Joann Sfarin sarjakuvakirja Pascin kertoo Julius Mordecai Pincasista, tuosta Montparnassen prinssistä, joka eli taiteilijaelämää 1920-luvun Pariisissa kunnes kuoli. Pascinia pidetään yhtenä merkittävimmistä aikakautensa taiteilijoista.
Sfar on ottanut teoksessaan suureksi aiheeksi taiteen merkityksen elämälle, jota tutkitaan toteen perustuvan mutta muuten kuvitteellisen elämäkerran kautta. Samalla tarinoinnin kautta peilaillaan ihmiseläimen eroottista ja väkivaltaista puolta. Taide voi olla yksi ihmisen perustarpeista, vaikka ei sitä tarvetta suinkaan kaikilla ole.
 |
Joann Sfar: Pascin
Suomennos Kirsi Kinnunen
Tekstaus Ville Ranta
Huuda Huuda 2009
200 s., 160 x 240 mm
Ovh. 25 €
ISBN 978-952-5724-14-1
Joann Sfarilta (s. 1971) on aiemmin julkaistu suomeksi kaksi Rabbin katti -kokooma-albumia (Egmont kustannus) sekä lapsille suunnattu sarjakuva Pikku vampyyri (Arktinen Banaani). Jysäys-lehdessä julkaistiin Isoa vampyyriä. Tänä syksynä ilmestyi hänen sarjakuvaversionsa Pikku Prinssistä (WSOY). Tuotteliaalta sarjakuvataiteilijalta on riittänyt julkaistavaa monelle suomalaiselle kustantamolle.
* * *
Sfar on luonut Pascinia varten aivan uuden piirrostyylin, joka on hänen tekemäkseen tunnistettava mutta aiheeseen sovitettu. Sisällön mukaan tussiterä levenee tai vaihtuu pensseliin; välillä viiva on tarkkaa, välillä luonnosmaista. Lukijalle syntyy vaikutelma taiteilijan piirroskansiosta. Kirja koostuu eri pituisista jaksoista, jotka Sfar on signeerannut ja päivännyt. Tekstaus elää Sfarin tyylin puuskaisten tuulien mukana ja on ehdottoman tärkeä osa narratiivia. Ville Rannan suomalaiseen painokseen tekemä tekstaus on niin hieno, että sen voi sanoa olevan oleellinen ja täydentävä osa tätä sarjakuvaa.
Erikoinen monikerrostuma syntyy, kun Sfar piirtää Pascinia piirtämässä ja tuloksena on Pascinin piirros, jonka Sfar on piirtänyt. Lukijan mielessä voi olla myös se lopullinen teos, joka on olemassa tässä meidän oikeassa maailmassamme: esimerkkinä tästä on alun kohtaus, jossa Pascin luonnostelee kahta alastonta naista, aihe näyttää olleen hänelle hyvin rakas…
Pascin ja kaksi alastonta,
taiteilija työnsä ääressä.
Kirja vilisee tunnettuja hahmoja, varsinkin taiteilijoita. Marc Chagall on piirretty chagallmaisen herttaisesti, Chaim Soutine taasen on paksun ekspressionistinen. Luvussa “Kolme juutalaista taiteilijaa” he viettävät Pariisissa kippurin iltaa. Kaikki kolme kertovat tarinan lapsuudestaan ja nuo muistelot antavat taustan heidän taiteelleen vaikka eivät sitä selitäkään. Taidetta on se, jota taiteilija taiteeksi sanoo ja joka on syntynyt taiteilijan hakemasta tarkoituksesta. Pascinilla tuo tarkoitus,
 |
|
Väkivaltaa Pascin vältti, yleensä.
|
mikä se sitten onkin, on ainoa asia, joka etäännyttää hänet muista intohimoista. Pascin irstaili ja rietasteli mielellään, mutta taidetta tehdessään hän tyyntyi. Väkivaltaa Pascin vältti. Näin ainakin Sfar häntä kuvaa.
Pascinin taulut olivat hyvin suosittuja jo hänen elinaikanaan ja amerikkalaiset raharikkaat luonnehtivät niitä “eleganteiksi pikku tuhmuuksiksi” ja niissä piti olla alaston nainen, jolla on isot polvet. Silloin se oli aito Pascin. Taiteilijaa itseään tällainen tietysti saattoi hivenen ärsyttää. Pascin riisti onnettomasti rakastuneena lopulta itseltään hengen, mutta Sfar päättää kirjansa hilpeämmin isäkompleksista saatuun rempseään voittoon.
Joann Sfarin Pascin on korkeatasoisen sarjakuvasyksyn kärkeä. Sen lukeminen antaa vaikuttavan kokemuksen siitä, kuinka Julius Pascin eli elämäänsä viime vuosisadan alun ala- ja puolimaailmassa. Hänen taiteensa syvintä olemusta ei (tietenkään) paljasteta mutta sen ymmärtäminen avautuu aivan uudella tavalla. Sfar ja Pascin yhtyvät eriskummallisella tavalla yhdeksi ja samaksi. Tämä kirja on taidetta taiteesta.
Mainittakoon, että Arktiselta Banaanilta on loppusyksyn aikana tulossa Catel Mullerin ja José-Louis Bocquetin sarjakuvakirja Kiki–Montparnassen kuningatar.