Skottikuvittaja Gordon Checkley Livingstone teki Commando-lehden palveluksessa 39 vuoden uran. Häneltä on valmistunut ylivoimaisesti eniten tarinoita. Tämän lisäksi hänellä on sarjan kuvittajista ylivoimaisesti eniten ihailijoita.
Juoksupojasta piirtäjäksi
Commando laskettiin markkinoille 1961. Jo neljäs tarina, Mercy for None, oli Gordon Livingstonen piirtämä. Tarina on julkaistu Suomessa vasta Korkeajännityksen numerossa 1E/2013. Kotoisassa Korkeajännityssarjassa ensimmäinen Commando julkaistiin 1965. Samana vuonna julkaistiin Suomessa myös ensimmäinen Livingstonen piirtämä tarina: Tuhon hetki numerossa 11/1965. Se oli Commandon 141. tarina alkuperäiseltä nimeltään Dead of Night vuodelta 1964. Tästä alkoi Livingstonen tarinoiden putki, joka tuli emämaassa päätökseen 1999 ja joka Suomessa jatkuu edelleen kiitos varastossa olevien, meillä vielä julkaisemattomien tarinoiden. Vielä eläköitymisen jälkeenkin ammattimiehelle tarjottiin työtehtäviä Commando-tarinoiden parissa aina ulkomaita myöten, mutta Livingstone kohteliaan tiukasti torjui tarjoukset.
 |
|
Gordon Livingstone ja Protect Or Die -tarinaansa piirtämät sivut vuonna 1994
|
Livingstone oli nuori mies, kun hän astui sarjakuvien pariin. Urheilua harrastava skottinuorukainen oli jättänyt koulunsa kesken jo 14-vuotiaana, ja siirtynyt erääseen lakitoimistoon juoksupojaksi. Työn hiljaisia hetkiä hän piristi piirtämällä. Gordonin pomo löysi piirrokset ja näytti niitä ystävälleen Norman Leelle, joka toimi pääkuvittajana John Lenge & Co -kustantamolla. Tämä poiki työtarjouksen apukuvittajaksi 16-vuotiaalle nuorukaiselle. Uusi työnantaja myös vuokrasi hänen palveluksiaan DC Thomsonille, jolle nuori Gordon alkoi kuvittaa naisten ja lasten lehtiä nimeltä Secrets, My Weekly ja The People’s Friend. DC Thomsonista oli tuleva hänen työnantajansa lähes 50 vuodeksi.
Piirtäjän ura katkesi vuonna 1952 kahdeksi vuodeksi, jolloin Livingstonen suoitti varusmiespaleluksen. Hänen asemapaikakseen valikoitui Saksa, jolloin armeijan käytännöt ja varusteet tulivat hänelle tutuiksi. Armeijan jälkeen hän jatkoi töitään samalle kustantajalle tehden kuvitustyötä Golden Heart Love Stories, Love and Life Library ja Silver Moon -sarjakuviin.
Pian tuli kuitenkin kutsu tehdä näytesivuja aivan uuteen julkaisuun, Commando-lehteen, jonka ensimmäinen päätoimittaja oli Chick Checkley. Hän sattui olemaan myös Gordonin kummitädin poika ja eräänlainen isähahmo nuorelle Gordonille. Näytesivujen jälkeen pesti oli selvä, ja niin alkoi vakituinen työ DC Thomsonilla. Checkleyn mukaan bikinimisut eivät olleet oikein Gordonin alaa, mutta Livingstone teki edelleen vierailuja Secrets-lehden, ja muiden kustantamon naisille suunnattujen sarjakuvien, parissa ainakin 1980-luvun lopulle saakka.
 |
|
Secrets-sarjan parissa Livingstonen osoitti omaavansa silmää myös naiskauneudelle
|
Muutoin Livingstone pysyi uskollisena Commandolle loppuun saakka. Ainoa poikkeama arkirutiineista oli vuosina 1982–1983 Terry Patrickin kanssa työstetty The Falklands File, jossa ruodittiin faktapainotteisesti Argentiinan ja Iso-Britannian välillä käytyä Falklandin sotaa DC Thomsonin viikoittaisessa sotasarjakuvassa Warlord.
Vapauksia työelämässä
Livingstone asui toimituksen lähistöllä ja työskenteli käytännössä osana lehden toimituskuntaa. Checkleyn ja Livingstonen ohella toimituksen ytimen täydensi kansikuvamaakari Ken Barr. Näin pihin skotin perikuva Checkley pääsi vahtimaan, että hänen alaisensa todella tekivät töitä eikä palkkaa maksettu turhasta. Suuri osa kuvittajista tuli kuitenkin eurooppalaisten välitysfirmojen kautta, joten heidän työetiikastaan Checkley ei voinut olla yhtä varma.
Livingstonen tyyli oli heti sellaista, mistä hänet edelleen muistetaan. Kirkasotsaiset, jykevähuuliset ja C-kirjaimen muotoisilla korvilla varustetut henkilöhahmot sekä pahansuovat natsit tulivat ilmeisesti kuvittajan selkäytimestä. Ihan ensimmäiset tarinat olivat suorastaan vaivaannuttavan kömpelöitä, mutta hyvin nopeasti hän kohosi piirtäjäkaartin kärkinimeksi. Varjostusta ja ehkä hieman ylimääräistä viivaa oli ensimmäisten vuosien töissä, mutta ne väistyivät sen kuulauden tieltä, joka oli huipussaan 1970- ja 80-luvuilla. Ote muuttui aavistuksen luonnosmaisempaan suuntaan 1990-luvulla. Livingstone kuitenkin säilytti tasonsa loppuun saakka.
 |
|
Livingstonen tyylittelyä sekä hänelle epätyypilliset, paksut viikset
|
Commandoissa ei julkaistu tekijöiden nimiä, koska pelättiin kilpailijoiden kalastavan vaivalla koulutetut artistit itselleen. Toimenpide oli turha, sillä kaikki halukkaat saivat lopulta tietoonsa kuvittajien nimet, ja Gordon Livingstonesta tuli hyvin tunnettu. Hän pysyi kuitenkin uskollisena työnantajalleen DC Thomsonille.
