![]() |
Kristian Huitulan odotetun, uuden albumin kautta voi astua 1500-luvun Japaniin ninjojen ja kummitustarinoiden maailmaan.
![]() |
P.A. Mannisen luoma Kapteeni Kuolio on jo toistakymmentä vuotta seikkaillut suomalainen supersankari. Alun perin kyseessä oli selkeästi parodia, mutta hahmo on liukunut myöhemmin vakavampaan suuntaan, erityisesti pidemmissä tarinoissa. Edellinen albumi Kapteeni Kuolio ja Tamperkele ilmestyi vuonna 2002, ja Tampereen Sarjakuvaseuran Sarjari-lehdessä Kuolio on kohdannut Tamperetta uhkaavia vaaroja lyhyemmissä tarinoissa jo vuodesta 1990 alkaen.
Jatka lukemista “Me olemme supersankareita! Meidän velvollisuutemme on pitää kaupunki turvallisena!”
![]() |
Lewis Trondheimin Jussi Jäniksen ihmeelliset seikkailut on kaksijakoinen albumisarja. Välillä seikkaillaan mystisessä menneisyydessä ja välillä nykyajassa ihmissuhdepainotteisissa tarinoissa. Kuten nyt, vaikka ihmiset ovatkin antropomorfisia eläinhahmoja. Kuten Aku Ankassa. Lewis Trondheimillä ei ole mitenkään ihmeellistä että koira taluttaa koiraa.
![]() |
|
Suomalaisen rockin klassikkokannen versioi Kari Korhonen © Disney
|
Jo 1950-luvulta on rocktähtiä vieraillut Disney-sarjakuvissa. Valitettavasti Aku Ankka: Rokkikukot julkaisee vain uudempia tarinoita. 50-luvun Melvis Pressula, 60-luvun Muurahaiset ja 70-luvun Elton Ankka ovat mukana vain esipuheen yhteydessä näytteinä. Monia muita vanhoja, aikoinaan elähdyttäneitä sarjoja ei ole noteerattu edes siten. Kun kirjan alaotsikko on Rock-klassikoita vuosien varrelta, toivoisi 15 vuotta vanhempiakin sarjoja.