Tukholman small press expo tarjoaa vuosittain mahdollisuuden kurkistaa naapurimaan skeneen. Sarjiksia on mukana meikäläisen Pienlehtitaivaan verran. Osa tarjonnasta eksyy väkisinkin kassiin, mutta tuliko tällä kertaa mukaan mitään oleellista?
 |
Syyttäkää puolueellisuudesta jos haluatte, mutta kotimaiset lehdet on mielestäni syytä käydä läpi ensin. Napa ja Hurry Publishing olivat mukana expossa yhteisellä pöydällä, mutta viime syksyn jälkeen uusia sarjiksia ei näyttänyt ilmestyneen. Sen sijaan jo menomatkalla Pertti Jarla (kuvassa) esitteli ja myi touhukkaasti Jukka Tiluksen kanssa tekemäänsä Valitut Sarjat -julkaisua.
Valitut Sarjat edustaa Suomen sarjakuvailmastossa aivan uutta konseptia. Jarlan ja Tiluksen liikeideana on julkaista toimitettuja lyhennelmiä kotimaisista sarjakuvakirjoista.
 |
Lähestymistavaltaan nämä piirtäjät eroavat hieman toisistaan. Tilus on jossain määrin uskollisempi alkuperäisille sarjakuville kuin Jarla. Hän on valinnut referoitavaksi vakavampia teoksia kuin kolleegansa. Tiluksen, Myrkystä tutut maneerit, eivät lyö häiritsevästi läpi, mutta Pahkasikaankin piirtänyt Jarla on mielestäni hieman liian tiiviisti kiinni parodisessa lähestymistavassa kuvattavaansa.
Toisin kuin nyt, minua ei naurattanut alkuperäistä Ronkoteosta lukiessa! Aavekaupungin huumorikin on Jarmo Mäkilän versiossa mielestäni pidättyvämpää, ehkä jopa väkinäisempää. Lyhennelmien osin alatyylisistä elementeistä huolimatta Jarlan Aavekaupunki ja Ronkkoteus kuvaavat kuitenkin kirjojen juoni ja symbolitason esikuvansa mukaisesti. Kannattaa myös muistaa, että humoristisempi lähestymistapa voi tuoda näiden klassikoiden pariin – ja tuntijaksi, sellaisiakin uusia lukijoita, jotka eivät liiemmälti piittaa sarjakuvien syvällisyydestä. Tietyssä mielessä Jarla kuvittaa siis Arto Paasilinnan teosta uskollisemmin kuin Hannu Lukkarinen.
En malta olla onnittelematta tekijöitä. Vaikka alkuperäisten sarjojen muoto on hieman muuttunut, on niiden henki kuitenkin hyvin tallella. Kymmenien, tai jopa satojen, sivujen mittaisen teoksen tiivistäminen muutamaan sivuun, on vaativa tehtävä kenelle tahansa! Kuukauden kirjaksi Valitut Sarjat nostaa Ville Rannan Sateen. Tilus on laatinut siitä yhden sivun mittaisen version. On makuasia, pitääkö teknisenä briljeeraamisena sitä, että Tilus tarvitsee Sateen juoneen ainoastaan 7 ruutua, säilyttääkseen ruutujaon oikeana, hän on joutunut liittämään mukaan pari sivua omia kommenttejaan täytemateriaaliksi. Pahimmat sprinklerit ovat ruutujen 4-5 tienoilla, eli ne kannattaa ehkä hypätä yli jos aikoo lukea alkuperäisen Sateen myöhemmin.
Vaaleanpunaisen pilven kanssa Tilus ei kursaile. Sarja täyttää lehdestä jopa puolitoista aukamaa, jolloin mukaan on saatu sekä alku, loppu, että keskikiohta. Valitut Sarjat (Huhtikuu 2004) on varteenotettava vaihtoehto niille, joiden ei syystä tai toisesta ole mahdollista tutustua sarjakuvien laajempiin versioihin. Huokea, yhden euron hinta, saattaa osuvasti toimia konsulttina mainittujen sarjakuvien hankintapäätösvertailua tekevälle. Kaksitoistasivuinen, Valitut Sarjat, on fyysisesti kevyt, mutta henkisesti raskas teos.
