 |
Princess Ai on mielenkiintoinen teos, tosin lähinnä syntyhistoriansa takia. Kyseessä on japanilais-yhdysvaltalainen yhteistyöprojekti Shinshokan- ja Tokyopop-kustantamojen välillä, ja itseään ruokkivan rummutuksen avulla teoksen hypetysaste on nostettu rapakon takana kovin korkeaksi. Sarjan todellinen suosio sen sijaan jäänee hämärän peittoon.
Princess Ai
Suomenkielinen julkaisu: Punainen jättiläinen
Suomennos: Antti Grönlund
Painettu Tampereella, Aaltospaino Oy
3 osaa
Hinta kustantajalta ostettaessa 6 € + postikulut
Princess Aita markkinoidaan rockdiiva Courtney Loven nimellä, mutta hänen työpanoksestaan teoksen eteen ei tunnu löytyvän tietoja kirveelläkään. Hän on mitä ilmeisimmin alkuperäiskonseptin ideoija, ja hänen käsialaansa ovat myös ne biisit joiden lyriikoita teoksessa käytetään. Sarjakuvan lopullisesta toteutuksesta ja piirtämisestä vastaa vähemmän tunnettu mangaka Misaho Kujiradou, jota tunnetumpi länsimaiselle yleisölle tosin on sen hahmosuunnittelija, Paradise Kiss– ja NANA-mangoillaan maineensa sementoinut Ai Yazawa. Käsikirjoituksen takana on Tokioon kotiutunut muusikko-kirjailija-taiteilija D.J. Milky.
Kujiradou teki sarjan alun perin japaniksi Milkyn käsikirjoituksen mukaan, ja se julkaistiin lukuina Shinshokanin Wings-lehdessä. Kun lukuja oli tarpeeksi, niistä kasattiin tankoubon-pokkari, jonka Tokyopop sitten julkaisi englanniksi. Ja nyt Punainen jättiläinen on tuonut tämän teoksen myös suomeksi – varustettuna tietysti riittävällä määrällä Tokyopopin logoja.
 |
Princess Aita voisi kuvata saduntapaiseksi tarinaksi, mikäli satumaisuudella tarkoitetaan sitä että itse tarinankertojakaan ei ole ottanut sitä täysin vakavasti. Valitettavasti kyseessä ei kuitenkaan ole parodia. Sen päähenkilö Ai, “kaaoksen keskeltä revitty diiva”, on tavallaan Courtney Loven alter ego, ja heidän nimiensä lisäksi tarinasta löytyy muutama muukin pikkunäppärä yhtymäkohta tosielämään. Mistään maailmoja syleilevästä taideteoksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaikka alkuasetelma siihen suuntaan vihjaileekin.
Tarina kertoo siis Ai-maan prinsessa Aista, joka muistinsa menettäneenä löytää itsensä Tokion kaduilta mukanaan vain sydämen muotoinen rasia kaulaketjussa. Yhteensattumien johdosta hän päätyy elättämään itsensä laulamalla, ja paria kohtalon tönäisyä myöhemmin hän löytää itsensä tarkasti viitoitetulla reitillä kohti Kent-nimisen nuorukaisen sydäntä. Elämä on ihmeellistä, eikös? Pian Aille aukeaakin kykyjenetsintätoimiston kautta tie supertähteyteen, mutta hänen menneisyytensä on pian taas hänen kintereillään. Eikä kykyjenetsintätoimiston pomokaan ole liikkeellä täysin vilpittömin aikein…
Princess Ain puolesta on sanottava, että sen juoni etenee vauhdilla. Kolmen pokkarin aikana ehtii tapahtua yhtä sun toista, eikä jahkailuun juuri liikene aikaa. Lisäksi kertomus on hyvin rytmitetty, ja se on vetävä ja toimiva. Kuvakerronta on onnistunutta, ja romanttiset kohtaukset esitetään asiaankuuluvan melodraaman kera.
