 |
Jäniksiä. Harhanäkyjä. Satunnaisia ihmiskohtaloita. Ja kiskot jotka vievät helv… anteeksi, Helsinkiin.
On edelleen jossakin määrin harvinaista törmätä suomalaiseen sarjakuvaan, joka tuntuu täysipainoisen toimivalta paketilta. Sarjakuva, joka ei pyri esittämään itseään parempaa vaan rehellisesti toimii omana itsenään ja omilla ehdoillaan. Ja on sen lisäksi vielä harvinaisen mielenkiintoinen ja mieleenpainuva vailla tarvetta vääntää asioita rautalangasta ja kertoa lukijalle osoitellen mistä kaikesta nyt olikaan ihan vakavissaan kyse.
 |
|
Painajaismaisia visioita
|
Jos se ei tästä vuolaasta johdannosta käynyt ilmi, Jyrki Anselmi Mäen Kiskoja on juuri tällainen teos. Normaalista suomalaisesta mielenmaisemasta lähes huomaamatta psykedeeliseksi tajunnanvirtapainajaiseksi ja takaisin solahtava kertomus josta ei ainakaan tarinallisesti juuri puutteita löydä. Ja silti koko homman kantava tematiikka jää vähintäänkin utuiseksi.
Siitä pitääkö Kiskoista vai ei varmasti riippuu aika paljon siitä minkälaisella mentaliteetilla suhtautuu tarinankerrontaan yleensä. Tavanomaista, ns. “hollywoodilaista” dramaturgiaa kaipaavalle teos jää varmasti melkoisen torsoksi.
 |
|
Suomalainen erotiikka kukkeimmillaan
|
Toisaalta jos pystyy samaistumaan elämän syrjimiin hahmoihin suuressa mittakaavassa merkityksettömien töhvellystensä kieputuksessa voi sarjakuvaa verrata jopa Terry Gilliamin elokuviin tai vaikkapa Charles Burnsin legendaariseen Mustaan Aukkoon. Samantyylisestä toden ja fantasian, unen ja painajaisen keskenään muussaamisesta tässäkin on liiemmälti kyse. Kiskot onnistuukin taivaltamaan ihailtavan taidokkaasti niin perinteisen, viihdyttävän tarinoinnin kuin taiteellisemmankin näkemyksen veitsenterällä.
Suurin huomio kiinnittyy tarinan hahmoihin. Etenkin Mäen dialogi on eläväistä ja kuin todellisesta elämästä kuultua. Vaikkei minkäänlaisesta jännityskertomuksesta voidakaan vakavalla naamalla puhua, tarjoaa tarinakin silti yllätyksensä. Eräskin kohtaus kadonneen jäniksensä löytävästä naisihmisestä on melko ihastuttava.
Pisin miinus teoksen tarinapuolen kohdalla onkin – ja tämä itsessään voidaan jo melkolailla laskea kehuksi – että tätä kamaa olisi lukenut mielellään paljon pitempäänkin. Etenkin myös kuvallisesti tehokkaita kohtauksia, joissa päähenkilön todellisuus särkyy ja muuttuu olisi mielellään nähnyt enemmänkin. Nyt Päähenkilön matkasta – niin kuvainnollisesti kuin tarinankerronnallisestikin – tuli hiukan liian pikavisiittimäinen kokemus vaikutavamman odysseijan sijaan.
 |
|
Viinapirut kertovat totuuden
|
Kuvitus on myös J. A. Mäen käsialaa ja varsin hyvinpä toimii sekin. Toki taiteessa on omat amatöörimäiset piirteensä – etenkin lopun Helsingistä jää huolimaton ja viimeistelemätön kuva. Aiemmissa kohdissakin oli käytetty melko valkopainotteista, yksinkertaistettua tyyliä mutta niissä se vaikutti enemmän taiteelliselta valinnalta kuin viimeisillä sivuilla. Mahtoiko taiteilijalle iskeä kiire?
Ahtaiden ja jopa klaustrofobisten junan sisätilojen kuvaaminen sen sijaan luonnistuu paljon luontevammin samoin kuin omituisten, viinahuuruisten visioiden. Myös ihmishahmojen karakterisoimisessa kuvittaja osaa hommansa hyvin. Ja pakko on myös mainita kaunis tussilaveerausvarjostus, jonka kaltaista näinä photoshopin päivinä näkee melkoisen harvakseltaan.
Kiskoja onnistuu kertomaan harvinaisen paljon kertomatta loppujen lopuksi juuri mistään mitään. Sopivassa atmosfäärissä – kuten puolitäyden junanvaunun penkillä puolinukuksissa ahmittuna – sen kummalliseen maailmaan on kuitenkin harvinaisen helppo solahtaa.
Kiskoja
Teksti ja kuvitus: Jyrki Anselmi Mäki
Julkaisija: Like
Sivuja 80
Nidottu, mustavalkoinen, B5
ISBN 978-952-01-0904-2
OVH 20,00
Keskustele J.A.Mäen sarjakuvista Kvaakissa