Iskuryhmä Kaimaani joutuu lujille

Bruno Brazil 2

Bruno Brazil on palannut! Egmont julkaisi tänä vuonna jo toisen komean kokoelmateoksen agentti Bruno Brazilin seikkailuista. Brazilhan seikkaili ensimmäisen kerran Suomessa legendaarisen Zoom-lehden sivuilla 1970-luvun alkupuolella. Tämän uuden kirjasarjan edellinen osa ilmestyi vasta syyskuussa ja kolmas, viimeinen osa ilmestynee ensi vuoden alussa. Julkaisutahti on siis todella nopea. Nämä tällaiset intégrale-tyyppiset, koko tietyn sarjakuvan yhteen kokoavat sarjakuvakirjat ovat olleet jo joitakin vuosia hyvin suosittuja Ranskassa. Intégrale (suom. kokonainen, täydellinen) vihjaa, että kustantaja on koonnut jonkin sarjan kaikki teokset yhdeksi kokonaiseksi paketiksi.

Kirjan alussa on vajaan 30 sivun esittely Bruno Brazil -sarjakuvasta, sen tekijöistä, sitä julkaisseesta Tintin-lehdestä sekä huomioita tässä kirjassa julkaistavien tarinoiden ajankohdasta eli vuosista 1972-1975. Mukana on mm. komeita kuvanäytteitä Tintin-lehtien Bruno Brazil-aiheisista kansista sekä albumien kansikuvia.

Ensimmäinen tarina, Shakaalien yö, tapahtuu Kalifornian pääkaupungissa Sacramentossa. Brazilin johtaman Kaimaani-iskuryhmän jäsen, Gaucho Morales menee lomalle Sacramentossa asuvien vanhempiensa luokse. Pian Gaucho kuitenkin huomaa, että tekeillä on jotain laitonta eikä voi tietenkään olla puuttumatta asioiden kulkuun.

Salamasotaa Sacramentossa -tarinassa ensimmäisestä albumista tutut konnat pannaan vihdoin kuriin ja järjestykseen. Mafia ei pärjää iskuryhmä Kaimaanille!

Kaimaanit riisipellolla -seikkailu sijoittuu Thaimaahan. Nuori Thaimaassa lomaileva nainen joutuu murhan silminnäkijäksi ja saa kuolevalta mieheltä salaisen viestin toimitettavaksi eräälle Bruno Brazilille… Seikkailu voi alkaa.

Neljännen tarinan alussa iskuryhmä Kaimaani on joutunut huonoon huutoon edellisen kehnosti menneen tehtävän takia. He saavatkin hoidettavakseen vaatimattoman ja jopa nöyryyttävän tehtävän jossain jumalan selän takana, Alaskan kaakkoispuolella. Tarinan nimi on Myrsky Aleuteilla.

Kirjan ensimmäinen seikkailu on suomeksi ennenjulkaisematon, muut kolme tarinaa on julkaistu 1980-luvulla albumeina. Brazil-integraalit, samoin kuin nyt syksyllä julkaistu Punaparta-integraali, lienevät suunnatut tyydyttämään jo hiukan ikääntyneiden sarjakuvafanien nostalgiannälkää. Näitä Zoom-lehden legendaarisia seikkailutarinoita on Kvaakinkin foorumilla muisteltu kaiholla aina säännöllisin väliajoin.

Verrattuna Bruno Brazil 1 -kirjaan tämä kakkososa petraa huomattavasti. Ensimmäisessä osassa tarinat olivat paikoin melko tökeröitä ja lapsellisia, nyt juonenkäänteet ovat paljon uskottavampia. Toki turha ryppyotsaisuus kannattaa unohtaa tällaisia alunperin teinipojille suunnattuja seikkailutarinoita lukiessa. Tosin ihan sama juttuhan on esimerkiksi James Bond -elokuvia katsoessa, vaikka niiden varsinainen kohderyhmä on aikuiset.

James Bond lienee ollut käsikirjoittaja Gregin yhtenä esikuvana hänen luodessaan Bruno Brazilin hahmoa. Brazil on amerikkalainen agentti, toisin kuin Bond, joka työskentelee Ison-Britannian hyväksi. Bondin lailla Brunokin käyttää modernia huipputekniikkaa, liikkuu yhtä sulavasti suurkaupungin baareissa kuin sissinä viidakossa, koko ajan tyylinsä säilyttäen. Erotuksena yksinään toimivaan Bondiin Brazililla on tukenaan iskuryhmä Kaimaani, jonka johtajana hän syöksyy aina kohti uusia seikkailuja.

