 |
Hanneriina Moisseisen (s. 1978) Isä on omaelämäkerrallinen sarjakuvateos. Moisseisen isä katosi elokuussa 1989 toistaiseksi selvittämättömällä tavalla eteläisellä Kallavedellä Iivarinsalossa. Isä osallistui työpaikkansa rantakalailtaan, ja hänen katoamisensa havaittiin sunnuntaiaamuna. Isää etsittiin kaksi päivää, saari haravoitiin etsintäketjuin ja lähivedet naarattiin. Mitään ei löytynyt.
 |
Teoksen nimiösivulla on isän pyyhe. Seuraavalla sivulla on lehtileike Savon Sanomista, jossa poliisi arvelee Seppo Johannes Moisseiseen joutuneen jonkin onnettomuuden uhriksi. Poliisi pyytää tietoja mahdollisista liittyvistä havainnoista. Uutiseen liitetyt kadonneen tuntomerkit tulivat myöhemmin tyttärelle tärkeiksi.
Sarjakuvan ensimmäisessä, koko sivun ruudussa karhu halaa tyttöä. “Pohjoinen havumetsävyöhyke on suuri ja hiljainen.” Pohjoisiin metsiin ja järviin kautta historian on moni kadonnut, kuollut kylmään tai hukkunut. Moisseinen listaa neljä mahdollisuutta: kadonnut on lähtenyt jälkiä jättämättä omasta tahdostaan, on voinut tapahtua onnettomuus, itsemurha tai henkirikos. Viimeksi mainittua virkavalta ei aina suostu ottamaan huomioon. Teoksen johdannossa Moisseinen ei anna lukijan unohtaa mitään vaihtoehtoa, rikostakaan.
 |
Moisseinen rekonstruoi lauantai-iltana tapahtuneen. Isä oli ollut lähdössä, mutta hänen ei annettu ottaa venettä. Hän oli kompuroinut veneen kiinnitysköysiin. Moisseinen liittää mukaan myös kartan, jolle on merkitty naarattu ja etsitty alue. Kartan rajauksen perusteella lukija jää ajattelemaan etteikö laajemmalti olisi voitu naarata ja etsiä? Mysteeri saa otteeseensa, vaikka lukija tietääkin ettei ratkaisua ole. Ainakaan toistaiseksi.
Isä jakautuu johdannon jälkeen kuuteen osaan. Ensin käydään läpi aika ennen katoamista, miten metsäperinne ja luontomystiikka periytyivät sukupolvelta toiselle. Tyttärelle erityisen merkityksellinen oli käynti isän kanssa Motelli Skronklen taidenäyttelyssä. Luvun lopussa tieto katoamisesta kantautuu kotiin. Seuraavassa luvussa käydään läpi perheen elämänmuutosta katoamisen jälkeen. Lopputeos käsittelee Moisseisen isäsuhteen muutoksia. Viimeinen, kirjeeseen isälle päättyvä nimeämätön luku on sovinnon tekemistä.
Isäsuhde elää ja muuttuu vaikka isä ei olisikaan läsnä. Tuula-Liina Varis on joskus julkisuudessa tästä parahtanutkin, että suhde poissaolevaan se vasta muuttuukin! Moisseisen kokemus on rauhallisempi. Myrskyäviä tunteita isää kohtaa ei uskalla tuntea, koska hänen kohtalonsa on avoin. Isä hiipuu elämästä, kunnes palaa takaisin vuosia myöhemmin Tulimaan soilla.
Moisseinen käyttää Isässä perinteistä sarjakuvailmaisua ja tavaramerkikseen muodostunutta ristipistoa. Keskeinen osa teosta ovat käspaikkaliinat, karjalaiseen perinteeseen kuuluvat vainajan hengen viimeiselle matkalle saattamiseen kuuluvat käsityöt. Liinatie on ohjannut vainajan kalmistosta surutaloon, ja muistelun jälkeen tuonpuoleiseen. Käspaikat kertovat abstraktimman, mystisen tarinan.
Traditionaalinen sarjakuvaosa on tehty lyijykynällä, tyyliltään se on hyvin viimeistely sarjakuvakäsikirjoitus. Jää ajatus, että työtä ei ole vielä uskallettu piirtää puhtaaksi, tussata lopulliseksi. Isäsuhde elää ja muuttuu, ja sen kehitykselle ei kannata päätepistettä maalata. Sarjakuvan ruudut ovat tarkasti kiinni toisissaan. Moisseinen ei anna ruutujen välisille katuojille tilaa. Tässä asiassa Moisseinen pidättää tulkinnat itsellään, kirjan viimeinen kuva on isän muistokivestä. Valittu tekniikka tukee erinomaisesti sisältöä.
Moisseiselle metsä on läsnä, elävä ja oleva. Hän saa miettimään millaisia uskomuksia metsästä on suomalaisille lapsille kerrottu, millaisia uskomuksia vanhemmat ovat tarjonneet. Moisseiselle tämä kaikki kytkeytyy isään. Muistot ovat vaistonvaraisia, muistikuvista on pidettävä kiinni.
Hanneriina Moisseinen
Isä / Father
Huuda huuda
ISBN 978-952-5724-51-6
Ovh 25 €
164 s. / 204 x 303 mm / Yksivärinen, kovakantinen, lankasidottu
Käännös Pauliina Haasjoki / Valokuvaus Tero Niskanen
* Arvio on julkaistu aikaisemmin hieman eri muodossa Kaltiossa 3/2013.
* Kvaakissa on keskusteltu Moisseisen sarjakuvista.