Asterix ja piktit
Käsikirjoitus: Jean-Yves Ferri
Piirrokset: Didier Conrad
Suomennos: Outi Walli
ISBN: 978-952-233-659-0 (pehmeäkantinen)
Hinta: 10,95 e
ISBN: 978-952-233-731-3 (kovakantinen)
16,95 euroa
Kustantaja: Egmont 2013
 |
Asterixin seikkailut piti olla seikkailtu. Sarjan toinen alkuperäinen ja ainoa yhä elossa oleva tekijä Albert Uderzo oli ilmoittanut, että uusia tarinoita ei enää tule. Muutama vuosi sitten hän kuitenkin päätti, että Asterixin seikkailut saavatkin jatkoa, vaikka hän itse ei enää korkean ikänsä vuoksi osallistuiskaan niiden tekemiseen. Uudeksi tekijätiimiksi Uderzo, Anne Goscinny ja Hachette-kustantamo valitsivat käsikirjoittaja Jean-Yves Ferrin ja piirtäjä Didier Conradin. Nämä Asterixin uudet tekijätkään eivät ole enää mitään poikasia: kumpikin on syntynyt vuonna 1959, itse asiassa siis samana vuonna kuin Asterix! Molempien herrojen tuotantoa on julkaistu aikaisemmin suomeksi: Ferri on käsikirjoittanut Maallemuuttajat-sarjakuvan, Conrad puolestaan on piirtänyt Kid Luckya sekä Valkoista tiikeriä.
Uderzon kolme viimeisintä pitkää Asterix-seikkailua ovat olleet surkeita. Fanit ympäri maailmaa ovat olleet niihin kovin pettyneitä ja tunteneet Uderzon puolesta jopa myötähäpeää. Albumien myyntiluvut ovat kuitenkin pysyneet huimina, elleivät jopa entisestään kasvaneetkin. Tästä uusimmasta albumista otettiin noin viiden miljoonan kappaleen painos: kaksi miljoonaa Ranskassa ja loput ulkomailla. Tällaisella painosmäärällä Asterix ja piktit on vuoden sarjakuvatapaus Euroopassa, ainakin ennakkoon ajateltuna.
Asterix ja piktit -albumin tarina alkaa kovin tutun oloisesti. Gallialaiskylään ilmaantuu ongelma, joka on tällä kerralla komea piktisoturi kaukaisesta Kaledoniasta (Skotlanti). Asterix ja Obelix lähtevät piktisoturin kanssa kohti tämän kotiseutua auttaakseen korjaamaan siellä vallitsevia vääryyksiä. Roomalaiset saavat tietysti jossain välissä köniinsä. Albumin lopussa on juhla-ateria, jonka äärelle kaikki gallialaiskylän asukkaat kokoontuvat. Tällä kaavalla on joskus tehty loistavia sarjakuvia, mutta entä tällä kerralla?
 |
Ferrin ja Conradin päämääränä on ollut palauttaa Asterix-sarjakuva entiseen loistoonsa. He ovat maininneet pitävänsä parhaana kautena 1970-lukua. Noissa seitsemänkymmentäluvun Asterix-sarjakuvissa mestarikäsikirjoittaja René Goscinny osasi kasata sankareidemme tielle vaikeuksia, joita ei pystytty ratkaisemaan pelkästään yli-inhimilliset voimat antavan taikajuoman avulla, vaan lisäksi tarvittiin myös neuvokkuutta ja rohkeutta. Nyt kuitenkin tarinan tapahtumat etenevät ilman kunnon draamaa tai juonenkäänteitä, ja kaikki sankariemme kohtaamat ongelmat ratkeavat kuin itsestään. Asterixin ja Obelixin rooli tarinassa jää kovin pieneksi, he eivät juuri vaikuta tapahtumiin millään tavoin.
Piirtäjä Conradilla oli aikaa vain kuusi kuukautta opetella Uderzon piirustustyyli ja piirtää kokonainen sarjakuva-albumi. Alunperin Frédéric Mebarkin, joka on tussannut viimeisimmät Asterix-albumit Uderzon lyijykynäpiirrosten päälle, piti piirtää tämä uusin albumi. Mebarki, joka kyllä taitaa yksittäisten kuvien piirtämisen, oli vaikeuksissa sarjakuvamaisen kuvakerronnan kanssa ja hän päätti heittää pyyhkeen kehään joskus syksyllä 2012. Kun Didier Conrad samoihin aikoihin lähetti näyteplanssinsa Uderzolle, hän luuli kilpailevansa 36. Asterixin piirtäjän paikasta. Hän saikin kuulla yllättäen, että hänen pitäisi itse asiassa piirtää jo 35. albumi eli Asterix ja piktit. Albumin piti ehdottomasti ehtiä kauppoihin 24.10.2013 mennessä. No, Conrad joutui pyytämään hiukan lisäaikaa, mutta albumi päästiin silti painamaan ajallaan.
