 |
|
Kaamio
|
Kaamio #4 (1/07) Hannu Kesola, Henri Joela, Tuukka Sinisalo, Jani Pellonpää, Timo ratamaa, Ville Koskivirta, Jaska Mäntysaari
ISSN 1796-9271
Toimittanut Hannu Kesola
taitto Timo Ratamaa
4€, 40 sivua
Lihaniitti #2 Hannu Kesola, Henri Joela
ISSN 1797-0679
Toimittanut Hannu Kesola
taitto Timo Ratamaa
3,5€ 28 sivua
 |
|
lihaniitti
|
Hannu Kesolan luotsaama Saatanan sateliitit pienkustantamo on jälleen kerran kauhusarjakuvanharrastajien asialla.
Kaamio on kustantamon epävirallinen lippulaiva ja harvinaisuus omakustannepuolellakin, kauhuun lajityyppinä keskittynyt antologiajulkaisu.
Tämä “neljäs naula arkkuun” on tervetullut lisä sarjaan ja hyvän kokoelman tavoin tarjoaa tyylilajin ystäville jotakin.
Varsinaisten sarjakuvien lisäksi Kaamio 4 tarjoaa Jack Scarecrown esipuheen, tohtori saatanan elokuvapalstan ja kaksi Hannu Kesolan lyhytnovellia: He tulivat ulkoavaruudesta ja Älä pelkää pelättiä. Myös novelleissa on tapahtunut selvää kehitystä eteenpäin.
Avaustarina Henri Joelan Kuolleet kuvat on tyylipuhdas pastissi klassisesta giallotarinasta valokuvaajasta. Maneerien ja kliseiden käyttö on vaativa laji jota Joelan graafinen linja tukee.
Joelan ja Mäntysaaren Pirpanat jatkaa psykologisen kauhun parissa, yhden sivun päällepäin humoristisen hassu tarina käsittelee vakavaa aihetta ja toteutus on pidetty tiukkana.
Tuukka Sinisalon Cthulhumyyttiin liittyvä Matka tuo yhtä aikaa mieleen niin Roky Eriksonin kuin Charles Burnsin ja Ville Pynnösenkin.
 |
|
Kaamio 4: Matka
|
Kosmista kauhusta seuraavan apokalypsiin johdattaa Kuolleiden kapina. Kesolan käsikirjoittama ja jani Pellonpään piirtämä tarina vetoaa zombie-elokuvien ystäviin ja rakentaa toimivan tunnelman. Tämä on opuksen verisin tarina, mutta genrensä sisällä oikein oivaltava, valittu näkökulma on poikkeuksellinen ja sangen toimiva.
Timo Ratamaan Wendingo saa kunnian olla Hammer/Shokkiosaston edustaja ja sellaisena sangen oivallinen pehmeä lasku Koskivirran Vuoristoposteljoonin lammasmakkarat-palaan, joka niille jotka eivät nimestä arvanneet on hirsipuun mustaa huumoria.
kokonaisuus on saatu toimimaan ja pahimmat lastentaudit ovat poistuneet.
Lihaniitti ei anna yhtä kokonaisvaltaista kuvaa kauhukentästä, eikä puristien mielestä edes kauhun määritelmää täytä.
Lähin vertailukohta ei ole sarjakuvamaailmasta vaan elokuvista. Joela/Kesola yhteistyön lähtökohta on sama kuin Rodriguez/Tarantinon Grindhousen: 1970-luvun eksploitaatiohengelle kunniaa tekevä yhteistyöhanke.
Uusille lukijoille helpottavan tietona se että tämän toisen osan jatkotarinoitten alku on luettavissa netistä.
Joelan Rankamoottori vyöryttää hikistä nykyaikaan sijoittuvaa psykowestern väkivalta-aariaansa hektisellä vauhdilla eteenpäin, poikkeuksellisesti niin että välillä tulee olo että sivuihin ja ruutuihin olisi pitänyt sittenkin käyttää hetki enemmän aikaa.
Kesolan Brutalivillestä käy ilmeiseksi miksi miehestä on käytetty ilmausta Suomen Garth Ennis, esikuvan vaikutus ilmenee: aivan kuin Preacherin Salvation-osuus tapaisi karkeajännityksen.
Tavallaan jäykähkö piirrosjälki tukee tarinan tarkoituksellisia ylilyöntejä ja perverssiä huumoria.
Kaamio on suositeltavampi kauhun ja sarjakuvan ystäville yleensäkin, Lihaniitin arviossa on otettava huomioon myös sen jatkotarinan luonne, tämä on keskikohtaa jatkuvista tarinoista.
sarjakuvafestivaalien lisäksi saatavilla kustantajalta niin Kaamiosta ,Lihaniitistä ja Zum Teufelista
Keskustelua Saatanan Satelliteista Kvaakissa