Ville Rautiainen ja Erkki Waan ovat yhteistyössä tehneet sarjakuvia, jotka he ovat julkaisseet Webtoonsissa.
Algoritmien ohjaamista palveluista on vaikea löytää uutuuksia, jotka eivät ole muissa käyttäjissä synnyttäneet voimakkaista reaktioita. Onneksi Ville Rautiainen lähetti sähköpostia, että Webtoonsissa olisi kaksi uutta suomalaista ja suomenkielistä sarjakuvaa. Ville Rautiaisen käsikirjoittamat ja Erkki Waanin piirtämät Lohikäärmeiden synty ja Emä ja vasa.

Lohikäärmeiden synty on fantasiatarina keskiaikaisen oloisesta maalaisidyllistä. Sen arkea tulee häiritsemään vasallin veronkantaja, joka ilmoittaa verojen kohonneen kolminkertaisiksi aikaisemmista. Luontaistaloudessa tällainen korotus on melkein mahdottomuus, kylän asukkaiden elämä kurjistuu huomattavasti. Vastarinta kovakouraisia veronkerääjiä vastaan on kuitenkin tehotonta, kunnes paikalle saapuu salaperäinen muukalainen, alkemisti.
Tarina on yksinkertainen, ja tarjoaa mahdollisuuden empatiaan. Heikomman puolelle on helppo asettautua, vaikka olisikin iloinen veronmaksaja. Kahteen osaan jaettu kokonaisuus tarjoaa ongelman ja ratkaisun siihen. Juoni on rakennettu niin, ettei malta olla siirtymättä seuraavaan osaan.

Toinen Rautiaisen ja Waanin tarina, Emä ja vasa, sijoittuu maagiseen arkimaailmaan. Etätyöskentelevä äiti ei ehdi ihastelemaan poikansa tekemää lumiukkoa. Taas kerran hän tiuskii ja komentaa lastaan pois jaloista. Tällainen tilanne on näinä korona-aikoina varmaan ollut hyvinkin yleinen keskiluokkaisissa kodeissa. Oravan on juostava pyörässään, vai onko? Mitä jos tarjolla olisikin toisenlainen tulevaisuus?
Emä ja vasa on suorastaan hellyttävä kertomus. Tämänkin tarinan juoni on yksinkertainen ja ennalta-arvattava, mutta säilyttää viehättävyytensä loppuun saakka.

Ville Rautiainen & Erkki Waan:
Kvaakissa on keskusteltu Erkki Waanin nettisarjoista