Lähde: The Daily Cross Hatch, Interview: Guy Delisle Pt. 4
Haastattelija: Brian Heater
Ks. myös [osa 1] [osa 2] [osa3]
Merkintöjä Burmassa -kirjailijan haastattelun viimeisessä osassa keskustelemme siitä, millainen vaikutus on lasten saannilla, kuinka tärkeätä on pitää blogia ja miksi Guy Delisleä “kiehtoo kidnappaus.”
* * *
Olivatko omat lapset innoite siihen, että ryhdyit tekemään lastenkirjoja?
Ei oikeastaan, sillä taisi pikemminkin käydä niin että kustantamon johtaja piti töistäni ja kysyi: “Miksi et tekisi jotain sen tapaista kuin Aline et les autres, mutta lapsille?” Sanoin: “En usko voivani tehdä sellaista, koska kieleni ei ole oikeastaan lapsille suunnattua.” Olin kyllä yrittänyt tehdä kirjaa – improvisoin tarinaa pojalleni, koska minulla ei ollut valmista kirjaa.
Hyvänyön tarinaako?
Jep, ja keksin siihen kaikenlaista. Ajan kuluessa sisältö vain parani ja parani. Yritin tehdä siitä tarinaa, ja en oikein tiedä… ei se onnistunut…
Kun käytit sanaa “kieli”, tarkoititko sisältöä vai vaikeustasoa?
Kerrontaa, siis sitä tapaa, jolla kerron tarinan. En oikein usko, että osaan kertoa lapsille, vaikka se ehkä näyttääkin lasten kirjalta. Louis au ski on ulkoisesti lastenkirja, mutta se on tarkoitettu enemmänkin vanhemmille, jotka haluavat lukea sitä lapsilleen. Se on kuin omaa riippumatonta tuotantoani, mutta se näyttää lasten sarjakuvalta.
Olet ilmeisesti sitä mieltä, ettei kokeilu jollain tasolla ollut ihan niin onnistunut kuin halusit. Seuraako lisää kokeiluja?
Ehkä myöhemmin. Aina välillä kehittelen jonkin idean, konseptin. Sitten kokeilen sitä muutaman sivun verran, katselen tuotostani ja totean: enpä tiedä. Jätän sen muhimaan. Ja luen uudelleen. Haluaisin esimerkiksi tehdä sarjakuvan eräästä henkilöstä, joka kidnapattiin Tšetšeniassa. Häntä pidettiin vankina kolme kuukautta ja sitten hänen onnistui paeta – ovi jäi auki ja hän pääsi karkuun. Pidän todella paljon tuosta tarinasta ja haluan tehdä siitä sarjakuvan. Kysyit aikaisemmin, pelkäisinkö aiheiden loppumista, jos lopettaisin matkustamisen. Oikeastaan olen pohtinut tätä tarinaa Shenzhenin jälkeen. Joten työstän sitä nyt.
Tunnetko tämän miehen?
Jep, olemme tavanneet. Hän on mukava heppu ja tulemme keskenämme hyvin toimeen.
Entä oletko keskustellut hänen kanssaan mahdollisuudesta tehdä sarjakuva hänen kokemuksistaan?
Jep, tapasimme ja esitin hänelle lukuisia kysymyksiä. Tein 200-sivuisen luonnoksen, jota hän nyt lukee ja kommentoi. Ennen sitä tein erään toisen kymmensivuisen työn paljon perinteisempään tapaa. Se oli väreissä ja isommalle yhtiölle kuin mille tapaan yleensä tehdä töitä, joten olin hitusen hermostunut. Tein kymmenen sivua ja se näytti hyvältä. En yleensä tee paljoakaan värijuttuja. Mutta siinä oli liikaa toimintaa. Haluan jotain, joka on vähän etäännytetympää, jotain paljon hidastempoisempaa. Tajusin sen muutamaa vuotta myöhemmin. Yritin kyllä, mutten tuntenut oloani varmaksi, ja nyt tiedän syyn. Joten aina välillä teen jotain sen tyylistä.
Kaikki sinulta lukemani on sisältänyt melkoisesti huumoria. Tulisiko tästä vakava teos? Kuulostaa siltä, että sen on pakko olla.
Sen täytyy olla. En ole pahemmin ajatellut sitä. Ensimmäisellä sivulla hänet kidnapataan ja sitten kirjan lopussa hän pakenee. Mutta suurin osa kirjasta kertoo vankeudesta. Se on täynnä pieniä yksityiskohtia, joista niin suuresti pidän. Haluan nimenomaan kertoa siitä, kuinka selviydytään. Kirjassa ollaan kolme kuukautta tekemättä mitään ja ollenkaan tietämättä, milloin pääsee pois. Joten sävy on vakava, paljon vakavampi kuin mitä töissäni yleensä. Hän on tilanteessa, josta hän yrittää paeta. Hän kuvittelee eri pakenemistapoja. Ja sitten, yhden kerran, se onkin mahdollista. Hänen oli odotettava kolme tuntia pimeää tehdäkseen päätöksensä. Ja se koko juttu kiehtoi minua.
