Tanskalaissarjakuvan historiassa Peter Madsenin piirtämä Valhalla on eräänlainen pioneerityö: ensimmäinen kokonaan sikäläisin voimin tuotettu suurimittainen albumisarja. Kansallis-historiallinen aihe takasi sarjalle sen kotimaassa massiivisen suosion, ja oheistuotteitakin valmistettiin.
Kultamuseo: Kulta Sarjakuvissa
![]() |
|
Tankavaaran Kultamuseo.
|
Tankavaara on monelle kullankaivajalle ollut vuosikymmenien ajan se paikka, jossa vuosittain kisaillaan kullanhuuhdonnan mestaruuksista. Alueelle on noussut matkailuhuuhtomo kultaturisteille, ravintolapalveluita sekä suuri kansainvälinen museokeskus. Ainoa lajissaan, joka on keskittynyt näyttelyissään esittämään yli 20 eri maan kullanhuuhdonnan historiaa.
Sarjakuvapiratismi – alakulttuuri, historia ja nykytila
Rokkia radioaalloille! Kun kansalliset yleisradiokanavat eivät rappiomusiikille jakaneet riittävästi lähetysaikaa, oli toimeen tartuttava itse. Tylsyyden taltuttaminen ja sukupolvikapina olivat piraattiaseman lähtökohta 1960-luvun Euroopassa.
Jatka lukemista “Sarjakuvapiratismi – alakulttuuri, historia ja nykytila”
Marvelit, muutokset ja minä
![]() |
|
Katkera loppu, todellakin.
|
Vuonna 2014 ei enää julkaista yhtäkään numeroa Ryhmä-X:n seikkailuja Suomessa. Jäljellä on siis enää Hämähäkkimies elikkä Spider-Man, tuo ensimmäinen ja kautta linjan suosituin Marvel-hahmo Suomen kamaralla. Hämähäkkimieskin se on jaksanut seikkailla täällä vuodesta 1980. Ryhmä-X tuli mukaan kuvioon paria vuotta myöhemmin.
Eurooppalaisia sarjoja 2: Ekhö – peilimaailma
![]() |
Soleil-kustantamon osasto näytti olevan erittäin suosittu noin parikymppisen lukijakunnan keskuudessa, kun pari vuotta sitten vierailin Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla Ranskassa. Kustantamon menestynein tekijä on koko ajan ollut käsikirjoittaja Christophe Arleston. Hänen käsikirjoittamiaan sarjakuvia on myyty Wikipedian mukaan yli 12 miljoonaa kappaletta.
Jatka lukemista “Eurooppalaisia sarjoja 2: Ekhö – peilimaailma”




