Harri Pystynen etsii ihmistä

[VesaK]

Toistakymmentä vuotta kuolemansa jälkeen Harri Pystynen on saanut julki syksyn merkittävimmän kotimaisen sarjakuvateoksen. Anteeksi, etsin ihmistä (Johnny Kniga) pitää sisällään jo ammoin loppuunmyydyn kokoelman Elämälle kiitos (alk. Like) sekä luonnosasteelle jääneen pitkän albumin Pallo hukassa.
Näissä sarjoissa ei ole mitään positiivista sanomaa, ainoa armo ja arvo Pystysen sivalluksissa on ihmisarvo, joka ei nykyisellä euron kurssilla ole paljoakaan.

"Tämä on ensimmäinen talvi, kun jäin soittohommista kokonaan pois. Panin vaimon hullujenhuoneelle (töihin) ja yritän vääntää naurettavia juttuja kokopäivätoimisesti. Tarkoittaa neljää tuntia päivällä, kun lapset ovat tarhassa, ja viiteen asti yöllä, kun ne nukkuu. Itse voin nukkua esimerkiksi silloin, kun vedän täysinäistä rattikelkkaa tarhaan ja sieltä pois."    - Harri Pystynen

[kaltsu]

Toistakymmentä vuotta kuolemansa jälkeen Harri Pystynen on saanut julki syksyn merkittävimmän kotimaisen sarjakuvateoksen.

Kotimaisen ja kotimaisen. Meikäläistä tää ilahduttaa paljo enemmän ku mitkää bedeilyt tai muut. Jee.

[kaltsu]

Tertsi kommentoi Valkoista Tiikeriä toisessa ketjussa:

Meikäläistä tää ilahduttaa paljo enemmän ku mitkää taidepellelleilyt tai muut. Jee.

Maailma on varmaan jännä paikka ku Pystynenki tuntuu taidepelleilyltä. Otan Tertsi osaa.

[Jyrki Vainio]

Maailma on varmaan jännä paikka ku Pystynenki tuntuu taidepelleilyltä.

Minusta yksi Pystysen hienouksista onkin juuri se, että se on SEKÄ perinteistä pottunokka-mainstreamiä loppuvitseineen kaikkineen (yleensä kylläkin aika hirtehisellä huumorilla) ETTÄ myös jotain ihan muuta, joskus jopa samoissa sarjoissa samaan aikaan.

Huomatkaa myös Pystysen näyttely Sarjakuvakeskuksella:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,10298.0.html

[Jussi2]

Syksyn 'kotimainen' julkaisuhan tämä on. Muistan kuinka aikanaan 'Elämälle kiitos'  iski tajuntaan. Odotan mielenkiinnolla, mitä jäi kesken vai jäikö mitään. Pohjoista palsamaista sielunmaisemaa varmasti odotettavissa...

[Jyrki Vainio]

Oma suosikkini teoksista on se postuumisti julkaistu pehmeäkantinen, jonka nimi on vain Pystynen. Vaikka sisältö on siinä hajanaisempaa, kuin tekijän itsensä kokoamissa aiemmissa kirjoissa, yksittäiset jutut ajavat rankkuudellaan / laadullaan IMO toisten kirjojen ohi.
Minut Pystysen tuotantoon esitteli kaveri, kun aloitin yliopistossa. Hänen kommenttinsa oli, että ovat rankempaa tavaraa kuin Franquinin Mustat sivut. Täytyy kai todeta hänen olleen oikeassa, ainakin mitä teosten täysin lohduttomaan maailmankuvaan tulee.

[keijoahlqvist]

Pystynen oli oikeassa. Joka lohtua kaipaa, vetäköön mömmöjä.

[Petteri Oja]

Kotimaisen ja kotimaisen. Meikäläistä tää ilahduttaa paljo enemmän ku mitkää bedeilyt tai muut. Jee.

Kiitos, olin jo kirjoittamassa samansisältöistä kommenttia johonkin ketjuun.

Mulla on hyllyssä vain Pystynen ja Jäähyväiset aaseille. Tämä siis hankintaan.

Pystynen oli oikeassa. Joka lohtua kaipaa, vetäköön mömmöjä.

Jouni Mömmö teki pystyset puolitoista vuotta myöhemmin...

[Jarkko Sikiö]

Arvostelu on etusivulla.

Arvosteluun liittyen kaikki kommentit ja kritiikki on tervetullutta. Arvostelua voi ruotia myös ilman yhteyttä Pystysen työhön tässä ketjussa.

[Lurker]

"Hulluttelu vaatii lukijalta karkean huumorintajun"... Tuossa jäi mietittymään tuo karkea. Pystysen tarinoissa on paljon karkeaa arkea, mutta sen alla huumori on silti varsin syvämietteistä ja kaikkea muuta kuin karkeaa - pikemminkin groteskia ja joskus kalmanhajuisen makaaberia.

