputinin merkistä mutta enemmän tästä tuli mieleen että jos Enki Bilal tekisi länkkäriä...ei tämä tarina nyt oikeasti niin suuresti vakuuttanut, tähän mennessä enemmän funktionaalinen kuin hyvä, mutta nättiähän tämä toki on.
-
Ankkavanhus ja meri oli ensimmäinen Ankardoni, jonka luettuani innostuin lukemaan koko sarjan. Arvatkaa vain ihmettelinkö pitkään sitä, miksei mikään muu alppari muistuta tyyliltään Ankkavanhusta ja merta...
Tykkäsin nimittäin siitä alpparista. Tykästyin heti siihen Herttuattareen ja satiiri toimi mielestäni oikein hyvin. Ja vähän nauraakin sai niille todellisuuden momo-kaloille jotka ovat kyllä aika...viehättäviä kaikin puolin. ;D En menisi siis tuomitsemaan millään tavalla tätä alpparia koska se oli portaalini Ankardon maailmaan.
Mutta joo. Rasputinin merkki ja Usvahäät ovat vanhoista Ankardoista parhaat, muista en ole pahemmin hullaantunut. Porvarisnaisen hillitön charmi, Unelma horisontissa, Salaisuuksien tunkio (jos se oli se tarina jossa Ankardo aikamatkustaa niin sitten olen muistanut oikein) ja Erään komisarion tarina olivat pettymyksiä muuten mainiossa sarjassa. Hoitajan veriset kädet, Kauhujen kanava (sillä suklaabelgillä on asenne kohdillaan), Tuhkien taival ja Houkutuslintu olivat mieleeni, mutta parhain Ankardo on mielestäni Hukkunut saari. Kinkkinen mysteeri, huumoria ja synkkyyttä. Loistava loppu.
Ankardoissa on hyvät hahmot, etenkin Herttuatar ja Rasputin, mutta ainoa hahmo, joka kismittää joka alpparissa jossa esiintyy, on Puputti. Jos Puputin saisi veks, niin lukukokemus olisi autuaampi. :D
-
Kiitoksia.
En ole tismalleen samaa mieltä kanssasi mutta on hauska kuulla miten sellainen joka lähestyy Ankardoa noin päin tarinat kokee.
Itse kun on diggaillut jo Tapiirin ja Koiran paluun ajoista lähtien, perspektiivi on eri.
Kokemus on eri, Sokalin kanssa molemmista nuorista vihaisista miehistä on tullut vanhempia vihaisia miehiä.
Itsekään en välitä Puputista mutta juuri edellämainitun takia Puputti kuuluu Ankardoon.
Sitä oppii että joistain saa silti saman kuin ihmisestäkin.
Ajan mittaan oppii ettei se ole mustaa huumoria vaan yksinkertaisesti absurdin todellisuuden väsynyttä havainnointia.
-
Jukka Laine poisti jalat suustani. Jäärät ovat tylyjä mutta se uusi näkökulma on aina meille tervetullutta.
-
Ankkavanhus ja meri oli ensimmäinen Ankardoni
Jossain vaiheessa olin huolissani, että tuovatko vanhojen jäärien uudet tarinat sarjalle (Ankardon lisäksi mm. Natasha ja Yoko Tsuno) uusia lukijoita vai pyritäänkö vain säilyttämään vanhat. Tämä on siis positiivinen signaali. Vaikka Ankakardon kohdalla olin tästä asiasta ehkä kaikkein vähiten huolissani, sillä niin vahvoja ovat Sokalin pari viimeistä albumia olleet. Olkoonkin, että Ankkavanhus ja meri on vähän... outo.
-
Äläkä vaan Taru lopeta tänne kirjoittamista kuten monet nuoret ihmiset ovat täällä tehneet. Me vanhat jäärät arvostamme uutta näkökulmaa, eli tätä että näet pitkän juoksun täysin toisesta näkökulmasta.
Hehheh, no koettakaapa sitten vaan, "vanhat jäärät", kestää tällaisen untuvikon kommentteja. ;)
-
Kiinnostavan uusi näkökulma kyllä nostaa Hukkunut saari suosikiksi, kun oma perspektiivi on sama kuin Curtvilella. Mutta olihan se kyllä hyvä, ja tuo heikoimpien lista saa kyllä myös nyökyttelyä aikaan, mukava että sarja on parantanut taas tasoaan.
