 |
|
Angoulêmen rautatieasema
|
Saavun Angoulêmen rautatieasemalle torstaina hiukan ennen puoltapäivää. Sarjakuvafestivaalit ovat alkaneet jo kymmeneltä. Minun täytyy vielä viedä pakaasit hotelliin, joten kiire on! Otan taksin asemalta, heitän matkalaukun hotellihuoneeseen, hotellilta joudun jopa hiukan juoksemaan ehtiäkseni Angoulêmeen menevään bussiin. Reilun puolen tunnin kuluttua junan saapumisesta olen jo kaupungin keskusaukiolla olevassa ParaBD-paviljongissa. Nopeaa toimintaa siis kaiken kaikkiaan.
ParaBD-paviljonki on omistettu sarjakuviin liittyvälle oheiskrääsälle. Tarjolla on sarjakuvaoriginaaleja, pienoispatsaita, keräilyharvinaisuuksia yms.. Haahuilen päämäärättömästi sinne tänne. Minulla ei ole aikomustakaan ostaa paviljongista mitään, mutta on hauska tehdä ihan vain “ikkunaostoksia”. Mieleen jää erityisesti kaksi Franquinin Spirou-lehteen tekemän kuvituksen piirrosoriginaalia, joita saan ihailla pitkään kenenkään häiritsemättä. Originaaleissa ei näy mitään hintaa enkä tohdi sitä kysyä. Ei minulla ole rahaa tuollaisiin herkkuihin.
Menen taiwanilaista sarjakuvaa esittelevään telttaan. Esillä olevien sarjakuvien kannet ja julisteet ovat upeita, itse sarjakuvat vaikuttavat tavallisen mangan eri variaatioilta. Ja koska manga ei ole minun juttuni, poistun paikalta melko pian.
Käväisen kaupungintalon tornissa olevassa Dog-näyttelyssä. Tarjonta on hiukan liian taiteellista makuuni, mutta itse torni ahtaine kierreportaineen kiehtoo mielikuvitusta. Seuraavaksi suuntaan pitkin Rue Hergéä kohti dekkarisarjakuvaa esittelevää telttaa. Teltan ulkopuolella olevalle Hergén patsaalle on pantu Rip Kirby -mäiset rillit päähän. Ihmiset valokuvaavat teltan edessä toisiaan ja patsasta. Itse teltan anti on pettymys. Noin kymmenen neliön sisätiloissa on leikkimielinen rikollisten tunnistusrivi, johon vapaaehtoiset festarivieraat saavat mennä kuvattaviksi pukeuduttuaan ensin tarjolla oleviin hupaisiin asusteisiin. Toisaalla teltassa lattialla istuu joukko lapsia, joille joku aikuinen esitelmöi jotain. Olen tänne kovin yli-ikäinen, siis nopeasti pois.
 |
|
Art by Kati Kovács
|
Seuraavaksi listallani on käynti Europe se dessin -näyttelyssä. Suomalaistenkin piirtäjien teoksia on esillä. Mukana taitaa itse asiassa olla taiteilijoita kaikista Euroopan maista. Piirtäjät ovat tehneet kukin oman tulkintansa, joko sarjakuvan tai piirroksen, jostakin Euroopan unionin periaatteesta tai tavoitteesta. Erikoisesti silmääni miellyttää Migualanxo Pradon ja erään kreikkalaisen piirtäjän piirrokset. Suomalaisella Kati Kovácsillakaan ei ole mielestäni mitään hävettävää kansainvälisessä seurassa. Kovácsin piirroksessa on letkeää viivaa ja iloiset värit.