Kysy lehteä osoitteesta: pertti.jarla(@)welho.com
 |
Den Galna Professorn Helmut Hakkaraien on Mikko Huuskon spx:oa varten tekemä ruotsinkielinen omakustanne. Lehdessä päähenkilö, eli mainittu proffa, seikkailee Itämerellä ruotsinlaivaa muistuttavassa ympäristössä.
Ulkoasultaan lehti on toimiva yhdistelmä sekaisuutta ja selkeyttä. Huusko ristisiittää Mustapartaisen miehen ja S. Clay Wilsonin hippiunderground-kynäilyn. Ammatikseen tekstaava Huusko ymmärtää myös pitää sarjakuvansa teknisesti helppolukuisena.
Sisällön puolesta lehdestä onkin vaikeampi ottaa tolkkua. Yksinpuheluna etenevän, kökköenglannin ja ruotsin (sekä suomen) sekoituksen lukeminen vaatii keskittymistä. Mukana on runsaasti viittauksia rock-lyriikkaan, joiden bongaamiseen yleissivistykseni ei valitettavasti riitä. Seikkailu on lopuksi maustettu ketterällä ja vähemmän ketterällä vitsailulla. Tekijänsä ensimmäinen omakustanne kahdeksaan vuoteen lupaa tiukkoja tilanteita myös tulevaisuuden julkaisuissa. Priset: 1euro eller 10 kronor. Kontakt: helmut.hakkarainen[at]jippii.fi
Och ny till Ruotsi
Omakustanne tai pienlehti on ruotsiksi fanzine. Tukholman tapahtuman järjestäjällä, sarjakuvakirjasto Serieteketin johtajalla, Kristiina Kolehmaisella, on suuria suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Pohjoismaiseen pienlehtikisaan palaamme Kvaakissa myöhemmin, kunhan säännöistä saadaan julki lopullinen versio. Mutta nyt, ennen varsinaisia lehtiesittelyjä, voisi tarkastella sikäläistä toimintaa hieman yleisemmin. Spx antaa uskoakseni jo melko hyvän kuvan siitä.
Paisuneen Tukholma SPX:on rinnalla, toinen suuri tapahtuma Svean maalla on syyskuiset Göteborgin kirjamessut. Varsinaista sarjakuvafestivaalia ei Ruotsissa, Suomen tapaan, kuitenkaan järjestetä. Kansallisen tason myynti- ja luentokinkereitä on lisäksi vietetty pari kertaa Malmön sarjakuvakoulun toimesta.
Kustantajien taakkaa helpottavan tukijärjestelmän ansiosta lahden toisella puolella ilmestyy mukavaan tahtiin ns. taidesarjakuva-albumeita. Ulkoisesti kirjojen kirjo venyy sujuvasti pokkareista kovakantisiin taidevirityksiin. Säännöllisiä, kotimaiseen materiaaliin keskittyviä isohkoja ja vakiintuneita lehtiäkin on muutama (mm. Galago ja Kapten Stofil). Tämän lisäksi ruotsalaisilla on kohtuullisen laaja kirjo kotimaista, kaupallista, viihdesarjakuvaa. Hevossarjakuvat, Bamse (Maailman vahvin nalle) ja Fantom (Mustanaamio) ovat tuttuja täälläkin. Suomen tapaan Egmont ostaa lisäksi kotimaisilta tekijöiltä yksittäisiä sarjoja huumorilehtiin. Sotaväkihuumorin äänenkannattaja 91:an on pitkäikäisin instituutio. Pottunokkahuumoria julkaistaan Pondus -lehdessä. Kioskilevitystä dominoi Ruotsissa Egmont samaan tapaan kuin meilläkin.
Fanzinet
Ruotsalaiset fanzinet näyttäytyvät suurimmaksi osaksi, ainakin minulle, nimenomaan harjoittelualustana ammattilaisiksi tähtääville. Navan tai takavuosien Kurpitsan kaltaisia, taidesarjakuvalehti- pienkustantamoja ei silmääni sattunut. Monet suomalaiset lehdet, kuten vaikkapa Sarjari, vaikuttavat tässä seurassa taiteellisesti kunnianhimoisemmilta (!?). Toki Ruotsalaisilla on Galagonsa, jota voi verrata kai lähinnä juuri meikäläiseen Suureen Kurpitsaan. Toisin kuin Kurpitsa, Galago julkaisee jonkin verran myös värisarjoja. Menossa on jo 25. vuosikerta.