Ja Puputin ansio hahmona on olla ärsyttävä :)
-
Ehkäpä tekijä pelkää, että lukijat saattaisivat kokea jonkun "ei ärsyttäväksi tarkoitetun hahmon" ärsyttävänä ja tekee siksi varman päälle hahmon, joka on tarkoituksellisesti ärsyttävä, jotta lukijat eivät tämän varjolla huomaisikaan kuinka ärsyttäviä muut hahmot oikeastaan ovat? ::) Toistaiseksi Ankardossa ei ole kukaan muu tietoisesti ärsyttänyt kuin Puputti...
Mutta niin. Vaikuttaisi siltä, että valintani Hukkuneesta Saaresta herättää pikkuisen ihmetystä. Koetan vielä perustella siitä lisää.
Kuten jo kerroin, aloitin Ankardot nurinkurisessa järjestyksessä. Sellainen on vähän tyylinäni vaikka tiedänkin, kuinka paljon parempi olisi lukea sarjaa oikeassa järjestyksessä, ykkösestä viimeisimpään. Ja Ankkavanhus ja Meri jätti positiivisen mielikuvan koko sarjasta. Sen jälkeen luin sarjaa vähän hujan hajan sieltä sun täältä ja luin viisi vanhinta alpparia vasta myöhemmin uudempien jälkeen.
Blacksadit, joita luin ennen Ankardoa, vaikuttavat vähän mielikuvaani Ankardoon. Blacksadit ovat ehkä jollakin tavalla verrattavissa Ankardoon, vaikka sarjat eroavat sitten muuten. Blacksadeista jäi suunnilleen sellainen lyhyesti selitetty mielikuva, että "nämä ovat niitä karuja ja synkkiä" koska ne ovat pysyneet samantyylisinä koko ajan. Koska aloitin Ankardot viimeisimmistä alkaen, niistä jäi nopeasti sellainen mielikuva, että "nämä eroavat Blacksadeista sen verran, että ovat paljon kevyempiä ja humoristisempia". Elelin tällaisissa harhaluuloissa jonkun aikaa, ennen kun niitten vanhimpien tarinoitten jälkeen valkeni, että alkuperäinen analyysini meni rankasti päin männikköä. Ankardohan on vieläkin rujompi kuin Blacksad! Tai ainakin joskus oli.
Koiran paluun, Rasputinin merkin, Lempeän kuoleman, Usvahäiden ja muitten tämäntyylisten alpparien jälkeen muutin tietenkin näkökulmaani. Mutta kyllähän se hieman hankalaa oli, kun oli tottunut siihen uudempaan perustyyliin. Ja sarjahan eroaa melko radikaalistikin alkupuoleltaan ja loppupuoleltaa. Siksi olen eristänyt nämä kaksi omiin lahkoihinsa.
Sitten on tietenkin vielä sellaisetkin perustelut, että kaikki kokevat toki sarjikset eri tavalla, joku saa jostain jutusta kiksejä, joku saa jostain toisesta. Vanhoissa Ankardoissa on mieleenjäävä tunnelmointi, asennetta, karuutta monin verroin enemmän ja parempi kuvitus. Tarinatkin ovat omaperäisiä, enimmäkseen ennalta-arvaamattomia ja jopa hieman tarunhohtoisia (ihmisiäkin kun oli mukana). Uudemmissa on selkeämmin esillä se satiiri ja nyky-yhteiskunnalliset asenteet ja periaatteet. Meno on kyynistä ja tylyä (vaikka olihan se sitä jo vanhemmissakin alppareissa). Itse pidän pikkuisen enemmän ironissävytteisestä satiirista kuin absurdista ja tylystä maailmankaikkeudesta, mutta ymmärrän toki lukijat, jotka antavat sarjalle nostalgiapisteensä. Jos olisin samalla taajuudella, tekisin niin varmaan itsekin, mutta harmi vain että olen sitä sukupolvea joka missasi Tapiirin.
