 |
“V:n avulla pyrin, seikkailusarjakuvan kontekstissa, sanomaan jotakin meille avautuvista mahdollisuuksista nyt ja tulevaisuudessa. Ideana oli, että inhimillisen politiikan päätepisteitä eivät ole kapitalismi ja kommunismi, vaan fasismi ja anarkia. Totalitääriset järjestelmät niin oikealla kuin vasemmallakin ovat kauhean samankaltaisia. Ne edustavat kumpikin omanlaistaan fasismia. Anarkia taas on jotakin aivan muuta. Halusin tutkia omaksi tyydytyksekseni, mielenkiinnosta ja opinhalusta, miten nämä kaksi aatetta toimivat yhdessä, kuinka ne reagoivat keskenään, millaisia asioita tapahtuu.” Näin perusteli V:n syntyä Alan Moore The Comics Journalissa numero 139 (1990).
Se on siinä, eikä sitä käy muuttaminen
 |
|
Vee vie mutta Evey ei Vikise – elokuvassa
|
Kun teos oli viimein valmistunut, elokuvatuottajat alkoivat välittömästi himoita optioita Verikoston siirtämiseksi valkokankaalle. Moore ei asiasta innostunut silloin eikä myöhemminkään. Tehty mikä tehty, sitten seuraavan työn kimppuun. Tähänastisista omien töidensä filmatisoinneista hän sanoo katsoneensa vain Helvetistä –elokuvaa, noin kymmenen ensimmäisen minuutin ajan. “Miksi hukkaisin kaksi tuntia elämästäni sellaiseen jonka olen jo tehnyt, kun voin käyttää ajan johonkin uuteen, luovaan projektiin.” V niin kuin Verikoston rojaltit Moore luovutti kokonaisuudessaan V:n varjomaailman piirtäneelle David Lloydille. Oman nimensä hän vaati ehdottomasti poistettavaksi elokuvaversion yhteydestä. “Kärsin päätöksestäni kaikin tavoin, varsinkin taloudellisesti. Mutta periaatteista on pidettävä kiinni”, murahti maailman tämän hetken tunnetuimman anarkistihahmon luoja. Tosin elokuvaversiossa V:stä ei käytetä kertaakaan termiä “anarkisti”, ainoastaan “terroristi”. Sitähän koodinimi V nimenomaan on, hän ei piittaa viattomien hengestä taistellessaan totalitarismia vastaan. Hänen periaatteensa on, että veretöntä syntymää ei ole olemassa.
Hopea ei ole hävettävä
Sarjakuvaentusiasteina tunnetut Wachowskin veljekset saivat tarinan oikeudet käsiinsä tuottajamoguli Joel Silverin avulla. Silver omistaa myös Watchmenin filmioikeudet, ja tuo projekti on monta kertaa ollutkin lähellä toteutua. Mutta koska Silverin suojatit halusivat tarttua ensisijaisesti V for Vendettaan, rahapappa antoi tämän projektin mennä edelle. Watchmenin filmaamisen aloittaminen on edelleen avoinna.
 |
|
Lloydin sarjakuvaruudut toimivat storyboardin pohjana.
|
Wachowskit ovat kirjoittaneet mukaan Mooren teemoja enemmänkin, erityisesti sen miten väkevälle valtiomahdille on hyödyllistä luoda omat vihollisensa. Koska diktatuurilla ei ole ystäviä, sen on pidettävä vihollisensa hyvin läheisinä. V:n toteuttaminen suuren budjetin elokuvana (noin 50 miljoonaa dollaria) on aika rohkea veto tänä aikana. Siitäkin huolimatta, että Mooren ankaraa sanomaa on laimennettu ja laajennettu, osin kerrontateknisistäkin syistä. Olisi täysin mahdotonta siirtää sarjakuvaa sellaisenaan valkokankaalle. Lloyd tiesi, että elokuva tehdään joka tapauksessa, joten hän on toiminut “konsulttina” elokuvan kaikissa tekovaiheissa.
Päivitetty dystopia
 |
|
Vee-teevee. “Nyt Vee-setä on hyvin, hyvin Vihainen!”
|
Wachowskit ovat päivittäneet 1980-luvun tietoisuuden mukaan laaditun tarinan hiukan tulevaisuuden puolelle. Alkuperäinen tarina tapahtuu “rajoitetun ydinsodan” jälkeisessa Britanniassa. Kahdeksankymmentäluvulla vielä uskottiin, että elämä voisi säilyä sellaisen jälkeen, ennen kuin ydintalven käsite opittiin tuntemaan. Niinpä elokuvassa ei puhuta ydinsodasta lainkaan. Amerikassa riehuu sisällissota, Euroopassa tautiepidemia ja myös Venäjä ja Aasia ovat kaaoksessa. Britannia on sulkeutunut omaan ylpeyteensä ja sen valtiomuodoksi on tullut fasismi. V niin kuin Verikosto on hyvin amerikkalainen näkemys englantilaisuudesta, kliseitä väistämättä, mutta se tuskin haittaa juuri muita kuin brittejä. Sekä Moorea, tietenkin. Paljon on muuttunut, mutta monta sarjakuvan avainkohtausta on silti siirtynyt eläviksi kuviksi. Evey (Portman) ei ole avuton järjestelmän uhri, eikä Englannin kansa muutenkaan vaikuta aivan niin alistetulta kuin alkuteoksessa. Järjestelmä toimii, ja kansa on siihen suhteellisen tyytyväinen. Paitsi tietenkin V, joka tietää sen minkä diktatuuri on halunnut pyyhkiä pois. Hän käynnistää räiskyvät ja murhaavat naamiohuvit. Dominoteoria alkaa toteutua.
