 |
Suomalainen kauhusarjakuva ei valitettavasti ole ollut kovin yleinen ilmiö, joskin omakustannepuolella on ollut valopilkkuja pimeydessä, etenkin Saatanan satelliiteilla. Näkyvämpi Lordi-albumisarja ei tainnut löytää oikeaa kohderyhmäänsä.
Nyt ilmestynyt M.A. Jeskasen hieno kovakantinen mustavalkoteos paikkaa aukkoa, ja kun tarinaa isketään pohjoismaisen kansanperinteen pohjalta, niin Perkele – Myytillisiä tarinoita on enemmän kuin odotettu teos.
Perkele – Myytillisiä tarinoita
Kertonut ja piirtänyt M. A. Jeskanen
Kustantaja WSOY
Painopaikka Bookwell Oy, Porvoo 2011
Kovakantinen, mustavalkoinen, 273 X 204 mm, sidottu, 212 sivua
Ovh 26,00
ISBN 978-951-0-37288-3
© Mikko A. Jeskanen
 |
Sarjis 2009 -kilpailussa Susipoika -strippisarjallaan toiseksi sijoittunut Mikko A. Jeskanen (s. 1978) on omien sanojensa mukaan ensisijaisesti tarinaniskijä ja punoo juonia kuin hyviä kaskuja päähenkilöidensä kiusaksi. Aikaisemmin ilmestyneen Lahden ammattikorkeakoulun sarjakuvaopiskelijoiden antologian Sirkus Arkus arvostelussa Kvaakin arvostelija innostui hehkuttamaan juuri Jeskasta.
Sarjakuvia koko ikänsä rustanneena, vaan niitä kuin valtionsalaisuuksia piilotelleena, Jeskanen on vasta viime vuosina tuonut tekeleitään nähtäville. Hänen strippisarjakuvansa Susipojan ihmeelliset seikkailut voitti vuoden 2009 valtakunnallisessa sanomalehtistrippikilpailussa hopeasijan. Hänen kuvituksiaan ja sarjakuviaan on pulpahtanut esiin myös Sarjainfossa, Viivi ja Wagnerissa, Müeslissä ja useassa tiedekeskus Heurekan näyttelyssä.
Kuusi sarjakuvanovellia sijoittuvat 1600-luvun Ruotsin valtakuntaan, yhtä lukuunottamatta suomalaisiin maisemiin:
 |
Suvihäät
Morsiamen korjaa kuolo, vai korjaako sittenkään. Kummittelemaan noussut morsio saa surmansa joka tapauksessa. Piruja ja perkeleitä tässä ei vielä ole, vaan ihan maanläheinen perinteinen lyhyt kauhutarina on se, jolla lähdetään liikkeelle. Pohojalaasittain kerrottuna s’oon luonnollisesti suomalainen kummitusjuttu, vaikka kauhusarjakuvan kansainvälinen perinne tässä lyökin kättä kansanperinteen kanssa.
Blåkulla
Ken noitia näkee ja Paholaisen kertoo tuntevansa, saa totisesti kylmän kohtalon. Blåkulla oli vielä 1600-luvun lopun viimeisimmän noitahysterian aikana Ruotsin Kuningaskunnassa oletettu paikka, johon noidat kerääntyivät noitasapattiin syöden, juoden ja paritellen pirujen kanssa. Itse Paholainen otti ensimmäisenä uudet noidat. Suomen puolella Blåkullaa kutsuttiin Kyöpelinvuoreksi, vaikka kuvaukset poikkesivatkin toisistaan. Esimerkiksi suomalaisessa tarinakulttuurissa ei löydy
 |
viitteitä orgioista. Yhteyksiä löytyy silti muunkin Euroopan vastaaviin. Ja Suomeen noitavainot levisivät muutoinkin viiveellä, kuten kaikki muutkin Ruotsin kautta tulleet villitykset.
Tarinan käänteissä kohtaamme erinäisiä autenttisiin aikalaiskertomuksiin perustuvia iljettävyyksiä. Niitä levittivät tämän sarjakuvankin mukaan lapset, ja aikuiset ottivat niitä ehkä vähän harvemmin tosissaan kuin tässä tarinassa. Ja tarinan loppua kohden havaitaan että nyt eivät penikat ole tienneet kuinka vaarallisilla asioilla leikkivät. Pitkin 56-sivuista tarinaa läsnä on outo, karmiva tunnelma,
Louhiharjun mysteeri
Tarinassa seuraamme 43 sivun verran häväistyn Anna-neidon ja Suomeen karkoitetun aatelismiehen Joakimin yhteistä kohtaloa, sekä Vanhan Vihtahousun osuutta asiaan. Jeskanen tuo näkyviin tragedian keskeiset tapahtumat, hyppien ajankohdasta toiseen, ja sekä pää että häntä tuntuvat olevan hieman hukassa, kun tarina muuttuu yllättäen murhamysteeriksi. Mutta kun se selviää, loksahtavat kaikki palikat kohdalleen. Martti Lutherin osuus tässä oli kyllä hieman liikaa, selvästi itsenäiseksi kertomukseksi tarkoitettu, aivan toiseen tyyliin piirrettykin juttu on ujutettu mukaan Annan kertomaksi iltasaduksi lapselleen.
