Comics, manga & co.

Monille suomalaisille saksalainen sarjakuvakulttuuri on melko tuntematonta. Suomeksi on julkaistu lähinnä Ralf Königin tuotantoa, joku saattaa muistaa Rolf Kaukan kettupojat Fixin ja Foxin. Saati oululaisessa Ruuvari-lehdessä vierailleen Bröselin. Puhumattakaan roskana kohdelluista, sittemmin ainakin alkuperäisen julkaisumaansa alueella keräilyharvinaisuuksiksi nousseista itäsaksalaisista Mosaiikki-lehdistä.

Anke Feuchtenberger
Anke Feuchtenberger

Saksojen yhdistyminen vuonna 1990 laittoi uusiksi maan sarjakuvakentän. Aiemmin suhteellisen harvinainen ilmaisumuoto veti nuoria tekijöitä puoleensa. Monilla kansainväliset esikuvat heijastuvat vielä selvästi läpi, tyylejä löytyy pottunokista mangaan, mutta oma ääni kuuluu jatkuvasti vahvempana.

Mikäli uudempi saksalaisperäinen sarjakuva kiinnostaa, kannattaa käydä tutustumassa Goethe-Instituutin kiertävään Comics, manga & co. –näyttelyyn. Alaotsikolla ”Uusi saksalainen sarjakuvakulttuuri” varustettu läpileikkaus koostuu 55 planssista joihin on koottu näytteitä kolmentoista tekijän töistä.

Heistä Anke Feuchtenberger ja Martin tom Dieck ovat vierailleet Suomessa. Heiltä on julkaistu meillä teokset Huora H kulkee omaa rataansa (Daada 2006) ja Viaton matkustaja (Daada 2008). Dieck saapuu jälleen Helsingin sarjakuvafestivaaleille, kuten myös näyttelyssä mukana oleva Sascha Hommer.

Comics, Manga & co. tuo esille lisäksi mm. Ulf K:n, Reinhard Kleistin, Mawilin, Christina Plakan ja Jens Harderin sarjakuvia. Heidän alkukielisiä teoksiaan voi lukea Goethe-Instituutissa.

Ulf K.
Ulf K.

Saatavilla on myös kymmenen euron hintainen näyttelykatalogi. Näyttelyn taustat sekä tekijät esitellään siinä saksaksi ja englanniksi.

Näyttely on esillä 19.8 – 16.9.2010 Goethe-Instituutissa, Mannerheimintie 20A (Forum).

Osoitteesta www.goethe.de/comics löytyy kattava katsaus uuteen saksalaiseen sarjakuvaan – myös suomen kielellä!

Goethe-Instituutin näyttelysivut

Ari Kutila 1961 – 2010

Taiteilijan omakuva.
Taiteilijan omakuva.

Hyötygrafiikan mestari, muusikko ja elämäntaiteilija Ari Kutila kuoli kotikaupungissaan Kemissä. Mustapukuinen mies jäi orvoksi.

Nuoren Arin taiteelliset kyvyt havaittiin jo varhain mm. koulutoveri Aki Sirkesalon toimesta. Taiteen oppiminen jatkui Toijalan lukion jälkeen Kankaanpään taidekoulussa grafiikan linjalla. Kutilan ensimmäinen julkaistu sarjakuva Ynjevi Koff ilmestyi Aamulehdessä 1980.

Hän asemoitui 1980-luvun alussa Tampereelle, ja sijoittui enteellisesti jaetulle ykkössijalle Kemin toisessa sarjakuvakilpailussa 1982. Voitollinen lyhytsarjakuva, henkisen työn tekijän arjen kaunistelematon tutkielma Ruma on kaunista on osittain omaelämäkerrallinen.

Kutila ja Pitkänen vuonna 2006.
Kutila ja Pitkänen vuonna 2006.

Kutila oli mukana perustamassa Tampereen sarjakuvaseuraa, toimien Sarjari-lehden ensimmäisenä päätoimittajana 1981 – 82. Sitten seurasi työelämää graafikkona ja taittajana Lehtimiehet Oy:n palveluksessa. Kutila taittoi Urpo Lahtisen mediaimperiumin lehtiä ja piirsi niihin sarjakuvia, mm. jatkaen Veli-Pekka Alareelta (1946 – 1981) jäänyttä urheiluparodia Nuhjua. Iso-Kalleen syntyi ”terapeuttisessa hengessä” piirrettyjä, pornahtavia Hulkkosen villin lännen seikkailuja.

