Samu Sirkan joulutervehdys on joulunajan tuttu televisiosta. Ohjelmaan on koottu eri piirroshahmojen joulutervehdyksiä, eli pätkiä Disneyn klassikkopiirretyistä. Tähän kirjaan on tehty sarjakuvaversioita leffojen mieliinpainuvimmista kohtauksista sekä kokonaisista lyhytanimaatioista. Miten animaation kääntäminen sarjakuvaksi onnistuu?
Samu Sirkka esittää
Aku Ankan Joulu
toim. Markku Kivekäs, Jenni Kovanen and Kati Valli
192 s. ISBN 951-32-1631-4
 |
Samu Sirkan joulutervehdys (From All of Us to All of You) ei ole ollut meillä television aattoiltojen vakiotavaraa samalla tavalla kuin USA:ssa tai vaikka ihan naapurissa Ruotsissa. Joinakin vuosina on saatu olla jopa kokonaan ilman. Suuressa maailmassa Joulutervehdystä on nähty katkotta vuodesta 1959. Yleensä ohjelmakokonaisuudessa on nähty suurinpiirtein samat pätkät. Tradition voima saa katsojan palaamaan tuikituttuihin filmeihin joka joulu. Nyt ohjelma on väsätty melkein semmoisenaan kokonaiseksi kirjaksi.
Sarjakuva ja animaatio ovat sukulaistaidemuotoja, niin sanotaan, mutta tämän kirjan myötä niiden eroavaisuudet korostuvat. On helppo huomata että jotain puuttuu kun äänekkäästä toimintaa pursuavasta animaatiopätkiksestä on tehty hiljainen sarja liikkumattomia kuvia. Animaatio myöskin rakentaa komiikkansa aivan toisenlaisten asioiden varaan kuin hyvä sarjakuva. Yleensä vitsi koostuu toisiaan seuraavista liikesarjoista tai liikettä käytetään muuten gagin polttoaineena, samoin käytetään ääntä ja musiikkia tavalla johon sarjakuva ei pysty. Lyhyesti sanoen liike ja rytmi korostuvat joskus dialogin ja juonen kustannuksella.
Moni kirjaan valittu kohtaus tai lyhäri tuntuu sarjakuvana ontolta ja jopa turhan laihalta. Esimerkiksi Ferioli tekee kaikkensa ja onnistuukin visuaalisesti niin hyvin kuin se on mahdollista, mutta Mickey’s Trailer on animaationa paljon hauskempi. Piirrosfilmi korostaa liikkeen dramaattisuutta, jota taitavinkaan piirtäjä ei voi tulkita staattisina kuvina. Ferioli yrittää saavuttaa liikkeen vaikutelmia ja yllätyksellisyyttä poikkeavalla sivutaitolla, mutta kaiken pohjalle jää ontto fiilis; “eikö tässä tämän kummempaa tapahtunut?”.
Joulupukin lelupaja kuvittaa vanhan Hullunkurisen sinfonian. Jutusta puuttuu kokonaan liikettä ja toimintaa rytmittävä musiikki. Sarjakuva tässä tapauksessa merkitsee paluuta storyboard-asteelle. Kokoelmaksi innostavia kuvia joista voi aavistaa jotain luvassa olevasta filmistä. Mitään uutta sarjakuvaksi muuntaminen ei tuo. Sarjakuvatarinan pohjaksi ei riitä puhtaasti toiminnallisuuteen perustuva juonirunko jollainen on puolestaan animaation sielua. Tarvitaan jotain muuta, sarjakuva yksinkertaisesti on ilmaisultaan toisenlainen. Sen Barks tajusi kehitellessään ensimmäisiä sarjakuviaan ja muokkasi animaatiohahmoista sarjakuvakerrontaan sopivammat moniulotteiset henkilöt.
Samoin on tehty sarjakuvaversiot alkuperäisessä TV-ohjelmassa nähdyistä pitkien animaatioiden näytepätkistä. Kaikki ovat uutta hiukkasen persoonatonta studiotyötä. Kaikista olisi ollut käytettävissä vanhat sanomalehtisarjaversiot. Taliaferron ja kumppaneiden tekeminä. Ehkä juttua olisi pitänyt lähestyä sarjakuvan kautta, ehkä Samu olisi voinut esitellä Disneyn klassikkosarjojen parhaimmistoa? Kylmä totuus vain on että Barksin, Rosan ja Gottfredsonin lisäksi ei ole kovinkaan monta parhaisiin piirroselokuviin verrattavia Disney-sarjoja.
Tämän kirjan valopilkkuja ovat mukavat esittelytekstit. Feriolin piirroksia katselee mieluusti vaikka juttu olisi huono. Ja sitten on Kari Korhosen kirjoittama kehystarina jossa Samu esittelee eri sarjoja. Samu Sirkan lauluakaan ei tietenkään kuulla sarjakuvassa. Huoh.