Sarjakuvantekijä Ilpo Koskela kertoo, kuinka hänen sarjakuvansa syntyvät. Sarjakuvaromaani Paholaisen kuiskaus virolaissyntyisen Aleks Revelin puuhista 1960-luvun alun Kuubassa on juuri ilmestynyt. Historiallisessa seikkailussa perehdytään myös kuubalaisten sikarien kiehtovaan maailmaan.
Piirrostyylissäsi on vaikutteita niin eurooppalaisesta kuin amerikkalaisesta sarjakuvasta. Keitä ovat esikuvasi sarjakuvataiteen saralla? Entä kertomataiteen?
Vanhoista mestareista Milton Caniff on ykkönen. Muistan nähneeni Terry and the Piratesia ja Steve Canyonia lapsena. Meni monta vuotta, ennen kuin sain jäljitettyä niitä ja tiesin, mistä ja kenestä oli kysymys. Caniff lienee vaikuttanut kerrontatyyliini sekä myös tapaani käyttää mustia pintoja.
Eurooppalaisista taiteilijoista esikuvia ovat olleet Comés, Pratt ja Moebius/Giraud. Uuden mantereen taiteilijoista Jose Munoz. 90-luvun alun ensimmäiset Millerin Sin Cityt olivat myös kovia juttuja. Nykyään diggailen hieman ekonomisempaa tyyliä, Seth on hieno.
Milloin aloit piirtää sarjakuvia? Mistä sait siihen kimmokkeen?
Olen piirtänyt aivan pienestä saakka. Lapsena piirsin sarjakuvia ruutuvihkoihin, pitkiä tarinoita mm. jalkapallosta, sekä ainakin yhden Agentti X-tyylisen seikkailutarinan. Olin reilut 10-vuotias kuin Zoom-lehti alkoi ilmestyä suomeksi. Siellä näin ensimmäistä kertaa Giraudin Blueberryä ja muita ranskalaisia mestareita. Nämä tekivät suuren vaikutuksen, ja päätin, että tätä haluan itsekin tehdä.
Kirjailijoista Hemingway, Eco ja Philip Roth ovat olleet aina suosikkeja ja ehkä vaikuttaneet myös tapaani kirjoittaa. Viime vuosina olen ollut kiinnostunut puolalaisesta Ryszard Kapuścińskista.
 |
|
Koskela teki kannesta useita eri luonnoksia, joista kirjassa oleva valittiin tuotantoon. Hänen mukaansa tässä sikarit olisivat nousseet ehkä liiankin voimakkaaseen rooliin.
|
Paholaisen kuiskauksen Kuubaan 60-luvun alkuun sijoittuva käsikirjoitus tihkuu paikallista tunnelmaa ja aitoa atmosfääriä. Miten löytyi tämä intohimon hämärä kohde? Sikariharrastuksen myötäkö?
Vierailin Kuubassa loppukesästä 1999 ja kävin myös maan länsiosassa Pinar del Riossa, jossa osa tarinastakin tapahtuu. Maa, sen kulttuuri kaikkine asioineen sekä myös pysähtynyt aika – Kuuban länsiosat olivat tuolloin vielä suoraan 50-luvulta – olivat vaikuttavia. Auringonlaskun aikaan elokuussa, juuri ennen pimeän tuloa, kaikki on pelkkää tummaa oranssia kuten kirjani värimaailmakin. Muita värejä ei oikeastaan havaitse.
Sikarinpoltosta ja sikarien historiasta kiinnostuin tuolla kyseisellä Kuuban matkalla. Jo Kuubasta lähtiessäni mietin, että voisin tehdä sinne sijoittuvan sarjakuvan, mutta tarinan kypsyttely vei vielä kuusi vuotta.
Aleks Revel on arvoituksellinen seikkailijahahmo. Häntä on useasti verrattu Corto Malteseen. Osuuko vertaus harhaan vai kohdalleen? Kuinka hahmo syntyi?
Hahmo syntyi 1985 Kemin sarjakuvakilpailutyön yhteydessä. Halusin tehdä suomalaisen seikkailutarinan. Sota olisi ollut tietty oiva viitekehys, mutta tuohon aikaan se ei ollut kovin muodikas asia. Kieltolakiaika oli myös kiehtova, ja siitä ei 80-luvulla paljoa tiedetty. Halusin tarinaan mukaan eksotiikkaa, joten tein sankarista virolaisen. Nimi Revel tulee Tallinnan vanhasta nimestä “Reval”. Voitin tuolla tarinalla kilpailun ensimmäisen kerran.
Corto Maltesen kanssa Aleksin synnyllä ei ollut tekemistä, vertailuja tuli myöhemmin 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa. Ehkä tarinankerrontatapa on aiheuttanut ne. Kuten Cortokin, Aleks seikkailee tapahtuneessa ajassa, tarinoihin liittyy historiallisia faktoja ja henkilöitä, toisinaan jopa yliluonnollisia tapahtumia. Tietoisesti en mielestäni ole pyrkinyt yhtäläisyyksiin.