Fawkeskin mukana kuvassa
 |
|
Ruusualttari mahdottoman rakkauden muistoksi.
|
Jenkkejä varten on elokuvan alkuun lisätty muistutus siitä, kuka oli Guy Fawkes. Vuoden 1605 ruutisalaliiton tehtävänä oli räjäyttää parlamenttitalo, ja Fawkes liittolaisineen onnistui – melkein. “Hyvä homma, mutta kaverit pilas”, olisivat voineet olla hänen viimeiset sanansa. Salaliittolaiset menivät varoittelemaan kansanedustajaystäviään, että “ehkä ei kannata mennä parlamenttitaloon 5. marraskuuta…”. Sana kulki viranomaisten tietoon, Fawkes vangittiin ja teloitettiin. V on jo ollut vanki, ja hankkinut itselleen – hallituksen “lääkityksen” avittamana – tiedot järjestelmän heikkoudesta. Valtio haluaa kirjaimellisesti esiintyä isona veljenä, sillä on aivot eli valtakunnanjohtaja, John Hurtin esittämä Adam Sutler (alleviivausta, sarjakuvassa nimi on “Adam Susan”). Valtiolla on ääni ja näkö, British television network, ja keskushermostona virkamieskunta, sen ääreispäätteenä salainen poliisi, fingermenit (“kätyrit” on nokkela suomennos elokuvan kääntäjältä).
Naamio pysyy kasvoilla
Sarjakuvan ystävät voivat huokaista helpotuksesta ainakin siinä, ettei V:tä esittävä Hugo Weaving varsinaisesti kertaakaan riisu naamiotaan. Weavingin naama tuli varmasti yleisölle tutuksi jo Matrixeista, jossa hän näkyi satoina “Agentti Smitheinä”. Hänen ruumiinkielensä toimii, Weaving luo V:stä varsin osuvan hahmon – ihmisen vailla ihmisyyttä. Kaikki entinen on poltettu V:stä pois. Naamion ja kaavun alle jää vain aate. V ei ole kukaan, hän on kaikki, kieroutuneen kansakunnan omantunnon ruumiillistuma.
 |
Mutta ei siis varsinainen anarkisti. Sitä aatetta edustaa elokuvaa varten luotu televisioisäntä Deitrich (Stephen Fry), joka ivaa valtiojärjestystä osuvasti, mutta itselleen kohtalokkaasti. Poliisietsivä Finch (Stephen Rea) tekee läpimurron V:n jäljittämisessä, mutta melko eri tavoin kuin sarjakuvassa. Finchin kohtalo on myös positiivisempi tässä näkemyksessä. Matrixien ja Sithin koston apulaisohjaajana toiminut McTeigue on saanut aikaiseksi epätasaisen mutta kokonaisuutena asiallisen tulkinnan. Vain alku, erityisesti V:n puhepulppuinen ensiesiintyminen, kiristää sarjakuvan tarkkaan lukeneen suupieliä. Mutta alkukankeuden jälkeen V niin kuin Verikoston taso nousee reippaasti, kiitos varsinkin erinomaisten näyttelijöiden. Pitkitetyt toimintakohtaukset (amerikkalaistamista jälleen) syövät tarinan herkkyyttä ja kiristävät jälleen suupieltä, kun V nakkelee tikareita kuin mikäkin Zorro.
Siitä sitten vaan, sano Tsaikovski
Vaan kuten sanottu, yllättävänkin paljon on säilynyt. Valtiovallan tyhjien monumenttien tuhoaminen esitetään turhia nöyristelemättä. Tutut hahmot ovat tunnistettavia, varsinkin Eveyn tarina on hahmon reipastamista lukuunottamatta lähes yksi yhteen sarjakuvan hahmon kehityskulun kanssa. Eveyn tuskalliseen uudelleensyntymään on helppo eläytyä. Muuten V niin kuin Verikoston tarinan uskottavuuden kanssa on niin ja näin. Olihan jo Mooren shakespearelainen alkuperäiskäsikirjoitus yksinkertaistava ja aukkoinenkin. V:n tarinan alkuvaiheessa tekijöillä ei vielä ollut aivan valmista kuvaa siitä, miten pitkään V:n seikkailut jatkuisivat, eikä välillä ollut edes tietoa siitä, saataisiinko tarinaa koskaan valmiiksi asti. V niin kuin Verikosto on satu aikuisille, hyvin onnistunut elokuvatulkinta, paikoin jopa erinomainen. V ei ole Vapahtaja vaan Vapautuja, ja kahleiden murtumisesta syntyvä riemun tunne välittyy myös katsojalle. Englanti kestää, mutta valta ja voima on kansalla.
V niin kuin Verikosto / V for Vendetta. USA/Iso-Britannia/Saksa 2006. Ohjaus James McTeigue. Käsikirjoitus Andy ja Larry Wachowski. Pääosissa Hugo Weaving, Natalie Portman, Stephen Rea, John Hurt, Stephen Fry.