Epäkaupallisempi sarjakuva näyttäisi jakautuvan karkeasti kahtia arkirealismiin ja omaelämkertaan, sekä fantasiaan joka näyttää enimmäkseen mangalta. Ruotsissa on oikeastaan jo vuosikymmenten perinteet “huonosti” piirtämisessä. Siellä pojat ja miehetkin keskittyvät usein mieluummin taiteelliseen naivistiseen tekemiseen, kuin pyrkivät realistiseen kuvittamiseen.
Rajattu otos tarjonnasta
Fanzinemyyjistä suurin osa näytti tänä vuonna olevan Hoforsin 2-vuotisen tai Malmön 1-vuotisen koulun kasvatteja.
Samaan tapaan kuin meillä, väri alkaa vallata yhä enemmän alaa pienlehtien kansissa. Monet panostavatkin kansiin niin, että koen useimmiten melkoisen pettymyksen kurkistaessani sisäsivuille. Tässä esittelemäni subjektiivisin perustein koottu pieni otos koostuu lähinnä lehtivaihdokeista. Olen jyrännyt tässä lehtiä ulos myös lompakollani, joku toinen olisi valinnut toisin.
Albumikustantajat mukana expossa
Oikeista alpparikustantajista mukana oli kai noin puolet.
Suomalaisiakin kustantanut Optimal on monena vuonna esitellyt tekijöitään vuosiantologioissa nimeltä Alt för konsten. Nyt myös Kartago näyttää perustaneen foorumin lyhytsarjoille. Viime vuonna ilmestynyt, Kartago komix 1, on B5-kokoinen kääntölehti, jonka toisella puolella on Kartago Katalog.
 |
Galago förlag laajensi jossain vaiheessa toimintaansa lehdentekijästä albumikustantajaksi, julkaisten mm. kolmikymppistä Mats Jonssonia. Jonsson nousi muuten juuri “konsernin” johtoon.
Näiden kolmen lisäksi paikalla oli ainakin Kapten Stofilin porukkaa (ilmiö johon en ole jaksanut vielä tutustua). Tapahtuman näyttävin, vai pitäisikö sanoa laadukkaimman oloinen kustantajapöytä, oli Optimalilla. Optimalin kymppi, Ingemar Bengtsson, edusti viikonloppuna myös belgialaisen Briesin kirjoja.
Kokoomia joka lähtöön
 |
Mondo 1 julkistettiin expossa. Päätoimittaja Kim W Andersson oli innoissaan promonumerolla saavutetusta mediajulkisuudesta. Tavoitteena on kuulemma tehdä uuden sukupolven sarjakuvalehteä, joka erottuu edeltäjiään ja aikalaisiaan laadukkaampana.
Tekijät luonnehtivat mielellään albbua sanomalla sen sisältävän oikeita sarjakuvia (riktiga serier).
Muutaman sadan kappaleen digipainoksena leviävä Mondo ei kuitenkaan saanut minua heltymään 60 kruunun edestä. Lehtiä ei tietenkään pitäisi arvostella pelkän ulkoasun perusteella, mutta aika tavanomaiselta ja sillisalaattimaiselta tämä uutukainen vaikutti. mondon kotisivulla pääset itse kuikuilemaan tekijöiden piirrostyylejä.
C´Est Bon -lehti oli näköjään jo ehtinyt kymmenenteen numeroonsa, ja yhdestoista julkistettiin expossa. Uusimmissa lehdissä on värikannet. Olen väliaikaisesti hukannut viime vuonna tyypeiltä saamani lehdet, joten en voi tarkemmin kuvailla niitä. Enemmän tämä kuitenkin on “miessarjakuvaa” kuin “naissarjakuvaa”. Ja vaikutteet tulevat mieluummin jenkeistä kuin euroopasta. Homma ei ole ollenkaan niin rasittava kuin kotisivun perusteella voisi luulla.
Lehti on tilattavissa hintaan 4 nroa/ 200kr. Toukokuussa pitäisi ilmestymän ensimmäinen C’Est Bon -antologia jossa on mukana ulkomaanvahvistuksia. Lisätietoa myös meilillä osoitteesta info(at)cestbonkultur.com
Ruotsalaista mangaa julkaisevia lehtiä näyttää ilmestyvän jo aika monta fanzine-nimikettä. Itse tyydyn seuraamaan alan vanhinta A5-lämiskää, Mangakaa. Sen 7 numero ilmestyi alkuvuodesta. Lehti on sangen ohut, keskimäärin kai 32s., ja tekijöitä on joka numerossa kymmenkunta. Sisältö on suhteellisen tasalaatuista. Muutama taidokas piirtäjä erottuu edukseen, eikä kuvallista kakkia ole tarvinnut painaa.