Vaikka jaloissa jo hieman painaakin, suuntaan kohti suurten kustantajien isoa paviljonkia. Paviljongissa esittelevät tuotteitaan Dargaud, Soleil, Delcourt ja Casterman, siispä sarjakuvavalikoima on valtava. En tiedä onko yksittäsiä nimikkeitä tuhat vai kymmenentuhatta, mutta sen tiedän, että paljon niitä on! Kiertelen eri kustantajien osastoilla ja mukaan tarttuu muutama albumikin. Dupuis-kustantamon osastoa en huomaa missään. Ovatko he mukana ollenkaan festivaaleilla?
 |
|
Tarjolla omistuspiirroksia.
|
Suurten kustantajien paviljongin vieressä on Mangasien-paviljonki. Nimestäkin voi päätellä sen olevan varattu pääasiassa Mangalle. Paviljongin keskivaiheilla on Wacom-piirustustablettien esittelypiste. Esittelijät näyttävät juuri nyt sen verran varatuilta, että jätän kysymykset väliin ja vain tuhertelen hetken aikaa yhdellä uudella Intuous-piirustuslaudalla. Olen jopa huomaavinani ihailevia katseita ohikulkijoiden joukossa!
* * *
 |
|
Kaivo, jossa yllätys
|
Hyvin nukutun yön jälkeen pääsen aamulla ripeästi liikkeelle. Nautin aamiaisen kaupungissa pienessä kahvilassa, edellisiltainen hotellin ravintolassa nautittu illallinen ei rohkaissut kokeilemaan enää saman paikan aamiaista. Tänään onkin sitten vuorossa etukäteen eniten odottamani nähtävyys: Fredin tuotantoa esittelevä originaalinäyttely. Kyseessä on ranskalainen, jo René Goscinnyn Pilote-talliin kuulunut sarjakuvapiirtäjä, nimimerkki Fred, ei siis kotoinen “Käyn Kolmatta linjaa” -Fredimme. Tämä ranskalainen Fred tunnetaan Suomessa parhaiten Filemon-sarjakuvasta, jonka materiaalista näyttelykin pääasiassa koostuu. Planssit ovat kiehtovia. Fredin hiukan rujolla viivalla loihtimat kuvat tempaavat mukaansa surrealistisiin maailmoihin.
Aikoinaan seitsemänkymmentäluvulla en pitänyt Filemonista ollenkaan, Otavahan julkaisi silloin muutaman albumin suomeksi ja on tainnut yrittää vielä sen jälkeen ainakin kerran saada suomalaiset innostumaan Filemonista. Filemon saattaa miellyttää enemmän aikuista makua kuin lapsilukijoita. Kyseessä on lämminhenkinen ja leppoisa mitä-tahansa-voi-tapahtua-koska-tahansa -sarjakuva. Seikkailut eivät oikein pysy edes sarjakuvasivujen tarjoamassa tilassa ja avaruudessa, useasti sivut rullautuvat sinne tänne pois huimien tapahtumien tieltä, tosin vain piirrettyinä. On myös mukava huomata, että Fredin sarjoissa ei ole oikeastaan lainkaan väkivaltaa. Eräs näyttelyn hauska yksityiskohta on pihalla oleva kaivo. Ken sinne kurkistaa, voi nähdä vaikka Filemonin! Veikkaanpa, että läheskään kaikki näyttelyvieraat eivät tätä kekkaa. Näyttely tekee minuun suuren vaikutuksen. Hetken jo mietin, että käynkö enää ollenkaan tänään missään muualla, mutta kello on vasta noin kaksitoista ja on todellakin liian aikaista lopettaa tähän.
 |
|
Filemon
|
Päätän mennä Mangasien-paviljonkiin tutkailemaan, onko Wacomin osastolla yhtään hiljaisempaa kuin eilen. Kaikki esittelijät ovat taas kiireisiä, joten tarkastelen aikani kuluksi paviljongin ovensuussa Marvel-hahmoista maalattuja puolitoistametrisiä digiprinttejä. Ovathan nuo lihaksiaan pullistelevat hahmot sangen hupaisia, mutta kieltämättä myös vaikuttavia!