Mustapukuinen mies.
Mustapukuinen mies.

Puhutteleva Mustapukuinen

Vuonna 1983 luotiin Kutilan tuotannon kivijalka, pantomiimisarjakuva Mustapukuinen mies. Se osoitti tekijänsä erinomaisen visuaalisen kyvykkyyden. Sanaton Mustapukuinen tekee abstrakteista aihioista realismia ja päinvastoin. Kemin sarjakuvakeskuksen julkaisema kokoelma-albumi (1995) todistaa Mustapukuisen miehen olevan enemmän kuin kansainvälistä tasoa. Sarjaa julkaistiin ensin Hymyssä, sittemmin strippeinä mm. Helsingin Sanomissa, Dagens Nyheterissä ja Polarnaja Pravdassa. (Kiitos viimeksimainitusta kuuluu Kemin sarjakuvakeskuksen järjestämälle Murmanskin-matkalle vuonna 1990. Kutila sai sarjansa julkaisuoikeudesta 30 ruplaa, kaupan järjestänyt ”agentti” 70. )

Ari Hunt Emersonin piirtämänä keskellä. Jammailu-reportaasisarjakuva Murmanskiin suuntautuneelta Kemin 91/2 sarjakuvapäiviltä.
Ari Hunt Emersonin piirtämänä keskellä. Jammailu-reportaasisarjakuva Murmanskiin suuntautuneelta Kemin 91/2 sarjakuvapäiviltä.

Ortodoksista uskontoa tunnustanut Kutila ehti Tampereella vielä perustaa perheen ja toimia ns. aikuisten Pahkasian eli Sakkaväki-lehden graafikkona (1985). Uskallusta nälviä uskoa ja Koiviston ajan politiikkaa sekä mm. Keke Rosbergia löytyi, ostajakuntaa ei niinkään.

Vuonna 1987 Kutila muutti perhekuntansa Kemiin ja tiivisti ystävyys- yhteistyö- ja avunantopolitiikkaa kulttuurisihteeri Heikki Porkolan ja kulttuurisivari Keijo Ahlqvistin kanssa. Työn tuloksena Kemin kaupunki sai ehdottomasti yhden maailman parhaista taiteellisista yksiköistä julkista kuvaansa puleeraamaan. Asian arvon noteerasi tuoreeltaan Lapin läänin taidetoimikunta, joka myönsi Kutilalle ensimmäisen sarjakuvantekijälle myönnetyn yksivuotisen apurahan 1988. Seuraavana vuonna Kemin kaupunki myönsi hänelle kulttuuripalkintonsa.

Mustapukuinen mies.
Mustapukuinen mies.

Hyvin valaiseva ravintola

Ahlqvistilla ja Kutilalla oli jonkin aikaa jopa työpiste ravintola Kultakurun loosissa valopöytineen kaikkineen. Siellä syntyivät suurelta osin paitsi Kemin sarjakuvapäivien tiedotteet, myös Suomen ensimmäinen sarjakuvantekemisen opas Piirrä sarjakuvaa! (1988). Sitä seurasi Kemin aluetta kansainvälisesti esittelevä englanninkielinen albumi Kemi, perhaps? (1990) sekä Maailman kirjat sekaisin –kirjastonkäyttöopas (1991).

Kemin kilpailussa toiseksi vuonna 1983 tulleesta sarjakuvasta Ennen valomerkin tuloa.
Kemin kilpailussa toiseksi vuonna 1983 tulleesta sarjakuvasta Ennen valomerkin tuloa.

Ari Kutilan toinen pitkäaikainen yhteistyökumppani oli Ilpo Koskela, jonka kanssa syntyi niin ikään lajissaan Suomen ensimmäinen opus, Sarjakuvakeittokirja (1992).

Ahlqvistin ja Kutilan lisäksi mukana oli käsikirjoittaja Hannu (nyk. Simeoni) Sainio laadittaessa Kemin kunnalliskertomusta Jyviä ja papanoita (1993) ja Kemi-Tornion kehittämisstrategiaopasta Alkaa valjeta (1995).

Kutila ahkeroi myös musiikin saralla. Molemmat urat yhdistävä huippuhetki koettiin maaliskuussa 1995 järjestetyillä Sarjakuvapäivillä, kun tapahtuman päätteeksi Kutila jammaili tuntikausia mm. Robert Crumbin ja Hunt Emersonin kanssa.