Ehkä on kuitenkin syytä vielä hieman kavahtaa ruotsalaista mangaa. Mekaaninen japskityyli huonosti kopioituna, ja ryyditettynä yhdentekevällä sisällöllä, alkaa nopeasti kyllästyttää. Pidemmissä kuin näissä 1-10 sivun jutuissa (onko sellaisia?) meininki saattaa olla toinen. Mangakan kotisivulla on toistaiseksi hieman konstikas osoite, mutta alan harrastajalle tämä saattaa hyvinkin olla arvokas kontakti.
Hyvä (ja jopa keskinkertainen) trikoopellelehti puolustaa paikkaansa missä tahansa myyntitapahtumassa. Svenska Superserier nummer 1 tarjosi tutun näköistä meininkiä. Etäisesti Byrneä muistuttava ratkaisu vaikutti tämän lehden taidokkaimmalta sarjalta. Saman tekijän laatima Svenska Superserierin kansi lupaa aika paljon enemmän kuin mitä sisus antaa. Ei tämä lätty ole vielä aivan Kersantti Napalmin tasoa, sori. Kontaktitiedot löytyvät B5 -kokoisen lehden kotisivulta.
Pienlehteilijäkimara
Kvickhuvud 1 lähti matkaani lähinnä Carl Hedsvedin ja Per Stengårdin yhteisten sarjojen ansiosta. Parivaljakko saa aikaan mukavan surrealistista jälkeä. Tarinassa “Bror min, bror min” hyljeystävykset kirjautuvat hotelliin. Paljon mitään ei viiden sivun jutussa varsinaisesti tapahdu, mutta fiilinki on vaikuttava.
Hedsved pärjää hyvin yksinäänkin, vaikka silloin vaikutteet paistavat kuvituspuolella enemmän läpi.
Kun on pitkään siivoamatta, sängyn alta saattaa löytyä vaikka Osama Bin Laden! Saattaapi olla, että pidän Hedsvedin jutuista niiden pessimistisen pohjavireen vuoksi. Kyseessä ei varsinaisesti ole synkistely tai itsesäälissä rypö, vaan tervehenkinen maailmantuska viehättävässä paketissa.
Jos Hedsvedin rinnastaisi vaikka Christer Nuutiseen, niin toinen kaveruksista, Stengård, tuo yksinään piirtäessään mieleeni omakustantaja Herkko Eskelisen. Stengård
kuitenkin selvästi hakee vielä tyyliään sekä kirjoittajana että piirtäjänä. Häntäkin kiehtovia aiheita ovat selvästi ainakin unenomainen outous ja historia.Kotisivulta löytyy lehden B5 -kokoinen kansi ja tekijöiden yhteystiedot. Noin puolet lehden 48:sta sivusta helmeilee, mutta toisen puolen voisi melkein unohtaakin.
 |
Snake poison 3 sisältää Marcus Ivarssonin, Olof Norelidin ja nimimerkki Fannyn sarjakuvia. Viimeksi mainittuja on ripoteltu ympäri 32 sivun A5-lehteä. Myrkkykäärme voitti minut puolelleen lähinnä kursailemattomalla ulkoasullaan. Norelidin kansi ja peruskopiopaperi toimivat ihan mukavasti. Törmään siedettävän näköiseen “taidesarjakuvaan” aika harvoin. Päätin suoda tälle käärmekolmikolle mahdollisuuden todistaa taitonsa myös käsikirjoittajina… ja petyin.
Nuorten aikuisten angsti, ja samat läpät on valitettavasti tehty jo niiiin moneen kertaan. Tarkemmin katsoen lehti on pelkkää puhuvaa päätä ja taidevääntövartaloita. Kun vielä tekstiä on sivujen pinnassa lähes yhtä paljon kuin kuvaa, alkaa ärsytyskynnys nousta.
