Kauniin kiinalaisen kommunistivakoojan seikkailu 1950-luvun Hong Kongissa. Vetävä yhden rivin kuvaus, joka ei kerro puoliakaan, miksi Valkoinen tiikeri osuu ja uppoaa niin tehokkaasti.
Jatka lukemista “Valkoinen tiikeri 1. Suuren ruorimiehen salaisessa palveluksessa”Ed – Iloinen klovni
The Walking Dead – Toinen kirja
Taustaa: Jokin jossain jostain syystä meni päin helvettiä ja suurin osa vähintään Yhdysvaltain väestöstä muuttui lahoaviksi zombeiksi. Eikä niillä lopuillakaan kivaa ole. Yksikin puraisu vie hengen, ruokaa on vähän ja turvaa ei juuri missään.
Pakanat
Fiktiiviset tarinat opettavat meille asioita kulttuureista, joita on joskus ollut tai on jossain muualla. Asioita, joilla ei ole meille enää käytännön merkitystä. Yksi tällainen asia on verikosto ja miten se tehdään. Jos lähdetään tuhoamaan sukua, se epäilemättä kannattaa hoitaa viimeisen päälle. Toisaalta jos kaikki toimisivat näin, moni tarinoista jäisi kertomatta. Kuten Pakanat.
Jatka lukemista “Pakanat”Teräsmies
Kokoa yhteen kaikki, mitä tiedät Teräsmiehestä. Karsi pois kaikki epäolennainen ja turha, niin että jäljelle jää vain merkittävimmät ominaisuudet ja tärkeimmät henkilöt. Seikat, jotka määrittävät Teräsmiehen. Näin Grant Morrisonkin teki, mutta toisin kuin suurin osa meistä muista, hän teki siitä 300-sivuisen sarjakuvan.
Jatka lukemista “Teräsmies”