Vuosien ja töiden karttumisen myötä Livingstonesta kasvoi samalla sotahistorian asiantuntija. Toimitukseen tuli alati uusia kuvittajia, päätoimittajatkin vaihtuivat mutta Livingstone pysyi, vaikka hän olikin saanut ensimmäisenä yhtiön omana artistina viimein luvan työskennellä kotonaan. Joka torstai hän kuitenkin tuli toimistoon, jolloin muutoin lähes uinuva konttori heräsi eloon. Livingstonen käynnit olivat odotettuja viikon kohokohtia. Uudet tulokkaat pystyivät luottamaan Livingstoneen ja tämän antamiin neuvoihin. Hän edelleen asui puhelinsoiton ja muutaman kilometrin päässä toimituksesta, mikä oli toimitukselle ja uusille kuvittajille suuri bonus aikana, jolloin internet ei ollut vielä käytössä.
Livingstonella oli kaksi tapaa, mitkä aiheuttivat huvittuneisuutta toimittajakunnassa. Hyvin usein hän jätti piirtämiensä sivujensa marginaaleihin kryptisiä merkintöjä, tekstinpätkiä tai puhelinnumeroita, joita hän oli bongaillut työskentelynsä aikana radiosta. Merkintöjen perässä oli aina kommentti “keskustelkaa“, neuvo, jota auliisti noudatettiin. Toinen, tahaton tapa oli se, että kun sadepäivinä, joita Skotlannissa riittää, Livingstone saapui toimitukseen vettä valuvan satikan kanssa, niin lähes poikkeuksetta hän unohti sen toimistoon, ja palasi pian sateen kastelemana sitä hakemaan.
Vaikka Gordon oli arvostettu työtoveri ja työpaikan tähtikuvittaja, ei hän nostanut itseään jalustalle. Hänelle tarjottiin DC Thomsonin puitteissa erittäin harvinaislaatuinen mahdollisuus signeerata omat työnsä. Vaatimattomana miehenä hän kuitenkin kieltäytyi kunniasta. Huumorintajuakin Livingstonella piisasi. Kerran sitä koiteltiin kuitenkin oikein kunnolla. Hän oli jättänyt vahingossa eräästä tarinasta sivun tussaamatta. Nopeasti puolivalmiisiin töihin ilmestyi toimituskunnan toimesta henkilöhahmoille papukaija olkapäälle, silmälappu ja eräälle jopa puujalka. Kotimatkallaan hän havaitsi kujeen, mutta ei ollut moksiskaan, vaan viimeisteli sivun alkuperäisen suunnitelmansa mukaan.
 |
|
Livingstone osoitti osaavansa rikkoa korkkarille tyypillistä kahden ruudun sivuformaattia
|
Livingstonelle oli ominaista, että hän pystyi tarttumaan aiheeseen kuin aiheeseen, mikä näkyy hänen monipuolisessa tuotannossaan. Toinen vähemmän tunnettu kyky, ainakin Commando-toimituksen antamien tietojen mukaan, oli matkia muiden taiteilijoiden tyyliä, mistä oli hyötyä etenkin silloin, jos joku tarina oli jäänyt kesken tai valmiiksi piirretyt sivut olivat kadonneet. Suomessakin on julkaistu tällaisia tarinoita puolisen kymmentä, mutta kyllä niistä heti Livingstonen tyylin ominaispiirteet tunnistaa. Jos Livingstonen tosiaan on tehnyt enemmänkin vastaavia tuurauksia ja onnistunut myös kloonaamaan alkuperäisen kuvittajan käsialan, niin haitta faneille on se, että emme ehkä koskaan saa tarkasti tietoomme, missä kaikissa tarinoissa näkyy Livingstonen kultainen kosketus.
Perintö
Skottiveteraanin jäätyä eläkkeelle hän oli saanut valmiiksi 369 tarinaa ja 63 kansikuvaa. Tämä tarkoitti uutta, 63-sivuista tarinaa, neljän viikon väliajoin! Hänen viimeiseksi työkseen jäi Sweeney’s Island, joka julkaistiin Commandon numerossa 3293. Olisi helppo laskea, että Livingstone oli vastannut yli kymmenesosan tarinoiden kuvituksesta jäädessään eläkkeelle. Laskelma ei kuitenkaan täsmää, sillä Commandoissa on valtava määrä myös uusittuja tarinoita, joista valtava osa Livingstonen tarinoita, joista jotkut on julkaistu jo kolmannen kerran. Livingstonen merkitys Commando-lehdelle oli siis valtaisa. Jopa niin suuri, että ehkäpä koko julkaisua ei olisi enää olemassa ilman hänen työpanostaan.
 |
|
Gordon Livingstone oli myös etevä kansikuvamaakari
|
Suomessa Gordon Livingstonen viimeistä tarinaa ei ole julkaistu eikä monia muitakaan. Kotimaassamme on julkaistu 296 Livingstonen kokonaan piirtämää tarinaa sekä roppakaupalla näiden uusintoja. Viime vuosina korkkaritoimitus on aktiivisesti pyrkinyt julkaisemaan näitä meillä ennen näkemättömiä tarinoita, ja sama suuntaus jatkuu edelleen. Suomalaisille Livingstone-faneille on siis herkkuja luvassa vielä yllin kyllin, sillä yli 70 tarinaa odottaa vielä julkistamistaan.