Ivarssonin mykkäsarjassa “Slut på romantiken”, ei kirjoitus dominoi, mutta ei myöskään käsikirjoitus. Ainoa tekstipätkä, ja ns. lopullinen niitti meikälle, oli pitkä sitaatti Paul Coelholta.
Lehden hinta lienee 20 kruunua, eli 2 euron luokkaa. Kontakti: vagueyouth@hotmail.com
 |
Kohdakkoin ilmestynyt, Anti-Hero comix 2, mainostaa kannessa itseään Arkipäivän surrealismina ja självpornografina. Parikymppinen Nisse vaikuttaa ahkeralta piirtäjältä, joten eiköhän hänestäkin vielä kuulla. Viime syksyn ykkösnumerosta kakkoseen tapahtunut kehistys on mukava huomata.
Molemmissa lehdissä on pitkä omaelämäkertajuttu. Ykkösessä työn alla on melko tavanomainen parisuhdesekoilu, mutta uudessa lehdessä mennään jo kirjaimellisesti ihon alle. Itsekorostuksen (ja -brändäyksen) suhteen Nisse liikkuu partaveitsen terällä. Tarinassa “Souvenirer” tekijä kertoo lukuisista arvistaan. Esitys on tyhjentävä, mutta näyttäisi vähän siltä, että Nissestä ei saa kirveelläkään Åsa-Nisseä. Toki on aina hienoa nähdä, miten sarjakuvan tekeminen auttaa ihmistä käsittelemään elon tien kipupisteitä.
Eniten pidän ehkä, fiktiivisestä, pari sivuisesta “Nej till livet” -sarjasta. Se alkaa nuoren parin aborttisuunnitelmilla. Toimenpiteen suorittavat lekurit ovat kuitenkin hieman outoa porukkaa. Muutaman viikon ikäinen “pikku rakkari” siirretään äidin livmoderista (suomeksi kohtu) dödsmoderiin (suomeksi vaikkapa kalmu?), jonka jälkeen alkaa 9 kuukauden odotus. Sarjakuvassa on tämän jälkeen vielä pari kivaa ylläriä.
Kontakti: bunker@hates.every1.net Hinta:30/25 öre/kpl
 |
Johanna Skoog opiskelee Malmössa ja opettaa itse koululaisille mangan tekemiseen tekniikkaa. Hänen lehtensä Demo, on sanatonta, simppeliä manga/graffitivaikutteista kerrontaa. Läpi lehden jatkuva 12 ruudun sivujako tukee liikevaikutelmien aikaansaamista ja helpottaa tapahtumien seuraamista. Skoog hallitsee ilmeillä ja eleillä kertomisen. Kun vielä pallopääukkeleita käytetään tunteiden ja yksinkertaisten totuuksien kuvaamiseen, on lopputulos varsin miellyttävä. Tässä lehdessä lienee myös toistaiseksi (oikeasti) paras näkemäni kristinuskoa, hyvyyttä ja pahuutta käsittelevä sarja. Kontakt: johanna_skoog(at)spary.se
osv
Tuo edellinen, kymmenellä kruunulla irtoava, 16 sivun taiteltu kopiopaperinippu, saakin luvan lopettaa tämän katsauksen. Yleisesti ottaen yllätyin positiivisesti juttujen tasosta. Nuorehkot tekijät olivat saaneet tehtyä sarjoistaan ylättävän kiinnostavia. Pelkän piirrostyylin perusteella jyvät ja akanat eivät näistä todellakaan erotu.
Mainitsin jo otannan kapeudesta ja näköalattomuudesta. Tämä juttu ei painota riittävästi esimerkiksi lehtien hienoja värikansia tai naisten tekemien, kunnollisen näköisten lehtien suurta määrää.
kuvatextit vielä selvennykseksi:
2. Jarla & Tilus: Valitut Sarjat
3. Mikko Huusko: Herr Hakkarainen
4. Optimal Pressin pöydässä Ingemar Bengtsson apulaisineen tankkasi sapuskaa ennen hulinan alkamista. Silmälasipäinen kaveri myi Kapten Stofilia. Takana näkyy paikallisen sarjakuvakauppiaan pöytä.
5. Mondon pöydässä piirrettiin maraton-strippiä, ensimmäinen ruutu tulossa.
6. Näyte (parhaasta päästä) Fannyn Snake poison 3:n sarjakuvista.
7. Nisse: Anti-hero comix 2
8. Johanna Skoog: Demo