San Franciscon yliopiston elokuva- ja mediatutkija löytää Barksista terävän satiirikon, jonka sarjoissa heijastuu USA:n yhteiskunnallinen kehitys toisen maailmansodan ajoilta postmodernin jälkiteollisen ajan kynnykselle.
![]() |
![]() |
Tervetuloa 60-luvulle, jolloin tietokoneet olivat huoneen kokoisia, ja niitä kutsuttiin sähköaivoiksi. Palkat maksettiin shekillä ja vastaanotettiin sähkösanomia. Näin ainakin Amerikassa, ja mistäpä suomalainen lapsi olisi 60-luvulla parhaiten amerikkalaista elämää seurannutkaan kuin mustavalkotelevisiosta ja kirkasvärisestä Aku Ankasta. Ajankohtaiset Disney-elokuvat Maija Poppanen ja Miekka kivessä näkyvät mainoksien muodossa. Filminurkkaa ei lehdessä vielä ollut, eikä muitakaan toimituksellisia sivuja.
Brittiläisen sarjakuvaopettajan opas on johdatus sarjakuvanteon alkeisiin.
![]() |
|
Franklin Bishop: Sarjakuvapiirtäjän käsikirja
|
Helposti voi sanoa että ns. mangabuumin myötä kiinnostus sarjakuvien piirtämiseen meillä on kasvanut. Niinpä sarjakuvan tekemisen oppaita on tähän tarpeeseen putkahdellut ihan suomeksikin muutamia. Mangaan keskittyneitä on ilmestynyt useampi aivan muutaman vuoden sisällä. Nyt käsillä oleva kirja pyrkii käsittelemään sarjakuvaa laajemmin.