Kalevalan päivän kunniaksi: Väinämöinen on taas täällä

Kansikuva
Kansikuva

Väinämöinen palasi jo vuonna 2000 seikkailemaan paremmin tummanpuhuvien fantasia- ja seikkailukertomusten tekijänä tunnetun Petri Hiltusen mainiossa strippisarjakuvassa ja on sittemmin voittanut Strippi-Lempin ja Vuoden sarjakuvateko -palkinnon.

Väinämöinen kommentoi edelleen nykyajan menoa usein erittäin pihalla olevana. Kuitenkin maailman menosta paremmin perillä olevilta Väinön ystäviltä menee sormi suuhun kuultuaan Kalevalan suuren hahmon mielipiteitä asioista. Jonkinlaiseksi julkkikseksi Väinämöinen muuttui sarjakuvan Suomeen palattuaan.

Uudessa albumissa esiintyvät edellisistä albumeista tutut: Jo nykyajan tunteva citymenninkäinen (ent. tallitonttu) Jabe jolla on mielipide joka asiaan. Naisnäkökulmaa antaa Väinön tyttöystävä, tv-toimittaja Miriam Puukko. Eläinnäkökulmaa antaa siili Untamo. Pellepelottoman roolissa on Seppo Ilmarinen junior. Huijarimanageri Lars Liuhu taas on vaihtanut nimensäkin Lars Luomuksi ja jutut ovat sen mukaisia.

Kommentoidaan mm. nuorisorikollisuutta, laihduttamista, vaihtoehtolääkkeitä ja ostoskanavia. Ja nämä vasta muutamalla ensimmäisellä sivulla. Osansa saavat laajemmin nykypolitiikka, musiikkibisnes ja Väinämöisen muistelmaprojekti. Hiltusen kaikki albumit yhteenlaskettuna tämä taitaa olla jo kahdeskymmenestoinen.

Ensimmäisessä albumissa oli ehkä oivaltavimmat jutut, mutta ei mikään noista kauaksi siitä jää. Väinämöinen on vakiintunut Suomen sarjakuvataivaalle ja Petrin kädenjälki näyttää entistä sujuvammalta juuri tähän. Vitsit ovat usein oivaltavia mutta pientä itsensä toistamista on havaittavissa. Mutta missä strippisarjakuvassa ei olisi. Kaikki Hiltusen vakavamman tuotannon ystävät eivät Väinämöistä tunnetusti sulata. Ihmettelen vain minkä takia. Mutta erityisesti suosittelen Väinämöistä laadukkaan kotimaisen huumorisarjakuvan ystäville. Ilmestymispäivä 1.3.2005.

Petri Hiltunen
Väinämöinen 6: Vaaksa vaaraan
ISBN: 951-887-340-2
Kirjastoluokka: 85.3
Sidosasu: nidottu
Koko: A4
Sivuja: 62
Ilmestymisvuosi: 2005

Petri Hiltusen muut Väinämöinen-albumit:
1. Väinämöisen paluu (2001)
2. Tervetuloa muukalainen (2001)
3. Itku markkinoilla (2002)
4. Kehitys kehittyy (2003)
5. Läpi harmaan kiven (2004)

Petri Hiltusen edellisen Väinämöinen-albumin arvostelu Kvaakissa:
Vaka vanha suomettuu