Elämme vapaassa yhteiskunnassa. Olemme niin tottuneita vapauteen. Kun matkaa sellaisiin maihin kuin Pohjois-Korea, Kiina – niin siellä sitä ollaan. Koska ajattelemme niin kuin ajattelemme, sanomme: “Tämä on perseestä, ei tällaista pitäisi olla.” He eivät silti ajattele samoin, koska heillä ei ole sellaista mallia. Meistä sitä on mahdoton kuvitella. Vapaus on niin kallisarvoista. Emme vain tajua sitä.
Tämä mies on tavallinen kaveri, joka joutuu tiettyyn tilanteeseen. Hän on hallintotyöntekijä, ei mikään toimintatähti. Erään kerran hän aikoo työntää oven auki ja mitä mahtaakaan olla ulkona? Häntä ei hakattu ja hänelle annettiin ruokaa joka päivä. Mutta ehkä he sen jälkeen alkaisivat kovistella häntä. Mutta hän tarttui tilaisuuteen ja hänen oli kuljettava koko rakennuksen läpi. Ja kun hän oli keittiössä, jotain oli porisemassa liedellä. Ajattelin, että mieletöntä. Rakastan tuota tarinaa. Neljältä aamulla hän oli tšetšenialaisessa kylässä vailla mitään tietoa siitä, kuinka päästä turvaan.
Huumorilla on ollut tärkeä osuus töissäsi. Jos jätät sen pois, pelkäätkö menettäväsi osan lukijoista?
Todennäköisesti. Mutta saan ehkä uusia, joita kiehtovat tuollaiset tarinat. Enkä oikeastaan ajattele tuolla tavalla. Tuumin vain, että tuossapa on hyvä tarina. Kidnappaukset ovat aina kiehtoneet minua. Näin nuorempana reportaasin ranskalaisesta teollisuuspomosta, joka siepattiin. Ne leikkasivat häneltä sormen irti. Hän oli rikas mies, ja tilannetta kesti neljä viikkoa kunnes tekijä saatiin kiinni. Tämä tapahtui 70-luvulla. Hänen piti kestää kaikkea paskaa sen jälkeen, koska hänen vaimonsa sai tietää että hänellä oli kattohuoneisto, jossa mies oli elänyt kaksoiselämää.
Sieppauksen jälkeenkö?
Jep. Se paljastui, koska kaikki mahdollinen tutkittiin. Kaikki hänen salaisuutensa tulivat esiin. Hän tajusi kaikkien alaistensa käyttäytyneen häntä kohtaan ystävällisesti vain, koska hän oli rikas ja mahtava. Hän kärsi hermoromahduksen. Ajan kuluttua hän palasi ihmisten ilmoille, ja nyt hänellä on oikea elämä ja ystäviä. Hän totesi olleensa melkein kiitollinen sieppauksesta. Se kiehtoi minua todella. Ja kun sitten tapasin tämän toisen miehen, niin ajattelin hänen tarinansa olevan mielenkiintoisen.
Olet julkaissut Jerusalem-juttuja blogissasi. Pidätkö sitä eräänlaisena etukäteistyönä tulevaa kirjaa varten?
Jep, jep. Juuri niin. Tein muistiinpanoja aivan kuten muillakin matkoillani. Ja sitten kaiken sen päälle totesin, että kirjoitanpa vielä blogiakin. Koska olin poissa kotimaasta ja minulla oli aikaa itselleni, päätin vain tehdä sarjakuvakirjaan luonnoksia ja käsikirjoitusta, mutta tein sitä erikseen nähdäkseni onnistuisiko se ja olisiko se kivaa. Alussa kirjoitin enemmän, lopussa tein enimmäkseen vain piirroksia. Palasin tosirakkauteni, piirtämisen, pariin. Mutta olin samalla kuitenkin iloinen siitä, että pystyin kirjoittamaan yksinkertaisen tehokkaasti. Kaiken kaikkiaan se oli todella hieno kokemus. Mikäli palaan takaisin, päivitän takuulla taas blogia.
Brian Heater
Translated with permission from Brian Heater.
All content © The Daily Cross Hatch
Keskustele Kvaakissa Guy Delislestä.
Wikipedia: Tšetšenia ja Jerusalem
Suomessa Delislen kirjoja on kustantanut WSOY.