Hukkunut Saari on mielestäni osittain sen vanhan Ankardon tyylin mukaan menevä, osittain vaihdos uudempaan eli kahden tyylin neutraali ja toimiva risteytys. Tarina oli tosi hyvä, vaikka arvasinkin pääsyyllisen, niin koko juonen jujua en tajunnut vaikka merkkejä oli ihan kiitettävästi näkyvillä. Hahmot olivat erinomaisesti mietitty viimeisen päälle. Juoni oli jännittävä ja mukaansatempaava, joissakin Ankardoissa on ollut hieman vaikeuksia pitää mielenkiintoa yllä loppuun asti. Se mainio tutkijamummeli omine tutkimuksineen ja Ankardon piikittelyn kohteena oli parodiaa A. Christien neiti Marplesta, tokihan sellaisestakin nyt pisteitä tulee! Mutta mikä teki myös vaikutuksen: painostava, mutta silti välinpitämättömän seesteinen tunnelma ja kyllästynyt asenne kaikkeen. Vaikka saarella pyörii murhaaja, loppupeleissä sillä ei ole kovinkaan paljoa merkitystä. Lopussakaan ei tule mustavalkoista paasausta vaan kaikki päättyy jotenkin mystisesti, kuin millään ei edelleenkään olisi piirunkaan verran väliä. Koin Hukkuneen Saaren melkein jopa filosofisena ja se iski ja lujaa. Muut Ankardot eivät ole säväyttäneet samalla tavalla kuin tämä.
Jeskamandeer, saako tästä sepustuksesta kukaan mitään tolkkua? Toivottavasti saa! :-\ Jäärät, päätän lyhyehkön, pohdiskelevan analyysini ja perusteluni tähän, siitä saa vapaasti repiä mitä tahansa kysymyksiä tai mietteitä. ^-^
-
No huh, tuosta vuodatuksesta innostuneena minun oli pakko keskeyttää luonnosteluvaiheessa olevan sarjissivuni kanssa puuhailu, kaivaa Hukkunut saari uudelleen hyllystä ja perehtyä siihen. Kun se ensimmäisellä lukukerralla oli minulle vain yksi Ankardo muiden joukossa, niin nyt tarina sai päässäni jo enemmän jälkeä aikaiseksi. Oiva, rikkeettömästi kerrottu mysteeri, jossa on tosiaan oma tunnelmansa. Apaattisia, vääjäämättömästi etenevän kohtalon hyväksyneitä henkiöhahmoja joilla on kaikilla silti oma osuutensa koko sopassa.
Sokalin viivassakin on vielä eloa. Ei ollut kohta oleva enää. Oikeastaan jo seuraavassa albumissa, Kauhujen kanavassa, alkoi liika kliinisyys viedä terää.
-
Hei, Minä olen curt ja vuosikymmenten ajan karun ja absurdin maailmankuvan omistaja ihan reaalimaailmassakin.
Kiitos Taru kun avasit lisää kantojasi, helpottaa tullkitsemista. Luonnollisestikin jokaisen oma subjektiivinen kokemus on aina se aito ja oikea, mutta itse näen asian hieman eri tavalla. En paljoa mutta hieman.
Tavallaan se ero vanhojen Ankardojen ja tuoreempien välillä ei ole satiiri, se säilyy ennallaan ainoastaan sävy muuttuu, vaan minusta ero on se miten itsekin jaksoi nuorempana ja vihaisena koettaa puhua ihmisille järkeä, herätellä, käydä mielenosoituksissa ja allekirjoittaa adresseja.
Vanhemmiten tekee kyllä saman mutta ei valehtele itselleen ja muille että muuttaisi maailmaa niillä pennin hyrrän vertaa.
Kyse ei ole väliinpitämättömyydestä vaan itsesuojelumekanismista.
Kyynisyys ei lisäänny vaan pysyy samana, kuuminta paloa vaan hieman leikkaa alas ja elämistäkin jatkaa lähinnä siksi että vaikka bauhausista saa halvalla paksua köyttä maailmassa on niin monta Puputtia joiden elämästä haluaa tehdä omalla olemassaolollaan mahdollisimman vaikeaa ja helvetillistä.
Ei Ankardoissa, Blacksadissa tai muissa noireissa, Suomessa sarjispuolelta on nähty oikeastaan vain Sin Cityt (lyhytikäisessä Agentti X9ssä suomeksi pieleenkäännetty 100 Bullets kun jäi pahasti vaiheeseen) silti ole kyse luovuttamismentaliteetista tai julman ja absurdin maailman romantisoinnista.
Luovuttamishenki saa jäädä yhteiskuntamme vaarallisille nuorille ja vanhoille idealisteille mustavalkoisine maailmankuvineen ja epätodennäköisine käsitykseneen omasta arvostaan.
Ankardoja ja muita mainittuja noirsarjakuvia lukee koska ne eivät intä maailman olevan kaunis koska se on hyvä, pullantuoksuiset jumalat ja muut satuolennot oikeita ja politiikan olevan yhteisten asioiden hoitoa.