Kutila oli yhtä nokkela ja nokkava kuvan- ja sanankäyttäjä. Hänen särmikkyytensä tökkäsi toisinaan tosikompia pahasti silmään. Sanalla ja siveltimellä sivaltelusta huolimatta hän oli perusluonteeltaan ujohko herrasmies.

Eheä puku, risainen elämä

Lähestyttäessä 2000-lukua alkoivat niin projektit kuin ihmisetkin pienentyä Kutilan elämässä. Pohjolan Sanomien viikonvaihdesivuilla ilmestyi edelleen Kemistit-sarja. Kemin kaupungin tiedotuslehdessä, Sortteerissa nähtiin edelleen hänen parhaita töitään, visuaalista riemujuhlaa kuivan asian koristeena. Kutilan visualisoimana kunnallisen byrokratian kiemurat järjestyivät takarivin Taavinkin tajuttaviksi asiakuviksi.

Kutila suhtautui kykyihinsä kokonaisvaltaisella otteella, toimien tarvittaessa myös sarjakuvakurssien vetäjänä ja erittäin ahkerana kulttuurikeskustelijana – mitä nyt asiapuoli helposti kopsahti puujalkoihin, varsinkin jos rakas ystävä Jope Pitkänen sattui olemaan sellaisen ulottuvissa.

Hyöty- ja käyttögrafiikan tuottajana Kutila oli todellinen runsaudensarvi, hänen viimeisiä alan töitään oli työvoiman liikkuvuutta Euroopan yhteisössä käsitellyt tiedotejulkaisu Potkua liikkuvuuteen, jonka käsikirjoitti Marja Ketola ja joka ilmestyi yhtä aikaa tärkeimmillä EU-kielillä (2004).

Pitkäaikaisen sairauden hivuttama Kutila jatkoi työskentelyä loppuun asti. Hänen viimeinen näyttelynsä Tenho Tammen maailma oli esillä Kemissä huhtikuussa 2010.

Mustapukuisen miehen luoja on poissa, mutta ikoninen Mustapukuinen mies puhuttelee edelleen.

Kesä keltaistuu

Yli kymmenen vuoden odotus päättyy, kun Simpsonien perhe heijastuu valkokankaille. The Simpsons Movie on katastrofielokuva, mutta ei sentään katastrofi. Se on juuri sitä mitä keltaperheen fanit janoavat.

”Hei te hölmöt siellä! Miksi katsotte teatterissa sellaista mitä voisi nähdä kotona telkasta”, huikkaa kaikkien ahmattien sankari Homer elokuvan aluksi. No, ainakin suuri kangas on tarjonnut Simpsonien tekijöille mahdollisuuden näyttää paljon sellaisia yksityiskohtia jotka eivät kotitelkkarissa kunnolla erotu.

Kahdeksaankymmeneen kahdeksaan minuuttiin on raamiteltu tavaraa ainakin neljän perusjakson edestä. Simpsonien luoja, Matt Groening sanoi jo kauan sitten, että yhdessä Simpsonien jaksossa on materiaalia kokonaiseen elokuvaan. Mutta voisiko Simpsonien elokuvan juonen sitten tiivistää yhdeksi 21-minuuttiseksi jaksoksi?
Ehkä ei sentään. Irtovitsejä on tuttuun tapaan paljon, hyvin paljon, samoin viittauksia muihin elokuviin ja oikeastaan kaikkeen mahdolliseen.

The Simpsons TM and (c) 2007 Twentieth Century Fox Film Corporation. All rights reserved.
The Simpsons TM and (c) 2007 Twentieth Century Fox Film Corporation. All rights reserved.

Useimmat heitot kuitenkin tukevat juonirakennetta eivätkä pysäytä tarinaa.

Tyyli on toki entinen, eli samaa vitsirepäisyä toistetaan uudestaan ja uudestaan, käännetään ja kaulitaan. Mutta selvästi tämän filmin käsikirjoitusta on todellakin viilattu viilaamasta päästyä, ja leikkauspöydän äärellä jatkettu tiivistelyä yökaupalla. Varmasti tuleville dvd-julkaisuille riittää teatterissa näkymätöntä materiaalia yllin kyllin. Jos sitä ei havaitse tahallisista juoniaukoista, viimeistään lopputekstit paljastavat mitä hahmoja ja käänteitä jäi toistaiseksi näkemättä.

