 |
Benoit Sokalin uusin Ankardo-albumi alkaa lupaavissa tunnelmissa. Itse albumin nimi antaa olettaa, että liikutaan Ernst Hemingwayn lähes saman nimisen romaanin hengessä. Ankardolla on tarinassa seuranaan sisarenpoikansa Marcel, joten myös jonkinlainen kasvutarina saattaisi olla odotettavissa.
 |
|
Paljon melua kalasta.
|
Merellisiin tunnelmiin melko pian päästäänkin, sillä Ankardo pestataan eräälle paratiisisaarelle tutkimaan rikkaan liikemiehen kidnapatun vaimon arvoitusta. Käy ilmi, että saaren kalastajat ovat lievästi sanottuna hermostuneita siitä, että Hollywoodin kala-aiheinen Momo-animaatioelokuva (ei ole vaikea arvata, että Nemo-elokuvastahan sitä inspiraatiota on haettu) on nostanut luonnonsuojelijat ja monet muut tahot vastustamaan kyseisen kalalajin, tulievämeriahvenen, kalastusta. Tämä kalalaji sattuu olemaan saarelaisten pääelinkeino. Ihmisryöstöllä saarelaiset pyrkivät parantamaan asemaansa. Ihmisryöstöjä, jos tämän albumisarjan yhteydessä ihmisistä voidaan puhua, sattuu lisää ennen kuin vyyhti alkaa purkautua.
 |
|
Myös Some pääsee irvailun kohteeksi.
|
Kyseessä ei kuitenkaan ole varsinainen salapoliisitarina. Kyseessä ei ole myöskään suoranainen kunnianosoitus Hemingwayn romaanille, vaikka kalastuksesta tässäkin on kyse. Tarina ei ole myöskään minkäänlainen kasvutarina, vaan yhteiskuntakriittinen satiiri, joka on tehty enemmän tai vähemmän kieli poskessa. Virnuilun kohteeksi joutuvat mm. elokuvateollisuus, sarjakuvateollisuus, eri kansallisuudet, politiikan valtakoneisto, imperialismi, sosiaalinen media ja vapaa kasvatus. Kun myöskään itse Ankardo ei ole tarinassa oikeastaan muuta kuin tarkkailija, niin käsillä on melko erilainen Ankardo-albumi kuin mihin on totuttu.
Syy erilaisuuteen löytynee siitä, että tarinan juonesta vastaa Hugo Sokal, joka lienee Benoit Sokalin lähisukulainen. Benoit Sokalin apuna kuvituksessa on ollut myös muista viimeaikaisista albumeista tuttu Pascal Regnauld. Tuntuu siltä, kuin koko albumi olisi saanut ideansa yksittäisestä vitsistä, jota on sitten pitkitetty yhden sarjakuva-albumin mittaiseksi. Mutta ei siinä mitään, vitsi on ihan toimiva. Mutta melko löyhästi tämä liittyy ns. suureen Ankardo-kokonaisuuteen. Kyseessä lienee jonkinlainen kokeilu, kuten oli aikanaan belgialaisille irvaileva L’affaire belge (2005), jota pidettiin mahdottomana kääntää, ja jota ei lopulta suomeksi saatukaan.
 |
|
Sokalia parhaimmillaan.
|
Ihan tyystin tuttuja sarjan elementtejä ei ole jätetty sivuun. Vaikka itse tarina on erityylinen kuin mihin on totuttu, luo Sokal kuvituksellaan juuri sitä oikeaa tunnelmaa. Pienet hiljaiset hetket ja pitkät silmäykset saavat pohtimaan elämän perusasioita. Aivan niin kuin Ankardo-albumien kohdalla yleensäkin. Sokalin kuvakerronta ja rytmitys ovat totuttuun tapaan murhaavan tehokasta ja nautittavaa. Benoit Sokal ja samalla ankkavanhus, vaikka vaikea Ankardoa vielä vanhuksena on pitää, ovat siis edelleen oivassa vedossa, mikä saa innolla odottamaan seuraavaa, kenties perinteisempää albumia.
Toimituksellisesti kaikki on hoidettu erittäin ammattimaisesti. Sarjan luottosuomentaja Juhani Tolvasen käännöksessä mikään ei ärsytä, käytetty fontti on kohtuullisen nättiä eikä jätä puhekupliin juurikaan turhaa, tyhjää tilaa. Painojälki on moitteetonta.
Ankardo – Ankkavanhus ja meri
Teksti ja kuvitus: Benoit Sokal (apunaan Pascal Regnauld)
Juoni: Hugo Sokal
Suomennos: Juhani Tolvanen
Taitto: Mikko Valtavaara
Kustannus: Kustannus Jalava
Painopaikka EU 2014
221 X 294 mm, kk, väri, sid., 48 sivua
Ovh 21,70 euroa
ISBN 978-951-887-498-3