Koska niiden maailmassa kukaan ei jaksa uskoa valheeseen "koska olemme samanlaisia olemme arvokkaita". Me olemme kaikki samanarvoisia sosiaaalisesta taustasta tai sukupuolesta, seksuaalisesta suuntaumuksesta tai puoluekannasta , etnisyydestä ja kansallisuudesta huolimatta. Meidän kaikkien arvo on vaan nolla ja elämä täysin tarkoituksetonta.
Ja se itsessään tekee maailmasta ajoittain kauniin. Kaikkine virheineenkin.
Tuo välittyy itselle muistakin Ankardoista kuin Hukkuneesta saaresta. Ankardojen henkilöhahmot ovat juuri niitä, henkilöitä.
Itse luen Ankardoja sattumanvaraisesti läpi fiilispohjalta noin vuosittain ja nostalgian kultaamien muistojen sijasta niistä kumpuaa tuo sama enemmän nihilistinen humanismi.
Pidän sarjan lämpimästä humoristisesta otteesta. Siitä jossa kilistetään lasia laivan kannella kaverin kanssa kun tietää että samassa veneessä ollaan.
Tiedostaen tasan tarkkaan että paatin kyljessä lukee joko Titanic tai Estonia.
-
Onko Ankardo antropomorfinen Sin City?
-
Jossain määrin minusta.
Tausta on sama. Pitkälti myös prosessin kannalta, Blacksad ja 100 Bullets kun ovat kirjoittajan ja piirtäjän yhteistöitä.
Ankardo ja Sin City ovat yhden tekijän visioita, toki Miller sai Lynn Varleyltä kansiin väritysapuja, mutta molempien kohdalla perinne on samoissa juurissa.
Molemmat olivat myös alunperin mustavalkoisia ja molempien aikana tekijä on vaihtanut kuvallista ilmaisuaan.
Sokalin kohdalla näissä uudemmissa on myös väripaletin muutos yksi tekijä, piirrosjälki on nykyisin pelkistetympi mutta värimaailma kirkkaampi valoisampi kun aivan alkupäässä rosoiseen viivaan sekoittui tarkoituksellisen rapaisen ankea värimaailma.
-
Hei, Minä olen curt ja vuosikymmenten ajan karun ja absurdin maailmankuvan omistaja ihan reaalimaailmassakin.
Tuo välittyy itselle muistakin Ankardoista kuin Hukkuneesta saaresta. Ankardojen henkilöhahmot ovat juuri niitä, henkilöitä.
Hei Curt, en mene kiistämään ensimmäistä lausettasi, sen verran nihilistisenpuoleista settiä tuli...
Nyökyttelin ihan näkökantaasi, mutta tuosta toisesta lainaamastani lauseesta on pakko vielä täsmentää varmuuden vuoksi etten toki siis tarkoittanut, että pidin PELKÄSTÄÄN Hukkuneen Saaren henkilöitä hyvinä - Ankardoissa on ollut joka alpparissa näitä hyviä hahmoja.
Sin Cityistä en ole kuullutkaan. Pitänee perehtyä asiaan paremmin.
-
Sin Cityistä en ole kuullutkaan. Pitänee perehtyä asiaan paremmin.
Toki kannattaa mutta jollet jo tunne niin ennemmin tarraa kiinni Bryan Talbotin Grandville-sarjakuvaan.
(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,11294.0.html)
-
Satiirista ja muusta, ne ensimmäiset albumithan vellovat yleisessä maailmantuskassa ja "miksi kaiken kauniin täytyy kuolla"-asenteessa siinä missä myöhemmät ovat keskittyneet tarkemmin yksittäisiin ilmiöihin (joista tulee aika ajoin pohdittua että onko Belgia kussut Sokalin muroihin jotenkin erityisellä tavalla vai onko tässä yleistä kitkeryyttä), keventyvällä huumorilla toki.
Vähän joutuu tietysti kysymään että jos lukisin nyt ensi kertaa noita tarinoita Koiran paluusta Usvahäihin niin olisivatko yhtä vaikuttavia vai tuntuisivatko itsetarkoituksellisen pateettisilta (tai, no, eihän itsetarkoituksellinen pateettisuus toki vieläkään huono asia ole).