Louhiharju on ilmeisesti täysin keksitty nimi tapahtumapaikalle. Kalevalainen nimi tuntui oudolta länsisuomalaiselle kartanolle. Mutta mitäpä tuosta, tarinaan Pohjolan
 |
emäntä ei liity mitenkään.
Don Juan Tenorio ja Tuonenkylän Tilta
Martti Lutherin tarinan kaltainen, lyhyt puupiirrosmaisesti kuvitettu kuvasarja Pirun ja Tilta-neidon kohtaamisesta ja sen seurauksista. Kontrastiahan tässä on tavoiteltu, asettamalla kevyt hupipala pitkien ja synkkien tarinoiden lomaan. Ketäpä ei naurattaisi siveän naisihmisen laulava vittu, jonka perässä Suomeen saapuu elämäänsä kyllästynyt vanha häntäheikki kaukaa Espanjasta.
 |
Saunaperkele
Mitä tekisit jos saunassasi asuisi piru? Siellä lauteiden alla. Se huutelisi hävyttömyyksiä, yllyttäisi pikkupoikaa tappamaan siskonsa kirveellä ja heittäisi liikaa löylyä. Tarinan perhe on saunapiruunsa sopeutunut, ja se pääsee jouluna jopa torppaan juhlimaan. Kunnes talon uusi miniä ei vanhanisännän kuoleman jälkeen moista menoa kestä, eikä myöskään pastori. 27-sivuinen tarina on mustan huumorin sävyinen selkäpiitä karmiva teos. Ja piru on pelottava tapaus, koska ei lukija siihen ole noin vain tottunut.
Sielunmessu
Naisen elämänkaari käydään 53 sivulla läpi tarinassa, jossa Saska kohtaa ensin raivoisan hukkuneen piian nuoruudessaan, aikaa myöten saman piian rauhoittuneena kuolleiden jumalanpalveluksessa, sittemmin Vihtahousun metsässä ja lopuksi oman kuolemansa, jossa Saska vielä valittaa ruumistaan pesevälle Topi-miehelleen lapsettomuuttaan. Nyt Jeskanen käyttää vahvaa symboliikkaa monissa paikoin. Ilvesjahti tuo koko kirjan loppuun optimismin elämän jatkumisesta.
– – –
Perkele – Myytillisiä tarinoita on oiva kooste fiktiivisiä sarjakuvatarinoita, joissa on
 |
vahva kansantarujen vaikutus. Lähdeteosten luettelo on mukana, olen lukenut vain osan, mutta loputkin on nyt luettava.
Mutta tämä ei ole mitään vanhojen tarinoiden uudelleentulkintaa, vaan vanhojen kertomusten höystämää uutta sarjakuvaa. Kauhusarjakuvaksi tarinat ovat varsin omaperäisiä, ja tutuille kaavoille annetaan huutia. Juttuja vanhan kansan pirujen ja perkeleiden ongelmista Nyky-Suomessa olisin kaivannut. Siinä kaikille idea vapaasti käytettäväksi.
Siveltimen käyttö Jeskasella on elävää ja ilmeikästä, ei aina niin pikkutarkkaa vaan tyylittelyä. Juonten ja piirrostyön yhdistelmä luo kauhutunnelman, joka tässä on olennaisinta. Tarinoilla ei ole toistensa kanssa mitään tekemistä, jokainen on itsenäinen tarina, ja kolme pisintä tarinaa olisi voinut julkaista vaikka kunkin omana albuminaan. P. A. Mannisen ja Petri Hiltusen sarjakuvien ystävät tästä varmasti pitävät, mutta suositellaan kaikille hyvän sarjakuvan ystäville.
Julkaisuaika kevään korvilla on Perkeleelle vähän outo valinta, mutta huhut kertovat, että syksyn pimeyden saapuessa on tälle tulossa jatkoa. Sehän sopii. Paitsi lapsille ei sovi, eräiden kohtausten painajaismaisuuden ja peittelemättömän seksuaalisuuden vuoksi.
Albumin tekemisen tiimoilta on avoinna näyttely Sarjakuvakeskuksessa 12.3.2011 asti.
Keskustele Kvaakissa Perkeleestä
M. A. Jeskasen kotisivut