Haastattelimme Kivi Larmolaa, jonka uusi sarjakuvaromaani Kaikki liikkuu seuraa Lev Termeniä (Léon Theremin) Venäjän vallankumouksesta ja lyhytaikaisesta Leninin suojatin asemasta Yhdysvaltoihin, afroamerikkalaisen taiteilijan ja tiedenaisen Lavinia Williamsin puolisoksi ja sielunkumppaniksi.
Ks. myös arvostelu: Kaikki liikkuu – Lev Termenin ihmeellinen elämänä
Termen vietiin väkisin Natsi-Saksan nousun läpi Neuvostoliiton vankileireille Kolymaan, osaksi neuvosto-tiedemiesten epätodellista vankilayhteisöä, ja nähdään elämänsä ehtoolla unohdettuna todistamassa Neuvostoliiton romahdusta. Kuten Larmolan sanoin: “Tarina on pääpiirteissään tosi, enkä olisi näin uskomatonta legendaa voinut keksiäkään, vaarantamatta uskottavuutta.”
Kivi Larmola (s.1966) on Puupää-hatulla palkittu pitkän linjan sarjakuvantekijä. Hänen sarjakuviaan on julkaistu monella kielellä ja eri maissa. Tarina Lev Termenin ihmeellisestä elämästä on hänen 16. pitkä sarjakuva-albuminsa, 10 vuoden työn tulos.
Haastattelu
S. Santikko: Olen jo pitkään pyörittänyt päässäni ajatusta siitä, että ajan tunne on yksi ihmisen fyysisistä aisteista siinä missä kuulo-, näkö- ja makuaistikin.
K. Larmola: En tiedä kuinka vahvasti se tulee esiin Lev Termenissä, mutta ajatuksethan ovat vahvasti ajassa kiinni. Keksijän arvo on suuri, mutta usein saman asian keksijöitä on – joskus toisistaan tietämättä – eri puolilla, silloin kun maailman pohjatieto on saavuttanut tietyn pisteen. Termen oli vain yksi television samanaikaisista keksijöistä. Ja mitä “käänteiseen insinööritieteeseen” tulee, se ei suinkaan ole Neuvostoliiton yksinoikeus. Kiinassa valmistetaan koko ajan kopioita, jotka ovat joskus parempia kuin alkuperäiset mallit, ja USA:ssa keksittiin nauhamagnetofoni heti kun oli saatu Saksasta saaliiksi muutama nauhuri. Samaan aikaan äärimmäisen kehittynyt CNC-koneistustekniikka mahdollistaa nyt harvinaisten vintagesoitinten jäljentämisen tarkkuudella, johon ihminen ei pysty. Toki se ei vielä takaa että niissä olisi sielu.
SS: Ajan tuntu on kovin monilla nykyään varsin huonolla tolalla, ja siitäpä sitten niitä ongelmia maailmaan syntyy. Siksikin historian valaisu, vaikkapa romaanisi avulla, on juuri nyt niin tärkeää…
KL: Kyllä, yksi motivaatio oli se, että vaikka Venäjällä 1990-luvun alussa julkaistiin hyvää historiantutkimusta, sen on nyt monin paikoin korvannut varsin tavoitehakuinen hihasta vedetty fiktio, jonka tarkoitus on lähinnä luoda illuusiota imperiumista. Uuden venäläisen kouluhistorian voi nyt kirjoittaa yksi mies ilman lähdeteoksia, ja totta mutta kiusallista lähihistoriaa tallentava Memorial on kiellettyjen toimijoiden listalla.
SS: Miksi ihmeessä juuri Lev Termen kaikista historian henkilöistä?
KL: Voisi luulla, että soittajana minua kiinnostaisi ensi sijassa theremin soittimena, ja tavallaan kiinnostaakin (minulla on useita thereminejä). Lähtökohta kuitenkin oli se perusajatus, että “kun kaikesta otetaan pois melkein kaikki, jää jotain joka syntyy tyhjyydestä” joka nähdäkseni on thereminin toimintaperiaatteissa, ja useimmissa muissakin Termenin keksinnöissä, jollain tapaa läsnä. Termen myös sanoi, että “vain kapellimestari soittaa musiikkia, muusikko soittaa soitinta” ja tämä toiminnan puhtaus kiehtoi minua. Olen työskennellyt musiikkiteknologian toimittajana ja työssäni pääsin tutustumaan thereminiin, termenvoxiin, ja sen soittajiin. Siitä se lähti, kirjoitin pienen artikkelin, sitten suuremman, ja sitten aloin todella perehtyä aiheeseen. Theremin on soittimena tunnetusti maaginen. Koska se perustuu häiriöihin voimakentässä, se vastaanottaa ympäristöstään kaikenlaisia häiriöitä.
SS: Kirjan nimi, “Kaikki liikkuu”, on Herakleitoksen ajatelma. Mikä merkitys sillä on romaanisi nimenä?