Kujiradoun piirrosjälki on jalostunutta ja hyvin selkeää, mutta omalla tavallaan turhankin rutinoitunutta. Samantapaista notkeaa, taustojen kustannuksella ihmisten piirtämiseen keskittynyttä ja vähemmän tärkeissä yksityiskohdissa pihistelevää tyyliä näkee monessa shoujo- ja joseisarjassa.
Teoksen kaikki elementit – Yazawan suunnittelemat näyttävät lolitavaatteet, rockmiljöö, homokämppis ja naisten vaatteita käyttävä taloudenhoitaja – ovat huolellisesti laskelmoituja ja hiottuja, kohdeyleisön kalasteluun tarkoitettuja täkyjä. Puhumattakaan itse päähenkilöstä, joka on niin kapinallista nuorison esikuvaa että siitä on oksat pois. Maaginen taustatarina ja lopputvisti eivät sisällä mitään, mitä ei olisi tyttöjen fantasiasarjakuvien yli kuusikymmenvuotisen olemassaolon aikana nähty jo n+1 kertaa. Kokonaisuus muistuttaa kaupasta ostettua tehdasvalmisteista täytekakkua: eihän siinä suoranaisesti mitään vikaa ole, mutta mitään maailmaa mullistavia makuelämyksiä siltä on turha odottaa.
Tämänhän voisi vielä sulattaa, ei siinä mitään. Mutta kun teos on mittatilaustyö, on se luonnollisesti myös loppuun asti tuotteistettu. Tokyopopin painoksen lopusta löytyvien, Hot Topicissa myytävien Princess Ai -vaatteiden, -päiväkirjojen, -tarrojen, -parfyymien ja -raitasukkien mainoksia (virallisesta cosplaykisasta ja keräilyfiguureista puhumattakaan) katsellessa tulee eittämättä vähän sellainen olo, että tätä teosta ei ole tehty ihan vain tekemisen ilosta. Niin ikävän naiivilta kuin se tietysti kuulostaakin.
Aista on tekeillä animaatioversiokin; toistaiseksi nähty 38 sekunnin traileri tosin mainostaa lähinnä mangaa, mutta kyllä niillä on muutakin mielessä.
 |
Joudun valitettavasti toistamaan voivotteluni siitä, ettei Punainen jättiläinen ole päässyt käsiksi todellisiin laatusarjoihin. Se on sääli, sillä Princess Ain ulkoasu on lähes malliesimerkki siitä miten hienoa jälkeä manga-alalla voidaan saada aikaan: suomenkielinen painos on ulkoasultaan lähes identtinen Tokyopopin alkuperäisen englanninkielisen version kanssa, aina kansiensa kiiltäviä kohokuvioita (ja nuoleskelevia tekijäesittelyitä) myöten. Ainoastaan värilliset alkusivut ovat mustavalkoiset, mutta nekin ovat selkeästi toistuneet. Punajätin versio on painojäljeltään itse asiassa jopa parempi kuin alkuperäinen – paperi on valkoisempaa ja muste tummempaa. Eikä sen selkämyksessä ole isoa rumaa Tokyopop-logoa.
Suomennos on virheetön ja (alkuperäiskäsikirjoituksen asettamissa rajoissa) sujuvakielinen. Ääniefektit on käännetty tilanteen mukaan harkiten, ja lyriikat on jätetty englanniksi. Ladonnassa on käytetty samoja fontteja kuin englanninkielisessä versiossa, mikä on ehdoton plussa – etenkin kun ottaa huomioon kuinka suuri merkitys niillä on raivotarten puheen ulkoasulle.
Princess Ai ei ole pohjanoteeraus, mutta näin itsestään selviä rahastuksia en mielelläni näkisi enää suomeksi julkaistavan. Kenties marraskuussa alkava Gunnm tulee olemaan ensimmäinen Punajätin julkaisu, jota voin rehellisesti sanoa ostavani ihan vain siksi että pidän siitä? Aika näyttää.
Keskustelua Princess Aista Animeunionissa
Keskustelua Princess Aista Kvaakissa