 |
|
Yu-Gi-Oh!
|
Kun uudella markkina-alueella aletaan kääntää mangaa paikalliselle kielelle, ovat ensimmäiset nimikkeet ovat aina taloudellisten riskien minimoimiseksi tunnettuja ja maailmalla hyvin menestyneitä nuorten poikien sarjoja.
Suomessa on edetty jo shoujon markkinoille esittelemisen ohi ja siirrytty varovaisesti hieman vanhemmalle ja sekasukupuolisemmalle kohdeyleisölle suunnattujen sarjojen kokeiluvaiheeseen. Tästä huolimatta Kazuki Takahashin Yu-Gi-Oh! (“Pelien kuningas”) kuuluu selvästi pojille suunnattujen sarjojen joukkoon Dragon Ballin ja One Piecen seuraan.
Yu-Gi-Oh!
Kazuki Takahashi
Suomenkielinen julkaisu: Sangatsu Manga
Suomennos: Bemmu Sepponen
Painettu Ruotsissa, STC Prepress Ab
38 osaa
Joka osassa noin 190 sivua + pieniä liitteitä (nelospokkarin mukana juliste)
Hinta 5,50 €
Tarinan päähenkilö on ilmeisesti teräksestä taotulla hiuspehkolla varustettu lukiolaispoika Yuugi Mutou, jonka vaari omistaa pelikaupan. Yuugi on tinttimäisen naiivi ja viaton hahmo, mitä korostaa vielä se, että hän on noin metrin kaikkia luokkakavereitaan lyhyempi. Sivuhahmoiksi vakiintuvat heti aluksi hänen vaarinsa Sugoroku sekä koulukaverit Jounouchi, Honda ja kiintiötyttö Anzu.
 |
Yuugin puhtoinen psyyke saa kuitenkin varsin reilukontrastisen vieraan kun hänen onnistuu lopulta ratkaista sukunsa perintökalleus, pyramidinmuotoinen palapeli Millennium-arvoitus. Hänen päähänsä pesiytyy muinaisen egyptiläisen faaraon henki ja hänestä tulee “Varjojen pelien” toimitsija: hänen toinen minänsä, “varjo-Yuugi” rankaisee ilkeitä ja epäreiluja ihmisiä haastamalla nämä mielikuvituksellisiin kilvoitteluihin, joissa he pahuutensa takia häviävät ja saavat rangaistuksensa. Varjo-Yuugin läsnäolon näkee pystyyn kohonneista otsasäkkäröistä – eikä Yuugi itse koskaan muista tapahtuneesta jälkeenpäin mitään.
Suurimmalle osalle mangantuntijoista lienee tuttu tieto, että Akira Toriyama joutui aikoinaan kustantajan pyynnöstä muokkaamaan huumoria ja satunnaisia pikkutuhmuuksia viljelleestä seikkailusarjastaan, Dragon Ballista, sen loputtomista tappelukohtauksista koostuvan megalomaanisen hirvityksen jota se nykyään suomeksi ilmestyvissä osissaan on. Tämä ei ole Japanin täyteen ahdetuilla sarjakuvamarkkinoilla mitenkään harvinaista: nopeat syövät hitaat, ja kysyntään on vastattava tarjonnalla ennen kuin joku muu sen ehtii tehdä.
Samoin kävi myös Takahashille, jolle vuonna 1996 Shueishan Weekly Shonen Jump -lehdessä aloittanut Yu-Gi-Oh! oli hänen ensimmäinen pitempi mangansa. Takahashi on peliharrastaja: hän on innokas shogin, mahjongin sekä erilaisten kortti- ja pöytäroolipelien pelaaja. Yu-Gi-Oh! alkaa varsin episodiluonteisena, ja alun perin Takahashin tarkoituksensa oli käsitellä siinä kaikenlaisia pelejä vielä Millennium-esineiden mukaan tuomisen ja suurempien juonijatkumoiden aloittamisen jälkeenkin.
Toisin kuitenkin kävi. Seitsemän ensimmäisen pokkarin aikana tarinassa nimittäin pulpahtaa muutaman kerran esiin kuvitteellinen Magic & Wizards -keräilykorttipeli, jota lukijat pitivät sarjan kiinnostavimpana piirteenä. Kustantamo reagoi lukijapalautteeseen ja ehdotti Takahashille mangan keskittämistä tiiviimmin kyseisen pelin ympärille. Näin tehtiin, ja kahdeksannen tankouboninsa kohdalla sarja karistikin episodiluonteensa lopullisesti ja alkoi kasata ympärilleen isompaa jatkumoa. Ennen pitkää tuotettiin myyntiin myös Magic & Wizardsin oikea versio, Yu-Gi-Oh! -keräilykorttipeli, jota on Suomestakin saanut jo pitkään.
