Harri Pystynen (1954–1990) vaihtoi muusikon uran sarjakuvaan 1985. Aikalaiset muistavat Pystysen mm. Ylioppilaslehden ja Rumban sivuilta. Tunnistettava, usein syystäkin Kari Suomalaiseen verrattu, pilapiirrosmainen tyyli jäi helposti mieleen.
Menestystä Pystynen saavutti 1987 ensi kertaa myönnetyn Lempi Grand Prix -palkinnon myötä teoksellaan Kadekismus (1986). Onnistunut uravaihdos ei lopulta osoittautunut tieksi ulos arjen oravanpyörästä. Raataminen taloushuolien vuoksi sai yliotteen Pystysestä, ja hän kuoli lääkkeiden yliannostukseen 1990.
Anteeksi, etsin ihmistä piirtää henkilökuvan miehestä, joka lyhyen uransa aikana ehti painaa jälkensä sarjakuvakenttään. Yksiin kansiin on koottu 1988 julkaistu Elämälle kiitos sekä kesken jäänyt Pallo hukassa. Oheismateriaali, valikoidut Pystysen tekstit ja varhaiset piirrokset, kertovat millainen oli ihminen ruutujen takana.
Elämälle kiitos on ronskilla otteella tehtyä sarjakuvaa. Synti ja sukupolvelta toiselle siirtyvä taakka painavat arjessa tallustavien henkilöiden harteita – parempi kai olisi ollut Pystysen mielestä aloittaa tyhjästä; mitään hyvää tai käyttökelpoista kun eivät isät pojilleen ja tyttärilleen kykene näillä sivuilla välittämään.
Pystysen mieshahmo pysyy pystyssä naisen tukemana. Omillaan rehentelevä ja rehvakas mokoma ei pärjää. Pystysen mieskuva sijoittuu sille akselille, jonka kaukaisemmassa päässä on myyttinen juoppohullu ja toisessa Homer Simpson. Liekö Pystynen Simpsoneita ehtinyt nähdä, oma minäkuva ja kenties parisuhdekin sivuilla taitavat todella näyttäytyä.
Tarinat ovat absurdeja, mutta eivät selväjärkisiä ole niiden henkilötkään. Järkeä ei ole myöskään niissä sosiaalisissa ja yhteiskunnallisissa paineissa, jotka miestä pusertavat. Tästä puristuksesta Pystysen mieshahmo vapautuu elonsa aikana vain ilman vaatteita. Kelteisillään heiluva mies kuvastaa Pystystä itseään sarjakuvataiteilijana – roolissa jossa hän pystyi sanomaan kaiken sen, mikä kasvokkain ihmisten kanssa ei päässyt ulos.
Olkoonkin uudelleenjulkaisu, vaihtelevanmittaiset episodit ilahduttavat edelleen lukijaansa vaikkei tämä olisi Pystysestä mitään kuullutkaan. Elämän suuret kysymykset ja yleinen elämänmenon kommentaari yhdistyvät hervottoman huumorin välityksellä.
Visuaalisesti ja verbaalisesti oivaltava Elämälle kiitos ei käsittele mitään, mikä olisi kahdessakymmenessä vuodessa ehtinyt vanhentua. Pystystä ei silti tule nostaa jalustalle edes hienotunteisuuden nimissä – vain totuus Pystysen sarjakuvissakaan kuului jalustalle.
Hulluttelu vaatii lukijalta karkean huumorintajun, eikä sisältö itsessään puhuttele enää nuorempaa polvea. Sen käsitys minuudesta ja ihmisyydestä on kahdessa vuosikymmenessä muuttunut.
Pallo hukassa on nykymuodossaan lähinnä sarjakuvakäsikirjoitus, vaikka Pystynen ehti tehdä melkoisesti myös valmiita sivuja, tussattujakin. Alun jälkeen kuvat muuttuvat ensin luonnoksiksi ja lopulta sivut ovat enää hahmotelmia.
Valmistuessaan Pallo hukassa olisi ollut hulvatonta iloittelua, jossa kaksi enkeliä putoaa pilvenhattaralta. Maan päälle putkahdettuaan lihallisen muodon saaneet enkelit aloittavat sanailun ja päättömän kohkauksen. Millainen kokonaisuus lopulta olisikaan ollut, Pystysen kirje kustannustoimittajalle antaa siitä osviittaa. Nyt nähdyn perusteella Pallo hukassa ei olisi metkan alkunsa jälkeen viihdyttänyt samassa määrin kuin pätkiksi paloiteltu Elämälle kiitos.
Anteeksi, etsin ihmistä on kunnianosoitus roisiotteisen Pystysen uralle. Sen sivuilla hahmottuu sievistelemätön kuva sarjakuvataiteilijan urasta ja elämästä. Ellei ole aivan masentuvaa sorttia, oheismateriaali on mielenkiintoista, kotimaisen sarjakuvan historiaa aina Tiina Pystysen esipuheesta alkaen.
Anteeksi, etsin ihmistä
Tarina ja taide: Harri Pystynen
Toimittanut: Tiina Pystynen
Graafinen suunnittelu ja taitto: Olavi Hankimo
Julkaisija: Johnny Kniga Kustannus
ISBN: 978-951-0-34499-6
Painopaikka: Hansaprint Oy, Vantaa 2008
Ulkoasu: mv, 220 x 307 mm, 180 s., Nid.
Ovh: 25,00 €
Kuvat © Tiina Pystynen 2008
Keskustele Harri Pystysen tuotannosta Kvaakissa.
Harri Pystysen tuotanto:
- Kadekismus (1986)
- Elämälle kiitos (1988, ranskankielinen käännös Merci à la Vie, 1989)
- Jäähyväiset aaseille (1990, julkaistu postuumisti, kokoelma)
- Pystynen (1991, julkaistu postuumisti, kokoelma).