Greg on halunnut selvästi tuoda sarjaan mukaan uusia, moderneja sävyjä. Iskuryhmä Kaimaanin jäsenet eivät ole haavoittumattomia, eivätkä edes kuolemattomia. Romanttiikkaakin on sekoitettu pikkuisen soppaan ja vieläpä melko epätyypilliseen tapaan, jos vertaa siihen, mitä ajan agenttitarinoissa oli tapana. Myös henkilögalleria kehittyy. Kaimaanit saavat kirjan loppupuolella sangen kiinnostavan “vahvistuksen”. Nähtäväksi jää, kuinka tämä uusi henkilö onnistuu sopeutumaan ryhmään, ja mitä kaikkea käsikirjoittaja on suunnitellut hänen varalleen.

Greg kirjoitti sarjaa salanimellä Louis Albert. Zoomissakin käsikirjoittajaksi ilmoitettiin Louis Albert, tässä integraalissa lukee käsikirjoittajan kohdalla Greg. Suomessa Greg tunnetaan ennestään ainakin Pikon ja Fantasion seikkailujen käsikirjoittajana. Greg oli Bruno Brazilin aikoihin Tintin-lehden päätoimittaja, käsikirjoitti ainakin seuraavia siinä ilmestyviä sarjakuvia: Comanche, Clifton, Bernard Prince, Klorofylli ja Luc Orient. Niinpä hän ajatteli, että näyttäisi paremmalta, jos Bruno Brazilin käsikirjoittaja olisi joku muu kuin nimimerkki “Greg”, vaikkapa siis Louis Albert.

Myös piirtäjä William Vance on tunnettu meillä Suomessa muistakin sarjakuvistaan kuin vain Bruno Brazilista. Vance on piirtänyt Marshall Blueberryä, XIII-sarjaa, Super Pokkarissa ilmestynyttä Ringoa sekä B. Brazilin tapaan Zoomista tuttua seikkailijaa, Bob Moranea.

Tässä toisessa integraalissa myös Vance panee lisää pökköä pesään. Ruutujako on huomattavasti vaihtelevampaa kuin ensimmäisessä kirjassa. Neljän päällekkäisen sarjakuvarivin perusratkaisu on nyt hylätty ja on siirrytty kolmeen päällekkäiseen riviin tai jopa vieläkin näyttävämpiin sivusommitelmiin. Mielenkiintoinen on Salamasotaa Sacramentossa -tarinassa käytetty ratkaisu, jossa Vance sijoittaa lähes jokaiselle sivulle yhden ison ja tehokkaan katseenvangitsijakuvan ja pienempiä ruutuja sitten siihen oheen. Tuloksena on usein yllättäviä ja hienoja sivukokonaisuuksia. On myös mainittava, että joka kerralla tämä ratkaisu ei toimi kovin hyvin, eikä aina kaksi komeaa sivua muodosta yhdessä yhtä komeaa aukeamaa.

Vance hylkääkin seuraavissa tarinoissa tämän hiukan kaavamaisen sivusommittelufilosofian, mutta selvästi hänen tavoitteenaan on rakennella dynaamisia ja vaikuttavia sarjakuvasivuja. Kaimaanit riisipellolla -tarina on syystä tai toisesta piirretty paljon luonnosmaisemmin kuin kirjan muut tarinat. Vance palaa viimeisessä seikkailussa takaisin tuttuun ja hyväksi havaittuun piirrostyyliinsä. Tuo pikkutarkka, mutta paikoin hyvinkin lennokas tyyli tuo mieleen vuonna 1971 kuolleen piirtäjämestari Jim Holdawayn. Holdawayhan oli Modesty Blaisen, eräänlainen salainen agentti hänkin, ensimmäinen ja paras piirtäjä.

Nyt kun Suomessa on alettu julkaista näitä manner-eurooppalaisia sarjakuvakokoomia, jää nähtäväksi, kuinka hyvin ne uppoavat ostajakuntaan. Integraalit ovat tavallisia albumeja hiukan edullisempia, ja komeat sekä isokokoiset opukset näyttävät hyviltä myös aikuisen ihmisen kirjahyllyssä. Suomeksi on nyt julkaistu yksi Punaparta-, kaksi Bruno Brazil – sekä yksi Piko ja Fantasio -integraali. Toivomme integraalijulkaisuille parasta mahdollista tulevaisuutta sekä uusia julkaisuja uusista sarjoista, ehkäpä jopa meillä ennestään julkaisemattomista!

En osaa sanoa poikkeavatko tämän integraalin suomennokset aikaisemmin julkaistujen Bruno Brazilien suomennoksista, koska en ole noita Lehtimiehet Oy:n albumeja lukenut. Nyt, ilman mitään vertailukohtaa, kirjan käännöstyö vaikutti ihan hyvältä. Niin ikään kirjapaino on hoitanut osuutensa mallikkaasti.

Käsikirjoitus: Greg
Piirrokset: William Vance
Suomennos: Lauri Narinen ja Mirka Ulanto
Kustantaja: Egmont
Sivuja: 222
Hinta: 37,90 €
ISBN: 9789522337375

Keskustelua Kvaakissa Bruno Brazilista.