Erona Corto Maltesella ja Aleksilla on, että kun Corto on iätön ensimmäisestä maailmansodasta aina 30-luvulle Etiopiaan, Aleks vanhenee. Punainen trusti- ja Itkevä Merimies -tarinoissa Aleks on 25-vuotias, Paholaisen kuiskaus -tarinassa 55-vuotias, ja näyttää myös ikäiseltään.
Mitä pidät käsitteestä sarjakuvaromaani? Paholaisen kuiskaus on komeaa ulkoasuaan myöten hyvin “romaanimainen”.
Pidän Paholaisen kuiskausta sarjakuvaromaanina. Tarina on kokonaisuus, ja ennen sitä annetaan lukijalle tietoa tapahtumista ja ajasta, mikä oli hyvä valinta.
 |
|
Kuvassa on hylätty sivuluonnos, joka vaihtui kirjan nykyiseksi sivuksi 33. Koskelan mukaan homma oli vaarassa luisua ‘koneromantiikan’ puolelle monine lentokonekuvineen, joten hän päätyi kirjan mukaiseen ilmavampaan yläperspektiivikuvaan.
|
Tästä on tullut jo positiivista palautetta. Kuten myös kirjan ulkoasusta. Kustantajani kanssa – hänen ehdotuksestaan – kirja “stailattiin” viimeisen päälle.
Yleisesti pidän sarjakuvaromaanin määrittelyä vaikeana, ja se lienee jokaisen lukijan omien korvien välissä. Paul Gravettin kirja on hyvä tapa tutustua aiheeseen.
Millaiset ovat työvaiheesi? Kirjoitatko ensin käsikirjoituksen vai luonnosteletko hahmot ja ruutujaot? Millainen on piirrostekniikkasi?
Yleensä piirrän muutaman sivun tarinan alkua, ja jos kokonaisuus alkaa toimia, teen tarkan synopsiksen. Siinä kirjoitan tapahtumat ja päärepliikit tarinaan. Paholaisen kuiskauksen tapauksessa synopsis oli 8-sivuinen. Tämän jälkeen luonnostelen hahmot lyijykynäpiirroksiksi.
Seuraavaksi alkaa varsinainen työskentely. Teen sivu- ja ruutujakoja sekä sivuluonnoksia 2-4 sivun osissa, jotka piirrän valmiiksi tussioriginaaleiksi. Ongelmatilanteissa saatan kirjoittaa osan tarinasta eteenpäin hyvin proosamaisesti, tutkin eri ratkaisuja ja jatkan parhaasta.
Välillä keskityn väritystyöhön, jolloin näen valmiin kokonaisuuden ja pystyn muokkaamaan tekniikkaani tarvittaessa. Paholaisen kuiskauksen väritin kolmessa osassa, reilut 30 sivua kerrallaan.
Alun “kamera-ajo” taivaalla on hyvin elokuvamainen. Jännittävät perspektiivit ja tummat varjostukset luovat nekin vanhojen filmien tapaista tunnelmaa. Oletko elokuvaharrastaja ja kuinka se on vaikuttanut töihisi?
Olen länkkärifani, mutta katson mielelläni myös herrojen Ford, Hawks, Huston jne. muutakin tuotantoa. Viihdyn todellakin paljon paremmin 40-60-lukuisten elokuvien parissa kuin viime vuosikymmenien action-hässäkän.
Näin pitkässä tarinassa on tilaa, joten siitä tuli tuo alun kamera-ajo, enkä myöskään halunnut hypätä “suoraan asiaan”. Nuorempana minua kritisoitiin monta kertaa niin sanotusta normaaliobjektiivin käytöstä, joten muutan perspektiiviä silloin kuin se sopii tarinaan, eikä ole vain pelkkää kikkailua. Sivun kokoiset välikuvat rytmittävät mielestäni tarinaa hyvin.
Mitä aiot sarjakuvan teossa seuraavaksi? Palaako Aleks vielä?
Seuraavaksi on työn alla sarjakuvapiirtämisen oppikirja. Tein kesällä 2007 tilaustyönä Lapin Läänin Taikalamppuverkostolle 20-sivuisen “Pieni opas sarjakuvan piirtämiseen” -teoksen, josta syksyllä 2008 otettiin myös saamenkielinen painos. Ensi vuonna olisi tarkoitus julkaista vastaavan tyylinen n. 150-sivuinen kirja. Asiasta on käyty neuvotteluja kustantajani kanssa.
Aleks synopsiksia on toki olemassa. Seuraavaksi haluaisin piirtää viimeisen Aleks-tarinan, joka sijoittuu pienelle saarelle Länsi-Afrikkaan 60-luvun lopulle. Tarinassa vierailee myös eläviä ja eläneitä hahmoja, mm. Carl Custav von Rosen ja nuori englantilainen Forsyth-niminen toimittaja.
Toinen synopsis tapahtuu Suomessa olympialaisten aikaan vuonna 1952, ja se liittyy Paholaisen kuiskaus -tarinassa mainittuihin dollarin laattoihin.
Kolmas synopsis sijoittuu Aleksin nuoruuteen, itsenäiseen Viroon vuonna 1930, ja siinä liikutaan okkulttisissa aiheissa ja salatieteissä, salakuljetusbisnestä kuitenkaan unohtamatta.