Pystysen hahmo on suomalaisessa sarjakuvassa (ainakin meikäläisen mielestä) jotenkin pelottava. Vitsit ja piirrostyyli voisivat sopia vaikka Myrkkyyn, mutta niiden teho on jotenkin liian kova. Nauru juuttuu kurkkuun. Tämä ei ole enää viihdettä vaan vereslihaa. Rinnakkaisteos voisi olla Franquinin Mustat sivut.

[Jari Lehtinen]

Oma suosikkini teoksista on se postuumisti julkaistu pehmeäkantinen, jonka nimi on vain Pystynen.

Liputan puolestani Jäähyväisiä aaseille. Siinä on kaikki.

Arvostelun bibliografiassa Jäähyväiset aaseille mainittiin kokoelmaksi. Mahdotontahan sitä on oikeastaan luokitella. Tavallaan se on kokoelma, mutta kyllä se on minulle enemmän sarjakuvaromaani.

Huomaan tirskahtelevani edelleenkin muinaisille jumalastronauteille ihmislajia luomassa: "Älkää sitten sekaantuko maan tyttäriin." "Ei me tyttäriin..."

[Hui_hai]

"Hulluttelu vaatii lukijalta karkean huumorintajun"... Tuossa jäi mietittymään tuo karkea. Pystysen tarinoissa on paljon karkeaa arkea, mutta sen alla huumori on silti varsin syvämietteistä ja kaikkea muuta kuin karkeaa - pikemminkin groteskia ja joskus kalmanhajuisen makaaberia.

Pystysen hahmo on suomalaisessa sarjakuvassa (ainakin meikäläisen mielestä) jotenkin pelottava. Vitsit ja piirrostyyli voisivat sopia vaikka Myrkkyyn, mutta niiden teho on jotenkin liian kova. Nauru juuttuu kurkkuun. Tämä ei ole enää viihdettä vaan vereslihaa. Rinnakkaisteos voisi olla Franquinin Mustat sivut.

Pystynen ei todellakaan ole mitään viihdettä. Muistan itse lukeneeni Pystysen Pystystä joskus pieleen menneen naisen kanssa tolskaamisen jälkeen ja se oli v i r h e ! Nauru juuttui vereslihalle raavittuun kurkkuun ja talon lähellä kulkeva junarata alkoi näyttää pelottavan kiehtovalle ratkaisulle. Pystysessä on todella riipaisevaa voimaa ja se koskettaa syvältä ja kipeästi. Pystysen lukijoilla kannattaa olla pään sisällä romut oikeassa järjestyksessä, jotta lukeminen ei sattuisi liikaa, mutta niille joilla on pää kunnossa on se yksi parhaista pottunokkasarjiksista mitä tässä maailmassa on koskaan tehty. Pystynen puree luuhun asti.

[Jarkko Sikiö]

Arvostelua varten silmäilin Elämälle kiitoksen aluksi vanhaan malliin huvittuneena lävitse, mutta erehdyin lukemaan sen tarkemmin väsyneenä. Tuolloin opus oli yllättäen raskas ja lukeminen tuntui ylitsepääsemättömältä rasitukselta. Luin sen vielä virkeänä kertaalleen lävitse ja negatiiviset tuntemukset olivat poissa. Ehkä tavoitin hetkeksi väsähtäneenä saman tunteen, josta puhutte. Älyllisellä tasolla – anteeksi huono ilmaisu – näen tarkemmin mitä tarkoitatte. Lahjaksi en tätä uskaltaisi antaa.

Arvostelun bibliografiassa Jäähyväiset aaseille mainittiin kokoelmaksi.

Epäröin tämän kohdalla, mutta arvosteltavan opuksen esipuheessa Tiina Pystynen viittaa siihen kokoelmana, joten päädyin sen sellaiseksi merkitsemään.

[VesaK]

Oi niitä aikoja, kun samana vuonna ilmestyivät sekä Kalervo Palsan Eläkeläinen muistelee että Pystysen Jäähyväiset aaseille. Sitä riemun remakkata.

[Curtvile]

Oi niitä aikoja, kun samana vuonna ilmestyivät sekä Kalervo Palsan Eläkeläinen muistelee että Pystysen Jäähyväiset aaseille. Sitä riemun remakkata.

Niitä aikoja on joskus ikävä.
Pystystä on kritsoitu tekemästään valinnasta, mutta mustassa ihmisläheisessä tuotannossa mies loisti.
Alunperin ihmettelin mistä tohotetaan varsinkin kun päällisin puolin työt näyttivät pilakuvilta.
Sitten ne luki.
Harri Pystynen osasi ja uskalsi käsitellä materiaalia ja veikkaan että vähintään yhtä moni on Pystystä luettuaan päättänyt olla sittenkään menemättä naruun.
Tiinahan ei jäänyt myöskään jäänyt miehensä varjoon vaan on omalla työllään inspiroinut monia.