(Angoulême) Klassiset sarjakuvahahmot eivät kuole, ainoastaan alkuperäiset tekijät menevät manan majoille. Heidän sarjansa jatkuvat hamaan ikuisuuteen toisten sarjakuvantekijöiden käsissä. Jatkuvuuskierteen ovat välttäneet vain Tenavat, Tintti ja Corto Maltese – toistaiseksi.
![]() |
Näyttelypaikka, Galleria Magelis muistutti lentokonehangaaria.
|
Genevessä vuonna 1970 syntynyt Pierre Wazem(entre) on kerännyt runsaasti mainetta kotimaassaan Sveitsissä. Hänelle myönnettiin Rodolphe Töppfer-palkinto parhaana nuorena sarjakuvantekijänä jo kolmen ensimmäisen oman albumin jälkeen. Wazemin piirrostyyli muistuttaa huomattavasti Hugo Prattia, joten Prattin studioiden taiteellinen johtaja Patricia Zanotti ottti häneen yhteyttä kun Aavikon Skorpionit –sarja päätettiin herättää henkiin. Tarinat perustuvat vapaasti todelliseen brittiläiseen yksikköön, joka toimi kaukopartiotehtävissä Afrikan rintamalla II maailmansodan aikana.
![]() |
Rennomminkin hahmotellessaan Hugolla oli tyyli hallussa.
|
“Pratt jätti Majuri Koinskyn keskelle tehtävää, emmekä saaneet tietää miten hänen lopulta kävi. Tietääkseni Pratt keskusteli paljon tästä historiallisesta ajanjaksosta ystävänsä Jean-Claude Guilbertin kanssa, joka tuntee hyvin Etiopian historian. He olivat myös tehneet yhdessä tutkimusmatkoja autiomaahan. Oli siis luontevaa pyytää hänet mukaan jatkamaan Aavikon Skorpionien tarinaa”, Zanotti kertoo näyttelyesitteessä.
![]() |
Prattin alkuperäisiä, muistinvaraisia luonnoksia.
|
“Wazem puolestaan pitää Prattin tapaan hiljaisuudesta ja kirjallisista dialogeista, hänen sarjoissaan ilmapiiri ja kerronnan rytmi vastaavat Prattin tyyliä. Emme missään tapauksessa vaatineet, että hän matkisi Hugon tyyliä, sillä Prattkin käytti monenlaisia graafisia tyylejä sarjoissaan. Lukijat tulevat näkemään tyylin muuttuvan tulevissa albumeissa. En usko että he järkyttyvät uudesta tyylistä. Wazemin kohdalla voidaan puhua vapaasta sovituksesta”, vakuuttelee Zanotti.
![]() |
Tärisikö Wazemin tussi suuren tekijän jalanjäljille astuessa?
|
Ensimmäisessä Skorpionit-albumissaan “Le chemin de Fièvres” (Kuumeen tie) Wazem on kyllä aivan selvästi oppi-isänsä pihdeissä. Osa ruuduista on kuin läpipiirretty eivätkä Wazemin omat hahmot istu luontevasti Prattin muotista valettujen henkilöiden seuraan. Kiusallisinta on kömpelö vauhtiviivojen käyttö, hahmot näyttävät hytkyvän koko ajan. Läpipiirtäminen tai edes “siirtokuvien” asemoiminen Prattin originaalitaustojen päälle ei haittaa kustantajaa tai oikeudenomistajia.
![]() |
Prattin rytmi on hallussa, mutta…
|
He uskovat Wazemiin, ja lähettivät albumin pohjatyötä varten karavaanin verran artisteja Afrikkaan kulkemaan Prattin tallomia polkuja. Wazem, valokuvaajat Patrick Flumet ja Marco D’Anna seurasivat Guilbertia Etiopian maisemiiin. Osa tuloksista, niin valokuvia kuin piirrosoriginaaleja, joukossa myös Prattin alkuperäistöitä, oli näytteillä Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla.
Kuten arvata saattaa, Prattin ideoiden ja sarjojen uuskäyttö ei pysähdy tähän. Wazem on yksi ehdokas tekemään uusia seikkailuja Corto Maltesen saagaan.
![]() |
Aito ja alkuperäinen, vahvasti maltalainen Corto
|
Hergén tapaan Prattilla oli oma studionsa, jossa työskenteli hänen ohellaan lukuisia muita piirtäjiä kuvittamassa pultintarkkuudella mm. varhaisia ajoneuvoja tai selvittämässä historiallisia faktoja niistä ajanjaksoista sekä maista joissa maltalainen kulloinkin seikkaili. Lopullisesta tarinasta, dialogista ja hahmoista vastasi kuitenkin aina Pratt itse. Kun Pratt vuonna 1995 menehtyi syöpään 68-vuotiaana, hänen töidensä ja hahmojensa oikeudet siirtyivät Cong SA. –yhtiölle.
Toisin kuin Schulz tai Hergé, Pratt ei merkinnyt testamenttiinsa ehdotonta kieltoa sarjojensa jatkamisesta. Corton henkilöhistoria tunnetaan jo tarkasti. Tuskin kukaan uskaltaa muuttaa sitä tietoa, että Maltese katosi Espanjan sisällissodan (1936 – 39) aikana. Romantiikan aikakausi oli tuolloin lopullisesti päätttynyt.
![]() |
Jälleen yksi tyttö muistoista. Loistokasta jälkeä myös lyijykynäiltynä.
|
Pratt jätti toki paljon ajallisia aukkoja tarinoihinsa, joten ylimaallisen käsikirjoittajan ja mestarillisen piirtäjän yhteistyönä saattaisi syntyä kelvollisia uusia tarinoita Corton vaelluksesta. Tämä jää nähtäväksi, prosessi on joka tapauksessa alkanut. Klassisten Corto Maltese-albumien ja oheistuotteiden lanseeraus uudella konseptilla alkaa Belgiassa ja Ranskassa helmikuun 2005 lopussa. Niiden jatkoksi tulevat aikanaan sarjan uudet teokset.