Niin, elokuvan varsinainen juoni kertoo, että Simpsonien tekijätiimin mielestä Al Goresta olisi pitänyt tulla USAn presidentti. Ehkä, tai sitten ei, sillä kaikesta voi tehdä ja tehdäänkin pilkkaa Springfieldin yläpurentaisten keltaihmisten kierossa maailmassa.

Kaikki on kaupan ja pahin mahdollinen havaitaan vasta kun se on jo tapahtunut.
Mutta hitot aliteksteistä ja sanomasta, tätä elokuvaa mennään katsomaan ennen kaikkea Homerin ja Bartin takia. Bart pääsee tekemään tempauksia, joita television maailmassa ei sallittaisi. Silti kyse on koko perheelle suunnatusta elokuvasta, eli repostelu ei sukella liiaksi ali vesirajan.

The Simpsons TM and (c) 2007 Twentieth Century Fox Film Corporation. All rights reserved.
The Simpsons TM and (c) 2007 Twentieth Century Fox Film Corporation. All rights reserved.

Homer taas ei ole aivan niin tyhmä kuin pahimmillaan televisiossa, vaikka onkin – jälleen kerran – aiheuttaa koko Springfieldin tuhon, eikä tietenkään ota vastuuta mistään ennen kuin on pakko.

Simpsonien elokuvaa on melko turha mennä katsomaan, ellei tunne tv-sarjaa edes kohtuullisen hyvin. Useimmat springfieldiläiset pääsevät ainakin vilahtamaan kankaalla. Voin hyvin kuvitella, miten katsomon pahimmat Simpson-friikit huudahtavat vähän väliä (toivottavasti vain mielessään, ei ääneen): ”Aah, tuossa on viittaus jaksoon 2F453…”

The Simpsons TM and (c) 2007 Twentieth Century Fox Film Corporation. All rights reserved.
The Simpsons TM and (c) 2007 Twentieth Century Fox Film Corporation. All rights reserved.

Lopputekstitkin kannattaa töllöttää tarkkaan, sillä toki niihinkin on riittänyt vielä virnuilua. Simpsonien elokuva on varmasti parasta viihdettä mitä Amerikasta on lupa odottaa, mutta Simpson-jatkumon sisäisessä kamppailussa elokuvan tarina häviää itselleen. Kerrankin Homer on – melkein – oikeassa sanomassaan. Telkkarissa Simpsonit ovat parhaimmillaan.

Puupäähattu Marko Turuselle

Turusen
Turusen ”Muukalainen” matkalla kotiin

Marko Turusen (s. 1973) sarjakuville on 1990-luvun lopun Super-omakustanteista lähtien ollut luonteenomaista kaksi seikkaa: erikoislaatuinen intertekstuaalisuus ja ihmisten sivistyneen pintakuoren alta löytyvien väkivaltaisten impulssien kuvaus. Albumeissaan Rakkautta viimeisellä silmäyksellä, Pohja, Tiskipäiväkirja, Kuolema kulkee kintereillä ja Lihat puntarissa kuvaa maailmaa, joka on samanaikaisesti kiehtova ja pelottava.

Kuvanveistäjäksi opiskellut mutta sarjakuvantekijäksi ryhtynyt Turunen yhdistää usein arkisimman arjen ja surrealismin. Tiskipäiväkirja (2002) ja Kuolema kulkee kintereillä (2004) sisältävät omaelämäkerrallisia elementtejä, kun taas uusin albumi, Lihat puntarissa (2007) hyödyntää muun muassa Turusen isän painiurasta kertovia lehtileikkeitä.

Eri todellisuuden tilojen sekoittuminen ilmenee eritoten R-Rautanaisen ja Muukalaisen hahmojen kautta. Useissa tarinoissaan Turunen kuvaa, millainen elämä ja parisuhde on naamio kasvoillaan kulkevalla naisella ja miehellä, jolla on kasvot kuin avaruusoliolla ja reikä keskellä päätä.

Turusen vinko värimaailma herättää keskustelua.
Turusen vinko värimaailma herättää keskustelua.