-
Satiirista ja muusta, ne ensimmäiset albumithan vellovat yleisessä maailmantuskassa ja "miksi kaiken kauniin täytyy kuolla"-asenteessa siinä missä myöhemmät ovat keskittyneet tarkemmin yksittäisiin ilmiöihin (joista tulee aika ajoin pohdittua että onko Belgia kussut Sokalin muroihin jotenkin erityisellä tavalla vai onko tässä yleistä kitkeryyttä), keventyvällä huumorilla toki.
Niinpä, Sokalin belgi-vitsit herättävät itsessänikin juuri tuon saman fiiliksen. Ankardojen toistuva dilemma.
-
"Belgamburgin ministerineuvostossa kuohuu!"
(milloinkas siellä ei kuohuisi?) Herttuatar on luultavasti jälleen mukana, hyvältä kuulostaa.
"Kuvaan astuu eläkkeelle jäänyt komisario Garenni..."
...tämä ei kuulosta niinkään lupaavalta.
Ja muusta juoniselostuksesta päätellen Kuolema järvellä vaikuttaa kunnianhimoiselta sekametelisopalta. Mielenkiinnolla odotellessa.
-
Mieluummin Garenni kuin Puputti.
-
Miksi Puputin nimi vaihdettiin? En näe vaihtamisessa mitään logiikkaa.
Erään komisarion tarinassa Garennin etunimi muuten vaihtuu kesken albumin. Ensi kerran mainittuna se on Ernest, loput tarinasta Eugene. Kummallista.
Rasputinin merkki, Lempeä kuolema ja Usvahäät ovat oman sarjakuvaharrastukseni kulmakiviä. Luin ne 90-luvun alkupuolella ja olivat ensimmäisiä vähän vanhemmalle lukijakunnalle tarkoitettuja albumeita, jotka sain käsiini. Kiitokset vaan pienen paikalliskirjaston henkilökunnalle, että eivät ajaneet pois aikuisten sarjakuvien osastolta, vaikka ikä ei ihan riittänytkään. Amerzonia ja Valkoinen Cadillac jäivät kummallisiksi väliinputoajiksi, joista en ole koskaan saanut hirveästi irti. Näiden jälkeen tuli vielä kova kolmikko Hukkunut saari, Kauhujen kanava ja Ei kuutamoa katuojaan. Hukkunut saari vaikuttaa nykyään luettuna eräänlaiselta "klassisen" Ankardon viimeiseltä albumilta. Ei kuutamoa katuojaan -albumissa tietokoneväritys haittaa. Tarina on kuitenkin todella hyvä ja koskettava.
Sitten tuli Unelma horisontista, tarinaltaan täysin tyhjänpäiväinen albumi, joka vieläpä yritti pilata Rasputinin hahmon. Salaisuuksien tunkio, tuo Ankardo-albumien "Taivas putoaa niskaan" aikakoneineen ns. katkaisi kamelin selän ja sen jälkeen en ole Ankardoja uutena ostanut. Kyllähän näitä uudempia divareista parilla eurolla ostaa, tai kirjastolla lukee. Ankardon elämään väsyneessä hahmossa on jotain kiinnostavaa.
-
Uusin Ankardo Kuolema järvellä on Pascal Regnauldin piirtämä. Teksti on Benoit ja Hugo Sokalin.
-
Oho! Mutta miksi? Onko Sokalilla niin paljon muita kiireitä? Edellisten albumien perusteella ikä ei näyttäisi vielä olevan ainakaan kuvitustyössä häiritsevä tekijä. Mutta tuskinpa ainakaan minä tulen huomaamaan kuvituksessa kovin isoa eroa entiseen, sillä onhan Regnauld jo hyvän tovin avustanut Sokalia juuri kuvitustyössä.
-
Uusin Ankardo luettu. Pascal Regnauldin kuvitus oli hienoa. Pidin albumista.
-
Kuolema järvellä on nyt etusivulla arvioitu.
Ajankohtaista Ankardoa (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2209)
-
Sain hyppysiini tämän uusimman Ankardon : Kuolema Järvellä. Eipä tuo ollut ollenkaan huono. Sokalin piirrosten puuttumista en olisi edes huomannut, ellei sitä täällä olisi mainittu.