Käyn ottamassa yhden oluen. Palaan varttitunnin kuluttua Wacomin osastolle. Nyt eräs ystävällinen esittelijä onkin vapaana. Kerron hänelle, että minulla on noin kymmenen vuotta vanha Intuous 2 -piirtopöytä ja haluaisin, että hän selittäisi minulle hiukan uusimpien mallien ominaisuuksia. Esittelijä ei osaa kuitenkaan englantia. Hän lupaa etsiä minulle englannintaitoisen henkilön. Vihdoin sellainen löytyykin ja saan ensiluokkaisen yksityisluennon shortcuteista ja niiden säädöistä, ynnä muista hienosta jutuista. Harmi vain, että ranskalaisen esittelijän englannin kielen aksentti on kaltaiselleni pohjoisesta tulleelle tavikselle melko eksoottinen eli epäselvä. Nyökkäilen kohteliaasti ja ainakin kuvittelen pysyväni kärryillä kielen ja esittelyn kiemuroissa. Kiitän ystävällistä esittelijää ja poistun tilanteesta toivottavasti edes hitusen viisaampana kuin aikaisemmin.
 |
|
Päätepysäkki: L’Espace Franquin
|
L’Espace Franquin -kulttuurikeskuksessa on espanjalaisen sarjakuvan näyttely. Esillä on ei-niin-kovin-laadukkaita printtejä espanjalaisista sarjakuvista. Eivät nuo printit kuitenkaan ihan surkeitakaan ole, joten turha nillitys sikseen. Esillä on sarjakuvantekijöitä monelta eri aikakaudelta. Yllätyn, että aika moni heistä on tuttu jo entuudestaan: Victor de la Fuente, Palacios, Guarnido, Jordi Bernet, Francisco Ibanez, Julio Ribera, Paco Roca. Uusista tuttavuuksista yhden tai kahden planssin näytteiden perusteella kiinnostukseni herätti ainakin Bartolomé Seguí. Myös espanjalaisen sarjakuvan graafinen yleisilme miellyttää silmääni, lähes kaikki näyttelyn työt ovat viitseliäästi toteutettuja. Myös yksinkertaisella tekniikalla tehdyistä sarjakuvista näkyy ammattitaito ja osaaminen. Kannattaisiko suomalaisten kustantajien tähytä myös Ranskaa etelämmäksi, kohti Espanjaa, uusia julkaistavia nimikkeitä pohtiessaan?
 |
|
Art by Bartolomé Seguí
|
Päivän päätteeksi kerään vielä voimani ja ahtaudun sisään Le Nouvea Monde -telttakompleksiin (Uusi maailma). Täällä esitellään sarjakuvan uusia tuulia. Tunnelma on kuin kotoisassa pienlehtitaivaassamme, hikinen ja ahdas. Yhtenä merkittävänä erona isojen kustantajien paviljonkiin näyttäisi olevan se, että täällä ei voi rauhassa selailla sarjakuvia. Melkein aina myyjä alkaa heti kysellä tai jutella. Olen sellaista ihmistyyppiä, että tahtoisin mieluusti ihan itse päättää, otanko kontaktia myyjään vai en. Jokunen ostoskin jää tekemättä, kun myyjän aloittaessa häirinnän lasken sarjakuvan käsistäni ja liukenen tieheni. Ostan kuitenkin Le Nouveau Monde -kompleksista jo aiemmin tänään Wacomin osastolla näkemäni kirjan, joka käsittelee sarjakuvien värittämistä tietokoneella.