Keskivertolukija ei ehkä huomaa ollenkaan, että nyt on uusi piirtäjä remmissä, niin hyvin Conrad onnistuu jäljittelemään Uderzon tyyliä. Suurin ero Uderzon piirtämiin albumeihin lienee se, että yksityiskohtia on kuvissa jonkin verran vähemmän kuin ennen. Ruudut on rajattu tiukemmin kuin Uderzon aikana, mutta en näe sitä varsinaisena haittana. Vaikka piirroksia voi yleisesti ottaen sanoa onnistuneiksi, semminkin kun muistaa tiukan aikataulun, on kuitenkin todettava, että aika monenkin ruudun kohdalla tulee tunne, että nyt ei kaikki ole ihan kulloisenkin vitsin tai tunnelman kannalta täysin kohdallaan. Syyllistä on vaikeata löytää: Conrad on piirtänyt sarjakuvan Ferrin tiukan storyboardin pohjalta ja Uderzo on häärinyt taustalla ja piirrättänyt joitakin ruutuja uudestaan.
 |
Asterix-sarjakuva ilmestyi alunperin ranskalaisessa Pilote-lehdessä. Lehti oli suunnattu selkeästi vanhemmalle yleisölle kuin muut suurimmat manner-eurooppalaiset sarjakuvalehdet, Tintin ja Spirou. Niinpä Asterixin huumori toimi parhaiten, jos lukijalla oli takanaan jo jonkin verran koulun historian oppitunteja tai elettyä elämää. Mukana oli myös sen verran yksinkertaista toimintaa ja tilannekomiikkaa, että kansakouluikäisetkin pystyivät Asterixia toki lukemaan.
Asterix ja piktit -tarinasta on vaikea sanoa, että kenelle tai minkä ikäisille se on suunnattu. Jotkut tarinan elementit ovat melkeinpä lastenkirjamaisia, mutta joskus taas viitataan esim. seitsemänkymmentäluvun discohitteihin, joita kovin nuoret lukijat eivät voi mitenkään tuntea. Tuo vanhoja pop-hittejä tuottava “vatsan turinointi” on pahiten pieleen menevä elementti koko albumissa, ja ikävä kyllä sitä viljellään kiusallisen paljon. Monet muutkin vitsit jäävät käsittämättömiksi suomalaiselle lukijalle. Täytyy vain toivoa, että ne toimivat paremmin alkuperäiskielellä. Albumin huumorista voisi noin yleisesti ottaen todeta, että roiskitaan sinne tänne ja toivotaan peukut pystyssä, että edes joskus osuttaisiin johonkin.
Piktien humoristiset nimet ovat saaneet skottilaistyylisen”mac”-alun: Mac Suton, Mac Sullinen, Mac Robiotik. Ne ovat paikoitellen oikein kekseliäitä. Kovin kuvaavia ne eivät ole, eli henkilöllä ja nimellä ei ole sen kummempaa yhteyttä. Pääkonnan nimi on Mac Hiavelli. Mitään huumoria ei kuitenkaan revitä machiavellismistä tai oikein mistään muustakaan. Mac Hiavelli on yksinkertaisesti vain paha ja vallanhaluinen. Sama sävyttömyys pätee muihinkin sivuhenkilöihin. Heidät unohtaa saman tien. Lukija voi vain kaiholla muistella, miten joskus muinoin pikkuisetkin roolihenkilöt oli osattu tehdä mielenkiintoisiksi ja jopa ikimuistoisiksi: “Minun puutarhani on pienempi kuin Rooma, mutta se on kyllä kestävämpi kuin teidän rintakehänne”.
 |
Esimerkiksi käsittämättömästä vitsistä käy kohtaus, jossa Trubadurix kampataan laiturilta mereen. Kun Trubadurix pulpahtaa pintaan ja pulauttelee hämmästyneenä vettä suustaan, laiturillaseisojat toteavat: “Hän putosi taas portailta”. Kyseinen tilanne on viittaus samankaltaiseen tapahtumaan albumissa Asterix Olympialaisissa. Veikkaanpa, että kovinkaan moni ei havaitse noiden kahden tilanteen yhteyttä, vaan jää lähinnä ihmettelemään, että mikäs idea tai vitsi tässä nyt sitten muka oli, varsinkin kun tuo ensimmäinen tapaus sattui kaiken lisäksi vieläpä kuivalla maalla!
Asterixien taso pääsi valahtamaan Uderzon viimeisissä albumeissa niin alas, että oikeastaan ainoa mahdollinen suunta oli enää ylöspäin. Ja kyllä Ferri ja Conrad onnistuvatkin tällä ensimmäisellä albumillaan muuttamaan sarjan kurssin noususuuntaiseksi, ei kovin jyrkästi, mutta nousuun kuitenkin. Parasta ovat tunnelmalliset maisemapiirrokset, päähenkilöiden onnistunut ulkonäkö ja pyrkimys tarinan osalta selkeään seikkailullisuuteen. Kaikkein onnistunein sivuhenkilö on piktien viinaan menevä tietäjä, joka tuo kohtauksiin jopa hieman goscinnymaista komiikkaa. Samalla pieteetillä hahmoteltuja sivuhenkilöitä toivoisi esiintyvän tulevissa tarinoissa enemmänkin.
Kenties olisi ollut epärealistista odottaa noiden 1970-luvun huipputarinoiden tasoista debyyttiä. Ferri ja Conrad ovat joutuneet imitoimaan sarjan edellistä tekijätiimiä. Se on harvoin paras lähtökohta luovuudelle. Paineet ovat muutenkin olleet kovat, Asterixia pidetään Ranskassa yhtenä maan kansallisaarteista. Näkisinkin, että jos tämä nyt muodostettu uusi parivaljakko saa työrauhan ja pääsee tekemään todellista yhteistyötä, nythän Conrad vain kuvitti Ferrin tekemän story-boardin, heillä on eväät tehdä jatkossa kelpo tarinoita Asterix-fanien iloksi, niin ansiokkaita näyttöjä heillä kummallakin on takanaan. Edes Conradin asuminen Kaliforniassa ei ole nykyisellä tietotekniikan aikakaudella mikään ongelma. Se, kuinka lähelle Ferri ja Conrad pääsevät Uderzon ja Goscinnyn tarinoiden tasoa, jää nähtäväksi. Ja vaikka he jäisivät melko kauaksikin, niin lopputulos voisi silti olla aika hyvä. Sen verran kovasta sarjakuvasta on Asterixin kohdalla kyse.