-
Paitsi että Porvarisnaisen hillitön charmi tosiaan oli aika mitätön tekele, hämmensi mitä yhdelle sivuhahmoista oli käynyt, eli Ankardon valkoiselle Cadillacille. Sehän on ainakin nimikko-albumin kannessa selvästi tunnistettava -57 Eldorado Biarriz. Sellainen auto on laiva, se on yli viisi ja puoli metriä pitkä, se painaa kolmatta tonnia, siinä on vuoden 1957 teknologiaa edustava mukavuutta painottava jousitus, sellainen auto ei liiku noin kuin mikäkin Batmobile.
(lisäksi se Ankardon reissuilla rähjääntyneenä mutta toimivana olisi siltikin vähintäänkin useiden kymppitonnien arvoinen keräilyharvinaisuus, mutta hyväksyttäköön tämä sarjakuvassa)
-
Vihreäsilmäinen kuolema on jatkoa edelliselle, Kuolema järvellä -alpparille. Teemat pysyvät samoina, synkistyen.
Arvio etusivulla: Lävistetyt räpylät (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2386)
-
Miksi Ankardo Valkoinen Cadillac on niin arvokas jokaisessa antikvariaatissa? Kymmenkertainen hinta. Oliko pieni painos, vai mikä on syynä?
-
Miksi Ankardo Valkoinen Cadillac on niin arvokas jokaisessa antikvariaatissa? Kymmenkertainen hinta. Oliko pieni painos, vai mikä on syynä?
Varmaankin näin. Eikös Amerzonian keräilyhinta ole Ankardo-albumeista korkein?
-
Kyllä, painos oli alle 2000 kpl luokkaa. Tosin Amerzoniaa ja Valkoista Cadillacia näkyy nykyään enemmän markkinoilla. Järkevissä divareissa pyynti on 30 - 40e, Huutonetissä tietenkin ihan mitä vaan.
-
Benoit Sokal 28.6.1954-28.5.2021
Ankardon piirtäjä Benoit Sokal on kuollut. Hän oli syntynyt Brysselissä 28.6,1954.
Suomeksi julkaistiin 24 Ankardo-albumia. Viimeinen oli Vihreäsilmäinen kuolema. Tämän jälkeen ei Kustannus Jalava katsonut enää aiheelliseksi julkaista Ankradoja.
Sokal kävi Suomessa 8.-9.9.2012 Sarjakuvafestivaaleilla. Kuvassa vasemmalta lukien Sokal, tuntematon Ankardo-fani ja Jalavan nykyinen kustantaja Nana Sironen.
Kiitos Sokalille mahtavasta Ankardo-sarjasta, josta suomalaiset niin paljon pitivät. Lepää rauhassa.
-
Ankardon kustantaminen oli Jalavalta uroteko, mistä olen hautaan saakka kiitollinen. Tietenkin vähän harmittaa, että kalkkiviivoilla hyydyttiin ja välistäkin taisi yksi albumi jäädä suomentamatta. Mutta siinä vaiheessa, kun alkaa itkettää se, mitä ei ole, niin kannattaa entistä tomerammin muistuttaa itseään siitä, mitä jo on.
-
Sokalin suomentamattomat Ankardot ovat L´affaire belge (2005), jossa (kenties) Robaa muistuttava, sairasteleva sarjakuvalegenda Willy Bollemans lähettää poikansa Rudyn Saint-Lucin sarjakuvakouluun, jossa opiskellaan tosissaan. Lääkärissä ramppaava Willy kirjaimellisesti törmää Ankardoon, ja herrat ystävystyvät parinkin lasillisen ääressä. Sitten Rudy katoaa...
Toinen on Un con en hiver, Talvihuijaus (2018), jossa herttua Leon Belgambourg päästää partioryhmän majoittumaan kartanonsa maille. Mutta partiolaiset ovatkin terroristeja, jotka kaappaavat herttuan ja vaativat lunnaita. Neuvottelijaksi saapuu...
-
RIP Sokal
Ankardot ovat olleet iso osa sarjakuvaharrastusta, ne alkupään albumit erityisesti (aikoinaan väiteltiin parin tutun kanssa mikä on paras albumi, Rasputinin merkki, Lempeä kuolema vai Usvahäät, itse olin Lempeän kuoleman kannattaja), ihan viimeisiä paria kolmea en sarjasta ole vielä lukenut (L'affaire belgen kyllä, ja muutakin tuotantoa, Kraa, Sanguine, Le vieil homme qui n'écrivait plus jotka ovat kanssa lukemisen arvoisia ja selvästi tekijänsä teoksia, vaikkeivät nyt parempien Ankardojen tasolle nousekaan)