Myös eräs dekkarisarjakuva päätyy kassiini. Saan siihen omistuspiirroksenkin. Ihmettelen, että miten piirtäjältä kestää noin mahdottoman kauan piirtää tuiki yksinkertainen kuva. Pyyhekumikin on hänellä ahkerassa käytössä. Kun myöhemmin katson signeerausta, huomaan, että se onkin käsikirjoittaja, joka on minulle kuvan piirtänyt, ei siis piirtäjä. Ei ihmekään, että homma kesti ja kesti! Vielä ennen poistumistani “Uudesta maailmasta” ihailen ja melkein ostankin Didier Conradin kookkaan triptyykin. Siinä on Alix, Mac, Tony ja Tim sekä mystinen Torquemada-laiva, kaikki keskeisiä elementtejä Yannin ja Conradin Les Innommables-kulttisarjasta! Hinta näyttäisi olevan vain 89 euroa. Kotona seinilläni ei ole ikävä kyllä enää yhtään tyhjää tilaa, joten hankinta jää tekemättä.
* * *
 |
|
Sarjakuvakeskus
|
Lauantaina kävellessäni sisään Sarjakuvakeskuksessa (CNBDI) olevaan Art Spiegelman -näyttelyyn ihmettelen, että mitenkä tämä eteneminen on yht’äkkiä näin julmetun raskasta. Ja kas, reppuni nauhaan on hiuksistaan kiinni tarttuneena noin kymmenvuotias tyttö! Hetken ehdin jo miettiä, että mitäs nyt oikein tehdään, ei ole edes saksia mukana! No, tytön seuralainen, häntä viitisen vuotta vanhempi tyttö saa nopsasti hiukset irti vain lievää väkivaltaa käyttäen. Eroamme sopuisasti.
Spiegelmanin sarjakuvia en ole koskaan lukenut, joten itse näyttely ei ole minulle kovinkaan järisyttävä kokemus. Toki esillepano on komeaa ja kaikin puolin ammattitaitoista. Spiegelman on ollut ahkera ja monessa mukana. Minua miellyttävät eniten hänen lehtikuvituksensa. Spiegelman osaa tehdä vaikuttavia kuvia todella monella eri tyylillä ja tekniikalla. Muutama kuva saa minut jopa oikein hätkähtämään rajuudellaan. New Yorkerin kansitaiteesta olen aikaisemmin nähnyt vain ranskalaisen Sempén hienostuneita teoksia, joten olisin kuvitellut Spiegelmanin revitysten jääneen toimitussihteerin pöydälle. Onneksi näin ei ole käynyt. Täytyy vielä lopuksi kehaista Sepiegelmanin RAW-lehden kollaasitekniikalla toteutettuja kansikuvia.
 |
|
New Yorkerin kansia
|
Sarjakuvakeskuksessa on Spiegelman-päänäyttelyn ohella myös ruotsalaisen sarjakuvan näyttely. Olin odottanut jotain läpileikkausta ruotsalaisesta sarjakuvasta tai edes ruotsalaisesta nykysarjakuvasta, mutta petyn pahasti. Nähtävänä on muutama sarjakuvatulkinta August Strindbergin teoksista. Kovin vaatimattoman oloiset sarjakuvat on aseteltu sekavasti. Vaatimattomuutta korostaa vielä salissa soiva niukka pimpelipom-musiikki.
Charente-joen toisella puolella, Sarjakuvamuseossa (le musée de la Bande Dessinée) on “sarjakuvan historia” Art Spiegelmanin silmin nähtynä -näyttely. Se vaikuttaa aika lailla amerikkalais- ja underground-painotteiselta. Eipä siinä mitään, Jack Davisin MAD-originaalit ovat upeata katseltavaa. Hiukan haikeana tutkin Milton Caniffin Terry and The Pirates -sunnuntaisivuoriginaalia. Sarjasta äskettäin julkaistu rajusti pienennetty kirjasarja tuntuu mahtavan kokoisen ja komean originaalin rinnalla kovin mitättömältä. Mutta niinhän se on, että ennen oli ennen, nyt on nyt.
