Valkoinen tiikeri on omaperäinen jännityssarjakuva, jossa on monipuolisia tarinoita, ronskia huumoria ja eksoottisia paikkoja. Aikoinaan Apollo julkaisi sen viisi ensimmäistä albumia suomeksi. Pitkän tauon jälkeen Story House Egmont otti loput kaksi jaksoa julkaistavakseen BD-sarjassaan. Seitsemäs albumi Nähdä Pariisi ja kuolla on sarjan viimeinen.
Alkuteos: Tigresse Blanche 7: Voir Paris et mourir (2010)
Kirjoittanut: Wilbur ja Conrad
Piirtänyt: Conrad
Värittänyt: Julien Loïs
Suomentanut: Anssi Rauhala
Latonut: Janne-Matti Keisala
Kustantaja: Story House Egmont
Painopaikka: EU, 2026
ISBN: 978-952-334-889-9
48 sivua, värillinen, pehmeäkantinen, digipainettu
Ovh: 15 €
Valkoisen tiikerin kuudes ja seitsemäs albumi Mikadon teoria ja Nähdä Pariisi ja kuolla lasketaan Ranskassa omaksi tarinakaarekseen, koska niissä etsitään japanilaisten sota-aarteita. Kuitenkin sarjan kaikki osat ovat jatkoa toisilleen, joten näitä kahta on vaikea lukea tietämättä aiempia julkaisuja. Nähdä Pariisi ja kuolla ei ole lainkaan ymmärrettävä teos yksinään.
Sarjan kaikki albumit tapahtuvat vuonna 1947 lähinnä Kaukoidässä. Aika on värikäs. Kylmä sota on alkamassa. Kiinassa käydään sisällissotaa nationalistien ja vallankumouksellisten välillä amerikkalaisten ja brittien tukiessa edellisiä ja Neuvostoliiton jälkimmäisiä. Japanissa Yhdysvallat yrittää amerikkalaistaa sodassa voittamaansa maata samalla kun jotkut japanilaiset kaipaavat keisarin vallan palauttamista ja ulkomaalaisten ajamista pois. Sekä britit että Kiinan kommunistit kokevat ikivanhat triadit vakavaksi uhaksi.
Tässä viimeisessä albumissa em. eri osapuolet tavoittelevat jättimäistä piilotettua sotasaalista, jonka japanilaiset ryöstivät Aasiasta kahdeksan vuoden aikana 1937–45. Sekä sisällissodan osapuolet että japanilaiset tarvitsisivat aarteita voittaakseen sodan. Albumin tarinassa ollaan Pariisissa, Tokiossa, jollain Tyynenmeren saarella ja Shanghaissa.
Valkoiset tiikerit ovat vanha taolainen naisten salaseura. Kowloonin valkoisten tiikerien osasto, johon päähenkilömme kuuluu, on joutunut liittoutumaan Kiinan kommunistien kanssa selviytyäkseen. Kuitenkin nyt CIA on pakottanut Valkoisen tiikerin eli Alix Yin Fun amerikkalaisten puolelle aarrejahdissa. Todellisuudessa hän on kommunistien kaksoisagentti. Alixin seikkailutoverina toimii ranskalainen kommunististen vakoojien kouluttaja Maurice Rousseau.
Nähdä Pariisi ja kuolla -albumi ei ole läheskään sarjan parhaita; itse asiassa se on mielestäni sarjan toiseksi huonoin niin, että vain edellinen osa, jossa on aivan liikaa puhetta, on heikkolaatuisempi.
Wilburin ja Conradin kirjoittama tarina on hieman sekava. Esimerkiksi sivujen 36–37 tapahtuma on epäselvä, mutta todennäköisesti se selviää sivulla 41. Lisäksi kuten jo todettu, lukijalla pitää olla edellisten albumien sisältö hallussa – minunkin piti välillä tarkistaa niistä aiempia henkilöitä ja tapahtumia. Tarinallisesti on outoa, että Alix pystyy yhä toimimaan yhteistyössä kommunistien salaisen palvelun petollisen johtajan kanssa, joka tapatti lähes kaikki valkoiset tiikerit.
Albumin varsinainen ongelma kuitenkin on ikävä totisuus: siitä puuttuu seksiä, humoristisia kielikuvia ja huvittavia väärinkäsityksiä, jotka tekivät alkupään osista erinomaisia. Kukapa esim. voisi unohtaa niissä ollutta sanontaa ”tehdä pilviä ja sadetta”? Hauskuuden tilalla on nyt itsetarkoituksellisen tuntuinen raakuus. Epärealistinen ja tympeä kohtaus keisari Hirohitosta ja eräistä muista keisariperheen jäsenistä alleviivaa japanilaisten pahuutta.
Tyylirikko raakuuteen alkuperäinen hyvä idea unohtaen on samantapainen kuin mitä kävi esim. Indiana Jones ja tuomion temppeli -elokuvassa. Albumia voi silti suositella geopolitiikasta, roisista toiminnasta ja ennalta-arvaamattomasta seikkailusta kiinnostuneille aikuisille. Päähenkilö on aidon ihmisen tuntuinen sekä harvinainen sankari, koska hän on kiinalainen ja kommunistinen naisagentti.
Taide on hyvää. Conrad piirtää ihmiset letkeästi ja osaa luoda tunnelmaa realistisilla taustoilla. Hän kuuluu taidoiltaan kiistatta parhaisiin bd-piirtäjiin. Vähän harmillisesti albumin takakansi on samanlainen (esittelyteksti + pikkukuva) kuin BD-sarjan muissa osissa, joten etukannen iso kuva ei jatku siinä toisin kuin ranskalaisessa albumissa. Sivujen painoasu on hieman epätarkka ja haalea, jolloin taiteesta ja väreistä katoaa yksityiskohtia.
Suomennos on sujuva ja sarjan joistakin aiemmista osista tutun Anssi Rauhalan taattua laatua. Vain yksi eroavaisuus osui silmiini: eräästä hahmosta käytetään nimitystä ”korkein tiikeri” kun hän neljännessä albumissa oli ”ylin tiikeri”.
Alun perin Valkoisen tiikerin piti vielä jatkua Ranskassa ainakin yhden albumin verran, mutta piirtäjä Conrad on keskittynyt Asterixiin, eikä näkyvissä ole mitään merkkejä jatkumisesta.
© Dargaud Benelux 2010
Keskustele Valkoisesta tiikeristä Kvaakissa
Valkoinen tiikeri Kvaakissa aiemmin:
Shimo Suntilan arvostelut sarjan viidestä ensimmäisestä albumista
Joonas Aitonurmen arvostelu ensimmäisestä albumista
S. Santikon arvostelu toisesta albumista
Jukka Laineen arvostelu kolmannesta albumista
Tero Mattilan arvostelu neljännestä albumista
S. Santikon arvostelu viidennestä albumista