![]() |
Timo “Timppa” Mäkelän (s.1951) Häjyt-kokoelma julkistettiin näyttävästi tänään Helsingissä.
Kyseessä on jo toinen Timpan albumi kuluvana vuonna. Tekijä on ollut muutenkin tuottelias. Häjyjen takapiruna toiminut Arktinen Banaani -kustantamo julkaisi viime vuonna kokooman hänen sunnuntaisin Hesarissa ilmestyvästä “Minun elämäni” -sarjasta. Ehkä parhaiten Timppa muistetaan kuitenkin sarjakuvaromaanista “Vaaleanpunainen pilvi” (Otava 2001).
![]() |
Strippisarja Häjyt näki päivänvalon 1986 IS:n kuukauden kotimaisena ja levisi sen jälkeen nopeasti ympäri maata suurimpien maakuntalehtien välityksellä. Vähän yli kymmenen vuotta, ja 550 strippiä, myöhemmin Timppa lopetti sarjan piirtämisen. Kokoelman huolella toimittanut Vesa Anttonen (kuvassa oikealla) on valinnut tuotannosta kirjaan runsaat 400 strippiä. Lisäksi Timppa teki 20-30 uutta piirrosta kirjan sisältöä rytmittämään. Häjyjä on ollut Anttosen ja Timpan lisäksi käsikirjoittamassa Ari Heinonen ja Ilkka Kylävaara.
Taitavana piirtäjän tunnettu Timppa on pokannut runsaasti palkintoja. Näistä mainittakoon Puupäähattu (1989) ja Taiteen Valtionpalkinto (2001).
Timpan luoma strippisarja on piirroksiltaan kaunis, ja siinä pistää silmään mm. mustan pinnan taidokas käyttö. Pohjalaisuutta parodioiva, hurtti huumori erottuu edukseen, kun vertaa sitä ulkomaisiin kulttuurisesti köyhän oloisiin päivittäissarjoihin. Murresarjakuvaksi ennen murrebuumia syntynyt Häjyt kuvaa pohjalaisuuden ohella, suomalaisen miehen sielunmaisemaa. Lukija voi Häjyjen parissa miettiä mielessään myös moraaliin ja tapakulttuuriin liittyviä kysymyksiä.
![]() |
Satakuusikymmentäsivuinen Häjyt kokoelma maksaa kaupassa noin 28 euroa. Myöhemmin kirjasta tulee myyntiin vielä lukunauhalla varustettu ja numeroitu 500kpl:n erä. Tällaisenäänkin teos on kaikin puolin arvokas lahja.
Hopealla ja mustalla painettu, tukeva pellavajuuttikansi näyttää luonnossa paremmalta kuin oheisessa kuvassa.
Ja se toinen tänä vuonna ilmestynyt Timpan albumi, jonka alussa mainitsin, on tietenkin Otavan kustantama: “Kaikki pienet julmat tarinat”.
Lisätietoja: Timpan esittelysivu Suomen Sarjakuvaseuran piirtäjämatrikkelissa