Samassa rakennuksessa on lapsille suunnattujen työpajojen yms. lisäksi vielä yksi näyttely. Siinä esitellään lukuisten sarjakuvapiirtäjien perinteisillä tekniikoilla kuten vaikkapa öljyväreillä tekemiä maalauksia. Heti lähes ensimmäisten joukossa on belgialaisen Joseph Gillainin (Jijé) kolme maalausta. Kahdessa naisia esittävässä teoksessa on selvä häivähdys Jijén sarjakuvatyylistä, mutta kolmas, maisemamaalaus yllättää: tämähän on aivan kuin Van Goghia!
 |
|
Julisteet opastavat festarivieraita
|
Tintin luojan, Hergén, abstraktin maalauksen edessä on jopa lievasti liioitellen monalisamainen ruuhka. Itse maalauksesta en ole kyvykäs sanomaan sitä enkä tätä, mutta taulun viereen ripustetusta Auringon temppeli -sarjakuvasivun originaalista ja sen pohjana käytetystä lyijykynäluonnoksesta olisi riittänyt aihetta pidempäänkin tutkiskeluun. Takanani on kuitenkin jonossa jo sen verran porukkaa, että teen heille suosiolla tilaa. Näyttelystä jää vielä mieleen Victor Hubinonin naisen kasvoja esittävä hillitty maalaus. Jos kerran Hubinonin maalaustyyli, kuten piirrostyylikin, on näin kesyä, niin minulle jää edelleen epäselväksi, kuka on tehnyt rouhean komeat Punaparta-sarjan Varpushaukka-albumien kannet. Epäilen, että tuskin ainakaan Hubinon.
Nauttiessani lounasta pienessä intialaisessa ravintolassa, viereisen pöydän aasialaiset esittelevät toisilleen vilkkaasti hankintojaan. Matkaan on näköjään tarttunut komea Batman-maalaus, onko kyseessä vedos vai peräti originaali, jää hämärän peittoon. Eräällä ryhmän jäsenellä on strumffi-elokuvan tai tv-sarjan selluloidi taustapiirroksineen. Lopuksi kaikki ihastelevat ja kommentoivat uusinta Blacksad-albumia. En kehtaa tuijottaa enempää ja keskitynkin keskinkertaiseen ateriaani.
Olen aina festivaaleilla käydessäni piipahtanut piskuisessa Artimage-galleriassa. Se on aivan lähellä suomalaistenkin suosimaa Chat Noir -ravintolaa. Galleriassa on tällä kertaa esillä jonkun lastenkirjan piirrosoriginaaleja. Takahuoneeseen on roudattu muutama musikanttikin tunnelmaa luomaan. Galleriassa on kuvituspiirrosten lisäksi Angoulême-aiheisia pieniä öljyvärimaalauksia mm. vuosittain kaupungissa järjestettävistä vintage-autokilpailuista. Olisihan tuommoinen maalaus hieno matkamuisto vaikka omallakin seinällä!
* * *
Sunnuntai kuluu rauhallisesti isojen ranskalaisten kustantajien tarjontaan tutustuen. Huomaan paviljongin ovensuussa olevan Leblon-Delienne-firman Tillieux-tyylisen huonekalusarjan saaneen lisää osia sitten viime näkemän. Muovisten nojatuolien lisäksi saatavana on nyt myös moderni veistos, mieleen tulee Willin piirtämät taustat Franquinin Operaatio hiljaisuus -seikkailuun. Vielä kaksi vuotta sitten tuoleihin oikein kehotettiin istumaan, tänään niissä on lappu: “Ei saa istua!” . Ostan vielä muutaman sarjakuva-albumin ja palaan hotellille pakkaamaan.
* * *
Maanantaina festivaaleilta poislähtiessäni ostan Angoulêmen rautatieasemalta DBD-sarjakuva-aikakauslehden. Jostain syystä lehtikioskin myyjä antaa minulle kaupanpäällisiksi kymmenkunta muutakin lehteä. Junamatka Pariisiin sujuu siis mukavasti ilmaisia lehtiä selaillen. Seuraavana iltana lähtee lento Suomeen.