Sarjakuvasivusto
Veikon, Teten ja Jyken tarinoita kirjoitti ja piirsi Tintin tekijä Georges Remi eli Hergé, sarjakuvan eurooppalainen suurmies. Lapsisankarimme kohtaavat maalla, merellä ja ilmassa kavalia konnia, hulluja tiedemiehiä, nälkäisiä kannibaaleja ja verenhimoisia jääkarhuja, mutta ei hätää, lopulta kaikki käy aina hyvin. Insinööri-isä ja itkua tihrustava äiti saavat yleensä istua huolestuneina kotona pelkäämässä, kun pienet seikkailijat ovat maailmaa kiertämässä.
 |
|
Kaikki seikkailut
|
Guy Delisle asui perheineen totalitaristisessa Burmassa vuosina 2005–2006. Tästä ajasta syntyi sarjakuvaromaani, jossa piirtäjä kuvaa rennon reportaasin muodossa kokemuksiaan koti-isänä sotilasjuntan ankaralla kädellä hallitsemassa maassa.
 |
Nuorten lehti Kimmossa julkaistiin vuosien myötä suuret määrät kotimaista seikkailu- ja huumorisarjakuvaa. Myös sen kilpailija, Lasten Maailma, sisälsi lukuisia kotimaisten tekijöiden sarjakuvia. Suomalainen sarjakuva olisi voinut kehittyä osaksi kotimaista lasten kulttuuria, tai sitä se oikeastaan näiden hyvin suosittujen lehtien kautta jo olikin, mutta jotakin tapahtui 50-luvun puolivälissä. Se jotakin oli amerikkalaista alkuperää ollut värikäs kuvasarjalehti Aku Ankka.
“Seitsemän merta, täältä tullaan!”
René Goscinny (1926-1977) ja Albert Uderzo (s. 1927) ovat suomalaisille ne tuttuakin tutummat tekijänimet Asterix-sarjakuva-albumeista. Heillä on kuitenkin ollut jo ennen tuon lyhytkasvuisen gallialaisen seikkailuja pitkä yhteinen ura sarjakuvien parissa. Heidän ensimmäinen pitkäjaksoinen yhteistyönsä oli neljän albumin ja yhden lyhyttarinan mittainen merirosvosarjakuva Joonatan Pistooli. Nämä historialliset meriseikkailut sijoittuvat 1700-luvun maailmaan, Ranskaan, josta lähdetään meriä kulkemaan ja päädytään usein kaukaisille maille. Jatka lukemista “Joonatan Pistooli seikkailee!”
“Hau! Hau! – Se on minun kieltäni ja merkitsee suomenkielellä “Hyvää päivää!. Hauau, voff! – Se merkitsee vuorostaan “Hauska tutustua”. Minä nimittäin olen tämän lehden toimituksen ikioma koira ja KIMMO nimeltäni. (…) Minä olen hyvin kiinnostunut siitä, mitä isäntäni täällä tämän lehden toimituksessa kirjoittavat – minun nimissäni. Pää kallellaan minä päivät pitkät katselen, kun syntyy satuja, kertomuksia ja ennenkaikkea värillisiä kuvasarjoja. Niistä minäkin ymmärrän jotakin. Ja kansikuva miellyttää minua aivan erikoisesti. Siinä näyn minäkin. (…) Toivon, että meistä tulee hyvät ystävät. Sulkeudun suosioonne ja heilutan häntääni.” Näillä sanoilla avattiin Nuorten lehti Kimmo, ja pääkirjoituksen ääni kuului lehden maskotille, terhakalle terrieri Kimmolle.