KL: Tai oikeastaanhan se on Ciceron muistinvarainen mielikuva siitä, mitä Herakleitos sanoi. Luulen, että Lev yrittää selittää sitä nukkuvalle Lavinialle teatterissa, horisemalla hajanaisia muistoja aiheesta. Ehkä minulla on myös vähän alkemistinen suhtautuminen asiaan, alkemiahan oli silta uskon ja tiedon välillä, ja alkemistinen kirjallisuus symbolitasolla rakennettuja arvoituksia, ja se sopii hienosti rinnastukseen jossa Lev yrittää yhdistää liikkeen ja tieteen, ja Lavinia yhdistää liikkeen ja magian. Englanniksi (näytepainos Manitou, 2023) kirjan nimi on “All and None” joka on Nietzsche-sitaatti, Nietzschen aliotsikko Also sprach Zarathustralle. Häneltä kysyttiin kenelle hän oikein kirjansa kirjoittaa, kun ne eivät oikein käy kaupaksi, ja Nietzsche vastasi “kaikille, ja ilmeisesti ei kenellekään”.
SS: Millä suhteella, millä painolla, ’Kaikki liikkuu’ on historian tutkimusta ja millä vapaata fiktiota?
KL: Kyllä se aika pitkälle on historiantutkimusta, mutta tietenkin olen ottanut vapauksia tarinan aikataulun ja kohtausten sijoittelun kanssa. Kaikki historiallinen proosa on kokoelma anakronismeja, väistämättä, mutta olen koettanut pysytellä aikalaishousuissa ja välttää jälkiviisautta. Historiantutkimusta olen lukenut laidasta laitaan prosessin mittaan, ja myös aikalaiskuvausta joka on siitä kiinnostavaa ettei voittajien jälkiviisaus sitä ehkä niin ole turmellut, vaan sinisilmäinen idealismi on kertojien ja ajan omaa. En kuitenkaan ole historioitsija vaan sarjakuvantekijä, virheet ovat omiani. Enkä ymmärtääkseni ole suoraan kopioinut mistään, vaan pikemminkin antanut kuvan muodostua ensin mielessäni ja sitten piirtänyt siitä näkymättömästä mallista. Lohdullista on tietää, että myös Termen itse kertoi elämästään milloin minkäkinlaisia versioita, sen mukaan kuka oli kuulemassa. Ei ole häpeä ottaa sama tarinankerronnallinen asenne mukaan, ja Termenhän oli ymmärtääkseni hyvinkin hyvä tarinankertoja.
SS: Mitä tekniikoita olet käyttänyt kuvien tekemiseen? Onko kirjassa joitain isoja tai pieniä eroja verrattuna Tähtivaeltajan jatkokertomukseen?
KL: Erona on lähinnä se, että kun Tähtivaeltajassa episodin mitta on melko jäykkä 8 sivua, jonka puitteissa on rakennettava draaman kaari episodiin, jäi pisin kohtauksilla venyttely, tunnelman luominen, kirjaversioon. Sain myös mukaan joukon kohtauksia joiden toivoin selvittävän ajankuvaa ja maailman silloista tasapainoa, mutta joita olisi ollut vaikea saada jatkosarjaan katkaisematta jännitettä. Kirjassahan ei enää ole lukuja, toisin kuin jatkosarjassa luonnostaan oli. Henkilöhahmot on aina piirretty siveltimellä tai sivellinkynällä. Taustoissa on sitten erilaisia teräskyniä, joskus lyijykynääkin, ja loppua kohti (Levin ahdistuessa) yhä enemmän Fude Pen -kynää, eli täytekynää jossa on L-kirjaimen muotoinen kärki ja joka on tarkoitettu kiinankielen tekstaamiseen. Maalaukset ovat valkoista guassia mustalla kartongilla.
SS: Lukija eläytyy ja uppoutuu Lev Termenin ihmeelliseen elämään. Kuinka paljon kirjassa on sinua itseäsi, vai koetko olevasi enemmänkin kirjuri, joka pani erään keksijän elämän yksiin kansiin?
KL: Onhan siinä tietysti minuakin. Ajassa matkustamisen salaisuus oli minulle niin suuri oivallus, että se oli heti saatava kirjaan. Samoin sekä se tilanne Levin ensimmäisessä avioliitossa, että häneen ei aina uskota, kuin se mahtava tilanne Lavinian kanssa, jossa Lev saa sielunkumppaninsa, korjaa sen minkä Platon “Symposiumissaan” kertoo eli nelikätisen, nelijalkaisen, kaksikasvoisen ihmisen jakamisen kahdeksi, ja kuinka nämä osat ovat täydellisiä vasta kun löytävät toisensa. Ainahan ihminen kertoo omista kokemuksistaan jollain tasolla, ja vaikka elämäni ei ole ollut yhtä vaarallista kuin Termenin, on se kuitenkin sisältänyt, ja sisältää varmasti jatkossakin, seikkailuja joista ammentaa. Termenin kohdalla kävi kuitenkin niin, että tarina – mahdollinen totuus – itsessään oli niin huiman jännittävä ja muodosti niin hienon tarinan kaaren minimaalisin muokkauksin, että kaikki yritykset tunkea fantastisia motiiveja ja lisäulottuvuuksia olivat enimmäkseen turhia, mitä nyt Teslan toin mukaan kertomaan rivien välistä Leville sen, mitä tämä jo oli vaikkei sitä tiennyt.
Larmola elää liikkuvaa elämää ympäri Eurooppaa, valokuvaajavaimonsa kanssa matkustaen – tukikohtaansa he pitävät Virossa. Larmola on Viron Kirjailijaliiton ja Viron Taiteilijaliiton jäsen, Suomen Sarjakuvaseuran ainaisjäsen ja Sarjakuvantekijät-ammattiyhdistyksensä perustajajäsen.