Turusen sarjakuvia lukiessa huomio kiinnittyy selkeään kokonaisnäkemykseen. Samat teemat, henkilöhahmot ja jopa visuaaliset metaforat toistuvat monissa tarinoissa, pienin variaatioin. Voimakas kuvakieli, erikoiset populaarikulttuuriset viittaukset ja miltei painajaismaisen kirkas värimaailma muodostavat jännittävän kontrastin usein lakonisten tekstien kanssa.

Erityisesti huomio kiinnittyy Turusen sarjakuvien tapaan kuvata tiedostamatonta ja vieraantuneisuutta. Niin Rakkautta viimeisellä silmäyksellä, Pohja kuin Lihat puntarissa esittävät ihmisen varsin makaaberilla tavalla. Emme ehkä ole alitajuntamme vankeja, mutta se ohjaa käytöstämme. Emme ole sidottuja menneisyyteemme, mutta emme voi paetakaan sitä.

Päivänsankari kakunleikkaustehtävissä.
Päivänsankari kakunleikkaustehtävissä.

Väkivaltaisuus on Turusen töissä silmitöntä ja arvaamatonta, mutta sellainen on maailmakin. Tukahdutetut aggressiot ovat osa jokapäiväistä elämää.
Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun novellisarjan vuonna 2000 voittaneen
Turusen sarjakuvat jakavat vahvasti lukijansa: toiset pitävät, toiset eivät. Se johtuu siitä, että hän ei mielistele tippaakaan.

Turunen ei kerro tarinoitaan helpon kaavan mukaan vaan vaatii lukijoiltaan paljon – eikä kaihda mustaa huumoria. Tarinoista jää usein jäljelle vain epämiellyttävä tunne, että asiat maailmassa eivät ole sitä, miltä ne näyttävät.

Annemari Hietanen. Taustalla vas. Otto Sinisalo, Tommi Musturi, Matti Hagelberg, Hans Nissen, Benjamin Bergman ja Toto Kaila.
Annemari Hietanen. Taustalla vas. Otto Sinisalo, Tommi Musturi, Matti Hagelberg, Hans Nissen, Benjamin Bergman ja Toto Kaila.

Tarinoitaan usein yhteistyössä Annemari Hietasen kanssa tekevän Turusen graafisesti voimakas ja omintakeinen tyyli on herättänyt huomiota Suomen ulkopuolellakin. Laatukustantamo Frémok on julkaissut ranskaksi kolme albumia. Lisäksi Pohja-albumi on käännetty saksaksi ja Kuolema kulkee kintereillä italiaksi. Vuonna 2003 Turunen voitti Luzernin Fumetto-festivaalin kansainvälisen sarjakuvakilpailun. Turunen on myös osallistunut lukuisiin suomalaisen sarjakuvan yhteisnäyttelyihin, mm. Angoulêmessa, Haarlemissa ja Lissabonissa.

Marko Turusen esittely Daada Booksin sivuilla.

Marko Turusen näyttely on esillä 2.6.07 asti Kansalliskirjaston kahvilassa, Unioninkatu 36, Helsinki. Näyttely on avoinna ma-pe klo 09-20, la 09-16.

Näytteillä väritettyjä unia

Harva jaksaa muistaa uniaan, mutta Pauli Kallio on vienyt omansa kirjoihin ja kansiin Kati Kovácsin tulkitsemina. Moninkertaisesti palkitut tekijät tuovat visionsa nähtäville Galleria Leoon, Mechelininkatu 15, Helsinki. Väritetyt Unet -teos (Arktinen Banaani) paljastaa, että Kallion unissa vierailevat niin nuoret letkeät Beatlet kuin vanhemmat vihaiset Sopranos-sedätkin. Sarjakuvaoriginaalien lisäksi esillä on aiheeseen liittyviä maalaustulkintoja. Kaikki ovat tervetulleita kirjan julkistajaisiin & näyttelyn avajaisiin tiistaina 17. huhtikuuta klo 18 – 21. Tämän jälkeen näyttely on esillä 8. toukokuuta asti.

Kati Kovács. Kuva: Nauska
Kati Kovács. Kuva: Nauska
Pauli Kallio. Kuva: Nauska
Pauli Kallio. Kuva: Nauska

Keskustele Kallion ja Kovácsin sarjakuvista Kvaakin Kotimaisten sarjakuvien foorumilla
Keskustele näyttelystä Kvaakin Tapahtumien ja näyttelyiden foorumilla
Arvostelu Väritetyt unet -albumista