Miten Daniil Harmsin absurdit katkelmat taipuvat sarjakuviksi?
 |
Niitty -työryhmä – Jorma Heinävaara (&Pasi Pikkarainen): Harmi
Perustuu Daniil Harmsin teksteihin
A5 40 s. 4-väri ISBN 952-99738-2-9
Niitty-kustannus 2006, 8 e
Venäläisen absurdin lyhytproosan mestarin Daniil Harmsin (Daniil I. Juvatšov, 1906–1942) tarinoissa, jos niitä tarinoiksi voi kutsua, tapahtuu paljon, nopeasti ja odottamatta. Groteskit tapahtumat seuraavat toisiaan kirkkaan epäloogisesti ja kaikki kerrotaan kuivan lakonisella kielellä. Kokonaisuus on kiedottu äkkivinon huumorin ympärille, joka on sukua samanaikaiselle, mutta eurooppalaisemmalle dadaismille ja surrealismille. Harms poljettiin sosialistisen realismin jalkoihin, kun lyhyen alkukauden jälkeen nuori Neuvostoliitto ei enää kaivannut taiteellista anvatgardismia.
Harmsin usein hyvin lyhyissä teksteissä järjetön kasvaa aivan arkisista tapahtumista, sattumuksista. Sattumia (Slutšai) onkin annettu yleisotsikoksi hänen tunnetuimmille proosapaloilleen. Niissä tapahtuu sen kummemmin selittelemättä outoja, Tolstoi kävelee äkkiarvaamatta alastomaksi riisuutuneena Fontankalla ja hirnuu, Himmelkumovilta loppuu piipputupakka, mutta imettyään pari tuntia tyhjää piippua siihen ilmestyy tupakkaa, Puškin putoaa tuolilta. Teksti sisältää hyvin niukasti kuvailua, mutta paljon tapahtumia. Sen voisi kuvitella kääntyvän hyvin helposti sarjakuvaksi.
 |
Harmin tekijät ovat viisaasti jättäneet Harmsin lakonisen tekstin tyystin pois, harvakseltaan esiintyvää dialogia lukuunottamatta. Näin on selvästi haluttu luottaa sarjakuvakerronnan omaan voimaan. Sarjakuvatulkinnat onkin tehty vapaasti alkuteoksien pohjalle ja niitä yhdistellen. Harmsin kielen nokkeluutta ei jää kaipaamaan, tuleehan sarjakuvan tukeutua enimmältään visuaalisuuteen. Harmsin “ääni” jää ehkä pois, mutta henki on jäljellä. Tekstin mukana on tosin mennyt osa kierosta huumorista.
Koska Harms ei kuvaile juurikaan henkilöitään tai tapahtumaympäristöjään, on jokaisella Harmsin lukijalla oma visuaalinen mielikuvansa niistä. Heinävaaran kuvatulkinta ei selittele sen enempää kuin Harmsin alkuperäinen tekstikään. Hahmot muistuttavat kaikissa kokoelman kaikkiaan kahdeksassa muutaman sivun sarjassa hieman toisiaan. Tapahtumaympäristö joihin henkilöt on istutettu, kuvataan myös hvyin geneerisesti ja viittellisesti. Yleinen visuaalinen ilme tuo mieleen nykypäivän absurdismin edustajan Priit Pärnin animaatiot. Ihmiset venyvät tai leijailevat, kaikessa on levoton ajattomuuden unenomainen tunnelma.
Hennon kauniilla akvarelliväreillä tehty kuvitus on varsin miellyttävää, mutta paikoin puhekuplatekstejä joutuu tihrustamaan.
Niitty-ryhmään kuuluu Heinävaaran lisäksi kuvittaja Pasi Pikkarainen ja koordinoinnista vastaava Kati Porkka.
Pasi Pikkaraisen omakustanteet Luovutus, Niity ja Hajoaminen on arvosteltu Kvaakissa aiemmin,
niittykustannus[at]netti.fi
Harmsia on aiemminkin sarjakuvitettu teoksessa Harmsiada : anegdoty-komiksy iz zizni velikih (1998) tekijänään Aleksei Nikitin. Teos ei ole päätynyt käsiini, joten sen sarjakuvallisuudesta tai muusta laadusta en osaa sanoa. Etsiköön käsiinsä ken taitaa. Harmsin proosaa on suomennettu ainakin kirjat Sattumia (1988) ja Ensiksikin ja toiseksi (2002).