Sarjan muutettua tyyliään sen juonikuviot syvenivät ja pitenivät, ja alkoi dragonballmainen uusien vihollisten, kisojen ja kaksinkamppailuiden esiinmarssittaminen. Näitä detaljeja emme kuitenkaan juonen monimutkaisuuksien, henkilöhahmojen määrän ja allekirjoittaneen kroonisen mielenkiinnonpuutteen vuoksi käsittele tässä tämän tarkemmin.
 |
|
Magic & Wizards esiintyi ensimmäisen kerran mangan yhdeksännessä luvussa ollen alkujaan Magic: The Gathering -parodia. Siitä eteenpäin se olikin sitten menoa.
|
Tyylinvaihdos on niin selkeä, että sarjan englanniksi kustantanut Viz päätti jakaa Yu-Gi-Oh!:n “useammaksi sarjaksi” aloittamalla numeroinnin alusta seitsemännen tankoubonin jälkeen ja antamalla sarjan eri osille alaotsikot. Englanninkielisessä versiossa ensimmäiset seitsemän tankoubonia ovat niin sanottu Shadow Games –osio, 8-31 taas Yu-Gi-Oh!: Duelist ja 32-38 puolestaan Yu-Gi-Oh!: Millennium World. Jaot myötäilevät sarjassa tapahtuvia suurempia juonikaarenvaihdoksia.
Mangan pohjalta on tehty kaksi animesarjaakin; ensimmäisessä oli 27 osaa, toisessa 224. Suomessa MTV3:lla näytetty TV-sarja ei kuitenkaan ole kumpikaan näistä, vaan irrallinen, vaihtoehtoista juonenkulkua käyttävä spinoff-sarja Yu-Gi-Oh! GX.
Alkuperäisen Yu-Gi-Oh! -mangan saavutettua loppunsa vuonna 2004 Takahashi aloitti uuden, Yu-Gi-Oh! R:n, jossa hän itse tosin toimii enää vain käsikirjoittajana. Itse piirtämisen hoitaa hänen puolestaan hänen entinen avustajansa Akira Itou, jonka piirrostyyli muistuttaa hänen tyyliään paljon. Myös Yu-Gi-Oh! GX:stä on sittemmin tehty mangasovitus, joka niin ikään on Takahashin käsikirjoittama mutta jonkun muun, tässä tapauksessa Naoyuki Kageayaman, piirtämä. Molemmat mangat jatkuvat edelleen, ja niissä on myös sittemmin uudelleenkirjoitettu osa ensimmäisessä mangassa kerrotuista asioista uusien juonikuvioiden esittelemistä varten.
Sangatsu Manga on ainakin näillä näkymin kustantamassa vain Takahashin piirtämän alkuperäisen sarjan, ja onneksi alkuperäistyyliin ilman turhia lisänimikkeitä. 38 osassakin riittää toki julkaistavaa ja keräiltävää useamman vuoden tarpeiksi, joten päätöksenteolla ei ole mikään hoppu.
Bemmu Sepposen suomennos on käännösratkaisuiltaan varsin hyvä – dialogi on selkeää mutta uskottavan kuuloista yleiskieltä. Käännöksen ainoa varsinainen puute on sen tietty sävyttömyys: esimerkiksi varjo-Yuugin karski, “ore”-pronominia käyttävä puhetapa ei ole suomennokseen asti välittynyt. Samaten Jounouchin nimi kirjoitetaan välillä ilman ensimmäistä uuta, mikä on vähän ärsyttävää. Englanninkielisten kortinnimien esiintymisen lisääntymisen myötä saattaa käännökseen livahdella jatkossa enemmänkin pieniä epäloogisuuksia. Toisaalta toivossa on hyvä elää.
Sangatsun pokkarit ovat painojäljeltään ja ulkoasultaan tuttuun tapaan oikein hyviä. Ladonta tosin näyttää vähän kiireessä tehdyltä: silloin tällöin käytetty valkosisuksinen fontti on pienenä vaikeaa luettavaa, tavuviivoja on jäänyt silloin tällöin pois, ja puhekuplien ulkopuolinen dialogi on silloin tällöin ikävästi kuvien päällä. Onpa erään kakkospokkarin puhekuplan sisältö jopa kertautunut.
Yu-Gi-Oh! ei ole mitenkään järkyttävän huono sarja, joskaan oheistuotemainokseksi muuttunutta sellaista on paha rankata kovin korkeallekaan. Sen taiteellisista ja omaperäisyydellisistä meriiteistä voidaan olla montaa mieltä, mutta samoja yksinkertaisella kaavalla tuotettuja kiksejä sen kohdeyleisö siitä kuitenkin saanee kuin mistä tahansa muustakin shounenmangasta. Ja oheistuotemainossarjojen joukosta löytyy eittämättä hirveämpiäkin tapauksia niin graafisessa kuin muussakin mielessä.
Yu-Gi-Oh!:n julkaisun aloittaminen merkitsee myös sarjojen välisen kilpailun ja jännityksen kiristymistä. Kuinka monta ala- ja yläasteikäisten poikien taskurahojen pään menoksi suunnattua shounennimikettä Suomen rajallisille markkinoille enää mahtuu? Itse veikkaan noin kolmea. Ja veikkaan myös, että niistä yhden nimi tulee alkamaan N-kirjaimella.
Keskustelua Yu-Gi-Oh!:sta Kvaakissa
Keskustelua Yu-Gi-Oh!:sta Animeunionissa
Keskustelua Yu-Gi-Oh!:sta Kupolissa