Herra Koipeliini -palkinto 2010 pienkustantajille!

Sarjakuvayhteisö Kvaakin toista kertaa jaettavan Herra Koipeliini -tunnustuspalkinnon parhaasta käännössarjakuvasta vuonna 2010 ovat voittaneet yhteisesti sarjakuvan pienkustantajat.

Viime vuonna palkinto meni Sangatsu Mangan julkaisemalle Tuulen laakson Nausicaä-mangasarjalle.

* * *

Herra Koipeliini -palkinto jaetaan tänä vuonna kollektiivisesti suomalaisille käännössarjakuvan pienkustantajille – yleisenä ja yhteisenä tunnustuspalkintona.

Pienkustantajille palkinnon kuului mennä tällä kertaa, ja aivan ansiosta. Vuoden parhaiden käännössarjakuvien ehdokkaiden joukossa oli niin suurten, keskisuurten kuin pientenkin kustantajien teoksia. Kisa oli kiivas ja tasaväkinen.

Huuda Huuda, Kumiorava ja Apollo kustannus olivat kuitenkin ne kolme kirijää, jotka lopulta ottivat eroa muihin ja pääsivät palkintopallille. Ne keräsivät yhdessä yli neljäkymmentä prosenttia äänistä. Kvaak onnittelee sydämellisesti!

Sarjakuvan kustantaminen ei ole helppoa. Parhaimmillaan se kuitenkin on rakkautta sarjakuvaan. Innostusta ja omistautumista. Halua huutaa ilmoille sitä, mikä omassa sielussa tuntuu. Sisällöstä ja laadusta ei tingitä, koska se, mitä tehdään, on tärkeää. Sarjakuvan kieli osataan ja ymmärretään.

Pienkustantajat, monet muutkin kuin nuo kolme edellä mainittua, ovat kirjavoittaneet suomalaisen käännössarjakuvan kenttää. Ne ovat tarjonneet raikkaita tuulia ja uusia ihmeellisyyksiä ja vanhoja aarteita, avanneet ikkunoita mannermaalle kuin Tulenkantajat aikoinaan tai tähynneet vielä kauemmaksi, muille mantereille, Atlantin taa tai Aasiaan kaukomaille.

Sarjakuvakulttuurilla on sankarinsa.

Kuluva vuosi on suomalaisen sarjakuvan juhlavuosi. Käännössarjakuvalla on ollut suuri merkitys sille, millaiseksi kotimainen sarjakuva on muotoutunut.


Herra Koipeliini oli ensimmäinen Suomessa
julkaistu sarjakuvakirja vuonna 1859.

Kvaak-sarjakuvayhteisö haluaa Herra Koipeliini -palkinnon kautta antaa tunnustuksen laadukkaan käännössarjakuvan julkaisemisesta. Tämä palkinto on kiitos kustantajille ja sarjakuvan tekijöille, tänä vuonna se on sitä ehkä tavallistakin enemmän.

>> Kun oltiin MAAKIES (Sarjakuvakauppa, Booky, Akateeminen kirjakauppa)

>> Cowboy Henk (Sarjakuvakauppa, Booky, Akateeminen kirjakauppa)

>> Tappaja 1-3 (Sarjakuvakauppa, Booky, Akateeminen kirjakauppa)

Linkkejä:

  • YLE – Sarjakuvien pienkustantajat palkinnon arvoisia

    English Summary: Monsieur Cryptogame Award is a prize given for publishing translated comics of high quality in Finland. The prize is given by the Finnish comics community Kvaak.

    Monsieur Cryptogame Award is named in honor of the Rodolphe Töpffer’s Histoire de Monsieur Cryptogame which was the first foreign graphic novel ever published in Finland (in Finnish “Herra Koipeliini”, 1859).

    The 2010 Monsieur Cryptogame Award was given to the Finnish small print publishers, especially to Kumiorava, Huuda Huuda and Apollo kustannus.